Loe raamatut: «Rikas eno: Laulunsekainen huvinäytelmä kahdessa näytöksessä», lehekülg 3

Kummellund. Kiitän nöyrimmästi! Vai niin, vai puhuu herra Tildan perinnöstä! – hm – hm, mutta siitäpä ei tule mitään. Ei teidän pyydyksenne sattuneet minun lintuuni tällä kertaa.

Laulu n: o 2

 
Nyt, herrani, kuulkaa, mitä ma lausun:
Se kirjurin huoli,
Kun vaatetuspuoli
On komea vaan!
Työ ainoastaan
On seuroissa juoksu,
Ja hajuvesi tuoksuu,
Mut päivänsä päättää
Hän trallalallaan, j. n. e.
 
 
Jos tyttönen kuinka kaunis se onkin,
Saa silmät sen loistaa
Ja säihkyä, noista
Hän huolivi viis'.
Kas, siinä on hiis',
Kun sillä ei rahaa,
Ja tuopas on pahaa,
Ei lausu hän sanaa,
Vaan tyttösen manaa
Ain, trallalallaan j. n. e.
 
 
Mut entäs jos isä häll' tyttären antaa!
Nyt kaikkien nähden
Vain rahojen tähden
Tuo lempeä saa
Kovin leimuavaa;
Ja hemppunsa kanssa
Hän hyppää ja tanssaa,
Kun onni se nappi.
Mut mennös sa, appi,
Ain, trallalallaan j. n. e.
 

Vesterkvist. No, mutta kuulkaa nyt mitä minä sanon: huolimatta teidän vastustuksistanne nain minä tyttärenne kuukauden kuluessa.

Kummellund. Herra!

Vesterkvist. Niin, herra majuri; – mutta teiltä en ajattele häntä pyytää, teidän kovuutenne ainoaa lastanne kohtaan riistää teiltä isän oikeudet.

Kummellund. Oho!

Vesterkvist. Kaikeksi onneksi on Tildalla vielä elossa muitakin omaisia, kun isänsä, ja ne ovat taipuvaisempia. – Hänellä on muuan eno, joka rakastaa häntä, ja on luvannut, että minä saan tyttärenne.

Kummellund Ja tämä erinomaisen hyvä eno on?

Vesterkvist. On Job Kurk!

Kummellund. Haha, tuo jätkä! Voin nauraa itseni kuoliaaksi.

Vesterkvist. Ettekö ole koskaan kuullut puhuttavan henkilöistä, jotka köyhinä raukkoina ovat jättäneet isänmaansa, mutta palanneet takaisin, koottuaan miljoonia?

Kummellund. No, entä sitte?

Vesterkvist. Job Kurk matkusti täältä viisitoista vuotta sitte Etelä-Amerikaan ja avasi Rio Janeirossa pienen kaupan; nyt hän on rikkain istutusmaitten omistaja siellä.

Kummellund. Satuja, lasten satuja, herra!

Vesterkvist. Puettuna köyhäksi merimieheksi astuu hän rikkaan sukulaisensa kynnyksen yli koetellakseen tämän sydäntä. Hän ajetaan ulos. Köyhän sukulaisen ulos ajaminen käy hyvinkin helposti, mutta miljoonien omistajan kun ajaa ulos, saa aina vähän hapanta jälestäpäin.

Kummellund. Todellakin?

Vesterkvist. Minä olen hänelle kertonut kaikki. Hän vihaa teitä, mutta rakastaa sisarensa tytärtä. Kun tyttö oli vielä lapsi, kertoi tämä oiva setä tuuditelleensa häntä polvillaan ja nyt maksaa hän kullassa jok'ainoan taivaallisen hymyn, jonka hän silloin sai tytöltä osakseen.

Kummellund (itsekseen). Voisikohan tuo olla totta? Ei, se ei voi olla mahdollista!

Vesterkvist. Luuletteko, herra majuri, että jos en olisi varma asiastani, olisinko silloin uskaltanut puhutella teitä sillä tavalla kun nyt sen olen tehnyt? Luuletteko, että köyhä kirjuri uskaltaisi ruoska kädessä kosia rikkaan miehen tytärtä – rikkaan miehen, joka sitäpaitsi on majuri ja ritari? (kuuluu kolinaa ulkopuolelta ja Jobin ja Tuomaan rähisevät äänet.)

Kummellund. Mitä ihmeen elämää se on?

Vesterkvist. Niin, mitä ihmeen elämää se on? Aa, se on majurin renki, joka heittää 100 tynnöriä kultaa alas portaista.

Job (huonoissa merimiesvaatteissa, lykkää ovessa Tuomasta, niin että tämä kaatuu takaperin).

YHDEKSÄS KOHTAUS

EDELLISET. JOB, ROSENNASE, TUOMAS (heti jälestä).

Job. Makaa siellä ja potki portaissa. Minä opetan piikkikaloja luikkimaan tiehensä Intiaan matkustavan tieltä.

Vesterkvist (rientää Jobia vastaan, kumartelee hyvin kohteliaasti, josta Job näyttää kummastuneelta ja vastaa kohteliaisuuksiin hyvin kömpelösti).

Kummellund (erikseen Rosennaaselle). Neiti, piru on irti!

Rosennase. Herran nimessä, mitä majuri puhuu?

Kummellund. Minun lankoni —

Rosennase. Majurin lanko —

Rummellund. Hän ei ole se kuin hän on!

Rosennase. Mikä hän sitte on?

Kummellund. Hän on jotain aivan toista – hän ei ole kerjäläinen, vaan hän kuuluu olevan mahdottoman rikas.

Rosennase. Ah, Jumalani, enkö juuri aavistanut sitä. Olisin voinut sen jo edeltäkäsin sanoa.

Kummellund (lyöden käsiään yhteen). Luuleeko neitikin niin? Jumala minua auttakoon! – Minä voin menettää järkeni. Miksikä sitä ei ole kukaan sanonut? (Kulkee pitkin askelin edestakaisin). On hirveää näin pimittää silmäni. Mitä pitää tehdä? Olen olevinani aivan kuin en tietäisi, että hän on rikas (menee Job'in luo, joka vielä seisoo oven luona, kättelee häntä hyvin kohteliaasti ja taluttaa hänet esille). Tervetuloa, rakas lanko, asiani ja tuhannet huolet ovat estäneet minut kanssasi haastelemasta.

Job (koko kohtauksen ajan nöyränä). Minä pyydän tuhannesti —

Rosennase (itsekseen). Mikä vaatimaton ja yksinkertainen ihminen!

Kummellund. Sinä kyllä tunnet meidät kauppiaat, me olemme aina hiukan hajamielisiä. – Ole nyt täällä kuin kotonasi. Missä asut? Minun kotini on sinulle avoinna – Häijyt ihmiset ovat levittäneet huhuja, että sinä olet kovin viinaan menevä – kas siinä syy, minkätähden niin kylmästi otin sinut vastaan. – Mutta eihän ole niin? Ethän sinä pidä väkevistä juomista, ethän sinä suinkaan juo viinaa?

Job. Kyllä minä välistä otan napin takkiini, mutta se on enimmäkseen rommia ja arrakkia kuin minä —

Kummellund. Se on toista kun juo rommia ja arrakkia, paras ystävä, mutta viina – se kirottu viina, katsos lanko, minä olen raittiusseuran esimies.

Vesterkvist (erikseen). Ja myy tuhansia kannuja viinaa vuodessa.

Kummellund. Ja sentähden minä hiukan ensin kartoin sinua. (erikseen). Se joka juo rommia ja arrakkia, ei ole mikään jätkä.

Vesterkvist (ottaa tuolin ja asettaa sen Jobin eteen). Unohdammehan kokonaan käskeä herra Kurk'ia istumaan.

Kummellund (ottaa myöskin kiinni tuolista ja tarjoo sitä Job'ille). Suo anteeksi, paras lanko, ole hyvä ja levähdä hiukkasen.

Job (istuutuu pitkän kursailemisen jälestä). Minä kiitän tuhannesti. (Erikseen). En voi käsittää mikä heille nyt on tullut – minulla mahtaa olla erittäin hyviä sukulaisia.

KYMMENES KOHTAUS

EDELLISET. TUOMAS (pitäen nenänsä edessä liinaa).

Tuomas. Katsokaa nyt, herra majuri, miten ne ovat minua taasen pidelleet. Eikö tämä ole hirveätä aivan?

Kummellund. Mitä sinulla on sanottavaa?

Tuomas. Ensin tulee tuo (osoittaa Vesterkvistiä) ja tahtoi väkisin sisään. Niinkuin majuri käski, tahdoin minä ensin ajaa hänet ulos ovesta, mutta silloin lykkäsi hän minut alas portaista, ja minä löin nenäni puulaatikkoon, niin että luultavasti joku valtasuoni katkesi.

Kummellund. Hyvä, hyvä!

Tuomas. Hyväkö – no saakelia – vai hyvä?

Kummellund. Ei liiaksi sinulle, kuka käskee olla epäkohtelias ihmisiä kohtaan?

Tuomas. Olenko ollut epäkohtelias? Tahdoin vaan heittää ulos heidät, majurihan itse käski —

Kummellund. Suokaa anteeksi, herrat; näin kun rupeaa mätäkuu tulemaan, niin tämä mies kääntyy hiukan hassunpuolelle.

Tuomas. Mi – mitä? – Minä sekä käännyn että väännyn, niin että voin menettää elämäni ja jäseneni tässä talossa; minä en kärsi tätä kauvempaa!

Kummellund (tarttuu Tuomaan käsivarteen ja taluttaa hänet ulos). Ulos riivattu! Huomenna saat marssia matkaasi, siitä saat olla varma.

Tuomas (ulos talutettaessa). Toivoisin, että majuri tuntisi samaa kuin minä nyt, niin kyllä tietäisi – (Kummellund ja Vesterkvist ajavat ulos Tuomaan).

YHDESTOISTA KOHTAUS

EDELLISET (paitsi Tuomasta). TILDA ja VIERAITA (tulevat sivuovesta.)

Kummellund (esittää Job'in seuralle. Job käyttäytyy tavallisella merimiehen tavalla tervehtiessään).

Rosennase (itsekseen). Mahtaneeko hän olla nuorimies? Voi, jos hän olisi naimaton! Kuinka hän on romantillisen näköinen tuossa yksinkertaisessa merimiespuvussaan. Ja kuinka hän käyttäytyy vapaasti ja miellyttävästi! Ah, jos hän olisi naimaton. (Menee Job'in luokse ja puhelee vilkkaasti hänen kanssaan).

Vesterkvist (kumartaa Kummellundille). Niinkuin näen, ovat majurin vieraat saapuneet, siis saan luvan poistua.

Kummellund. Ei millään tavalla! Jääkää tänne ja sitte syömme vähän voileipää teen kanssa.

Vesterkvist. Minulle ei millään lailla ole mahdollinen se kunnia, sillä olemme päättäneet herra Kurk'in kanssa viettää iltamme yhdessä.

Kummellund. Unohtakaamme äskeinen riitamme! Ainoan lapseni onni on tärkeä sydämelleni – kun vaan voisin saavuttaa lankoni ystävyyden, niin (jatkaa puhettaan Vesterkvistin kanssa).

Rosennase (itseks.) Hän on naimaton! – Se oli siis länsimeren aalloista, kun minun ihanteeni löytyi! Minä tahdon mielistellä tuota rauhatonta lintua, ei muun tähden, kuin näyttääkseni majurille, että elämäni onni voi kukoistaa ilman häntäkin.

Kummellund (Job'ille) No, mitä pitää lankoni olostaan täällä? Saako luvan olla? (tarjoo hänelle nuuskaa kultasesta rasiasta).

Job (ottaen nuuskaa) Kiitän nöyrimmästi! Tuo on mahdottoman kaunis ja kallisarvoinen nuuskarasia.

Kummellund. Niinkö lanko pitää? Jos lanko suvaitsee, niin on hyvä ja pitää sen todisteena siitä ilosta, joka valtasi mieleni, nähdessäni sinut jälleen. (Ojentaa Job'ille rasian).

Job (ottaa rasian). Kiitän tuhannesti – (erikseen) Mikä on mennyt tuohon ihmiseen? (katsoo kummastellen rasiaa) Tämäpä onnenpotkaus! (pistää nuuskaa suuhunsa).

Kummellund (eriks.) Se oli onnellinen ajatus – se tulee tuottamaan minulle rasian oikeista helmistä ja jalokivistä tämän sijaan.

Eräs herra (Job'ille). Herra tukkukauppiaalla kuuluu olevan viisitoista laivaa merellä?

Job. Onko minulla viisitoista laivaa? Sepä kummallista! (Erikseen). Kyllä minulla nyt on tuuli purjeissa, sen kyllä huomaan, mutta laivoja, niitä en ole koskaan vielä huomannut.

Herra. Onko herralla tukkukauppiaalla tapana vakuuttaa laivansa?

Job. Vakuuttava? Minä en ole koskaan vakuuttanut mitään, minä!

Herra. Mutta voisihan tapahtua, että kadottaisitte jonkun joskus, kun ovat vakuuttamattomia.

Job. Kuinka se voisi tapahtua, kun ei minulla koskaan ole ollut mitään kadotettavaakaan?

Herra (nauraen). No, länsi-intialaiselle istutusmaiden omistajalle ei tunnu, vaikka joku laiva silloin tällöin hukkuisikin. Toista se on meillä.

Job (eriks.) Tämä on jotain käsittämätöntä, tämä! Kaikki ovat niin erinomaisen kohteliaita minua kohtaan. Olen hiukan tottumaton siihen.

Vesterkvist (Kummellundille). Hän esittää osansa hyvin. Uskoisiko kukaan, että tuon takin alla piilee miljoonien omistaja?

Kummellund. Hm, hm! Setää, jolla on hiukankin terävä näky, ei petetä niin helposti.

Rosennase (Job'ille). Onko herra Kurkilla paljon tupakkaa?

Job. Jos minulla on tupakkaa? Sitä ei minulta puutu koskaan (ottaa esiin tupakkakäärön ja näyttää sitä Rosenn: lle). Jos haluttaa, niin elkää vastustelko.

Rosennase (ottaa käärön). Kuinka suloista on edes nähdäkin Amerikan, tuon vapaan ja onnellisen maan tuotteita.

Job (eriks.) Jota ostin Strömbergin puodista tuosta vastapäätä.

Rosennase. Tahdon kätkeä sen kukkaini ja muistoesineitteni joukkoon. (Kätkee käärön poveensa). Amerikassa löytyy varmaan paljon papukaijoja – ne puhuvat varmaankin sangen kielevästi ja elävät luultavasti hyvin vanhoiksi?

Job. Niin, jos ne saavat elää kauan!

Rosennase. Oi, miten aina olen toivonut itselleni papukaijaa!

Job (Kummellundille). Herra majuri on kovin hyvä minua kohtaan – olen saanut paljon kovaa kokea elämässäni – olen saanut kalliisti maksaa nuoruuden syntini – köyhyys ja kurjuus ovat tulleet rangaistuksekseni.

Kummellund. Ah, paras lankoni, köyhyys ei ole mikään häpeä.

Vesterkvist (laskee kätensä Job'in olkapäälle). Mies parka, kun on niin köyhä (nousee korolleen, kiertäen itsensä ympäri).