II
Tuli heinäkuun viimeinen sunnuntai – Montsou'n markkinapäivä. Lauantaina olivat kaikki kylän huolelliset emännät toimittaneet perusteellisen siivoomisen kotonaan ja kaataneet sangottain vettä seiniin ja kivilattialle. Mutta lattia ei ollut ehtinyt kuivaa, vaikkakin siihen oli sirotettu valkosta hiekkaa, mikä oli ylellisyystavaraa heidän laihoihin kassoihinsa nähden. Päivä uhkasi tulevan hyvin kuumaksi, raskaassa ilmassa tuntui ukkosilman enteitä.
Sunnuntaisin alkoi päivä Maheu'lla aivan nurin kurin. Isä heräsi viideltä ja kääntelihe kärsimättömänä vuoteessa vihdoin nousten pukeutumaan, mutta lapsia ei saatu hereille ennen yhdeksää. Maheu lähti puistoon puhaltamaan äkkiväärästään haikuja ilmaan, sitten toisia odotellessa meni hän ruokasaliin ottamaan voileipää. Siten kului aamu. Sitten joutoajan kuluttamiseksi korjasi hän pesuammetta, joka oli alkanut vuotaa, ripusti kellon alle perintöruhtinaan kuvan, joka oli lahjoitettu lapsille. Vihdoin alkoivat perheen jäsenet saapua alas, ukko Bonnemort vei tuolin pihalle lämmitelläkseen auringonpaisteessa, äiti ja Alzire ryhtyivät keittiön hommiin. Saapui Katarinakin Lenoren ja Henri'n seurassa, jotka, hän oli pukenut. Kello löi yksitoista. Talossa tunsi jo kaniinin hajua, sen kiehua popottaessa padassa perunain kera, kun Sakarias ja Jeanlin viimeisinä saapuivat alas, vieläkin haukotellen ja uneliain silmin.
Koko kylän väestö oli liikkeellä, kaikki iloitsivat juhlasta ja hapuilivat päästäkseen pikemmin Montsou'hun. Lapset juoksivat kilpaa. Miehet kävelivät velttoina paitahihasillaan. Ikkunat ja ovet olivat selkoselällään, huuto ja melu huoneissa kuului kauas kadulle. Kaikista keittiöistä haisi kaniinille, joka vei voiton köyhien paistetun sipulien hajusta.
Maheut söivät kello kaksitoista. Heillä oli hiljempaa kuin muilla. Vain kadulta kuului naisten kielastavan ovien suussa, lasten soimaamista, näitten juostessa kotiin tai kotoa sopimattomaan aikaan. Naapureittensa, Levaquen kanssa Maheut olivat riidassa jo kolmatta viikkoa Sakarian ja Philomenen häitten takia. Miehet sentään puhuivat keskenään, mutta naiset eivät olleet kuulevinaan toinen toisiaan. Tämän riidan tähden olivat välit Pierronin vaimon kanssa käyneet vielä lähemmiksi. Tänä päivänä vaan Pierronin vaimo ei ollut kotona, hän oli aamusta lähtenyt erään sukulaisensa luo Marchienneen. Tämä herätti kaikkien pilkkaa, sillä kaikki tiesivät, että tuolla sukulaisella on viikset ja että hän on Voreux'in vouti. Maheun vaimo lausui että on hävytöntä jättää perhe markkinapäivänä.
Tänä päivänä oli heillä paitsi lihotettua kaniinia vielä lihalientä ja lihaa. Puolenkuukauden palkka oli saatu edellisenä päivänä niin että heillä ei moneen aikaan oltu nähty sellaisia kemuja. Ei edes pyhän Barbaran päivänä tuona hiilenkaivajien tavallisena juhlana, jonka he viettivät kolme päivää, ollut kaniini niin lihava ja maukas. Kymmenen paria leukoja olivat innokkaassa toimessa alkaen pikku Estellestä, joka alkoi saada ensimäiset hampaansa, vanhaan Bonnemort'iin, joka oli kadottamaisillaan kaikki hampaansa. Liha oli niin maukasta, vaikka he vaivoin sulattivat sitä, sillä he söivät sitä harvoin. He söivät kaikki, luutkin narskuivat heidän hampaissaan, illalliseen jäi ainoastaan pieni pala lihaa. Jos tulisi nälkä, sai tyydyttää sen voileivällä.
Ensimäisenä katosi Jeanlin. Bebert odotti häntä koulun takana. Kahden saivat he odottaa melkoisen kauan Lydiaa, jota la Brule ei tahtonut laskea luotaan. Kun tyttö kuitenkin pääsi puikahtamaan kotoa, alkoi vanhus jankata niin voimakkaasti, että Pierron katsoi parhaaksi paeta kotoa. Hän käveli tyytyväisen aviomiehen ilme kasvoissaan, joka aviomies on oikeutettu ilman omantunnon vaivaa suomaan itselleen pienen huvin hyvin tietäen, että vaimokin huvitteli.
Kaniinin jälkeen lähti ukko Bonnemortkin. Vihdoin päätti Maheukin mennä ulos hengittämään raitista ilmaa. Hän kysyi vaimoaan eikö hänkin lähtisi. Mihin hän pääsisi lapsilaumalta. Ehkä sentään hän vähän ajan perästä lähtisi. Kyllä hän löytää hänet markkinoilla. Kun Maheu tuli portaille, seisoi hän hetkisen kahdenvaiheilla, mutta sitten poikkesi kuitenkin naapurin luo katsomaan, josko hevonen jo oli valmis lähtemään. Hän tapasi siellä Sakarian, joka odotti Philomenea. Levaquen vaimo alkoi heti jankata tapansa mukaan häistä, huutaen ettei hän salli niin pilkattavan itseään, vaan että hän vielä näyttää. Maheun vaimolle. Hän ei ollut velvollinen ruokkimaan tyttäriensä lapsia tämän kävellessä rakastajansa kanssa. Philomene puki tyynesti hatun päähänsä ja lähti Sakarian kanssa, joka vakuutti olevansa valmis naimaan vaikka heti, jos vain äiti myöntää. Levaque puikahti huomaamatta ovesta ja Maheu seurasi häntä kehottaen Levaquen vaimoa puhumaan vaimonsa kanssa. Bouteloup istui pöydän ääressä syöden juustopalansa loppuun kieltäytyen seuraamasta mukaan juomaan oluthaarikkaa. Hän jäi kotiin kuten kunnon aviomies ainakin.
Vähitellen jätti väki kylän. Miehet lähtivät toinen toisensa jälkeen. Tytöt odottelivat ovella. Katarina huomasi myöskin Chavalin juuri kun hänen isänsä kääntyi kirkon kulmasta. Hän riensi häntä vastaan ja he lähtivät yhdessä Montsou'hun. Äiti, joka oli jäänyt yksin meluavaan lapsijoukkoon, kaasi vielä kupillisen kuumaa kahvia ja joi sitä vähin erin. Kylään jäi nyt ainoastaan naiset, jotka istuen korjaamattomien päivällispöytien ääressä kahvittivat toinen toisiaan.
Maheu oli vakuutettu, ettei Levaque sivuuta "Huvia" ja hän lähti suoraan Rasseneurin luo. Todellakin Levaque oli jo siellä pelaten keilapeliä. Vanhus Bonnemort ja Mouque olivat myös siinä. Aurinko, paahtoi kohtisuoraan, ainoastaan aivan seinän luona oli kapea varjopaikka, mihin Etienne oli asettunut juomaan oluttansa, ikävissään, että hänen toverinsa Suvarin oli loirinut omalle puolelleen. Hän sulkeutui nim, joka sunnuntai huoneessaan ja kirjoitti jotain.
– Tahdotko mukaan? kysyi Levaque Maheuta.
Tämä kieltäytyi. Oli aivan liian kuuma, hän oli nyt jo kuolla janoon.
– Rasseneur! – huusi Etienne, tuoppa vielä tuopillinen, ja kääntyen Maheun puoleen sanoi:
– Tänään maksan minä, tiedä se.
Nyt he jo sinuttelivat kaikki toinen toisiaan. Mutta Rasseneur ei pitänyt kiirettä ja täytyi huutaa kolme kertaa, ennenkuin hänen vaimonsa vihdoin toi lämmintä olutta. Etienne alkoi matalalla äänellä moittia isäntäväkeään. Kyllähän he olivat kelpoihmisiä, jotka ajattelivat järkevästi, mutta olut oli kehno ja samoin ruoka. Hän olisi jo kymmenesti muuttanut, ellei Montsou'sta olisi niin pitkä matka työhön. Mutta ennemmin tai myöhemmin hän kyllä muuttaa johonkin perheeseen.
– Tietysti, myönsi Maheu veltosti, – perheessä sinun tulee huokeampi olla.
Kaikui voimakkaita huutoja, Levaque oli voittanut. Kaikki tulivat iloisiksi tuosta onnistuneesta pelistä. Vielä enemmän ilostuivat he nähdessään Mouquette'n hymyilevät kasvot aidan takaa. Hän oli jo kauan kuljeksinut ympärillä ja uskalsi vihdoin lähestyä kuullessaan naurua.
– Kas, kuinka sinä olet yksin? huudahti Levaque. – Missä kaikki sinun ihailijasi ovat?
– Olen ajanut ne kaikki pois, vastasi tyttö iloisesti. Etsin uutta.
Kaikki alkoivat pilkalla tarjota itseään. Mutta Mouquette pudisti hymyillen päätään. Hänen isänsä kuuli tämän kaiken nostamatta edes katsettaan keiloistaan.
– No, no, kyllä tiedetään, ketä sinä ajat takaa, jatkoi Levaque katsahtaen Etienneen, – mutta hänet täytyy kai sinun ottaa väkisin.
Etienne vilkastui. Mouquette oli todellakin jo jonkun aikaa yrittänyt alkaa lemmen leikkiä Etiennen kanssa, mutta tämä ei tarttunut onkeen, sillä tyttö ei häntä lainkaan miellyttänyt. Kuitenkin se huvitti häntä. Mouquette seisoi vielä jonkun aikaa aidan luona katsoen Etienneen suurin silmin, sitten kääntyi hän pois ja tullen äkkiä vakavannäköiseksi lähti kulkemaan auringon paisteessa.
Etienne keskusteli puoliääneen Maheun kanssa vakuuttaen, kuinka välttämätöntä kaikille hiilenkaivajille olisi perustaa Montsou'ssa apukassa.
– Yhtiöhän uskottelee, että se antaa meidän olla täydessä vapaudessa, niin miksi pelkäisimme. Meillä ei ole muuta kuin eläke, mutta senkin määrittelee yhtiö mielivaltaisesti. Eikö olisi hyvä sen rinnalle järjestää avustuskassa, johon voisi turvautua tarpeen tullessa.
Hän meni yksityisseikkoihin, selitti sen järjestämisohjeet luvaten ottaa itse kaikki järjestääkseen.
– Kyllä minä suostun, sanoi Maheu vihdoin. Mutta se riippuu toisista… Koeta saada heidät vakuutetuksi.
Levaque voitti taasen ja pelaajat jättivät pelin juodakseen oluensa. Maheu kieltäytyi juomasta enempää, päivähän on pitkä, ehtii sitä vielä. Hän muisti äkkiä Pierronin. Missä hän mahtaa olla? Varmaankin Lenfant'in kapakassa. Ja hän sai Etiennen ja Levaquen lähtemään kanssaan Montsou'hun. Rasseneurin luo saapui juuri uusi joukko, joka alkoi pelin.
Matkalla täytyi poiketa Casimir'iin ja sitten "Edistyksen" ravintolaan. Toiset kutsuivat heidät ikkunasta, niin eihän saanut kieltäytyä. Joka kerralla täytyi juoda tuopillinen tai kaksikin, jos he vuorostaan tahtoivat myös tarjota. He viipyivät siellä kymmenen minuuttia vaihtaen muutaman sanan ja jatkoivat matkaa huumautumatta oluesta, jota voi juoda suunnattoman määrän humaltumatta.
Lenfant'in kapakassa tapasivat he todellakin Pierronin, joka oli lopettamaisillaan toista oluthaarikkaa. Seuran vuoksi joi hän kolmannenkin. Nyt heitä oli neljä ja he menivät katsomaan, josko Sakarias oli Tisonin kapakassa. Siellä ei ollut ketään. He ottivat kukin tuopin odottaakseen häntä hetkisen. Sieltä he lähtivät Saint-Eloi'n ravintolaan, missä Richomme kestitsi heitä. Sitten vaelsivat he kapakasta toiseen ilman mitään päämäärää, kierrelläkseen vain vähän.
– Emmekö lähtisi Vulkaniin? huudahti Levaque, joka jo oli vähän liikutettu.
Toiset hämillään nauroivat, mutta seurasivat perästä markkinaväen tungoksessa. Vulkanin kapean pitkän salin päässä oli laudoista tehty lava, missä esiintyi viisi laulajatarta, Lillen katunaishylkiöitä, kaikki inhottavan rumia esiintyen avokaulaisina ja julkeina. Vieraat saivat, jos tahtoivat ostaa heidän seuraansa kymmenellä sous'lla lavan takana. Täällä kävi pääasiallisesti nuorta väkeä, hiilirattaitten lykkääjiä, sekä poikia että tyttöjä, jopa neljäntoista vanhojakin. Juotiin etupäässä katajaviinaa, harvoin olutta. Ukot saapuivat vain poikkeustapauksessa tänne, ja etupäässä sellaiset, joitten koti oli hunningolla.
Niin pian kun he painoivat puuta erikoispöydän ääressä, alkoi Etienne selittää Levaque'lle kannatuskassa-aatteen. Heränneen tavoin hyökkäsi hän asiaan koko innolla pitäen sitä kutsumuksenaan.
– Jokaisen jäsenen täytyy maksaa yksi franki kuussa, – toisti hän. – Neljän, viiden vuoden kuluttua säästyy näistä frankeista jo nätti summa. No, ja kun on rahaa, niin on voimaa, eikö totta? Vai mitä sanot tästä?
– Ei minulla suinkaan ole mitään sitä vastaan, vastasi Levaque hajamielisenä. – Puhutaanpa siitä sitten.
Häntä hyvin miellytti yksi laulajattarista, lihava valkoverinen nainen eikä hän tahtonut mistään hinnasta lähteä. Mutta Maheu ja Pierron eivät tahtoneet jäädä, vaan lähtivät heti ensimäisen laulun päätyttyä.
Etienne lähti mukaan. Ulkona tapasivat he Mouquetten, joka nähtävästi seurasi heitä. Hän katsoi Etienneen iloisesti nauraen ikäänkuin kysyen: "etkö tahdo?", mutta Etienne pääsi hänestä leikinlaskulla. Tyttö käänsi suuttuneena selkänsä ja hävisi joukkoon.
– Mutta missä on Chaval? – kysyi Pierron.
– Tosiaankin, sanoi Maheu. – Hän on varmaankin Piquette'n luona.
Menkäämme sinne.
Lähestyessään Piquettea kuulivat he sieltä kinaa ja tappelua. Sakarias pui nyrkkiään eräälle hartevalle ja veltonnäköiselle naulasepälle, Chavalin katsoessa heihin sivulta, kädet housuin taskuissa.
– Siinähän on Chaval, sanoi Maheu tyynesti. – Hän on Katarinan kanssa.
Rakastuneet olivat jo kävelleet markkinoilla viisi pitkää tuntia. Leveällä Montsou-maantiellä, kummun rinteellä, jota ympäröi matalat kirjavat talot, virtasi lakkaamatta ihmisiä, kuin muurahaisia. Musta vetelä loka oli nyt kuivunut ja pilvenä pöllytteli ilmassa. Molemmin puolin olevat kapakat olivat täynnä ihmisiä, niin että pöytiä oli tuotu uloskin. Siinä kiertokauppiaat tarjosivat peilejä ja liinoja tytöille ja miehille veitsejä ja lakkeja, paitsi namusia, prenikoita ja knekkuja. Kirkon luona ammuttiin maaliin. Tien käänteessä Joiselleen hallintorakennuksen vastapäätä tunkeili väki katsellakseen kukkotaistelua. Etempänä Maigrat'in luona pelattiin biljardia. Ulkoilmassa paistettiin silavaa ja perunoita. Väkijoukko söi ja joi melkein äänettömänä, raskaana paljosta juomisesta ja syömisestä ja auringon lämmöstä.
Chaval osti Katarinalle peilin yhdeksällätoista sous'illa ja kolmella frankilla kaulaliinan. Joka kierroksella tapasivat he Bonnemort'in ja Mouque'n. Ukot olivat myöskin katsomassa markkinoita astuen vaivaloisesti ja miettiväisen näköisinä. Mutta toisesta kohtaamisesta he suuttuivat. He huomasivat etäältä, miten Jeanlin opetti Lydiaa ja Bebert'iä varastamaan kauppiaalta viinapulloja. Katarinan onnistui ainoastaan suomata veljeään korvalle, mutta Lydia jo oli pötkinyt tiehensä pitäen saalistaan kainalon alla. Nuo peijakkaat päättäisivät varmasti elämän uransa vankilassa.
Kun he tulivat "Poikkihakatun pään" kapakan luo, pisti Chavalin päähän viedä sinne heilansa kuulemaan peippojen kilpailua. Marchiennestä oli kutsusta saapunut tänne viisitoista naulaseppää tuoden jokainen tusinan häkkiä. Pienet, pimeät häkit olivat kiinnitetyt aitaan pihalla ja niissä istuivat soaistut peipot liikkumatta. Täytyi laskea, mikä lintu laulaisi virtensä useamman kerran tunnin kuluessa. Naulasepät seisoivat rihvelitauluinensa häkkiensä luona merkiten kuinka monta kertaa heidän peipponsa laulavat ja pitäen toisia silmällä.
Kilpailu oli alkanut: peipot alkoivat ensin arasti, mutta vähitellen yhä enemmän innostuen ja kiihottaen toinen toisiaan lauloivat yhä kiivaammin kuumeisen kilpailukiihkon valtaamina, niin että jotkut siitä kaatuivat kuoliaina. Sepät kiihoittivat niitä, huusivat, että ne laulaisivat vielä vähän. Katsojia oli kokoontunut lähes sata henkeä, jotka kaikki seisoivat ääneti ympärillä kuunnellen intohimoisesti tuota helvetin musiikkia, jota sata kahdeksankymmentä lintua toimitti, toistaen kaikki samaa säveltä, mutta eri tahdissa. Voittaja sai ensimäisen palkinnon – rautalevykahvipannun.
Katarina ja Chaval olivat jo siellä kun Sakarias saapui Philomenen kera. He kättelivät ja istuivat samaan pöytään. Mutta Sakarias äkkiä kuohahti: joku seppä oli nipistänyt Katarinaa jalkaan. Katarina punehtui ja pyysi häntä rauhoittumaan, peläten tappelua. Hän oli kyllä huomannut sepän, mutta varovaisuudesta ei puhunut mitään. Mutta hänen rakastajansa ei siitä paljon piitannut ja kaikki neljä lähtivät ulos, joten asia näkyi päättyvän siihen. Mutta tuskin olivat he tulleet Piquette'en kun sama seppä mitä hävyttömimmän näköisenä esiintyi uhmaten Sakariasta. Sakarian sukukunnia kärsi ja hän hyökkäsi loukkaajan kimppuun.
– Hän on sisareni, senkin roikale! Kyllä minä opetan sinua olemaan hänelle kohtelias!
Toiset riensivät heidän väliinsä, mutta Chaval vain toisti tyynesti:
– Jätä se minun huolekseni.. Minä viisi hänestä, kuuletko!
Tällä hetkellä saapui Maheu seuralaisineen ja lohdutti Katarinaa ja Philomenea, jotka jo olivat alkaneet vetistellä. Kaikki alkoivat nauraa ja seppä oli kadonnut. Haihduttaakseen tapauksen mielestä tarjosi Chaval kaikille Piquettessä olutta. Etiennen täytyi kilistää Katarinan kanssa. Kaikki joivat yhdessä, isä, tytär ja tämän rakastaja, poika ja hänen rakastajattarensa lausuen ystävällisesti "koko seuramme malja!" Pierron tahtoi myös kestitä vuorostaan ja kaikilla oli hyvin hauskaa, kun Sakarias taas raivostui huomattuaan toverinsa Mouquet'in. Hän kutsui häntä mukaansa vaatimaan seppää tilille.
– Minun täytyy pehmittää hänen selkäänsä, että hän muistaisi minut. Chaval, jää sinä tänne Philomenen ja Katarinan kanssa, minä palaan heti.
Nyt tarjosi Maheu vuorostaan. Jos poika niin tahtoo kostaa sisarensa puolesta, niin eihän sitä vastaan oikeastaan voi mitään sanoa. Mutta Philomene, joka saatuaan nähdä Mouquet'in oli aivan rauhoittunut, pudisti vain päätään. Nuo lurjukset lähtevät tietysti suoraa tietä Vulkaniin.
Markkinailtaa vietettiin tavallisesti tanssisalissa "Ilo". Leski Desir piti huoneustoa; hän oli viidenkymmenen vanha akka, pyyleä kuin tynnyri, mutta oli niin reipas ja terve, että kehui itsellään olevan kuusi rakastajaa, jokaisena arkina yksi ja pyhänä kaikki. Kaikkia hiilenkaivajia kutsui hän pojikseen ja heltyi ajatuksesta, että jo kolmekymmentä vuotta hän juottaa heitä oluella. "Ilon" muodosti kaksi huonetta, ravintola tiskineen ja tarjoilupöytineen ja avara tanssisali, jonka lattia oli keskeltä laudoista, mutta syrjästä tiileistä. Juhlapäivinä oli sali koristettu paperikukilla ja kiehkuroilla. Seinillä riippui suojeluspyhimysten kuvia. Katto oli niin matala, että kolme soittajaa, jotka istuivat lavalla, saivat varoa iskemästä päätään siihen. Iltasin ripustettiin lamput kaikkiin neljään nurkkaan.
Tänä sunnuntaina tanssittiin jo kello viidestä asti. Mutta vasta seitsemän aikaan alkoivat salit täyttyä. Ulkona oli alkanut kova tuuli, joka pyörrytti tomua paistinpannuihin ja markkinavieraitten silmiin. Maheu, Etienne ja Pierron poikkesivat myös "Iloon". Siellä näkivät he Chavalin pyörittävän Katarinaa, Philomenen seisoessa yksin ja katsellessa vain sivulta. Ei Levaque eikä Sakarias palanneet. Kun tanssisalissa ei ollut lavitsoja, tuli Katarina tanssien välillä lepäämään isän luo. Philomene kutsuttiin myös, mutta hän vakuutti, että seisoo mieluummin. Hämärtyi, soittajat vinguttivat minkä jaksoivat eikä salissa voinut nähdä muuta kuin joitakin pyöriviä olentoja ja huiskivia käsiä. Iloisin huudahtuksin tervehdittiin neljää lamppua. Äkkiä nähtiin selvästi punasia kasvoja, hiestyneitä naamoja ja hulmuavia hameita. Maheu osoitti Etiennelle Mouquettea, joka lihavana ja palleroisena pyöri jonkun laihan työmiehen sylissä. Hän oli vihdoin saanut lohdutuksekseen kiinni erään miehen.
Vihdoin kello kahdeksan saapui tänne koko Maheun perhe. Edellä kulki Maheun vaimo Estelle käsivarrellaan ja perässä Alzire, Henri ja Lenore. Vaimo tuli suoraan tänne varmana, että hän täällä tapaisi miehensä. Alkoi saapua toisiakin naisia. Kun Maheun jälestä näkyi saapuvan Levaquen vaimo Bouteloup'n seurassa, joka talutti Philomenen pienokaisia, Achille'sta ja Desiree'ta, alettiin ylt'ympäri supatella. Molemmat naapurivaimot keskustelivat ystävällisesti keskenään. Matkalla oli heidän välillään tapahtunut juhlallinen välien selvittäminen, jolloin Maheun vaimo oli suostunut Sakarian avioliittoon. Hän oli alakuloinen esikoisensa palkan menettämisestä, mutta hän tunnusti että oikeus sen vaatii. Tehtyään päätöksen koetti hän salata mielipahaansa; vaikka hänen sydäntään vatvoi ajatellessaan, miten hän nyt tulisi toimeen.
– Istu tähän pöytään, naapuri, sanoi Maheun vaimo osottaen vierasta pöytää.
– Eikö mieheni ole teidän seurassanne? kysyi Levaquen vaimo.
Toiset vakuuttivat, että hän tulee kohta. Kaikki ryhmittyivät lykäten molemmat pöydät yhteen. Tilattiin lisää olutta. Huomattuaan äitinsä ja lapsensa, tuli Philomenekin ja istui seuraan. Hän näytti ilostuvan saadessaan kuulla, että hänen häänsä on päätetty asia. Kun kaivattiin Sakariasta, vastasi hän hempeällä äänellään:
– Minä odotan häntä, hän on tuolla.
Maheu vaihtoi katseen vaimonsa kanssa. Hän oli siis suostunut? Maheu kävi heti vakavaksi alkaen polttaa. Hänkin tuli levottomaksi huomisesta päivästä. Sellainen on tuo lasten kiitollisuus, menevät toisensa jälkeen naimisiin jättäen vanhempansa pulaan.
– Muistatko, kuiskasi Levaquen vaimo kallistaen päänsä Maheun vaimon korvaan, – kuinka sinä sanoit, että kuristaisit Katarinan, jos hän tekisi tyhmyyksiä?
Chaval vei Katarinan perhepöydän luo ja he seisoen isän takana joivat haarikoistaan.
– Tja! vastasin Maheun vaimo alistuvaisen näköisenä, – niinhän sitä aina sanotaan. Hyvä on edes, ettei hän vielä voi saada lapsia. Mutta jos hänkin saisi lapsia ja pitäisi antaa hänet naimisin, niin kuinka me sitten olisimme?..
Nyt soitettiin polkkaa ja yleisen melun ja rähinän vallitessa kertoi Maheu ajatuksensa vaimolleen. Miksi he eivät voisi ottaa vuokralaisen, esim. Etiennen joka juuri etsii perhettä. Tilaa kyllä riittää, kun Sakarias muuttaa, Silloin he eivät jää aivan tappiolle pojan mentyä. Maheun vaimon kasvot kirkastuivat, sehän oli loistava ajatus, jos sen saisi järjestetyksi. Tällä kertaa ovat he pelastetut nälkäkuolemasta. Hän tuli heti taas iloiseksi niin, että tilasi lisää olutta.
Etienne sillävälin valisti Pierronia selittäen hänelle avustuskassan aatetta! Tämä oli jo aivan suostumaisillaan kun Etienne varomattomasti ilmaisi hänelle kassan todellisen tarkoituksen.
– Ja jos meillä puhkee lakko, sanoi hän, – niin tiedätkö, kuinka tärkeä sellainen kassa silloin olisi. Silloin vieköön huuti koko yhtiön, sillä meillä tulisi olemaan varaa pysyä hengissä ensimäisenä aikana. Vai? Sinä siis yhdyt, se on päätetty, niinkö?
Pierron kalpeni, ja painoi silmänsä alas.
– Minä ajattelen vielä, sopersi hän. – Jos käyttäytyy hyvin, on se paras säästökassa.
Maheu kääntyi Etienneen ehdottaen hänelle suoraan muuttamaan heille. Etienne suostui kernaasti, sillä hän oli jo kauan halunnut muuttaa kylään ollakseen siten lähempänä tovereitaan. Kaikki oli parin sanoin sovittu, päätettiin vain odottaa Sakarian häitä.
Nyt palasivat vihdoin Sakarias itse, Levaque ja Mouquet. Kaikki kolme levittivät viinan hajua ja tyttöjen kirpeää myskihajua. He olivat tuntuvasti humalassa ja saapuivat iloisina pukaten toisiaan ja virnistellen. Saatuaan tietää että hänet tahdotaan naittaa, purskahti Sakarias nauramaan. Philomene lausui aivan tyynesti, että hän mieluummin näki hänen nauravan kuin itkevän. Kun ei enää ollut tuolia riittävästi, siirtyi Bouteloup antaen tuolillaan tilaa Levaque'lle. Tämä ihastui äkkiä siitä, että kaikki olivat täällä yhdessä, niin kodikkaasti ja tilasi kaikille olutta.
– Helkkari! eihän häitä aina saa juhlia! räyhäsi hän juopuneella äänellä.
He istuivat siinä kello kymmeneen. Toinen toisensa jälkeen saapui naisia tapaamaan miehiään viedäkseen heidet kotiin! Heidän perässään kulki lapsilauma. Äidit päästivät liivin napeista antaen lapsille rintaa vähääkään ujostelematta. Toisille pienokaisille annettiin olutta. Desir'in leskeä olut virtasi. Oli niin ahdasta, että istuttiin kylki kyljessä, tyrkäten toisiaan polvillaan, mutta se ei lainkaan häirinnyt yleistä iloa. Kaikkien suut ulottuivat korviin saakka. Oli kuuma kuin pätsissä ja jokainen koetti päästää nappinsa vilpotellakseen edes vähän. Tanssijoista valui hiki virtanaan heidän pyöriessä pölyssä ja tomussa. Pojat käyttivät tilaisuutta saadakseen joku naislykkääjä kompastumaan ja kaatumaan parineen. Jalat tömisivät niin rajusti, että koko talo uhkasi kaatua.
Joku kertoi ohimennen Pierronille, että hänen tyttärensä Lydia makasi kadulla keskellä käytävää. Hän oli saanut osansa varastetusta pullosta ja makasi nyt kuin kuollut. Isän piti kantaa hänet kotiin, mikä Bebert'in ja Jeanlinin mielestä tuntui hyvin hassulta. Tämä tuli kaikkien lähtömerkiksi, Maheun ja Levaquen perheet menivät yhdessä. Kentällä saavuttivat he Bonnemortin ja Mouque'n, jotka ukot myöskin olivat vihdoin päättäneet lähteä Montsou'sta ja kulkea läppäsivät kankeilla säärillään. Kaikki yhdessä kulkivat vielä markkinapaikan ohi, missä vähin erin alettiin sammuttaa tulia ja tyhjien kapakkojen ovista pulppuili kaadettua olutta. Kylään saavuttiin myöhään eikä ketään haluttanut syödä illallista. Maheun perheen jäsenet märehtivät puolinukuksissa aamusta jäänyttä lihaa.
Etienne vei Chavalin mukaansa Rasseneurin luo ottamaan viimeisen tuikun iltatuimaan.
– Kernaasti! huudahti Chaval kun Etienne oli hänelle selittänyt apukassansa aatteen. Anna kourasi tänne! Sinä olet kelpo poika.
Etienne alkoi tulla pöhnään.
– Niin, niin olkaamme ystäviä! huudahti hän. – Oikeus ensi sijalle.
Sen puolesta olen valmis luopumaan sekä oluesta että likoista.
Sydämelläni on ainoastaan yksi asia, että tehtäisiin tilit selviksi noitten saakelin porvarien kanssa!