Loe raamatut: «Suomalaisen teatterin historia IV», lehekülg 12

Ennen kun jatkamme kertomustamme teatterin toiminnasta, on tässä puhuttava eräästä, varsinkin muodollisesti tärkeästä muutoksesta laitoksen elämässä, joka juuri tähän aikaan tapahtui, se on Suomen Kansallisteatterin Osakeyhtiön perustamisesta. —

Katsoen siihen että Suomalaisen teatterin puku-, kirja- ja nuottivarastolla ei ollut laillista omistajaa sekä muistakin syistä oli jo syksyllä 1899 johtokunta ryhtynyt valmistaviin puuhiin, jotka tarkottivat osakeyhtiön perustamista, ja oli sen pyynnöstä silloinen laamanni Ernesti Forsman laatinut ehdotuksen yhtiöjärjestykseksi. Kumminkin oli jo muutettu uuteen taloon, kun teatterin kannattajat päättivät perustaa yllämainitulla nimellä osakeyhtiön, jonka tarkotuksena olisi "voimassapitää teatteria suomenkielistä näytelmätaidetta varten", ja joka olisi aivan erillään teatteritaloyhtiöstä. A. Almbergin (Jalava), A. Liliuksen (Listo), B. F. Godenhjelmin, Ivar Wilskmanin ja Eliel Aspelinin(-Haapkylän) 20 p. toukok. 1902 allekirjoittamasta anomuksesta senaatti 4 p. kesäk. vahvisti uuden yhtiön yhtiöjärjestyksen. Mainitut yhtiön perustajat, merkittyään itselleen yhteensä 14 osaketta, tarjosivat sitte Kansallisteatterin ystävien ostettavaksi 236 osaketta ä 100 mk.

Yhtiöjärjestyksen mukaan on yhtiön osakepääoma 50,000 mk, mutta voidaan lisätä 500,000 mkaan asti. Yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan Suomalaisen teatterin kannattajat sekä tri Kaarlo Bergbom ja nti Bergbom luovuttivat yhtiölle teatterin koko irtaimiston, jonka arvo oli 50,000 mk, ja antoi yhtiö siitä 250 osakettaan jaettaviksi luovuttajain kesken siten että kukin kannattajista [lukuunotettiin kaikki, jotka viimeisenä kymmenenä vuotena 1893-1903 olivat teatteria kannattajina avustaneet] sai yhden osakkeen sekä tri ja nti Bergbom loput tasajakoon heidän välillään [kummallekin tuli 25].

Kun kaikki osakkeet oli tällä tavoin jaettu ja merkitty, pidettiin yhtiön perustava kokous 29 p. tammik. 1903, ja valittiin siinä hallintoneuvoston jäseniksi: B. Leino, S. Ingman (Ivalo), A. Lilius (Listo), rvt I. Hallsten ja T. Palmén, K. A. Brander (Paloheimo), rva K. Renqvist, W. Meurman (Liuksiala), nti Aini Nevander, A. Wiksten, nti E. Bergbom ja Onni Törnqvist (Tarjanne).

Yhtiön hallinnosta määräävät säännöt pääasiassa seuraavaa: Yhtiön asioita hoitavat hallintoneuvosto ja johtokunta. Hallintoneuvostossa on 12 jäsentä, jotka varsinainen yhtiökokous valitsee neljäksi vuodeksi. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan joka varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen puheenjohtajan sekä kokoontuu niin usein kuin asiat vaativat tai johtokunta sitä pyytää. Hallintoneuvoston asiana on: 1) ottaa ja erottaa teatterin johtaja; 2) valita johtokunnan muut jäsenet; 3) valvoa että teatteria ja sen taloutta hyvin ja tarkotuksenmukaisesti hoidetaan, sekä aika-ajoin toimituttaa teatterin irtaimiston tarkastus ja arvioiminen; 4) johtokunnan ehdotuksesta määrätä yhtiön omaisuudesta tehtävät poistot; 5) olla johtokunnalle neuvonantajana milloin asianhaarat sitä vaativat; ja 6) yhdessä johtokunnan kanssa päättää opintostipendien ja palkintojen antamisesta sekä suurempia kustannuksia kysyvistä toimenpiteistä, jotka saattavat olla tarpeen yhtiön tarkotuksen toteuttamiseksi.

Johtokunta, johonka kuuluu teatterin johtaja ynnä hallintoneuvoston yhdeksi tilivuodeksi kerrallaan valitsema määrä jäseniä ja varajäseniä, johtaa yhtiön toimintaa ja taloutta, kantaa ja vastaa yhtiön puolesta sekä puheenjohtajansa tai määräämänsä jäsenen kautta kirjoittaa yhtiön toiminimen "Suomen Kansallisteatterin Osake-yhtiö". Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa. Johtokunnan tehtävänä on sitä paitse: 1) ottaa ja erottaa teatterin näyttelijät ja palveluskunta sekä tehdä heidän kanssaan palvelusvälipuheet; 2) ottaa ja erottaa yhtiön rahastonhoitaja sekä muut talouden hoitoa varten ehkä tarvittavat henkilöt; 3) teettää luettelo yhtiön omaisuudesta sekä tehdä siihen tarpeelliset lisäykset ja hallintoneuvoston hyväksymät poistot; 4) kutsua kokoon yhtiökokoukset; 5) antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle kertomus yhtiön toiminnasta edellisenä tilivuotena sekä rahastonhoitajan laatima tilinpäätös samalta ajalta ynnä tilintarkastajain lausunto heidän toimittamastaan tarkastuksesta. Äänestyksessä on kullakin osakkaalla ääniä seuraavan asteikon mukaan:

1 1 osake antaa 1 äänen

2-3 osaketta " 2 ääntä

4-6 " " 3 "

7-10 " " 4 "

11-16 " " 5 "

17-25 " " 6 "

Jokaisesta sen yli menevästä täydestä kymmenestä osakkeesta tulee lisäksi yksi ääni, kuitenkin niin, että kukaan älköön äänestäkö enemmällä kuin yhdellä kymmenesosalla kokouksessa edustettujen äänten koko määrästä. Äänioikeutta ei saa valtuusmiehen kautta käyttää.⁶⁶

Seuraavana päivänä (30/1) hallintoneuvosto piti ensimäisen kokouksensa.

Siinä määrättiin johtokunnan jäsenten luku, johtaja K. Bergbom siihen luettuna, viideksi ja varajäsenten kahdeksi ja valittiin edellisiksi:

A. Almberg (Jalava), O. E. Tudeer, Eliel Aspelin(-Haapkylä) ja B. F. Godenhjelm sekä jälkimäisiksi nti E. Bergbom ja S. Ingman (Ivalo).⁶⁷– Sittemmin valitsi johtokunta keskuudestaan puheenjohtajaksi Almbergin, varapuheenjohtajaksi Aspelinin.

* * * * *

Tavallista varhemmin, 9/1, tuli uudella vuodella ensimäinen uutuus, V. Andelinin suomentama C. Haddon Chambers'in 4-näytöksinen huvinäytelmä Kyynelten hirmuvalta, joka hra ja rva Suonion, Olga Leinon, Weckmanin, Salmelan y.m. näyttelemänä, meni kolme kertaa. Toinen uusi kappale oli J. Snellmanin suomentama Holbergin huvinäytelmä Mestari Gert eli lörpöttelevä parturi, jonka pääroolin Knut Weckman esitti erittäin luontevasti. Sen ensi-ilta oli 23/1. Merkillisempi tuttavuus yleisölle oli kumminkin 28/1 ensi kerran näytelty E. Humperdinckin satuooppera Hänsel ja Gretel, jonka (A. Wetten sepittämät) sanat Irene Mendelin oli suomentanut. Arvokas, wagnerilaiseen tyyliin luotu sävelteos, joka kotimaassaan oli saavuttanut yleisen suosion, suoritettiin erittäin tyydyttävästi, vaikka esiintyjät enimmäkseen olivat puhenäyttämön jäseniä. Siten olivat sekä laulun että näyttelemisen puolesta hyvin viehättäviä Alma Auer – Hänsel ja Olga Leino – Gretel; ja kiitosta ansaitsivat myöskin Otto Närhi – isä Petter, nti Signe Liljeqvist – äiti, Hanna Granfelt – Nukkumatti ja päivän poika sekä Aleksis Rautio – noita. Orkesteria johti Juho Leino. Kappale meni kuusi kertaa.

Alkuvuoden tilapäänäytännöistä mainittakoon, että Topeliuksen päivänä 14/1 näyteltiin Regina von Emmeritz Lilli Högdahl nimiroolissa (samoin 13/4 näytelmän 50-vuotismuistoksi) ja Runebergin päivänä 5/2 Salamiin kuninkaat Kirsti Suonio Tekmessana sekä että 7/2 Axel Ahlbergin 25-vuotisen näyttelijänäolon muistoksi ja hänen hyväkseen annettiin Elämä on unelma ja 14/2 B. Leinon täyttäessä 50 vuotta Papin perhe Olga Poppius Hannana. – Muutoin on helmikuulta huomioonotettava kaksi kotimaista uutuutta: Toinen Santeri Ingmanin (Ivalo) historiallinen, 4-näytöksinen näytelmä Kustaa Eerikinpoika ja toinen nti Elvira Willmanin 5-näytöksinen näytelmä Lyyli. Kustaa Eerikinpoika, joka laadultaan enemmän oli sarja kuvaelmia kuin draamallisesti yhtenäisen, jännittävän toiminnan kuvaus, meni ensi kerran 11/2 herättämättä suurempaa mielenkiintoa. Nimiroolissa, prinssinä, Salo onnistui aika hyvin; rva Olga Salo oli Sigrid Vaasa, Lindfors Kustaan kansleri Lauri Olavinpoika, rva Olga Leino mierolaistyttö Anita, rva Katri Rautio Axinia, venäläisen ruhtinaan tytär, värikkäin kaikista esiintyjistä j.n.e. Näyttämöllepano oli komea ja pyysi korvata sisällisen viehätyksen puutetta. Aivan toisenlainen menestys oli Lyylillä, jonka ensi-ilta oli 25/2. Miten vanha ja usein käsitelty kappaleen aihe olikaan, oli nuori tekijä erittäin todellisin piirtein kuvannut alhaissäätyisen tytön joutumista onnettomuuteen kurjan viettelijän kautta, niin että näytelmä vaikutti elämän voimalla. Nimirooli oli nti Högdahlilla, Lyylin vanhemmat Olga Salo ja Lattu, perheen naapureita nti Lähteenoja, neidit Malm ja Auer y.m., Weckman oli Birger, viettelijä. Näiden näyttelijäin ansiokas esitys puolestaan selittää, että näytelmä meni 10 kertaa. Samassa kappaleessa esiintyi ensi kerran Eero Kilpi⁶⁸ (Allisena).

Maaliskuun alussa tuli kolmas kotimainen alkuteos, nimittäin Juhani Ahon Panu, jonka ensi-iltaa 6/3 oli uteliaasti odotettu. Samanniminen romaani oli kuitenkin saanut liian suuren menestyksen, että sen toiminta näyttämölle asetettuna olisi voinut täysin tyydyttää. Näytelmän suppeampi muoto oli tietenkin pakottanut jättämään pois niin paljo siitä, mikä romaanissa oli herättänyt suurinta mielenkiintoa ja viehätystä, ja toiselta puolen oli ollut mahdotonta muuttaa toiminta niin kiinteästi kehittyväksi kuin draama vaatii. Huolimatta yksityisistä erinomaisen vaikuttavista kohtauksista näytelmä siis ei ollut vapaa heikkouksista, jotka säännöllisesti huomataan eepillisten kertomusten "dramatiseerauksissa". Esityksellä oli osaksi suuriakin ansioita, ja mainittakoon, että B. Leino oli Panu, Närhi Reita, Kallio Jouko, Salo pappi. Näyttämöllepano oli erittäin huolellinen, ja oli muun muassa Eero Järnefelt viimeistä näytöstä varten maalannut suurenmoisen, savolaisen vaaramaiseman.

Näytelmäänsä sepittäessä Aho oli, niinkuin säilyneistä kirjeistä näkyy, neuvotellut Bergbomin kanssa, ja monessa kohden hän oli noudattanut tämän neuvoa. Koska siis Panu on jollei viimeinen niin ainakin viimeisiä kotimaisia draamoja, joiden syntyyn Bergbom on vaikuttanut, tahdomme kauniina todistuksena siitä tavasta, millä hän kohteli kirjailijoita, tähän ottaa seuraavat rivit 13/3 päivätystä kirjeestä, jossa Aho vaimonsa ja omasta puolestaan kiittää Bergbom-sisaruksia Panun harjotuksien ja näyttämöllepanon ajasta:

– "Aulius, jolla olette toteuttanut tekijän ehkä monestikin vähäpätöisiä päähänpistoja, luottamus, jota olette meille rajattomasti osoittanut, on meitä sekä hämmästyttänyt että ihastuttanut.

"Kyllähän sen jo ennenkin tiesin, millä lämmöllä olette kotimaisia näytelmäkirjailijoita suosinut, heitä neuvoin ja töin avustaessanne, mutta en ole vielä tähän saakka näin silmästä silmään nähnyt sitä vaatimattomuutta ja epäitsekästä asiaan innostumista, jonka nyt olen nähnyt olevan johtavana voimana toiminnassanne.

"En uskalla 'Panun' merkitystä teatterin kannalta juuri miksikään arvostella. Mutta omaan itseeni, omaan kehitykseeni nähden en voi sen merkitystä kyllin suureksi arvata. Jos voin jatkaa nyt alottamaani suuntaan, niin voin sen tehdä ainoastaan sen opin nojalla, jossa olen saanut harjoituksien aikana Kaarlo Bergbomin luona olla. Tietämättään on hän antanut minulle neuvon toisensa perästä, terottanut silmääni ja aistiani kehittänyt.

"Eikähän koko tätä Panua olisi olemassa ilman häntä – en olisi uskaltanut sitä yrittääkään ilman sitä kehoitusta, jonka häneltä sain. Kaikesta tästä opista ja avustuksesta olen täydestä sydämestäni kiitollinen!

"Erityisesti pyytää vaimoni vielä esiintuoda neiti Emilie Bergbomille ilmauksen syvimmästä sympatiastaan.

"Teidän kiitollinen ja Teitä ihaileva Juhani Aho."

Maaliskuun viimeinen uutuus oli I. Latun suomentama M. Gorkin 4-näytöksinen näytelmä Pikkuporvareita; ensi-ilta 18/3. Mieltäkiinnittävä kuvaus venäläisestä elämästä näyteltiin harvinaisen hyvin. Esiintyjät kilpailivat keskenään luodessaan kukin esitettävästään luonteesta mahdollisimman todellisen kuvan. Parhaiten onnistuivat Lindfors – Bessenjonov, Lattu – Petshinin, Närhi – Teterev ja Katri Rautio – Helena Nikolajevna, mutta kiitosta saivat ja ansaitsivat muutkin, niinkuin Olga Salo – Tatjana, Weckman – Pjotr, nti Tähtinen – Polja y.m. Ettei kappale kuitenkaan mennyt useammin kuin neljä kertaa, siihen oli kai syynä sen pessimistinen laatu ja tunnelma. Aika oli niin synkkä, ettei ollut halua enempään alakuloisuuteen. Muutoin on mainittava, että näytelmä oli jo syksyllä harjotettu, mutta oli esittäminen ollut lykättävä, syystä että sensuuri silloin kieltäytyi antamasta näyttelemislupaa.

Huhtikuulla lisääntyi ohjelmisto usealla uudella kappaleella. Ensimäinen niistä oli Hemmo Kallion tekemä, 2-osainen näytelmä Pärttylin yö, jossa esitettiin vanhoja itäsuomalaisia kansantapoja lauluineen, leikkeineen ja tansseineen. Tekijä oli saanut kyhäelmänsä ainekset J. Häyhän julkaisemasta kertomuksesta, miten Rautjärvellä ennen Pärttylin yötä vietettiin, ja oli viehätys siis enemmän etnografista kuin taiteellista laadultaan. Poikkeuksen siitä tekivät sentään Otto Kotilaisen laatimat sävelmät – yksin-, duetto- ja köörilauluja – joiden omintakeinen, voimakas luonne herätti asiantuntijainkin huomiota. – Toinen pikku uutuus oli Giacosan 1-näytöksinen, Elvira Willmanin suomentama näytelmä Sydämen oikeudet. Se annettiin yhdessä uusitun Lemmen leikin kanssa Adolf Lindforsin hyväksi 8/4. Lyhyen, tärisyttävän aviodraaman näyttelivät Lindfors ja rva Rautio vaikuttavasti, joskin toiminta itse asiassa on ehkä liian jännitetty ja hermostunut. – Jos Gorkin Pikkuporvareita oli synkkä kuvaus ihmiselämästä, niin oli sitä tuskin vähemmän 15/4 ensi kerran näytelty B. Leinon suomentama H. Heyermansin 4-näytöksinen näytelmä Siunauksen toivo, jossa kuvataan hollantilaista merimies- ja kalastajaelämää ja sen riippuvaisuutta sydämettömistä laivanvarustajista. Tässäkin oli esitys sangen hyvää taikka tyydyttävää. Siten oli nti Lähteenojan köyhä kalastajaleski erittäin todellinen alistuvassa vaatimattomuudessaan; hänen poikiaan Gertiä ja Barentia näyttivät Riddelin ja Mikko Gestrin, joista jälkimäinen ensi kerran esiintyi vaativammassa osassa. Muista mainitsemme nti Högdahlin Jonana sekä Raution, Pesosen ja Latun oivallisina kalastajatyyppeinä. – Viimeinen uutuus tässä kuussa oli Arvid Järnefeltin 5-näytöksinen näytelmä Orjan oppi, joka ensi kerran näyteltiin 22/4. Tämä draama on aiheeltaan ja tarkotusperältään sama kappale kuin seitsemän vuotta myöhemmin, keväällä 1910, nimellä Titus erittäin suuren menestyksen saanut näytelmä. Orjan opillakin oli melkoinen menestys, mutta ei läheskään samanlainen kuin mainitulla uudistuksella. Arvostelijasta (W. Söderhjelm Valvojassa) tendenssi siinä oli liiaksi esiintyvä, niin ettei katsoja ottanut uskoakseen Titus-keisarissa tapahtuvan muutoksen todellisuutta. Toiselta puolen oli teoksella hyviäkin draamallisia ominaisuuksia, vilkas vuoropuhelu ja jännittäviä kohtauksia, jotka aistikkaan näyttämöllepanon kanssa selittävät sen hetkellisen vaikutuksen. Titusta näytteli Axel Ahlberg, nti Högdahl Berenikeä, Kallio (niinkuin 7 vuotta myöhemminkin) Lysimakosta. Näytelmä meni neljä kertaa.

Toukokuultakin on vielä kolme uutta kappaletta merkittävänä. Vapunpäivänä annettiin näet ensi kerran B. Leinon suomentama Hedvig von Numersin 2-näytöksinen laulunäytelmä Vapunpäivänä (På gröna lund) ja Larin Kyöstin kirjoittama ja O. Merikannon säveltämä 1-näytöksinen laulunäytelmä Juhannustulilla, jotka molemmat varsinkin laulujen tähden herättivät mieltymystä. Esiintyjistä mainittakoon vain Suonio – Bellman, Weckman – Kustaa III ja B. Leino – Bengt Lidner. Viimeinen uutuus oli 20/5 ensi-iltansa nähnyt B. Leinon suomentama L. Fuldan 3-näytöksinen huvinäytelmä Kylmää vettä, joka nauratti katsojia parina iltana. Pääroolissa esiintyivät hra ja rva Suonio ja nti Helenius. – Kevätkauden viimeinen näytäntö oli 1/6, toisena helluntaipäivänä, jolloin annettiin Tukkijoella "teatterista eroavien hyväksi".

Oli siis lopussa ensimäinen näytäntökausi, joka kokonaan oli kulunut uudessa talossa, mutta sen tulokset olivat kaikkea muuta kuin tyydyttävät. Tulot näytännöistä olivat tosin noin 5,000 mk suuremmat kuin edellisenä vuonna (jos näet luetaan pois avajaisjuhla) ja osakemaksuja oli sitä paitse kannettu 13,760 mk, mutta kuitenkin nousi vajaus 34,729:20 markkaan. Totta kyllä tämä ei ollut mikään yllätys johtokunnalle, mutta aseman arveluttavuus ei sentään ollut vähempi. Selittääksemme niitä oloja, joihin taidelaitos oli muutoksen kautta joutunut, otamme tähän pääosan siitä valtioavun hakemuksesta,⁶⁹ jonka esittäminen hallitukselle oli ollut "Kansallisteatterin Osakeyhtiön johtokunnan" ensimäinen tehtävä, kun se helmikuulla oli ottanut jatkaakseen "Suomalaisen teatterin johtokunnan" tointa.

[Kun anomuksen alussa oli kiitetty siitä runsaasta avustuksesta, joka oli tehnyt uuden talon rakentamisen ja siihen muuttamisen mahdolliseksi, jatkettiin: ] "Se ilo ja tyydytys, jonka tämä tapahtuma – luottelematta uskallamme sen sanoa – on herättänyt koko kansassamme, ei kumminkaan ole voinut haihduttaa Teatterin johtavien henkilöitten ja lähimpäin ystäväin huolia laitoksen toimeentulosta uusissa oloissa. Päinvastoin on puolen vuoden kokemus osottanut, että laitosta ei voida ylläpitää niillä tuloilla, jotka tähän asti ovat olleet tarjona. Tämän selvittämiseksi pyydämme saada alamaisuudessa esiintuoda seuraavaa:

"Ensiksi on merkille pantava, että muutettaessa vanhasta talosta uuteen suurin osa koristuksia ja muutakin kalustoa on huomattu – syystä kun alkuaan ovat paljon pienempää näyttämöä varten valmistetut – joko tykkänään kelvottomiksi taikka mahdollisiksi käyttää vasta sitten kun ovat tarpeen mukaan korjatut ja uudistetut. Tästä johtuu, että vanhatkin, Teatterin pysyvään ohjelmistoon kuuluvat näytelmäkappaleet tullakseen uudella näyttämöllä esitellyiksi vaativat melkein yhtä suuria kustannuksia kuin aivan uudet. Täydestä syystä johtokuntaa voisi moittia, jos se viimeiseen hetkeen olisi jättänyt tästä asiasta huolehtimisen. Sitä se ei olekaan tehnyt, vaan oli kyllä uutta taloa suunniteltaessa huomioonotettu, että tarpeellisen runsas, eri aikakausia ja kansoja edustava koristusvarasto on luettava teatteritalon välttämättömään irtaimistoon ja sen nojassa myöskin, kun alamainen anomus rakennusta varten tehtiin, 60,000 mk arvioitu puheena olevaksi menoksi. Kumminkin on itse teatterirakennus vaatinut niin paljon, että mainitusta, kokonaisenaankin tarpeeseen katsoen liian alhaisesta määrästä todellisuudessa ainoastaan 27,000 mk on uusiin koristuksiin käytetty. Sen lisäksi on hankittu koristuksia 15,000 mkan edestä, josta summasta vastaiseksi yksityiset henkilöt ovat sitoutuneet takaamaan. Mutta niinkuin myötäseuraavasta liitteestä näkyy, tarvitsee Teatteri vieläkin melkoisen joukon koristuksia sekä muita näyttämöesineitä, ennen kun sen varasto on sillä kannalla, että se voi ei ainoastaan ylläpitää vanhaa klassillista ohjelmistoaan, vaan myöskin ilman tavattomia kustannuksia rikastuttaa sitä uusilla näytelmillä, ja on tämä tarve niin ahdistava, että pääasiassa sen syyksi on luettava, että Teatteri viime syyskaudella ei ole voinut ohjelmistoon nähden täysin täyttää tehtäväänsä.

"Toiseksi on toimeentulo uudessa talossa huolestuttava, jopa epätoivoinenkin sen kautta, että erinäiset välttämättömät kustannukset, joista tärkein ja tuntuvin on itse vuokra, siellä nousevat paljon isommiksi kuin vanhassa (vuokra tekee nyt 22,000 mk 6,000 vastaan Arkadiateatterissa) ilman että tulot voivat suhteellisesti kohota, ennen kun kentiesi pitkien aikojen päästä, jolloin kaupungin suomalainen väestö on niin karttunut, että se saattaa lakkaamatta täyttää avaran huoneen. Kun tämän ohella pidetään silmällä, että Suomen Kansallisteatterilla, niinkuin hyvin on tunnettu, ei ole läheskään samassa määrässä kuin esimerkiksi täkäläisellä ruotsalaisella mahdollisuutta saada uusia koulutettuja näyttelijöitä muualta, vaan että sen yhä täytyy alusta aikain kasvattaa taiteilijansa, niin on ymmärrettävissä, että siitäkin syntyvät menot, päinvastoin että ne uudessa talossa supistuisivat, osottavat taipumusta kasvamaan samassa määrässä kuin yleisön oikeutetut vaatimukset taiteelliseen koulutukseen nähden enenevät. Tähän saakka saadun kokemuksen perustuksella on, kuten tähän liitetty kuluvan näytäntövuoden tulo- ja menoarvio lähemmin osottaa, laskettu, että Teatteri, toimien nykyisissä uusissa oloissa ja edelleenkin nauttien sekä Teidän Keisarillisen Majesteettinne kerta kaikkiaan suomaa 24,000 markan suuruista vuotista valtioapua että sitä kolmeksi vuodeksi kerraltaan myönnettyä 8,000 markan lisäapua, joka loppuu tämän vuoden päättyessä, tulee tuottamaan vuotuista tappiota 40,000 markkaa, joiden korvaamiseksi laitoksella ei ole muuta tiedossa kuin vastaperustetun Suomen Kansallisteatterin osakeyhtiön tähän saakka merkitty osake-pääoma, joka on suoritettava tämän ja tulevan vuoden kuluessa ja tekee kummaltakin vuodelta 12,500 markkaa. Mitä seuraaviin vuosiin tulee, on vain olemassa hurskas toivo, että Teatterin suosijat eivät kieltäydy avustamasta laitosta merkitsemällä uusia osakkeita."

Näin esitettyjen perusteiden nojalla johtokunta pyysi, että laitokselle myönnettäisiin kerta kaikkiaan 70,000 markkaa niitä kustannuksia varten, jotka muutto uuteen taloon aiheutti, sekä 25,000 markan vuotuinen lisäys entiseen 32,000 markan valtioapuun, kumminkin niin, että tämä lisäys laskettaisiin kesäkuusta 1902.

Niinkuin tästä näkyy, oli jouduttu ojasta allikkoon, ja miltä tämä tuntui Bergbom-sisaruksista, on helppo arvata, kun ajattelee kuinka usein he olivat (Emilien kirjeet sen todistavat) valittaneet, että teatterin oli pakko yhä uudestaan vedota yleisön uhraavaisuuteen. Nykyään oli semmoinen turvautuminen kansalaisten auliuteen sitä vaikeampi, kun laitoksen suosijat ja ystävät juurikään olivat uhranneet melkoisia määriä itse rakennukseen ja sen sisustamiseen sekä Kansallisteatterin osakeyhtiön perustamiseen, ja nämä suosijat ja ystävät, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, olivat ne samat, jotka jo kymmeniä vuosia ennen olivat avustuksellaan ylläpitäneet teatteria. Totta tosiaan olisi heidän jo pitänyt päästä vapaiksi tuosta verotuksesta, semminkin kun nuoremmissa huomattiin ylen vähän halua ottaa osaa rasitukseen. Sitä paitse täytyi tästä lähtien laskea vuotuinen vajaus niin suureksi, että avustus yleisön puolelta oli oleva entistä kolme kertaa suurempi, jos tahdottiin pelastaa laitos vararikosta.

Johtajan käsiä sitovan ja mieltä painavan taloudellisen ahdingon ohella oli vielä toinenkin seikka, joka teki Bergbomin ja hänen sisarensa aseman tuskalliseksi. Tarkotamme sitä että kirovuosien yleinen sekasorto ja haluttomuus pyytääkään ymmärtää, saatikka kunnioittaa toisin ajattelevia valtiolliselta alalta oli levinnyt kulkurielämäänkin ja saastuttanut sen pyyteillä, joiden perusaate oli tuo tunnettu itsekäs: otez vous en que je m'y mette (väistykää tieltä, että minä pääsen paikallenne)! Yhteisharrastuksen sijaan tuli parjaava, pahansuova, hajaannusta aikaansaava kritiikki ja vehkeileminen, jonka päämääränä oli, niinkuin tositapahtumat räikeästi osottivat, joko väkisin taikka salaa valmistetulla yllätyksellä syrjäyttää kansallisten sivistyslaitosten perustajat ja entiset johtomiehet ja asettaa omia puoluelaisia sijaan. Mitä Kansallisteatteriin tulee, ei se suinkaan saanut olla rauhotettu ala, jolle noita pyyteitä ei olisi ulotettu, eikä sen vanhaa johtajaa säästetty letkauksilta ja loukkauksilta, joilla tahdottiin saada hänet ymmärtämään, että hänen oli aika erota. Vähät siitä että hän oli teatterin perustanut ja luonut. Olihan ilmeistä, että hän ei enää pystynyt tehtäväänsä, ja koska hän ei tyydyttänyt "taiteellisen yleisön" vaatimuksia, tuli hänen pitemmittä mutkitta jättää paikkansa nuoremmille kyvyille!

Todistuksena mainitsemme muutamia piirteitä niistä arvosteluista, joita lähinnä tarkotamme. – Kun Lindfors oli harjottanut joitakin kappaleita, niin arvostelija kiittää niitä parhaiksi näytteiksi ohjaajataiteesta mitä hän oli teatterissa nähnyt. Kun nti Lilli Högdahlia ylistetään hänen ensimäisistä rooleistaan, lisätään että hänen valitettavasti on mahdoton kehittyä niin huonon johdon alla. Valitus ettei oppilaille anneta mitään opetusta uudistuu alituisesti. He eivät muka saa mitään muuta opetusta kuin "sen minkä stateeraaminen ja muutamille jo aika suurienkin osien näytteleminen tuottavat". Teatterikoulu on paikalla perustettava, muuten "ei Kansallisteatterille kunnian kukko laula" – "onhan aivan absurdia että oppilaita on eikä heille anneta opetusta" – arvostelija ihailee "heidän tarmokkaisuuttaan, jonka avulla he näin epäsuotuisissa olosuhteissa työskennellen ovat niinkin korkean taiteellisen kannan saavuttaneet". Kun teatteri on muuttanut uuteen taloon, arvostelija ei voi ajatella onnellisempaa asemaa hyvien näytelmien esittämiselle, valtioapu on varsin tuntuva ja ellei se riitä, niin "ei liene mitään epäilystä etteikö saada lisää, jota paitse kansan käsi on aina karttuisa". "Kuitenkin on paljon arvokasta uudemmasta ohjelmistosta jäänyt esittämättä", ainoastaan vanhaa annetaan ja se ilman taiteellisuutta – "mitä taiteellisempaan yleisöön tulee, niin ei voi vaatia, että me ikämme voimme tulla toimeen Murtovarkaudella ja Kauppaneuvoksen härällä" (!). Teatterissa ei tehdä työtä, laitos on vajonnut työttömyyteen. Eikä teatteri tutustuta yleisöä suomalaisen draaman uutuuksiin, "mikä kuitenkin pitäisi olla sille mieluisa velvollisuus (!)".⁷⁰ Ei tehdä mitään kielen parantamiseksi j.n.e. Lopuksi merkittäköön, että teatterille uskollisen yleisön suosiota ivallisesti verrataan "laitosta ympäröiväksi uhrisavuksi" – arvostelija on siis sydämistynyt siitä, etteivät kaikki halveksineet kansallista näyttämöämme niinkuin hän itse.

Mutta kysyttänee: ilkeydet sikseen, eikö teatterilla ollut puutteita? Epäilemättä oli siinä paljon puutteellista – sen olisi Bergbom milloin tahansa tunnustanut. Mikä arvosteluissa oli loukkaava, oli kaiken selittäminen pahimpaan päin, silmien ummistaminen oloihin vaikuttaville tosiasioille, huonosti kätketty katkeruus. – Jos lyhyesti tarkastamme yllämainituita muistutuksia, niin tiedämme jo edellisestä, että puhe teatterin onnellisesta taloudellisesta tilasta oli aivan väärä ja että ahdingosta johtuva mahdottomuus hankkia tarpeellisia koristuksia esti erinäisten kappalten ottamista ohjelmistoon (niin esim. Shakespearen Henrik IV: n, jonka Bergbom kesällä oli näyteltäväksi valmistanut). Alituinen rahanpuute oli tietysti myöskin pääsyynä siihen, että teatterikoulu yhä oli perustamatta, mutta silti käytettiin opetukseen, jota etupäässä nti Kaarola Avellan sekä hänen ohellaan muutkin yksityisesti antoivat, vuosittain noin 3,000 (1901-02 yli 7,000, mutta 1902-03 – rahan puutteesta – taas alle 3,000) markkaa. Tätä opetusta oli kai kiittäminen oppilaiden edistyksestä (eikä vaan heidän "tarmokkaisuuttaan"), mutta siitä arvostelija ei ole mitään tietävinään. Entä ohjelmisto! Mikä on se teatteri, jolta ei monta ansiokasta näytelmää jää esittämättä? Suurissa maailmankaupungeissa saadaan kyllä useimmat nähdä, mutta niissä ne jakaantuvat eri teattereille, niin että toinen ottaa ohjelmistoonsa toisen, toinen toisen. Mitä ohjelmiston rikkauteen ja monipuolisuuteen tulee, ei Kansallisteatterilla Bergbomin aikana ollut syytä peljätä vertailua mihinkään yksityiseen teatteriin tahansa. Ja aina sitä olikin ennen kiitetty ahkerasta työstä. Ja nytkin näemme erään toisen arvostelijan (W. Söderhjelmin Valvojassa) kirjoittavan tähän tapaan: "Epäilemättä on syy siihen, että näytteleminen usein jättää toivomuksille niin paljon tilaa, etsittävä siitä valitettavasta seikasta, että aina täytyy harjottaa uusia kappaleita ja että samat näyttelijät hengästyksissään rientävät toisesta tehtävästä toiseen." Ja vihdoin kieli, jonka parantamiseksi muka ei tehty mitään! Eikö teatteri ollut eri aikoina palvelukseensa ottanut toisen toisensa jälkeen parhaimpia kielentuntijoita, kielimiehiä ja runoilijoita, mutta säännöllisesti he olivat luopuneet tehtävästään saamatta mitään mainittavaa aikaan. Mitä johtaja siihen voi, että teatteriin ei näyttelijöiksi ilmottaunut oppilaita, joiden kirjallinen sivistys olisi tehnyt opettajille mahdolliseksi kohottaa heidän kielenkäyttönsä mallikelpoiseksi!

Mutta vaikka arvostelija yleensä mitä tärkeimmissä asioissa tekee teatterille vääryyttä, niin on totuuden mukaan myönnettävä, että taiteellisessa työssä juuri näihin aikoihin oli huomattavana paljon epäkypsää, epätasaista, heikkoa. Tämä on kumminkin selitettävissä muullakin tavoin kuin syyttämällä johtoa. Teatteriin oli näet viime aikoina vastaanotettu tavattoman paljon uusia jäseniä ja täytyi näitä nuoria käyttää vanhempien rinnalla, joista useat jo olivat tulleet siihen ikään, missä esitystapa enemmän tai vähemmän on maneeriksi kangistunut. Kun tähän tulee Söderhjelmin huomauttama seikka, että yleisön vähälukuisuus harvoin salli kauvan näytellä suosiollisestikaan kohdeltua kappaletta, ja siis monesti uusi oli esitettävä ennen kun se oli täysin valmistettu, niin on itsestään ymmärrettävää että aihetta oli muistutuksiin. Jopa on sekin mahdollista ja sangen luultavaa, että Bergbom ei enää jaksanut yksityiskohdittain seurata joka kappaleen harjotuksia niin tarkasti kuin ennen (että hän valmisti ainakin muutamia entisellä huolella, sen muun muassa Juhani Ahon Panu todistaa). Hän oli jo ikämies ja terveydeltään heikontunut ja olihan – vaikkei kukaan muu kuin kenties hän itse sitä aavistanut – tämä näytäntökausi viimeinen, jolloin hän näennäisesti murtumattomana hoiti teatteria. Jo kesällä 1892 hän itse oli ennustanut, että hän korkeintaan kymmenkunnan vuotta eteenpäin saattaisi jatkaa tointaan! Siitä oli jo yksitoista vuotta kulunut eikä hän parempaa toivonut kuin päästä vapaaksi, mutta kelle jättää ohjakset? Kun hän itse teatteria läheisissä piireissä ehdotti toisen tai toisen, sai hän aina saman vastauksen: "Ei, se on mahdotonta, kuinka voisi uskoa teatterin sille tai sille – sinunhan täytyy vielä kestää!" Vaikka ymmärrettiin, ettei seuraajalta saataisikaan pyytää Bergbomin tietoja, eikä hänen kokemustaan, eikä hänen uhrautuvaisuuttaan, oli hän kuitenkin saanut ystävänsä asettamaan semmoisia vaatimuksia teatterin johtajaan, ettei nuoremmissa huomattu ketään mahdollista. – Kaarlo Bergbom jäi siis vieläkin paikalleen, mutta kun hän niin teki, hän ei enempää kuin ilmottaessaan halunsa erota taikka kärsiessään kohtuuttomasta, pahansuovasta kritiikistä ajatellut omaa itseänsä vaan luomaansa laitosta, jossa, kun sitä noin revittiin ja raadeltiin, menestyksellinen työ kävi päivä päivältä vaikeammaksi. Kun Betty Elfving häneltä kerran kysyi, eikö hän joskus tahtonut mieluummin heittää kaikki sikseen kuin nähdä että hänen harrastuksiansa ja hänen työtänsä niin vääristeltiin, kuului vastaus: "En! itseäni minä en ole ajatellut. Ei koskaan saa huomioonottaa omaa personaansa; ainakaan en minä voisi sitä tehdä."

Näytäntöjen luku oli 168 ja näyteltiin niissä: 13 kertaa Orleansin neitsyt; 12 Tukkijoella; 10 Sanny Kortmanin koulu, Lyyli; 8 Regina von Emmeritz; 7 Myrsky; 6 Vetten yli, Hänsel ja Gretel; 5 Aino, Panu, Kuningas Lear; 4 Nummisuutarit, Kustaa Eerikinpoika, Pärttylin yö, Orjan oppi, Jeppe Niilonpoika, Yli voimain II, Pikkuporvareja; 3 Hyrrä, Juhannustulilla, Viola, Setä Bräsig, Elämä on unelma, Puoliylhäisöä, Kyynelten hirmuvalta, Mestari Gert, Vapunpäivänä; 2 Kihlaus, Pohjolan häät, Saimaan rannalla, Salamiin kuninkaat, Papin perhe Scapinin vehkeilyt, Saituri, Luulosairas, Angelo, Lemmen leikki, Kylmää vettä; 1 Murtovarkaus, Kauppaneuvoksen härkä, Anna Liisa, Kuinka äkäpussi kesytetään, Sota rauhan aikana, Kristitty, Sydämen oikeudet.