VANHA KEKKULI: Vai toinen katteini on toisen esimies.
LÖLLENFLYHTI: Niin on sotasäädyssä, ja niinpä muissakin (harjaa tukkaansa). Menkääs vaan Helsinkiin, niin saatte nähdä maistereitakin kumminkin viidestä luokasta, joista toiset on toisten kuulustelijoita, vaikka muissa säädyissä ei vaadita samaa nöyryyttä ylhäisemmille alhaisemmilta, kuin meidän säädyssä.
VANHA KEKKULI: Niin aina tahtovat minuakin ihmiset pitää varsinaista läänin-tuomaria halvempana, vaikka olen tuomarin nimen ja arvon saanut korkealta esivallalta.
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Pahapolvi! kun minä en ole vielä saanut katteinin nimeä muilta paitsi tyhmiltä hämäläisiltä ja välisti kaupungin raatareilta ja ravintolaherroilta.
(Menee).
9:säs Kohtaus
VANHA KEKKULI (yksinänsä). Pakanat (ottaa pois tupakin loppuja), kun polttivat tupakkini! Ne maar ovat niitä veitikoita! – — Mutta mikähän lie tuo Löllenflyhtikään? Pahuus, jos sekään ei ole kun petturi. Minun kanssani on suuri ja uljas katteini, mutta toisen katteinin tultua muuttuu kohta niin nöyräksi – — – (katsoo kirjeeseen, joka on Löllenflyhtiltä jäänyt tuolille) – ai luutnantiksi peräti! Liekö rikkautensa samallaista kun katteiniutensakin? Oih! Paras taitaisi olla, etten ketään päästäisi tyttäriäni hyväilemään, jok'ei ensin näyttäisi kumminkin 20,000 revänssejä lainatuista rahoistansa.
10:nes Kohtaus
Vanha Kekkuli. Varonen (vaatetettuna tietäjäksi).
VANHA KEKKULI: Mitä sinä tahdot! Kukas olet?
VARONEN (suu sukkelasti simassa): Hm ette kunnian tuomari tuntene minua, Santala-Mattia, Puasjärveltä, joka kumminkin olen maan halki kulkenut, ja tähänkin poikennut, nähjessäni teiän minua tarvihtevan.
VANHA KEKKULI: Sinua tarvitsevan! Mihin sitten?
VARONEN: Kosk'en ouk juur perätön tievosta; sitävasten mie pohjalaisen poika olen! En turhahan ouk maannut yheksää yötä kalmistossa, enkä kolmen käärmehen ajuja syönyt. – Sepä se, kun etten nää miten asianne ovat, no eipä sitten eri näkijöitä tarvittaisikkaan!
VANHA KEKKULI: Ai! Oletteko tietäjä.
VARONEN: Tottama tuon tiijän, jotta herasyöringilläkin on suruja, on murheita; on nytkin paraikoa jotaik mielikarvautta.
VANHA KEKKULI: Se on tosi; ainahan on minulla kiusauksia ja nyt semminkin. Taitaisitteko te, ukko kulta! auttaa edes neuvolla.
VARONEN: Mitäs mie —? Koska puhutten taitamisesta; miehän voan kahon tahtomistani.
VANHA KEKKULI: No, tahtokaa sitten ilmoittaa minulle ensin pari asiaa, jotka suuresti huolettavat minua.
VARONEN (katsoo Kekkulia silmiin): No saisi häntä tehjä: mutta kattokaa voan ettei viiettä korvoa olisik kuulemassa. (Kekkuli menee ovea sulkemaan. Varonen ottaa kortit povestansa ja istuu pöydän viereen) – Herasyörinkii!
VANHA KEKKULI: Eikös teitin, ukko hyvä! kääntyisi kielenne sanomaan häradshöfding tai edes herashöydinki?
VARONEN: Taijan kyllä sanoa "kera-höyrynki", mutta mitä Santala-Matti semmoisissa peätänsä vaivata kehtoo. Minulla on minun viisauteni (pitää kortteja suunsa edessä ja höpisee). Antakaas herasyörinki tänne seitsemän rahoa.
VANHA KEKKULI (raapasee korvansa juurta): Mitä niillä tehdään?
(Ottaa komppeistansa äyrejä ja antaa Varoselle.)
VARONEN: Lyylitetään perkeleelle.
(Käyttää kortteja ja rahoja ympäri Kekkulin päätä).
VANHA KEKKULI: Lyylitättekö minunkin perkeleelle!
VARONEN (rupee levittelemään kortteja): Hm, hm! Työ ootten pahoissa poimissa, herasyörinki! Kas voan; pata-ässä ja kuningas, ja kymppi vielä. – — Ai tuota risti-sotamiestä, a hertta-rouvaa. Hertta-kymmensilmä, pata-kuutonen. Oi, voi!
VANHA KEKKULI: Pahaako ne tietävät!
VARONEN: Paljo pahhoo tietävätten. Hm! musta teill' on aika: viekkaus, tuhmuus; kahtokaas toasen. Pahat miehet, a vielä enempi; ai risti-sotamiehestä aina hyö tulloo. – Oi, sitä viekkautta!
VANHA KEKKULI: Jo luulen arvaavanikin mitä risti-sotamies merkitsee.
VARONEN: Tunnettahan työ sen; hyvin tunnetta; miesi – ruskeat silmät – musta tukka – kaukoa kotoisin – aivan hyvä tuttunne.
VANHA KEKKULI: Tieten Löllenflyhti. (Lujaa): Onkos se ruskea-silmäinen mies kyllä rikas vai – — —?
VARONEN: Kahtotaanpas. – — On sillä kahet voatteet – koriat voatteet – kuluneet voatteet; on lakkari kello – kultakello; on sormusta kaksi.
VANHA KEKKULI: Onkos rahoja kyllin?
VARONEN: Ei rahoa – velkoa on (Kekkuli on pahoillansa); a ompa rikkaaksi tulemaisillaan. Mitä toki – —?
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ei maar hän minun kauttani tule.
VARONEN: Tokko tuo hertta-rouva on likeisiänne – on teitä, on risti-sotamiestäkin likellä; toki kääntääpi noamansa aina toisaalle. Ei hyväksy.
VANHA KEKKULI: Tiedän kyllä mitä sekin merkitsee. Niitä kortteja kuin osottavat varmaan! Antakaas minä juttelen asiani, että sitten saatte katsoa, mitä olisi paras tehdä risti-sotamiehelle.
VARONEN: Mitä mie huolin juttelemisesta; kortit hyö osottavatten. A jopa työkin muututten, kahtokaas! Jopa tuhmuus rupeaa menemään.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ahaa, minun tyhmyyteni. Niin! kyllä olenkin raukka päivänen ollut tyhmä.
VARONEN: Kas, kun rupeaa iloisempia kortteja tulemaan. Ei näykkään teillä mieli-karvautta. Kuinka? – A tuolla toinen, nuori miesi – punasen verevä. Hertta-rouvan naama siihen päin. Kas sillä on vielä pahoa; on kaksi tietä: hertta-kuutonen ja pata-kuutonen. Työpä olettenkin tien hoarassa: viette nuoren miehen, hertta-kuninkaan, surun tielle taikka ilon tielle. Tuo hertta-rouva, sepä seuraa kuningastansa ynnä onnellisuuteen: hertta-kuutonen ynnä onnettomuuteen: pata-kuutonen.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Epäilemättä on se hertta-kuningas Aatami von Sorvi. (Lujaa). Kelpaisi jos se hertta-kuningas olisi rikas. Katsokaas tyynemmin senkin tilaisuutta.
VARONEN: Hm, hm! Eipä rahoa paljoa – eipä velkoakaan – ompa oma huone: hertta-kahdeksainen. – A kas mitä tulee hertta-tiellä! Oi, voi! Ruutu-kymmensilmä. – Miten äveriäs?! Paljo, paljo kultoa, karjoa, kaikkea! A pata-tiellä – teiän ja ristisotamiehen kautta – onnettomuutta: pata-yhdeksäinen – kuolema: Pata-kymmensilmä – hertta-rouvallekin ynnä – vielä pata-ässäkin – teillekin ynnä.
VANHA KEKKULI: Ne kortitpa näyttävät oikein tyyni – pienimmätkin, mitä olette sanoneet ymmärrän; kaikki tiedätte paremmin kuin minä itse – Vai minun kauttani! No pitää heitin saaman hertta-tietä mennä; sen päätän päässäni.
VARONEN: Oikein niin näkyykin. Katosi pata-kuutonen. – Ai kuin hyvää voan. No tuo hertta-kuningas! kuin suurta sukua – kuin suuri herra – onko kuparnyöri? onpa niin!
VANHA KEKKULI: Ei se vielä ole, mutta tulee tieten kuvernööriksi, koska kortit näyttävät niin. Nyt tiedän jo kyllä miten asiaini on laita; tarvitsisin vaan vielä neuvoa. Sanokaas mitä olisi tekeminen. Se hertta-kuningas on aatelis-mies, von Sorvi ja hertta-rouva minun tyttäreni. Hyvä onneni kaiketi veti näitä toinentoiseensa rakastumaan, mutta paha onneni minua vihastumaan, ja peräti talostani ajamaan mainitun von Sorvin – Millämä saisin sen vasta suosiooni?
VARONEN (katselee ja muuttelee vielä korttejansa): Eipä se ouk nytkään kaukana, vaikka kotonsa ei ouk läsnä.
VANHA KEKKULI: Ei suinkaan ole vielä kauvas ehtinyt; minä vaivainen henki sen juuri äsken karkotin. Millä sen saisin palaamaan?
VARONEN: Ei muut soa, jos mie en soa. Antakaas minullen yheksän suola-rajetta ja pihlavainen keppi.
VANHA KEKKULI: Tulkaa saamaan. Tehkää mitä taidatte; minä maksan hyvän palkan.
(Menee).
11:nes Kohtaus
VARONEN (yksinänsä. Kokoilee kortteja). Jos ei vaan peijakas taas toisi Löllenflyhtiä tänne häiritsemään; mutta nyt taitaisi jo pian olla hiljaista hänelle.
(Menee Kekkulin perässä).
12:nes Kohtaus
VANHA KEKKULI (yksin). No viimeinkin ovat silmäni auki. – Kuvernööri, ja rikkautta kun ruohoa. Kas se! – Oi jos vaan pian saisin von Sorvin, sen jalon ja hyvän nuorukaisen, leppymään. Olisin minä vaan äsken tietänyt mitä nyt tiedän! Missä hän nyt lienee: eikös Santala häntä saane takaisin noidutuksi. (Huutaa salin ovelle): Ellii, menes kellarista vadelmapunssia. – (Taas itsellensä): Minäkös hänen ottaisin vastaan ylinnä ystävänäni. Löllenflyhti saa mennä niin pitkälle kuin piisaa. (Huutaa taas): Eeva pane koriat vaatteet yllesi ja ole valmisna vastaan ottamaan, jos tulee vierasta.
(Panee piippuja ja tupakkia käsille). Voi kun olen ollut pöhkö, minäkin! (Kävelee edestakaisin, lykkii tuoleja järjestykseen ja katselee että olisi kaikki siivosti, ottaa laseja kaapista. Menee viimein saliin, josta tuo pullon punssia. – Sitten kuuluu kolinaa porstuasta.)
13:nes Kohtaus
Vanha Kekkuli. Mikkeli. Aatami von Sorvi ja Rinnusteliain (molemmat aseilla varustettuina), Kirjaliini.
VANHA KEKKULI (Mikkelille): Kitasi kiinni! (Lujaa): Terve tultuanne hyvät herrat! Älkäät pahastuko vaikka – — —
AATAMI: Vaikka olette herjanneet meitä, ja erinomattain minua. Tiedättekö, että minä olen aatelismies, ja tahdon kunniani perään kysyä. Meitin riitamme pitää verellä sovitettaman; toisen, jommankumman, meitistä pitää kaatuman. Jos tahdotte kahden-taistelua (envig) tässä, tai jos muualle mennään, se on yksi kaikki minulle. Minulla on kaikellaisia aseita, jos tahdotte pistoolilla tai miekalla ruveta tai millä hyvänsä.
KIRJALIINI (Aatamille): Älä näyttele paljoa aseitasi, ettei äijä huomaisi niiden puusta olevan ja nojella vaan mustattujen.
AATAMI: Valitkaa takuri (secundant) itsellenne; herra Rinnusteliain on minun.
VANHA KEKKULI (tuohatuksissaan): Hää! mitä hyvä, kunnioitettava, vapaasukuinen herra von Sorvi? Älkää Jumalan tähden minua ampuko. Minä pyydän nöyrimmästi anteeksi. Te saatte mitä tahdotte, paitsi tappelemaan älkää minua vaatiko. Minä jo olen katunut tyhmää ynseyttäni, ja tahdon kaikella muotoa teitin sovittaa; (itsellensä) oi, jos Santala olisi täällä nyt; hän kyllä saisi tuon leppymään.
RINNUSTELIAIN: Jos olisivat kaikki koossa, joiden aikana olette meitä häväisseet, niin saataisiin sopia; vaan nyt ei se suinkaan käy laatuun.
VANHA KEKKULI: Minä kutsun kokoon kaikki koko paikkakunnalta, pidän suuret pidot ja kaikkien aikana pyydän teitiltä anteeksi; ja erittäin teitiltä von Sorvi. Malttakaa vähän, malttakaa (lankee polvellensa).
AATAMI (nostaen Kekkulia): No, hyvä Pöllölän herra! jos vielä toiseksi lupaatte kaikkein aikana antaa nuoremman tyttärenne minulle, niin sovin pois puolestani.
VANHA KEKKULI: Varsin mielelläni, vaikka molemmat tyttäreni.
14:nes Kohtaus
Entiset. Paloviinus. Löllenflyhti (juovuksissa: toisessa jalassa saapas, toisessa sakka vaan). Varonen (taluttaen Löllenflyhtiä).
RINNUSTELIAIN: Ei maar! Olisipa hyvä jos saataisiin tappelu toimeen. – Kas tuo sopii! Kosk' ei herra Kekkuli enää vanhana viitsi miekkailla, niin tuosta saadaan urhoollinen vastus (näyttää Löllenflyhtiä). Kuulkaas hyvät herrat, von Sorvi ja Löllenflyhti, te riitelette morsiamesta; ruvetkaas, vanhaa aatelistapaa myöten, kahden-taisteluun, se, joka voittaa, ottakoon tyttösen.
LÖLLENFLYHTI: Kahdentappeluun – — – minäkö en eläissäni – — en – millään – muotoa.
VANHA KEKKULI: Pitää menemänne, jos tahdotte minun tytärtäni; ja tiettävä on että pietiksi tuutte.
LÖLLENFLYHTI: En. Ennen – minä jätän kaikki; Kekkuli itse menköön; – minä tulen herra von Sorville – tak – tak – uriksi (nauretaan).
PALOVIINUS: Ja minä Löllenflyhtin takuriksi, pitämään häntä hoipertelevain sääriensä päällä.
LÖLLENFLYHTI: Oi, joka kerran pääsisi tämmöisestä pulasta! (Varoselle) Hyvä ukko! autas minua näiden käsistä; koskas autoit minun navetastakin, johon koiran kuriset telkesivät minun, että akkunasta täytyi ruvetani tunkemaan ulos.
RINNUSTELIAIN: Pääsette hengissä, jos menette suorinta tietä matkaanne taanne katsomatta, ja lupaatte ettette koskaan tule takaisin.
VANHA KEKKULI: Niin menkää, ja meille ei pidä ikinä tän erän perästä tulemanne.
LÖLLENFLYHTI: Menen, enkä tule, sen lupaan ja vannon – annan upsierillisen sanani pantiksi.
VARONEN (pudistaa keppiänsä): Sananne ei ole täydellinen pantti; mutta pankaa selkänne.
LÖLLENFLYHTI: Panen upsierillisen selkäni pantiksi.
RINNUSTELIAIN (ottaa kepin ja huimii vähän Löllenflyhtiä selkään): No koetetaan, mitä upsierillinen selkä kestää. Kas tää lumottu pihlava-keppi tekee työnsä.