Loe raamatut: «Dionysos», lehekülg 2

VENEZIA

Yössä tummassa sillalla seisoin ma. Laulu kaukaa soi: kumpusi kultana pois yli värjyväin vetten vyön. Valot, soitto ja gondolit – hämyn helmahan kaikki ui juopuen pois…

Kädet oudot sieluni soittimeen kävi silloin, gondolilaulun ma salaperäisen lauloin ja vapisin hämykirjavaa autuutta. – Mua kuuliko kenkään, oi?..

"MUN ONNENI!"

 
San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle
puol'päivän torillani värisee.
Teen jouten lauluja, ne siniselle
taivaalle niinkuin kyyhkyt leijailee —
ja palaa luokseni,
viel' yhden soinnun solmin lentimelle
– oi onneni!
 
 
Oi taivaankansi, sinisilkki-pielin
mi kaarrat kaupunkia kirjavaa,
sua rakastan ja pelkään kademielin…
    sun sieluas mun sieluin janoaa!
          En siitä luopuisi
    kai koskaan? – Ei, siit' emme haasta kielin!
          – oi onneni!
 
 
Sa torni tuima, jalopeura-innoin
mi nouset, sota syntysi on syy!
Soi laulus torin yllä malmirinnoin – :
sen herra olet, sen accent aigu.
          Jos jäisin luoksesi,
    mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin…
          – oi onneni!
 
 
Ei lankee varjot vielä, soitto poista,
siks kunnes saapuu tumma, lauha yö!
Ei sävelet oo päivän, viel' ei loista
korujen kulta-purppurainen vyö,
on aikaa kylliksi
viel' laulaa yksinäisyys-unelmoista
– oi onneni!
 

PINJA JA SALAMA

 
Ma nousin mereen ilmojen;
jos puhun – niin ei vastaa ken.
 
 
Ma yksinäiseks ylenin —
ma varron: mitä vartoisin?
 
 
Ken pilviin saakka kohoaa, —
hän vartoo ensi salamaa.
 

KERRAN – ARMON VUONNA ENSIMÄISENÄ KAI —

 
Kerran – armon vuonna ensimäisenä kai —
Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai:
"Nyt käy nurin päin!
Ei matalassa viel' ollut maailma näin!
Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen,
ja Caesar elukka, jumala – juutalainen!"
 

JUOPUNUT LAULU

Inehmo, oi! Yön kellot mitä sulle soi? "Unt' untelon ma nukuin – , väistyi uni pois: Syv' elo on, mitata päivän miel' ei vois. Syv' itku sen – , syvempi vielä ilon-syys: Huol' itkee: kestä en! Vaan ilon miel' on iäisyys – , – on syvä, syvä iäisyys!"

MISTRALILLE

Tanssilaulu

Mistral-tuuli, pilven turma, mustan murheen kirkas surma pauhaava, sua lemmin ma! Esikoiset saman sylin oomme, kohtalomme ylin yks on ikuisuuksista.

Silopintaa kallioiden vastaas riennän karkeloiden tahtiin viiman kanteleen: kun sa purjehitta ennät, vapahista vapain lennät yli kesyttömän veen.

Huutos ilman halki viilsi, rantaan juoksin, jossa kiilsi vuorenseinä kellervä. Kallioilta voiton-innoin syöksyit jalokivi-pinnoin silloin kosken ryöppynä.

Taivaan aavaa kenttää kiiti orhisi ja vaunus liiti niinkuin tuli pitkäisen, salamana ruoskas siima orhiin iski, niinkuin viima lensit rataas myrskyten, —

Alas syöksyit vaunuistasi, lyhentyen lennossasi viuhuvaksi nuoleksi syöksyit suoraan syvyyksihin, niinkuin rusko-uutimihin aamun säteet syöksyvi.

Tanssi, tanssi kavalilla vaahtoharja lainehilla – luoja uutten tanssien! Tanssimme saa tuhat tapaa, taitehemme – olkoon vapaa, tietehemme – iloinen!

Kukkasista kuulun tiemme kukoistuksen, lehvän viemme seppeleeksi kunnian! Karkeloimme sylitysten kera porttoin, pyhimysten, jumalan ja maailman!

Ken ei tanssi tuulten lailla, viihdy sitehiä vailla, raihnas, raajarikkoinen, ken on hurskaan-liukaskieli, hyve-pöllö, mietomieli, taivaamme ei ole sen!

Tuprutamme tomut teiden sieraimihin nääntyneiden, puhdistamme rannikon! Heikon rinnan hengityksen, velton silmän väsymyksen täältä väistyminen on!

Kirkkaan taivaan sumentajat, pilvet, elon rumentajat edestämme väistyvi! Pauhatkaamme … niinkuin myrsky pauhaa onnen ylväin hyrsky, henki vapain, kanssasi. —

– Jotta muisto onnen parhaan säilyis aina, tähtitarhaan kanna seppel myötäsi! Viskaa kauas, korkealle, ylimmälle taivahalle – ripusta se merkiksi!