Основной контент книги Rikosreportaasi Suomesta 1994
Teksttekst

Maht 160 lehekülgi

0+

Rikosreportaasi Suomesta 1994

€4,99

Raamatust

"Sanotaan, että juttu on joskus pienestä kiinni. Tuskin sanonta kuitenkaan voi tarkoittaa mitään vähempää kuin mitättömän kokoista hiukkasta." Vuonna 1991 Lahdessa sattuneessa henkirikoksessa avaintekijäksi muodostui ruutihiukkanen. Kioskille ammutun miehen murha oli mysteeri, jonka selvittäminen oli poliisille erittäin haastavaa. Todisteet, joista pienimpänä näistä ruutihiukkanen, osoittautuivat oleellisen tärkeiksi.Vuonna 1993 vanhempi konstaapeli joutui henkirikoksen uhriksi, kun juuri putkasta päässyt 22-vuotias nuori mies ajoi hänen ylitseen. Mies oli aiemmin syyllistynyt useisiin varkauksiin, eikä hän katunut poliisin tappoa lainkaan. Tapaus sai osakseen runsaasti huomiota ja paheksuntaa.Rikosreportaasi Suomesta 1994 sisältää näiden tapausten lisäksi selonteon palkkamurhasta sekä 21 tuhopolton sarjasta. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.-

Logi sisse, et hinnata raamatut ja jätta arvustus
Raamat Eri tekijöitä «Rikosreportaasi Suomesta 1994» — loe tasuta raamatu katkendit veebis. Jäta kommentaare ja arvustusi, hääleta lemmikute poolt.
Vanusepiirang:
0+
Ilmumiskuupäev Litres'is:
14 november 2024
Objętość:
160 lk
ISBN:
9788711971970
Tõlkija:
Kustija:
Õiguste omanik:
Bookwire