Niin lentämällä kuin toivo minua kiidätti eteenpäin ei matkan-teko kuitenkaan itsessä asiassa käynyt. Ob-joki jäätyi tänä vuonna tavattoman myöhään ja heikolla jäällä; vaan muutenkin on se tavallista täällä, että syksyllä ei lähde kukaan, vaikka hänellä olisi kuinka kiire, liikkeelle etelään päin, ennenkuin kerran saadaan Tobolsk'ista posti, jonka tulo on varmin ilmoitus jään olevan niin lujan, että sitä voi vaaratta kulkea. Nyt oli odotettu postia jo kuusi viikkoa turhaan; vaan kuin Beresov'an posti-mestari jo viikko-kautta ennen minun lähtöäni oli suorittanut postin samaa tietää, jota minun oli matkattava, näytti se minusta turhalta varovaisuudelta, ruveta odottamaan eteläistä postia. Vaan kyydin-pitäjillä Ostjakeilla oli asiasta toinen ajatus; joka posti-paikassa nuhtelivat he minua siitä että olin lähtenyt niin aikaiseen liikkeelle ja että rekeni oli niin tavattoman raskas syksy-kulkuun, joka kyllä olikin tosi, vaan jota asiaa minä en voinut millään tavalla parantaa. Suurella hevois-voimalla ja varustettuina kirveillä, tuurilla ja nuorilla saattoivat he minua kumminkin vähitellen eteenpäin, kunne eräässä kohden, ei suurella Ob'illa, vaan muutamalla niistä monista pienemmistä haaroista, joissa tämä joki juoksee loppu-juoksuansa ja joita pidettiin vaarattomampina sentähden että olivat aikaisemmin jäätyneet, hevoset ja reki yht-äkkiä hurahtivat veteen ja minä luulin hukkumisen hädän olevan käsissä. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan oli paksu lumi peittänyt uhku-veden, jota oli niin korkealta että se alkoi nousta rekeen, ja josta sitten olimme työllä saada rekeä irti, varsinkin kuin paksu hyyhmä raskaasti takalti reen liikettä. Maa-rantaan päästyä käskin minä ajaa suurelle Ob'ille, jossa ei sanottu olevan uhku-vettä ja jonne pääsimmekin muitta vastuksitta kuin että piti pari virstaa kulkeamme metsän läpi ja monin paikoin hakkaamallakin tehdä tie reelle. Tämmöisiä seikkoja tapahtui minulle sitten vielä kaksi, kerran yöllä, jolloin reki niin juuttui hyyhmään ett'ei neljä hevoista voinut hievahuttaa sitä ja että se piti kangeilla jäätyvästä hyyhmästä irtauttaa, ja toisen kerran siten, että se kaatui railoon, johon minä kuomun sisässä vähällä olin tukehtua. Tämmöiset seikat ovat muuallakin Venäjällä matkatessa sangen tavalliset ja niistä ei siellä pidetä mitään lukua, kuin vaan matkaaja ei niissä satu henkeänsä menettämään, enkä minäkään niitä kerro tässä juuri muun tähden kuin viittaillakseni lukijalle tätäkin matkan-teon-laatua itäisillä naapurillamme.
Vaikka Ostjakit saattajani pelkäsivät jään heikkoutta Ob'illa, oli siellä kuitenkin parempi kulkea kuin edellä-mainituilla haara-joilla ja lahdelmilla, kuin pois-luetaan ne kerrat, milloin joen poikki piti mennä (joka tapahtui sangen usein), sillä niissä kohdin tärähytteli tien epä-tasaisuus sisälmyksiäni ja rekeäni niin, että mokomassa muokassa en ollut koskaan ennen ollut. Ob'in niinkuin kaikkien muidenkin isompain jokien jäätyessä taistelee kylmän kanssa kaksi muuta voimaa nim. tuuli ja virta, useastikin ei yhdestä puolin, vaan hekin vielä keskenänsä riidellen, niin että tuuli on vastoin virtaa. Tällöin tapahtuu, että joessa juoksevat jää-lohkareet nousevat pystyyn ja jäätyvät pystyyn, josta näin jäätyneen joen pinta tulee näköjänsä suuren hautaus-maan kaltaiseksi, jolla tuhannen-tuhannet moni-tahkoiset kuuleat marmori-kivet, pystyssä, kallellaan ja muissa tiloissa heijastavat auringon säteitä, vaan joka kaunis näkö ei suinkaan estä tien tämmöisissä paikoissa olemasta mitä ilkeimmän. Ob-joki juoksee sillä alalla, jonka minä sitä olen nähnyt (Obdorsk'in ja Samarov'an välin, jota on noin 1000 virstaa) useammissa haaroissa olletikin ala-juoksussansa, jotka milloin yhdistäiset pää-jokeen milloin taas eroavat siitä. Tie niin kesällä kuin talvellakin kulkee tätä jälkimäistä myöten. Se on hidas-juoksuinen, vaan vedekäs ja syvä joki, arviolta noin virstan ja paikoin enemmänkin levyinen; rannoista on oikea korkea, mäkinen, kasvava enimmiten havu-puita, vasen matala ja soinen, kasvava pajua ja muita lehti-puita.
Ob'in ja Irtysch'in rantojen alku-peräiset asujat ovat Ostjakit aina noin 200 virstaa lähelle Tobolsk'in kaupunkia, josta eteenpäin rahvas on pelkkää venäläistä ja muutamin paikoin tatarilaistakin. Venäläisiä löytyy kuitenkin ylempänäkin pohjan puolella pitkin näitä jokia aina Beresov'aan asti ja vielä pohjempanakin niinkuin edellä olemme nähneet. Maan-viljelys loppuu kokonansa noin kolme sataa virstaa pohjempana Tobolsk'ista, jonka-tähden Obilaisten ja pohjaisten Irtyschiläistenkin koko oleminen on niissä kahdessa: metsässä ja joessa. Metsästäminen ja pyydettävät otukset ovat täällä yhden-laiset kuin Voguuleilla, joiden metsästämisestä olen edellisessä kirjassani kertonut. Luotettavampi ja rikkaampi kuin metsän anto on saalis joesta. Ob on varmaan kala-rikkaimmia jokia maa-ilmassa. Jäiden lähdettyä nousee siihen Jää-merestä lukematoin paljous kaiken-laista kallista kalaa, niinkuin: sampi, sterletti, muksuni, nielina j.n.e. Syyksi tähän Ob'in suureen kala-rikkauteen sanoo luonnon-tutkija Pallas sen pehmeätä ja mutaista pohjaa kuin myös hiljaista juoksua, jotka seikat toiselta puolen taas vaikuttavat sen että Ob'issa ei löydy lohta ja sonkaa, jotka kalat tiettävästi löytyvät Jää-meressä ja siitä nousevat Venäjän muihin jokihin niinkuin Petschoraan, Viena-jokeen j.n.e., vaan jotka rakastavat kivikkoa pohjaa ja virtaista veden juoksua. Kalaa pyydetään kaiken-laisilla pyydyksillä pienimmästä merrasta alkaen aina mahdottoman suuriin nuottiin asti, mutta kalastus ei tulva-veden aikana tapahdu itsessä suuressa Ob'issa, vaan syrjä-joissa, joen lahdelmissa ja muissa matalammissa paikoissa, joihin kala ajaksen kutemaan. Kala-veden ainoat isännät ovat Ostjakit, siksi tunnustetut lailtakin, vaan köyhyys on estänyt heidät hankkimasta kunnollisia pyydyksiä, jonka-tähden se jo vanhastaan on ollut tapana, että he enimmäksi osaksi ovat antaneet kalastus-paikkansa vuokraan Venäläisille. Vaan kuin vuokraajat tavallisesti kiehtovat nämä kauppa-veljensä loppumattomiin velkoihin ja kovin polkemalla suorittavat heille vuokran, niin on hallitus ottanut Ostjakkein kala-veden vuokralle antamisen huoleksensa, siten että kalastus-oikeus myödään huuto-kaupalla enimmän tarjoavalle, jonka tulee arenti-rahaa maksaa piirikunnan rahastoon, kusta Ostjakit sen sitten itsellensä perivät. Vaikka näissä huuto-kaupoissa virka-miehet eivät laimin-lyö omaakaan etuansa, on tästä asian menetyksestä kumminkin ollut suuri etu Ostjakeille. Vuokrat ovat viime vuosina nousseet monin kerroin entiseen nähden ja moni köyhtynyt Ostjakkilais-kylä on näin päässyt taas vaurastumaan. Mainitut vuokraajat ovat enimmin kauppa-miehiä Tobolsk'issa. Jokien auettua keväällä lähtevät he liikkeelle suurilla aluksilla, joissa on laivuetta noin 50 ja 100: kin miestä ja jotka ovat lastatut koko kesän tarpeilla ja ilman sittä vielä jauholla, suolalla ja muulla tavaralla Ostjakeille myödä. Tämmöisiä aluksia tulee ala-Ob'ille ja Ob'in lahden rannoille joka vuosi useampia kymmeniä, ja kuin ne ovat raketut vaan yhdeksi matkaksi, samoin kuin Volgalla elo-parkat, niin jäävät ne niinkuin nämäkin siihen paikkaan, jossa matka päättyy ja käytetään siellä rakennus-tarpeihin eli poltto-puuksi. Kukin kalastaa tietyllä paikallansa koko kesän, kuivaa, savustaa eli suolaa kalan paikalla, ja syys-kuussa palaavat kalastajat pienemmillä aluksilla taas koto-paikkoihinsa. Mennä vuonna syntyi, kalastamista varten Irtysch'illa, Ob'illa ja Ob'in lahdella, Tobolsk'issa yhdyskunta, jonka pää-summa on pari miljonaa hopea-ruplaa, ja joka, liikkuen omilla höyry-laivoillansa ja pitäen tavara-paikkoja useammassa kohden näillä vesillä, tulisi täällä valtaamaan sekä kalastuksen ja kalan oston että metsän-nahkojenkin kaupan ja hävittämään kaiken yksinäisen liikunnon näillä tavaroilla. Asian-tuntijat epäilevät tämmöisen yhdyskunnan onnistumista, vaan varma on, että se tulee saattamaan paljon rahaa, liikettä ja herätystä näissä köyhissä ja pimeissä tienoissa. Höyry-alusten kulku-keino ei kuitenkaan ole enää näilläkään vesillä tuntematoin, sillä Tjumen'in kaupungissa Tura-joen varrella löytyy yhdyskunta, jolla kaksi höyry-laivaa joka kesä tekee matkoja mainitusta kaupungista Tomsk'iin Turaa, Tobol'ia, Irtysch'ia ja Ob-jokea myöten, ja joka kuuluu tavaran kulettamisesta näiden paikkojen välillä saavan sangen hyvän hyödyn.
Kaksi sataa viis-kymmentä virstaa vaikeasti matkattuani tulin kolmantena päivänä Kondinsk'in monasteriin. Se seisoo korkealla mäen törmällä Ob'in oikealla puolella; se on perustettu kuudennentoista vuosi-sadan loppupuolella ja nyt viimeksi uudesta rakettu nykyisen arhimandrit'in isä Arsenijn huolen-pidosta. Tarkoitus tällä monasterilla on ollut Ostjakkein ja Samojeedein kääntäminen kristin uskoon, jota tarkoitustaan sen asujat ovat myös voimiansa myöten täyttäneet saarnaamalla, kastamalla ja opettamalla. Monasterilla on tulonsa hyvästä kalastus-paikasta, joka sille jo perustettaessa annettiin, ja joku vähä myös uskovaisten hurskaista lahjoista. Sen nykyiset asujat, mainittu arhimandrit ja kaksi pappis-munkkia kutsutaan lähetys-saarnaajiksi, vaan tämän velvollisuutensa täyttävät he nyt enimmiten vaan siten, että monasterissa koulitsevat joukon Ostjakilais- ja Samojeediläisiä lapsia. Huvittava on katsoa, kuinka nämä soisen ja raan Pohjolan lapset istuvat luokissa, oppivat kirjoittamaan ja lukemaan ja totutetaan sivistyneen elämän tavoille. Kiitetäänkin heitä niin käytöksensä kuin oppinsakin puolesta sangen ilahuttaviksi oppilaisiksi, ja olletikin kuuluvat Samojeedit olevan hyvä-oppisia, niinkuin he ulko-puoleltakin ovat vilkkaamman ja pulskemman näköisiä kuin Ostjakit. Ollessani tässä monasterissa vuoro-kauden sain sen isännältä lahjoituksen, jonka pidän suuremmassa arvossa kuin matkalleni antamansa siunauksen, nim. venäläis-ostjakilaisen sana-kirjan (käsi-kirjoituksessa), joka kuitenkin minulle maksoi yhden-laisen lunastuksen kuin Muinais-tutkijalle W. Scott'in saman-nimisessä romaanissa eräs harvinainen ja kallis-arvoinen kirja, jonka hän voi omistajalta saada ainoastaan sillä ehdolla, että tyhjensi tämän kanssa kolme-kymmentä putellia olutta.
Kondinsk'ista lähdettyäni sujui matkan-teko helpommasti kuin siihen asti, johon suurin syy oli se, että täällä venäläisiä kyliä on tiheämmässä, liike teillä siis oli suurempi ja yö-siatkin paremmat kuin ennen. Puoli-kolmatta sataa virstaa kulettuani tulin Samarov'an kylään, joka seisoo Ob'in ja Irtysch'in yhdistyksessä ja on hyvin rakettu ja kaunis kylä noin parilla sadalla talolla. Tässä yhtyi minun matkustukseni Castrén'in tutkinto-matkan kanssa, joka laski etelästä päin Irtysch'ia myöten tähän asti ja tästä sitten kääntyi Ob'ille vasta-virtaan nousemaan Gurgut'iin ja etemmäksi. Samarov'asta luetaan Tobolsk'iin 560 virstaa, joka matka on kaikki Irtysch'ia myöten; talvella mahtaa virsta-määrä olla vähän vähempi, sillä Irtysch on hyvin polvekas joki, jonka-tähden talvi-tie useasti kulkeekin oikasemaila maisin. Täällä oli minulla tilaisuus eräässä posti-paikassa nähdä Ostjakkein tanssia ja kuulla heidän soittoansa ja lauluansa. Tuvan seinällä posti-talossa riippui nim. soitto-kalu, josta olin kuullut puhuttavan, vaan jota tätä ennen en ollut sattunut näkemään. Se on tehty paksusta ja väärästä lepän juuresta ja muotoansa kuin vedessä istuva hanhi, joksi sitä Venäläiset tämän tähden kutsuvatkin. Tämän hanhen kupu, vastaava meidän kanteleen koppaa, on onsi niinkuin sekin, mutta kielet ovat asetetut juoksemaan hanhen niskalta ja kaulalta purstoon ja taka-selälle, joten koko kalu arvattavasti on pienen harpun näköinen. Kielet ovat vaski-langasta ja määrältänsä on heitä muistaakseni yhdeksän. Kysyttyäni eikö joukossa olisi ketä, joka voisi soittaa minun kuullakseni tätä soitto-kalua, löydettiin pian eräs nuori mies, joka epäili ensin hyvän aikaa ja vasta rommi-ryypyn saatuansa taipui viereeni istumaan ja soittamaan. Soiton ääni oli ihmeellisesti yhden-lainen kanteleen äänen kanssa, niinkuin niissä ostjakkilaisissa soitannoissakin, jotka tässä tulivat ilmi, oli epäilemätöin heimolaisuus monen suomalaisen laulannon kanssa. Laulannoista olivat muutamat tanssiakin, ja kuultuansa niiden äänen, eivät nuoret Ostjakit malttaneet olla näyttämättä hyppy-taitoansa. Kaksi heistä puki itsensä salaa toisessa huoneessa vaimon-vaatteihin ja olivat tois-puoleisen asemesta tanssivilla nuorukaisilla, enkä minä arvannut heitä miehiksi (sillä kasvot olivat peitetyt, niinkuin Ostjakittarilla on tapana), ennenkuin näin millä halulla ja taidolla he ryyppäsivät kupin toisensa perään tarjoamaani nestettä. Tanssi oli sangen somaa kievahdellen jumputtamista, vaan kuin minulla ei ole taitoa selittää tämmöisiä asioita, täytyy minun tässä olla sitä lähemmin kirjoittamatta, pikemmin olisin suonut olevani kuvaaja, jona olisin siinä saanut kauniin ja omituisen kuvan Ostjakkein elämästä, ja laulannon-taitaja, jona olisin voinut ihmetyttää Europan laulu-niekkoja peri-ostjakkilaisilla laulannoilla; vaan molemmat nämä taidot olivat minulta oppimattomat ja näin jäivät Ostjakkeini tanssit ja laulannot muiden onnellisempien matkaajien ylös-panna.
Kuta lähemmäksi Tobolsk'ia tulin, sitä enemmän virkoni liike tiellä. Se oli Ob'in ja Irtysch'in kala, joka matkaan-saattoi tämän liikkeen, ja jota kauppa-miehet nyt ehättivät joulu-paaston alkuun saada etelä-Siperiaan ja Uraalin vuori-tehtaihin, joissa tienoissa kalaa pyydetään vähän eli ei ollenkaan. Tobolsk'in kaupunki, josta puoli vuotta takaperin olin antanut niin vähän kiittelevän ehkä toden-mukaisen kirjoituksen, tuntui minusta tällä kertaa pää-kaupungilta, ja ihastuksella loin nyt kaupungin katuja myöten kävellessäni silmäni milloin puotien hehkuille, milloin rakennusten somuudelle, milloin taas ajelevien rouvien koreudelle ja ylpeille hevosille. Kaupungilla liikkuvan väen paljous tuntui minusta niin suurelta, että arvelematta kysyin eräältä ohitseni menevältä, mikä praasnikka silloin oli, kuin niin paljon rahvasta oli liikkeellä, johon hän vastasi nyt ei mitään praasnikkaa olevan eikä myös rahvaankaan olevan tavallista suuremman, ja vähän häpeissäni havaitsin Voguulien ja Ostjakkein parissa tulleeni sydän-maalaiseksi.
Tobolsk'ista voimme nyt, yli-hyppäämällä ne yhdeksän sataa virstaa, jotka minä polvitellen kulin, muuttaa suoraan Verhoturjen kaupunkiin Perm'in lääniä. Tällä matkalla olemme kyllä nähneet ja kuulleet kaiken-laista. Niin esim. tapahtui, että kuin eräsnä iltana tulin Tjumen'in kaupunkiin ja ajoin majataloon, jossa jo ennen olin kahdesti pitänyt majaa, sen vanha halli-parta kartanon-vartija, kysyttyäni: oliko heillä huonetta antaa minulle? vastasi kysymykseeni toisella kysymyksellä: kauppa-mieskö minä olin vai virka-mies? Minä vastasin: virka-mies, "No kuin virka-mies lienette, niin meillä on matkustavia kaikki huoneet täynnä." Tullessani olin jo talon harvassa loistavista tulista arvannut, että huoneita mahtoi olla useampiakin kuin mitä minä tarvitsin joutilaita, ja ukon ihmeellinen vastuu kummastutti minua myös. Siis nousin reestä ylös, annoin ukon lyhdillänsä katsoa silmiini ja sanoin: kuinka teillä ei ole huoneita? etkö sinä enää tunne vanhoja tuttavia? – "Ahaa, tekö se olette, joka keväällä majasitte meillä; antakaa anteeksi ett'en teitä heti tuntenut; kyllä minä teidän juoma-rahanne olen aina muistanut, Jumalapa teitä siunatkoon; teille on isännällä huoneita, kuin paljon tahdotte." Saattaessansa minua ylä-kertaan, jossa enin osa vieras-huoneita oli, ja siellä riisuessansa turkkia päältäni kertoi hän, että muuan kenraali oli sen-edellisellä viikolla asunut heillä useampia päiviä moni-lukuisen seuransa kanssa, vaan lähtiessään ei maksanut poluschkaakaan isännälle, josta tämä oli tehnyt päätöksen, eteenpäin ei laskeaksensa luokseen korttieriin ketään, joka vaan kruunulta palkan nautitsi! Tämän kertomuksen toden-peräisyyden todisti tällä aikaa sisään tullut isäntä itsekin, lisäämällä tämän ei olleen ensimäisen kerran, jolloin hänen maja-talossansa asuneet virka-miehet olivat lähteneet pois maksamatta ruuasta ja huoneesta mitään, vaan vahvisti kuitenkin samalla myös sen poikkeuksen hänen päätöksestään, jonka dvornikka jo omin päinsä oli päättänyt tehdä minua kohtaan. – Etempänä, eräässä hevosen-muutto-paikassa saman Tjumen'in piirikunnassa oudoksuin emännälle sitä suurta siivottomuutta ja epäjärjestystä, joka vieras-huoneessa oli ja kysyin sen syytä, kuin hyvin tiesin, että talon-poika tässä osassa Siperiaa pitää huoneensa siistimpänä kuin herrat monessa paikassa muuta Venäjää. Emäntä selitti heillä pidetyn neljä päivää hengellistä oikeutta, joka oli istunut juuri heidän kamarissansa ja vasta samana päivänä loppunut. Sen hengellisen tutkinnon syy oli ollut se, että seurakunnan diakon eli papin-apulainen, joka pari vuotta takaperin oli jäänyt vaimostansa leskeksi eikä virkansa sääntöjä myöten saanut toista kertaa naida, ei ollut jaksanut hillitä vielä nuoren lihansa himoja, vaan ottanut erään tytön kylästä luoksensa ja sen kanssa elänyt kuin avio-vaimon kanssa. Muutamat talon-poika-ryökäleet, joilla oli ollut vihaa diakonalle, olivat kantaneet asian piispalle, ja tämän kanteen seuraus oli se nyt pidetty tutkinto ollut. Kysyttyäni mihin päätökseen tutkijakunta oli joutunut, selitti eukko, että kyläläisten oli tullut sääli hyvää miestä, jos hän nyt niin vähästä syystä olisi joutunut viralta ja päälle päätteeksi vielä monasteriin; sentähden olivat he kätkeneet sen, joka oli pahan syy, tytön nim. lapsinensa erään talon saunaan, ja sen ohessa valallansa vahvistaneet kanteen olevan aivan perättömän ja kantajien ansaitsevan rangaistusta valheesta ja oikeuden turhasta vaivaamisesta. Tämän todistuksen vaikutusta oli diakon itsekin auttanut siten, että oli lahjoittanut tutkija-herroille kaksi-kymmentä kolikkoa, jonka lisäksi hän oli ostanut heille ämpärin viinaa ja kyläläisille kaksi (Venäjän ämpäri, vedro, on noin 4 Suomen kannua). Tutkinto oli päättynyt tutkijain, tutkittavan ja kyläkunnan mieliin, vaan kantajien sekä selän että kukkaron luuli emäntä tulevan tuntemaan, mitä se on että ruveta nostamaan "juoruja ja levottomuutta" seurakunnassa. – Perm'in lääniin tultuani olivat kylien kehnot ja pienet rakennukset minusta kummaa, kuin metsää näkyi joka paikassa olevan niin paljon, että asujat olisivat työllä estäessään honkia kaatumasta heidän pienille pelloillensa ja särkemästä heidän tupiansa. Tästä annettiin se selitys, että "kyllähän sitä muka täälläkin rakennettaisiin semmoisiakin komeita kartanoita kuin siellä Siperiassa on; vaan täällä meidän läänissä on joka piirikunnassa, mitä Siperiassa ei ole, metsä-herra, jonka tulee katsoa ett'ei metsää haaskata turhaan, ja jolta talon-poikien pitää lunastaa piljetti eli lupa-kirja metsän-hakkaamiseen; ja sepä se lupa-kirja juuri estääkin talon-pojan rakentamasta, sillä paitse kruunulle siitä menevää lunastusta, jota yksinänsä suinkaan ei olisi vaikea suorittaa, pitää lupa-kirjan antamisesta metsä-herralle itsellensäkin olla hyvän-tekiäisiä: poltto-puu-piljetistä 2, luvasta saada ottaa hirsiä yhden talon korjaamiseksi 10 ja luvasta hakata uuden talon rakennukset metsästä 25 kolikkaa, ja niitä kuin on monenkin työläs suorittaa, niin ollaan vähemmällä rakentamisella ja eletään ahtaammassa." Näitä ja tämmöisiä kertomuksia kuulin matkallani, vaan niiden enempi kertaaminen tässä estäisi minun puhumasta mitään muista yhdyttämistäni esineistä, ja sen ohessa olemmekin jo tulleet Verhoturjeen, niinkuin taannoin sanoin, ja se on myös tämmöinen muutamalla sanalla muistettava paikka. Ei itsensä vuoksi, sillä kaupunki on surkea harakan-pesä eli ryhmä harakan-pesiä, joissa elää pari tuhatta köyhää ja laiskaa ja huoletointa ihmistä; eikä myös vanhan ja rikkaan luostarinsa tähden, joka on perustettu erään ennen vanhaan hurskaasti eläneen ja autuaasti kuolleen räätälin ihmeitä tekeville luille, ja johon monta tuhatta jumalista sielua nyt vuosittain vaeltaa näiden luiden kautta rukoilemassa ruumiillensa parannusta eli uskollensa hartautta. Vaan Verhoturje on minun silmistäni merkillisin sen kautta että se on pohjainen keskus Uraalin kuuluisille vuoren-kaivannoille ja tehtaille, joiden kaikkein ylimäinen hallitus on, niinkuin sen ennen olen sanonut, Jekaterinenburg'issa.
Uraali jakautuu ja jaetaan luonnollisesti kolmeen osaan: 1) eteläinen eli vilja-Uraali, 50: nnestä leveys-pykälästä 55: een asti; 2) keskimäinen eli malmi-Uraali 55: nnestä 61: een pykälään asti, ja 3) pohjainen eli nahka-Uraali, 61:stä 69: een pykälään eli Jää-mereen asti. Niinkuin nimikin ilmoittaa on keskimäinen Uraali se, joka tämän vuoren on metalli-rikkautensa vuoksi tehnyt kuuluisaksi. Paitsi muutamia lajia kalliita ja useampia lajia tarvis-kiviä saadaan Uraalin vuori-kaivannoista enimmiten rautaa, vaskea ja kultaa; v. 1857 saatiin kruunun ja yksinäisten tehtaissa yleensä: 24 miljonaa puutaa rautaa, 340 tuhatta puutaa vaskea ja 130 puutaa kultaa. Näistä numeroista arvaa lukija, kuinka painava ja kallis-arvoinen tämä osa Uraalia on Venäjän-maalle, ja mikä sivistynyt ja sivistäväinen vireys ja liike on tarpeellinen tätä metallin paljoutta valmistaessa ja niitä ihmisiä elättäessä, jotka tämän valmistuksen kanssa ovat toimessa. Vaan Uraalin vuoren-kaivaminen ei ole nytkään vielä muuta kuin alulla, vaikka se alettiin jo ennen Pietarin aikoja ja hänen hallitessansa sitten sai jonkun vauhdin eteenpäin; sillä malmi-rikkaus on loppumatoin ja sen saaminen hyvin huokea, vaan teko-paikan kaukaisuus myömä-paikoista ja tavaran hitainen kuletus niihin ovat esteet, jotka tähän asti ovat vaijistaneet tätä hyödyllistä työtä. Kuletus tapahtuu nyt Uraalin-takaisista tehtaista ensin maisin muutamia kymmeniä virstoja jolle-kulle niistä monista syrjä-joista, jotka sen länsi-vietteeltä juoksevat Kamaan, sitten venehin näitä jokia, Kamaa ja Volgaa myöten Nischnj-Novgorod'in markkinoille, josta tämä tavara, niinkuin kaikki muukin sitten leveää ympäri Venäjätä. Vaan kuin hallitus kerran päätäksen jatkamaan rauta-teitänsä, joista itäisin haara, Moskovasta mainittuun markkina-paikkaan, nyt on tekeillä, – joka jatkaminen siitä Kasan'iin ja tästä Perm'iin eli Jekaterinenburg'iin on näiden maakuntien kaiken-laisen rikkauden suhteen niin tarpellinen, että se muutamien vuosien sisällä on tapahtuva, – niin kohoaa Uraalin vuoren-kaivanto arvaamattomiin määriin, ja tuntijat sanovat, että tämä vuori yksinänsä voipi täyttää koko Europan tarpeen esim. raudasta. Enin osa tätä Uraalin rikkautta on yksinäisten vallassa, joista taas Demidov'ien lempeä ja sivistynyt heimo on rikkain ja kuuluisin; sen alusta on Uraalin itäisellä puolella, kaupunkien Jekaterinenburg'in ja Verhoturjen välillä, ja pää-paikka tätä valtaa on Nishnij-Tagil'in ruukki, jossa on yli 40 tuhannen asujan ja joka useamman virstan laveudelta on rakettu kuin paras kaupunki.
Keskimäisen Uraalin yli kulkee kaksi tietä, toinen eteläinen Perm'istä Kungur'in kautta Jekaterinenburg'iin, ja toinen pohjainen Solikamsk'ista Verhoturjeen. Näistä teistä on vaan edellinen posti-tie, se suuri valta-suoni, jonka kautta Europa näillä paikoin yhdistäksen Aasian kanssa; sitä tietä menin minäkin itään päin ja siitä kuin myös Uraalista sen kohdalla olen paikallansa ennen kertonut. Jälkimäinen tie, jota nyt Verhoturjesta matkasin takaisin Solikamsk'iin oli ennen ainoa Venäjältä Siperiaan, ja tulli-rahan suorittamisen tähden, joka näiden maiden välillä kulkevista tavaroista kannettiin Verhoturjessa, oli matkustavien kuoleman-rangaistuksen uhalla kielletty kulkemasta muita teitä kuin tätä yhtä. Yleinen tarvis nyrytti tämän niinkuin monta muuta saman-laista lakia mitättömäksi, ja kuin viisaampien neuvojen keksittyä väli-tulli Verhoturjessa kumottiin, tuli eteläisempi ja suurempi tie, joka paitse sitä kulki mäki-rikkaamman ja viljamamman maan kautta, aina enemmän käytökseen, ja entinen tie jäi hylylle ja metsittymään. Kuitenkin on hallituksen aikomus ja käsky nykyisempinä aikoina ollut avata tähän taas kelvollinen tie, vaan kuin täällä tarkempi perään-katsomus on kaukana, on tämä tien-teko kulkenut hitaasti eteenpäin. Hyvä tie olisi tässä kohden kumminkin sangen tarpeellinen ja liike silläkin tien-tapaisella, joka siinä nyt löytyy, on talvella sangen suuri. Idästä kulkee sitä myöten leipä-neuvo ja kala Perm'in ja Vologdan läänien pohjaisiin osiin; lännestä suola, ylellisyys- ja koreustavara itään päin, ja varsinkin Irbit'in kuuluisan markkinan aikana (talvella helmi-kuussa) oikasee tämä tie puoli tuhatta virstaa kolmen läänin kauppa-miehille ja tavaroille.
Tien pituus Verhoturjesta Solikamsk'iin on 270 virstaa, ja Uraaliksi voipi tästä matkasta lukea noin 100 virstaa, jota myöten se tässä kohden on leveämpi kuin suuren tien kohdassa, josta ennen olen puhunut. Vaan vaikka rahvas Uraalia jo näillä seuduin ei muuten nimitäkään kuin nimellä kamen' (kivi, kallio), niin ei se tätä nimeä ansaitse siten, että olisi louhikko, sillä kiveä ei täällä näe alunkaan, eikä sitenkään, että sen korkeus olisi kovin suuri, sillä se ei ole tässäkään korkeampi meidän Maan-selän selänneitä ja olletikin idästä päin tuleva matkustaja ei arvaisikaan olevansa niin merkillisellä paikalla kuin Uraalin harjalla, jos ei kyyditsijä sanoisi nousemisen kalliolle nyt loppuneen. Mutta jylhä on ja synkeä se metsä, joka alkuperäisessä voimassansa painaa Uraalin hartioita, ja joka monin paikoin ahdistaa tienkin niin supeaksi, että matka-miehen täytyy puita maahan hakkaamalla raivata tietä rekensä siiville, ja kuitenkin useasti taitteleekin näitä siipiä, sillä alinomaa lyöpi reki kolin-kolia yhdestä puusta toiseen. Ja raaka ja kylmä on ilman laatu näillä tienoin, niin raaka, että vaikka Solikamsk seisoo melkein rinnakkain s.o. yhden pykälän alla Helsingin kanssa ja Verhoturje kokonaista pykälää etelämpänä, Uraalin seuduissa näiden paikkojen välillä ei kylvetä paljon muuta kuin naurista, sillä kovat hallat ja useasti lumi-sadekin Pietarin päivän aikaan tekevät mitättömiksi maa-miehen koetteet. Matkatessani (joulukuussa) ihmettelin lumen paljoutta, jota jo silloin oli parin kyynärän paksuudelta, ja josta vastatusten tullen tiellä syntyi sille, jonka piti tie-puoleen lähteä, useamman tunnin työ ja hilaus, jos hänellä oli kuorma. Vaan sikäläiset asujat sanoivat tämän ei vielä olevan mitään; vasta keväällä maalis- ja huhtikuissa, kuin lunta on neljän ja viiden kyynärän korkeudelta, kuin tie on yhdelle harjalle tallautunut, silloin vasta työllä kuuluttiin olevan päästessä toinen toisistansa, kuin vastaksutta satutaan tulemaan, ja heikomman täytyy täälläkin hyvällä eli pahalla loikota vahvemman tieltä. Minun tässä kulkiessani oli myös hirmuinen pakkanen, niin että Pavdan kruunun-valtaan kuuluvassa kaivannossa, jossa ystävällisen ja sivistyneen työn-käyttäjän luona olin yötä, tämä valitti elo-hopeiset lämpö-mittarinsa jäätyneen ja Solikamsk'issa sitten sanottiin väki-viinalämpö-mittarien silloin osoittaneen 38 pykälän pakkaista. Tämmöisen luonnon kovuuden vuoksi ovatkin asujat (kaikki Venäläisiä) niissä pienissä ja harvoissa kylissä, joita tässä seudussa löytyy, köyhiä ja elättelekset enemmän metsän-pyynnöllä, rahdin-vedolla ja muilla syrjä-töillä kuin maan-viljelyllä ja karjan-hoidolla, jotka muuten ovat venäläisen talon-pojan paras ja rakkahin toimi. He niinkuin melkein kaikki maalla asuva rahvas Perm'iin asti ovat orjia heimoille Stroganov, Galitzin, Lazarev ja Buterov. Puhellessani heidän kanssansa kohta saatavasta vapaudesta, jota monin paikoin muualla Venäjässä olin rahvaan kuullut toivovan kuin maallista autuutta, havaitsin täkäläisen kansan pikemmin epäilyksellä ja pelollakin kuin toivolla odottavan uuden vapauden lahjoja, joka on varmin merkki siitä, että isännät suojelevat alamaisiansa virka-miesten polusta eivätkä rääkkää heitä liian suurella verolla, sillä sitä enempää huolen-pitoa venäläinen orjais-talon-poika ei vaadi isännältänsä tyytyväisenä elääksensä. Etempänä, Solikamsk'in seudussa ja edellensä Perm'iin päin, kohtaa matkalainen sitten, näiden samojen herrojen alustoissa, milloin minkin, suuria kyliä, vahvoja rauta-ruukkia ja väki-rikkaita suolan-keittoja; pellot, asunnot, huone-kalut, kaikki todistaa rahvaan elävän hyvässä kunnossa, eikä yhdessäkään paikassa kuulunut ääntä, joka olisi toivonut pois herran-vallasta.
Mainitsin ikään suolan-keittoja. Tämä on Solikamsk'in kaupungin seudulle kokonansa omituinen ansio-lähde, lähde tämän sanan ensimäisessä merkityksessä, sillä suolainen vesi, josta suola keittämällä kiteytetään, juoksee lähteistä, jotka kumminkin enimmiten ovat syvennetyt kaivoiksi. Yleensä tekee Kama-joen seuduissa voitetun suolan määrä vuosittain noin 10 miljonaa puutaa, jonka valmistamisesta, kuletuksesta ja myömisestä hyvin sadalla tuhannella ihmisellä on runsas leipänsä; niin elää Solikamsk, jota seudun suola-rikkaudesta on nimensäkin saanut, suureksi osaksi tästä luonnon-tuotteesta; niin on, vähän päälle 20 virstan päässä tästä kaupungista, Kama-joen varrella rikas ja pulska kauppala Usolje, jossa on kolme kirkkoa, 10 kauppa-puotia ja kymmenkunta kaksin-kertaista kivi-kartanoita, ja jonka asujat kokonansa elävät vaan paikalla löytyvistä suola-tehtaista; monta muuta paikkakuntaa mainitsematta, joilla samoin on ainoa tulonsa suolan valmistuksesta.
Solikamsk'in ja pohjaisempana olevan Tscherdyn'in piirikunnissa löytyvät niin-kutsutut Permiläiset, joita paikalla ei kukaan tunne muulla nimellä kuin Syrjänein ja jotka kielen ja kaiken muun asunsa vuoksi ovatkin tätä kansaa. Vanhat Bjarmilaiset, joiden kaupalla voitettu rikkaus oli niin viehättävä Skandinavian meri-sankareille, eivät olleet muita kuin Vienan Karjalaisia ja Syrjänejä, ja Bjarmin-maa ulottui oikeassa laveudessansa Uraalin juureen eli vähintäsäkin Kama-joelle. Syrjänit ovat vielä tänäkin päivänä yli koko pohjais-Venäjän tunnetut uutteroiksi ja älykkäiksi kauppiaiksi, vaikka heitä ynnä tämän kiitoksen kanssa myös laitetaan viekkaan ja itse-pintaisen luonteensa tähden. Kahdeksannesta vuosi-sadasta 12: een asti olletikin mahtoi Syrjänein maa kukoistaa, josta kukoistuksesta vielä nytkin tavataan pitkin Kaman rantoja merkillisiä kaupunkien ja linnoitusten jäännöksiä, kuin myös näissä seuduin on paljon löydetty ja löydetään vieläkin ei ainoastaan arapialaisia, kreikkalaisia ja ruomalaisia rahoja, vaan myös muinais-kreikkalaisten kulta- ja hopea-astioita ja sen ohessa kallis-arvoisia renkaita, sormuksia, aseita j.n.e. Tämä kukoistus ja rikkaus virtasi Permialle kahdesta painavasta kaupan-lähteestä. Yksi oli se osa Itä-maan kauppaa Europan kanssa, joka Kaspian merestä kulki Volgaa myöten Bolgar'in rikkaasen ja mahtavaan kaupunkiin tämän joen varrella (noin 100 virstaa etelämpänä nykyistä Kasan'ia). Bolgarilaisilta ottivat Syrjänit eli Permiläiset tavaran vastaan ja saattoivat sen Kamaa ja sen syrjä-jokia myöten pohjaan päin ja edellensä, pienten maa-kannasten poikki-kulettua, joko Petschoraa eli Vytschegdaa ja Viena-jokea myöten Jää-meren rantaan, josta se sitten levisi muualle Europaan. Toinen yhtä painava haara Syrjänein liikkeessä oli heidän kauppansa Uraalin-takaisissa maissa, joissa he Voguuleilta ja Ostjakeilta ostivat näiden kalliita metsän-nahkoja ja tutustivat nämä kansat sivistyksen ensimäisten alkeiden kanssa. Tästä Syrjänein sivistyttävästä vaikutuksesta näissä Ugrin kansoissa löytyy heidän kielessänsäkin jälkiä; sanalla Saran (Syrjäni) on esim. Ostjakin kielessä aivan yhden-lainen merkitys kuin Suomen kielessä sanalla Saksa; venhettä kutsutaan mainitussa kielessä syrjäniläiseksi ruuheksi, tervaa syrjänin-pihkaksi j.n.e. Vaan tämä Syrjänein ja Permian kukoistus ei kestänyt kauan; Mongolilaiset valloittivat Bolgar'in, joka sen kovemmin ei enää vironnut entiseen voimaansa, ja Novgorod'in rahan- ja vallan-ahnaat tasa-valtalaiset juurtihet Klynov'in kaupungin (nykyisen Vjatkan) perustamalla Kama-maihin, joiden kansoilta he alkoivat ottaa veroa ja vaatia osaa heidän voitollisessa kaupassansa. Näin alkoi entinen rikas Permia vähitellen köyhtyä ja vaipui siihen Pohjolan pimeyteen takaisin, josta onnellinen kaupan-juoksu oli sen vähäksi aikaa kohottanut ja josta asujien heikko ja hiljainen luonto ei voinut sitä pysyväiseen sivistykseen ja itsenäisyyteen ylentää.