Loe raamatut: «Rikas eno: Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä», lehekülg 2

NELJÄS KOHTAUS

EDELLISET paitsi TUOMAS.

Kummellund. Niinkuin jo sanoin, hyvä neiti, täytyy rakkaustarinoiden lukemisen loppua. Lasken sen omalletunnollenne, neitiseni!

Rosennase. Minä olen aivan samaa mielipidettä herra majurin kanssa. Tyttöjen ei pidä milloinkaan ajatella avioliittoa, ennenkuin ovat ehtineet kypsyneeseen ikään.

Kummellund. Neidillä on oikein. Ja minä luulen myös, ettei neiti itsekään ole vielä tuollaisia hullutellut, vaikka onkin jo ehtinyt samaan ikään kuin meidän painovapautemme.

Rosennase. Herra majuri, minä pyydän…

Kummellund. (itsekseen). Ai, piru kuitenkin! (Ääneensä). No no, neitiseni, ei ole mitään vaaraa – kun kantaa ikänsä niin kunniakkaasti kuin neitikin, niin…

Rosennase. Pyydän anteeksi herra majuri, mutta olkaa hyvä ja säästäkää minua pilapuheiltanne!

Kummellund. Meillä on kaunis ilma tänään – oikein hauskaa vieraitteni tähden. Olen avannut ovet suureen saliin, missä vieraat otetaan vastaan – toivon, että neiti, niinkun ennenkin, on emännän sijaisena! (Menee sivuovesta).

VIIDES KOHTAUS

Rosennase (yksin). Emännän sijaisena – niin, sitä minun aina tulee olla. Mutta mitä minulla on siitä? Kymmenen vuotta olen ollut tyttärensä kotiopettajattarena ja ollut aivankuin äiti hänelle – mutta mitä hyötyä minulle on siitä? – Majuri on kylmä kuin jää – ei koskaan ole hän ymmärtänyt sydämeni liekkiä. Jos edes setäni, tuo vanha komissario, tahtoisi sulkea silmänsä – silloin minä varmaan tulisin rikkaaksi saadessani periä hänet ja silloin voin valita miehen oman mieleni mukaan. – Koko elämäni on kuin romaani, joka pitäisi tulla painetuksi. Voi, miten kotiopettajattarena olo on surkuteltavaa!

Laulu n: o 1

 
Keväisnä lempi mun rinnassa ain'
Vuos' vuodelta kasvaa ja paisuu vain,
Mut missä mulla se miekkonen ois,
Mi haavani lääkitä vois?
Opettajattarena sitä saa
Vain ranskankielt' yhä jankuttaa.
Tietäkää,
On mulla pää,
Mi paljon muutakin sisältää!
 
 
Olen suuri taituri maalarityös',
Pianiinoa pelata osaan myös!
Mut mistä, mistä sen miehen sais,
Mi haavan parantais?
Opettajattarena j. n. e.
 

(Menee toisesta sivuovesta).

KUUDES KOHTAUS

TILDA. VESTERKVIST (heti jälestä).

Tilda (peräovesta). Jumalani, mikä harmi! Jos isä tulee. Voi minua onnetonta! (heittäytyy tuolille).

Vesterkvist (taistellen Tuomaan kanssa avatussa ovessa ja saa vihdoin sysätyksi Tuomaan syrjään). Mitä tämä tahtoo sanoa, miksi minua estetään tulemasta sisään?

Tilda. Kaikki on kadotettu. Isä on käskenyt, että sinua ei pidä laskea sisään, ja jos hän nyt tulee, olemme me molemmat hukassa.

Vesterkvist. Tulkoon vaan! Minä tahdon näyttää hänelle, että ei ole niinkään helppoa ajaa ulos tulevaa tuomaria!

Tilda (nousee). Hyvä Alfred, älä viivy kauvemmin! Me saamme vieraita; isä antaa suuret illalliset tänä iltana.

Vesterkvist. Sitä parempi! Ruokaa juuri tarvitsenkin, sillä en ole syönyt niin muruistakaan päivälliseksi.

Tilda. Mutta oletko menettänyt järkesi? Sinähän et ole käsketty – sinut ajetaan ulos ja seuraa toinen toistaan suurempi harmi. Tahdotko vielä tuottaa minulle enemmän ikävyyksiä? Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt sinun tähtesi?

Vesterkvist. En tahdo Tildaseni, että sinun pitää kärsiä; mutta minä en tahdo mennä tieheni – en voi mennä – olen väsynyt – olen juossut koko aamupäivän ikäänkuin hätyytetty peura. Minä en välitä sinun isäsi vihasta – en välitä koko porvariston vihasta – en ratsu- enkä jalkaväen! (Heittäytyy tuolille).

Tilda. Hiljaa, isä tulee! (tarttuu Alfredin käteen) Ellet tahdo nähdä minun kuolevan suruun, niin kiiruhda pois! Taivaan nimessä, Alfred, älä viivy enää! (Rientää pois).

SEITSEMÄS KOHTAUS

Vesterkvist (yksin). Sanovat löytyvän monta lajia ihmisiä, liberaalisia, radikaalisia ja niin edespäin. Mutta minä tunnen vaan kahdenlaisia: niitä, jotka karhuavat, ja niitä joita karhutaan. Ja se ensimäinen ihmislaji sortaa sitä toista ihan hävyttömällä tavalla. (Nousee). Nälkäkuolemaa vartenko minä olen istunut viisi vuotta yliopistossa ja kuluttanut kymmenen mustaa hännystakkia hovioikeudessa? Ja kaiken onnettomuuden päätteeksi olen vielä rakastunut! Minulla ei pitäisi olla ihmisellistä sydäntä, senvuoksi, kun minulla ei ole omaisuutta. Minun täytyy repiä rinnastani elämäni suloisimmat toiveet, sillä minulla ei ole omaisuutta. Ah! Katkismuksessa pitäisi löytyä muiden käskyjen joukossa näin: Sinun ei pidä rakastaman sinun lähimmäisesi tytärtä, ennenkuin sinulla on pari tuhatta markkaa vuotuista palkkaa. – Te herra majuri ja ritari tahdotte näyttää minut portille! Odottakaa, saammehan nähdä! – Ja tänään sen asian täytyy tulla päätetyksi! Minä tahdon kosia, mutta en niinkuin huokaileva paimen itku kurkussa! Ei, samalla, kun avaan sydämeni, niin näytän hampaitani, ja jos se ei auta, niin ammun luodin otsaani. Ei, piru vie, sitä en sentään tee!

KAHDEKSAS KOHTAUS

VESTERKVIST. KUMMELLUND.

Kummellund (erikseen). No tuhannen tynnyriä! Eikö hän ole täällä taas!

Vesterkvist. Nöyrin palvelianne, herra majuri; toivon että voitte hyvin.

Kummellund. Oh, kyllä minä voin – mutta minulla on niin hiton kiire – enkä koskaan saa minkäänlaista rauhaa.

Vesterkvist. Samoin on minunkin laitani – muuten on siellä hyvin kaunis ilma ulkona ja mahdottoman paljon väkeä kävelemässä.

Kummellund. Vai niin – oikein on synti olla sisällä tänään. (erikseen) Millä saakelin tavalla pääsisin hänestä? (Kovaa). Aiotte varmaan eläintarhaan tänään?

Vesterkvist. En aijo – kun on niin kuuma siellä ulkona, niin minä mieluimmin pysyn huoneissa. Miten tällaiset pohjoiseenpäin olevat huoneet sentään ovat vilpoiset ja hauskat. Minä viihdyn niin erinomaisen hyvin täällä.

Kummellund. Mutta herra, minä pyydän anteeksi, odotan muutamia ystäviä tänne illaksi.

Vesterkvist. Sepä hauskaa! Pyydän, olkaa huoletta – minullahan on myös kunnia laskea itseni ystäväinne lukuun.

Kummellund (itsekseen). Hitto vie, kutsumatta.

Vesterkvist. Minä arvasin, että tulee vieraita, koska palvelijoilla oli niin paljon hyörinää siellä ulkona; ja majurin palvelija käyttäytyi hiukan kömpelösti, mutta minä autoin hänet jaloilleen taas; minä näin että palvelijat kantoivat sokerihyytelöjä edes ja takaisin – miten on, ottaako majuri hyytelöt Pol'ilta vai Davidson'ilta?

Kummellund (erikseen). Täytyy todellakin löytyä jäätä vatsassa, voidakseen olla noin hävytön. (Kovaa). Tässä seison ja pidättelen herra Vesterkvistiä. – Teillä on varmaan hyvin paljon tehtävää näin iltapäivällä. (Aikoo mennä).

Vesterkvist. Ei laisinkaan, herra majuri. Iltapäivät kulutan huvituksissa ja aamupäivät samaten.

Kummellund. Niin, niin, mutta! Teillä on varmaan jotain erityistä asiaa minulle, koska olette noin vartavasten vaivanneet itseänne. Mutta eikö sopisi tulla jonain toisena päivänä, koska minulla nyt on niin – suokaa anteeksi – suokaa anteeksi, että minä – (aikoo taasen lähteä).

Vesterkvist. Ei mitään erityistä asiaa, vaan kun kuulin, että majuri on jälleen saanut lankonsa kotiin monivuotisen poissaolon jälkeen, pistäysin sentähden ohikulkeissani sisään onnittelemaan. Se on varmaan hänen tähtensä kun tämä juhla tänään pidetään?

Kummellund. Saanko kysyä, oletteko hullu?

Vesterkvist. Mitä herra majuri pitää baijerilaisesta oluesta? Se ei ole niinkään hullumpaa.

Kummellund. Herra varatuomari!

Vesterkvist. Se on oikeastaan humala, joka —

Kummellund. Nöyrin palvelianne, herra – suokaa anteeksi, ett'en voi ottaa teitä vastaan tänäpäivänä – nöyrin palvelijanne! (Lähestyy toista sivuovea).

Vesterkvist. Ei se mitään! Ei se mitään! Mutta unohdin kokonaan käydä tervehtimässä rouvasväkeä, he ovat varmaankin täällä sisällä? (lähestyy toista sivuovea).

Kummellund (juoksee hänen jälkeensä tarttuen hänen takkinsa liepeeseen). Nyt menette kovin pitkälle. Kuulkaa nyt hyvä herra: puhuakseni suoraa puhetta, eikö herra ole huomannut, että hyvin epämielelläni näen teidät luonani?

Vesterkvist. Ei, sitä en ole huomannut, enkä tahdo sitä uskoakaan, sillä minä en usko muuta kun hyvää lähimmäisistäni.

Kummellund. Herran toiveet tyttäreni suhteen —

Vesterkvist (keskeyttäen). Luultavasti herra majuri jo tuntee tarkoitukseni Tildan suhteen. Se on kyllä totta, että omaiseni ja toverini toivovat minun hakevan itselleni puolison korkeammasta aatelista, voidakseni siten paremmin saavuttaa päämaalini rouvan nimen kautta; mutta minä en ole laisinkaan sukuylpeä – enkä ensinkään halua hienoja sukulaisia – luulen olevan parasta, että aatelittomat pysyvät yhdessä ja koska Tilda on vaatimaton tyttö ja paremmin kasvatettu kuin voisi odottaa, niin olen aikonut tarjota hänelle käteni.

Kummellund (erikseen). Sepä vasta elävä! (Kovaa ja tulistuneena). No kuulkaa nyt mitä sanon: minä vakuutan kunniasanallani, että ennen tulee kuun keisari maan päälle pyhäkoululehteä toimittamaan, ennenkuin te saamaan minun tyttäreni. Sentähden kiellän teitä tämän perästä käymästä minun tai tyttäreni luona, ja että —

Vesterkvist (on kaatanut vettä lasiin ja tarjoaa sitä Kummellund'ille). Herran nimessä, juokaa – juokaa, herra majuri!

Kummellund. Miksi minun pitää juoda?

Vesterkvist. Juokaa – olette kalpea kuin ruumis.

Kummellund. Olenko minä kalpea?

Vesterkvist (kastaa sormensa vesilasiin ja hieroo K: n ohimoita). Juokaa! Herra majuri puhuu epäselvästi – huulet ovat siniset ja silmät pyörivät kuin kaniinilla.

Kummellund. Ka – kaniinilla!

Vesterkvist. Jumala varjelkoon teitä halvauksesta! – Onko majurilla ennen ollut halvausta? Olisi hyvä, jos olisi ennen ollut, sillä silloin se ei tule niin ankarana enää.

Kummellund. Mitä tarkoitatte, herra? (rauhoittuen). Säästäkää tämä ilveily! Olkoon tämä viimeinen kerta kun puhuttelemme toisiamme.

Vesterkvist. Mutta sanokaa sitte, hyvä ystävä, mitä teillä oikeastaan on minua vastaan?

Kummellund. Mitä teillä on palkkaa? – Tullivahtimestari ansaitsee vuodessa enemmän kuin varatuomari kymmenessä. Millä aijotte elättää vaimonne?

Vesterkvist. Milläkö aijon elättää vaimoni? Hm, aamiaisella, päivällisellä ja illallisella.

Kummellund. Tiedättekö, mitä talous maksaa? Lasketaanpa hiukan: huoneisto maksaa ainakin 300 riksiä, sillä ette suinkaan tahdo, että tyttäreni asuisi tuolla vuorella kaupungin ulkopuolella?

Vesterkvist. Miksikä ei? Sieltä on kaunis näköala – ja mylly, joka siellä on, voidaan hyvin helposti sisustaa asuinhuoneeksi; myllyn siipiä voidaan käyttää voimistelemiseen; ja läheisyydessä aivan löytyy muuan kesähuvila, jonka majuri voisi vuokrata.

Kummellund. Seitsemän syltä puita menee vuodessa, jotka ajettuina ja hakattuina maksavat ainakin 70 riksiä, siis: summa summarum 370.

Vesterkvist. Mitä minä puilla teen, kun en minä aijo lämmittääkään. Luuleeko majuri, että minä aijon tappaa itseni, vaimoni ja lapseni häkään.

Kummellund. Sitten mausteita ja muita herkkuja!

Vesterkvist. Minä olen homeopaatti, enkä siis kärsi mausteita ruuassa.

Kummellund. Mutta teillä ei ole mitään palkkaa ja olette velassa aikalailla.

Vesterkvist. Minä en mielelläni kerskaile. Kyllä minulla on velkaa muutamia tuhansia, mutta ajatelkaapa, hyvä herra, eihän minun tarvitse maksaa minkäänlaisia verojakaan. Onko se mielestänne vähäinen asia? Hä?

Kummellund. Herra on hullu!

Vesterkvist. Sitä en tahdo uskoa! Hyvin viisaasti aijon minä nyt toimia. Luuletteko, että minä olisin niin puolihassu, että naisin tytön, jolla ei olisi varoja laisinkaan? Tildan äidinpuolelta tuleva perintö ei ole pieni sekään ja isä jättää myöskin jälkeensä pienen omaisuuden, jos hän vaan ei ole tyhmä ja pane kaikkia varojansa viinayrityksiin. Minä tahtoisin mielelläni, niinkuin hyvä ystävä talossa, antaa sen neuvon majurille, ettei majuri kovin paljon uhraisi rahojaan viinaan.