Loe raamatut: «Pohjoisnavalta päiväntasaajalle», lehekülg 35
Huomioon kiintyvä on lintujen vähyys ja yleensä koko tämän vesilakeuden autius. Ei yhtään lokkia liitele Tonavan pinnalla, ei yhtään tiiraa risteile, enintään nousee sieltä täältä joku sorsa vedestä. Silloin tällöin näkyy joku harmaa tai yöhaikara, merikotka, muutamia haarahaukkoja, mustia variksia ja korppia, ehkäpä vielä pikku joukko töyhtöhyyppiä. Siihen päättyy seudun lintujen luettelo.
Seuraavasta päivästä alkaen kuljeskelimme ihmeellistä seutua metsästellen ja tarkastellen. Sinertävät vuoret, jotka eilen olivat ukkosyön aikana kirkkaassa auringon paisteessa, ovat Frushkagoran kukkuloita, metsäistä, viehättävintä vuoristoa. Kreivi Rudolf Chotek on varustautunut ottamaan arvokkaasti vastaan korkeata metsästysherraamme. Cerevicin kylästä, jonka yläpuolella höyrylaivamme on levähtämässä, ajelemme joka päivä rotkoteitä pitkin, kiipeilemme ajaen, ratsastaen tai jalkaisin vuoriston kukkuloille ja joka ilta palaamme tyytyväisinä kotoomme, laivaan. Ihana kevät virkistää mieltä ja sydäntä ja isäntämme on niin väsymättömän huomaavainen, hyvä ja rakastettava, että Frushkagorassa vietetyt päivät tulivat ihanimmiksi koko matkalla.
Seutu, jota joka päivä kuljeksimme, on erittäin miellyttävä. Lähellä kylää leviää vainioita; niiden yläpuolella on viinitarhoja aina metsän rajaan asti; laaksoissa ja notkoissa kukoistaa ja tuoksuu nyt paraillaan lukemattomia hedelmäpuita, tehden koko seudun erittäin ystävällisen näköiseksi. Tien varrella, joka kaikkialla kulkee laaksoissa, kasvaa jyrkillä rinteillä tiheää pensaikkoa, ilahuttaen silmää runsaalla kukkarikkaudellaan, ja laakson pohjassa suikertelee puro, johon rinteiltä kaikkialta tiukkuu vettä. Ensimmäisiltä kukkuloilta näkyy erittäin kaunis maisema. Alhaalla edessä on sievä Cerecivin kylä, ja sen takana leveä Tonava ja toisella rannalla rantametsä, jonka takaa alkaa äärettömältä näyttävä Unkarin alava tasanko vainioineen ja niittyineen, metsineen ja soineen, kylineen ja kauppaloineen epävarmassa, vaihtelevassa ja juuri sen tähden niin lumoavassa valossa. Itään katsoessa kiintyy silmä Peterwardenin linnaan. Vainioilta lentelee ylös laulavia leivoja, pensaissa kaikuu lukemattoman monikertaisina satakielen sävelet, viinitarhoista kaikuu punataskujen ihana laulu ja korkealla ilmassa kiertelee kaksi korppikotka- ja kolme kotkalajia.
Vähän etäämmälle kuljettua katoavat joki, kylät ja vainiot, ja me itse katoamme johonkin tämän vuoriston salaiseen metsälaaksoon. Jyrkkinä pudottautuvat vuoriseinät molemmin puolin sinne alas. Tiheä, vaikka ainoastaan kohtuullisen korkea metsä peittää tätä vuoristoa kaikkialla. Tammia ja lehmuksia, jalavia ja vaahteroita on laajat alat, punapyökkiä ja orapuita toisin paikoin; laiteet ovat tiheää, matalaa pensaikkoa, jossa satakielipari asuu toisensa vieressä. Suurenmoisia näköaloja ei matkustaja saa palkakseen, jos kiipeää vuoriston korkeimmalle seljälle ja näkee pohjoispuolella edessään Unkarin, eteläpuolella Servian; mutta salaperäinen metsän siimes lumoaa sydäntä ja mieltä. Pääharjalta, joka enintään lienee yhdeksän sataa metriä korkea, haarautuu jotenkin kohtisuoraan molemmille puolin paljo poikkiharjanteita, jotka miltä puolen hyvänsä katsoen usein näyttävät aivan ihastuttavilta. Harjanteet rajoittavat laaksoja tai ympäröivät umpilaaksoja, joiden jyrkät seinät eivät missään kohden salli kaatuneiden puiden poiskuljetusta, jonka tähden sellaiset paikat ovatkin alkuperäisessä viileyden tilassa. Suoria, aina latvaoksiin saakka sileärunkoisia jättiläispyökkejä kohoaa mätänevästä lehtikasasta, johon metsästäjän jalka uppoaa aina polvea myöten. Myhkyräiset tammet ojentelevat polvikkaita latvahaarojaan ilmaan ikään kuin kutsuen kaikkia petolintuja rakentamaan sinne pesiä. Tuuheat lehmukset muodostavat laajoilla aloilla niin tiheän lehtikaton, että auringon säteet ainoastaan hiukan pääsevät väräjämään maahan. Laulurastas ja mustarastas, kuhankeittäjä ja punarinta-satakielinen, peipponen ja uunilintu ovat kaikkialla asuksivan satakielen ohella tässä metsässä tavallisia laulajia. Käki huutaa kevättervehdystänsä vuorelta vuorelle, palokärki ja tikka, pähkinänakkeli ja tiaiset, sepel- ja metsäkyyhkyset kuuluttavat ääntänsä.
Meidän metsästyksemme tarkoitti täällä paraastaan suurinta Europan petolintua kaappukotkaa, jonka pohjoisimpana asuinrajana Frushkagora näyttää olevan. Sen tavallisen lajin seuraan oli nyt, luultavasti Servian sodan onnettomain uhrien houkutuksesta, toinenkin suuri Europan korppikotka tullut, ja molemmat pesivät täällä ihan rauhassa, eläintiedettä ja eläimiä suosivan maanomistajan suojeluksessa. Minä tunsin nämä molemmat lajit aikaisemmilta matkoiltani, mutta kuitenkin minua hyvin ilahutti tarkastella niitä hautomapaikoillaan ja kuunnella sellaisen metsästyskumppanin kuin kreivi Ghotekin kertomuksia niistä. Sillä nytkin oli eläinelämän tutkiminen näillä retkillä päätarkoituksena. Paljo tehtiinkin nyt havaintoja ja näistä tutkimuksistamme selvisi moni meille kaikille vielä hämärä kohta näiden molempain jättiläislintujen elämästä.
Kaappukotka, jonka alueesen kuuluu Europan kolme etelänientä sekä Länsi- ja Keski-Aasia Indiaan ja Kiinaan saakka, on vakinaisena asukkaana Frushkagorassa, lentelee hautoma-ajan jälkeen mielellään loitommaksikin, Pohjois-Unkariin hyvin säännöllisesti, useinpa myöskin aina Määriin, Böömiin ja Silesiaan asti. Mahtavilla siivillään voi se tehdäkin sellaisia matkoja ihan vaivatta. Olematta kahlehdittu munain tai apua tarvitsevain poikasien luo, nousee se jonakin aamuhetkenä puusta, jossa on yönsä levännyt, kierteisesti ylös niin korkealle, että katoaa paljaan ihmissilmän näkyvistä, katselee sieltä verrattoman tarkoilla, liikkuvilla ja eri etäisyyden mukaan sovittautuvilla silmillään hyvin laajalti ja ihmeteltävän tarkkaan huomaa pienimmänkin raadon, laskeutuu heti sitä syömään ja sulattamaan tai ainakin sulloman kupuunsa sekä palaa sitte tuttuun oleskelupaikkaansa tai jatkaa huvikseen lentelyänsä. Ja niin kuin tämä korppikotka näkee allansa olevan, usein monta neliöpeninkulmaa laajan alan ihan tarkkaan, samoin se myöskin tarkastelee toisten lajistensa tai muiden suurien haaskoja syöväin petolintujen käytöstä, varsinkin lentoa, ja käyttää hyödykseen niitä havaintoja. Ainoastaan siten on mahdollinen selittää, että suurenlaiselle haaskalle yht'äkkiä ilmestyy monta petolintua ja monta korppikotkaa, jopa sellaisissakin seuduissa, joissa ne eivät ole vakinaisesti asuvia. Ei niitä retkillään ohjaa huono hajuaistinsa, vaan näkönsä. Kotka seuraa toista, kuin huomaa sen nähneen saalista, ja lennon nopeus on niin suuri, että se aina ehtii oikeaan aikaan herkulle, kun huomaa saaliin löytäjän jo rupeavan laskeutumaan. Vitkastella sen tosin ei kannata, sillä korppikotkan ahneus on suurempi, kuin kuvata voitaisiin. Muutamassa minuutissa kolme tai neljä korppikotkaa sulloo kupuunsa koiran tai lampaan raadon niin kokonaan, että vain suurimmat luut on jäljellä; atrioiminen tapahtuu siis niin käsittämättömän nopeasti, että kuka vähänkin myöhästyy, saa katsella vain valmista.
Frushkagoran korppikotkille oli ollut, paitsi suurta raatoa, tarjona myöskin monta pikku eläintä. Sillä tappamiemme kotkien ruuansulattimista löysimme siiselien ja suurien liskojen jäännöksiä, joita eläviä kotkat tuskin olivat löytäneet kuolleina, vaan pikemmin itse tappaneet ne.
Koska Frushkagora on verraten pohjoisessa ja ympäristön viljelysolot eivät olleet kotkille otollisia, niin kaappukotkat täällä vielä olivatkin hautomassa, vaikka etelämpänä pesivillä saman lajisilla pareilla epäilemättä jo oli poikaset. Niiden pesät olivat metsän korkeimmissa puissa, enimmät vuoren seinäin ylimmässä kolmanneksessa. Moni niistä oli hyvin tuttu kreivi Chotekille, koska ne olivat vähintään kaksikymmentä vuotta joka kevät olleet hautomapaikkoina ehkäpä yksillä pareilla ja koska ne jokavuotisesta rakennusaineiden tuonnista olivat viimein kasvaneetkin mahtavan suuriksi. Toiset näyttivät nuoremmilta, mutta sekä vanhemmat että nuoremmat pesät olivat kotkain itsensä tekemiä. Suurimmissa olisi täys'kasvuinen mieskin sopinut makaamaan, tarvitsematta riiputtaa päätään tai jalkojaan ulkona pesästä.
Näiden pesäin alla istuimme me tarkastellen, kuunnellen metsän elämää ja odotellen meidän tulostamme karkonneita kotkia, pudottaaksemme niitä tarkalla luodilla maahan. Neljänä päivänä läksimme joka aamu metsään emmekä yhtenäkään palanneet saaliitta. Kahdeksan suurta korppikotkaa, monta kotkaa ja paljo monenlaisia pienempiä lintuja jäi käsiimme, ja runsaat, kaikkia viehättävät muut havainnot antoivat vielä enemmän arvoa retkillemme. Mutta kun viimeinen auringon säde sammui, kokoutui nuorempi osa kylän asujamista laivamme ympärille. Viulu ja säkkipilli houkuttelivat ihmeellisesti, vaikka hyvin yksinkertaisesti yhteen sulavilla sävelillään poikia ja tyttöjä pyöriskelemään korkean vieraan kunniaksi omituisia kansantansseja.
Metsästettyämme hyvällä menestyksellä vielä Tonavan toisellakin rannalla läksimme viimein viidentenä päivänä Cerevicistä uiskentelemaan Tonavaa myöten yhä alemmaksi. Kolmen neljännestunnin päästä olemme pienen, jo vanhettuneen, mutta muhkean ja kaunisasemaisen Peterwardein-linnan kohdalla ja puolessatoista tunnissa saavumme sitte Karlowitziin, jonka lähelle asetumme yöksi. Toisena aamuna pääsemme Koviliin, matkamme päähän.
Lähellä tätä suurta kylää on vainioiden keskellä metsiä, joissa kyllä tammi on vallalla, mutta matalampi metsä on niin tiheä, että ihan kyläin keskellä susi ja metsäkissa voivat viettää melkein vaaratonta, vaikka kyllä muille vaarallista elämää. Ihmekö siis, että myöskin kaikenlaiset petolinnut, varsinkin meri-, keisari-, kilju- ja kääpiökotkat, käärmehaukat, haarahaukat ja monet muut haukat, huuhkajat ja muut pöllöt ovat pesäpaikoikseen valinneet juuri ne ja että siellä myöskin elää runsaasti kaikenlaisia pikku lintuja. Tietäen saavansa runsaan saaliin läksivät korkea herramme ja hänen ylhäinen lankonsa niihin metsiin. Eugen von Homeyer ja minä päätimme koettaa onneamme kylän yläpuolella olevalla suolla, joka nykyisen tulvan aikaan oli avarana suona.
Vaikka tämän suon siivekkäistä asujamista vasta vähin osa oli saapunut ja lintujen matkustus päin vastoin vielä oli täydessä vauhdissa, vallitsi siellä hämmästyttävän rikas ja monimuotoinen elämä. Melkein keskeytymättä matkailee suuret joukot mustia tiiroja vastavirtaan, monesti kokoutuen tiheiksi parviksi, monesti taas hajautuen melkein yli koko Tonavan leveyden. Nähtävästi vielä pesäpaikkaa etsien vaeltaa sadoittain mustia ibiksiä lentäen keilanmuotoisissa parvissa myötä- ja vastavirtaan läheistä Teiss-jokea kohti tai sieltä tullen. Kalastellen astuskelevat kaikkialla avaran vesilakeuden soveliailla paikoilla monenlaiset haikarat. Pitkiä ruokokorsia pesäksi kantaen lentävät ruokohaukat vanhoja tuttuja teitä. Uudestaan pariutuneet sorsat, joiden naaraksilta tulva oli riistänyt munat, nousevat meidän pienen tasapohjaisen veneemme tullessa räpytellen ylös vedestä, jota vastoin uikut ja silkkikuikat turvautuvat sukeltamiseen. Lyhyesti sanoen: ei mikään paikka koko lakeudesta ole asujamitta. Tulvaveden alaista metsää ja siinä kulkevia teitä tunteva metsänhoitaja odottaa meitä talossa, joka saaren tavoin kohoaa tulvavedestä ja lähtee oppaaksi metsään, jossa tulvan tähden on vielä paljon enempi vastuksia, kuin niissä oli, joissa tätä ennen kävimme. Oksista pidellen, jotka muuten arvattavasti ovat melkoisen korkealla maasta, ja välistä tietä sulkevain oksien alitse kumarrellen koetamme tunkeutua leveämpiä vesiteitä myöten, kallistuneiden tai kokonaan kaatuneiden puiden ja kuivien risujen välitse metsän sisään. Pensasten latvoissa hautomassa istuvat sinisorsat, joiden pesät ovat tähän asti vielä säilyneet tulvavedeltä, eivät hätäänny meidän tulostamme, vaan istuvat liikahtamatta paikoillaan, vaikka veneemme lipuukin ohitse ainoastaan metrin päästä. Silkkikuikat, jotka ovat ulonneet vähän aukeammille vesille, uivat, meidät nähtyään, vihreään tiheikköön, pajumetsään, joka on latvojaan myöten vedessä. Västäräkit hyppivät puupalalta toiselle; kirjavat tikat ja palokärjet riippuvat ihan veden pinnassa puiden rungoissa, etsien totuttuun tapaansa ravintoa. Kuva toisensa perästä lintujen elämästä avautuu eteemme ja jokainen niistä näyttää oudolta, kun erityiset olot ovat niitä perin pohjin muuttaneet. Päästäksemme merikotkan pesälle täytyy meidän kaalaa pitkät matkat ja korpin pesälle tehdä pitkät kierrokset. Varsinainen metsästäminen ei sellaisissa oloissa ollut mahdollinen, mutta retki kuitenkin palkitsi vaivan. Varsinkin minä sain tällä retkellä ilokseni nähdä Europan etevimmän siivekkään rakennustaiturin, parta- eli kukkarotiaisen rakentavan pesäänsä ja ensi kerran tarkastella sen elämää.
Seuraavana päivänä oli koko metsästysseurue kokoutunut erääsen metsikköön, jossa unkarilainen metsänhoitaja oli pannut toimeen suurenmoisen suden ajon, vaan järjestänyt sen niin taitamattomasti, että susi huomaamatta pääsi hiipimään pois. Sen tähden keskeytettiin turha ajo ja jäljellä oleva aika käytettiin hyödyllisempään lintujen tarkastelemiseen. Iltapäivällä lähdemme Kovilista, laskettelemme auringon mailleen mennessä Peterwardenin ja yön ensi hetkinä Frushkagoran ohitse, poikkeamme seuraavana päivänä Hullon ruohosuolle ammuskelemaan ja tarkastelemaan, näemme siellä myöskin hopeahaikaran, jota tähän asti olemme turhaan tähystelleet, mutta ajan vähyyden pakosta riennämme edelleen, ehtiäksemme Wieniin lähtevään pikajunaan. Kiitollisella mielellä muistelen viime päiviä ja samalla pahoitellen niiden lyhyyttä, matkustamme kaikkein rantametsien ohitse, joissa olimme niin paljon uutta nähneet, toivotellen voivamme sinne palata pitemmäksi ajaksi, ja sanomme tällä kertaa jäähyväset tälle rikkaalle ja omituiselle maalle.
