Основной контент книги Rikosreportaasi Suomesta 1996
Teksttekst

Maht 220 lehekülgi

0+

Rikosreportaasi Suomesta 1996

€4,99

Raamatust

Viisikymppinen Paulus on tyytymätön elämäänsä Latviassa ja päättää matkustaa länteen matkakohteenaan Suomi. Pian hänelle kuitenkin selviää, että Suomessa on heikot työllistymismahdollisuudet. Paulus päättää suorittaa rikoksen, jonka avulla hän voi takuulla jäädä maahan. Mukaan suunnitelmaansa hän houkuttelee juuri tapaamansa Eliaksen.Kun marjastaja löytää syyskuussa 1994 jo pitkään kadoksissa olleen Erja Santasen ruumiin, poliisilla on jo epäilty tiedossaan: Erjan entinen poikaystävä Pasi ja tämän naisystävä Raija. Poliisille selviää, että Erjalla on ollut kohtalokas suhde kumpaankin epäiltyyn – eikä Erja suinkaan ole ainoa, jonka murha häikäilemättömällä pariskunnalla oli kontollaan.Rikosreportaasi Suomesta 1996 sisältää poliisiselontekoja 1990-luvulla sattuneista rikoksista. Selonteoissa käsitellään postiryöstöä, leimamerkkiväärennöstä ja erilaisia henkirikoksia. Selonteot ovat tutkintatyössä mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.-

Logi sisse, et hinnata raamatut ja jätta arvustus
Raamat Eri tekijöitä «Rikosreportaasi Suomesta 1996» — loe tasuta raamatu katkendit veebis. Jäta kommentaare ja arvustusi, hääleta lemmikute poolt.
Vanusepiirang:
0+
Ilmumiskuupäev Litres'is:
14 november 2024
Objętość:
220 lk
ISBN:
9788711971994
Tõlkija:
Kustija:
Õiguste omanik:
Bookwire