Основной контент книги Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
Tekst

Maht 160 lehekülgi

0+

Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa

€9,99

Raamatust

Unelmia, seikkailuja ja kaunistelematonta todellisuutta Intian auringon alla.Satu Rommi lentää Etelä-Intiaan vuoden 2005 syksynä. Hän on toteuttamassa unelmansa astangajoogan opiskelemisesta osana kuuluisan gurun yhteisöä. Suunnitelmat menevät uusiksi, ja pian Rommi on ostanut pienen majatalo-kahvilan yhdessä kahden muun joogaopiskelijan kanssa kattaakseen opiskelun ja asumisen kulut. Arki on kuitenkin odotettua karumpaa. Vaativat länsimaiset joogaopiskelijat esittävät mitä kummallisempia ruoka- ja majoitustoiveita, ja paikalliset työntekijät löytyvät usein uima-altaan laidalta nukkumasta. Myös paikalliset tavat ja tottumukset vaativat opettelemista. Kaikesta huolimatta arki tarjoaa myös suuria iloja ja elämyksiä.Kolmen vuoden seikkailu oman kahvila-majatalon, joogaopiskelujen, erilaisten ihmisten, maisemien ja kokemusten keskellä on humoristisesti ja elävästi kirjoitettu matkakirjaksi. Rommin matkustelu ympäri Etelä-Intiaa, henkisyyden etsiminen ja pohtiminen, erilaiset vastoinkäymiset sekä ilahduttavat onnistumiset vievät myös lukijan kiehtovalle matkalle.-

Logi sisse, et hinnata raamatut ja jätta arvustus
Raamat Satu Rommi «Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa» — loe tasuta raamatu katkendit veebis. Jäta kommentaare ja arvustusi, hääleta lemmikute poolt.
Vanusepiirang:
0+
Ilmumiskuupäev Litres'is:
14 november 2024
Objętość:
160 lk
ISBN:
9788727102030
Kustija:
Õiguste omanik:
Bookwire
Audio
Keskmine hinnang 4, põhineb 114 hinnangul
Audio
Keskmine hinnang 4,6, põhineb 581 hinnangul
Audio
Keskmine hinnang 4,7, põhineb 1357 hinnangul
Audio
Keskmine hinnang 4,5, põhineb 273 hinnangul
Tekst, helivorming on saadaval
Keskmine hinnang 4,7, põhineb 508 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 4,9, põhineb 544 hinnangul
Tekst, helivorming on saadaval
Keskmine hinnang 4,8, põhineb 297 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 4,9, põhineb 700 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul
Tekst
Keskmine hinnang 0, põhineb 0 hinnangul