Основной контент книги Tehtävä – eroottinen novelli
Tekst

Maht 17 lehekülgi

0+

Tehtävä – eroottinen novelli

autor
Cupido
€0,99

Raamatust

Yhtäkkiä Leon muisti naisen. Pari kolme päivää aiemmin tämä oli tuonut filmirullan kehitettäväksi. Nainen oli lumonnut Leonin. Tuoksullaan. Ulkonäöllään. Tämän ympärillä oli hehkunut eroottinen aura siitäkin huolimatta, että naisella oli ollut yllään peittävä sadetakki. Tämä oli suonut Leonille vienon ja leikkisän hymyn muodikkaan, mustankiiltävän sydvestinsä alta. Mutta sitten nainen oli jo lähtenyt. Vain hänen tuoksunsa jäi viipyilemään liikkeeseen pieneksi hetkeksi. Leon huokaisi. Hän sääti kehittäjäkoneen nopeuden pienemmälle voidakseen tutkailla jokaista kuvaa huolella. Nainen riisuutui hänen silmiensä edessä. Vaatekappale kerrallaan katosi naisen päältä kuvien edetessä. Leon unohti edellispäivän platinablondin tyystin. Naisella oli kuvissa yllään sama luumunpunainen sadetakki kuin tällä oli ollut asioidessaan liikkeessä. Mutta nyt takki oli edestä avonainen. Nainen seisoi leveässä haara-asennossa kädet lanteillaan. Hänellä oli jaloissaan pitkät saapikkaat, jotka olivat samanväriset kuin sadetakki, punaruskeat sukat, sukkanauhat ja vyö.Seuraavana päivänä kuvien nainen astui liikkeeseen."Greta Thommesen", hän ilmoitti ja ojensi Leonille tilauskuitin. «Ovatko kuvat valmiit?»-

Logi sisse, et hinnata raamatut ja jätta arvustus
Raamat Cupido «Tehtävä – eroottinen novelli» — loe tasuta raamatu katkendit veebis. Jäta kommentaare ja arvustusi, hääleta lemmikute poolt.
Vanusepiirang:
0+
Ilmumiskuupäev Litres'is:
14 november 2024
Objętość:
17 lk
ISBN:
9788726826883
Tõlkija:
Kustija:
Õiguste omanik:
Bookwire
Audio
Keskmine hinnang 4,2, põhineb 294 hinnangul
Audio
Keskmine hinnang 4,6, põhineb 652 hinnangul
Tekst, helivorming on saadaval
Keskmine hinnang 4,3, põhineb 459 hinnangul
Audio
Keskmine hinnang 4,5, põhineb 335 hinnangul
18+
Tekst
Keskmine hinnang 4,9, põhineb 239 hinnangul
Mustand, helivorming on saadaval
Keskmine hinnang 4,6, põhineb 109 hinnangul
Mustand, helivorming on saadaval
Keskmine hinnang 4,8, põhineb 324 hinnangul
18+
Tekst
Keskmine hinnang 4,9, põhineb 1871 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul