KRISTIINA. Ihmeellistä! Eriskummaista! Kuuleeko Grönlunti? – Hanna, minä olen myöskin nähnyt unta sinusta.
(Tampuurin kello soi.)
HANNA. Tampuurin kello!
(Poistuu oikealle.)
KRISTIINA. Grönlunti! Grönlunti ei koskaan ole tahtonut uskoa unennäköjä. Nyt ei Grönluntin enää tarvitse epäillä. – Niin, niin, Grönlunti, löytyy kaikellaista tässä maailmassa, jota Grönlunti ei voi kieltää, vaikka Grönluntin kirjat sanoisivat mitä.
GRÖNLUND. Kai, kai! Enhän minä olekkaan niin epäuskoinen, mutta, kuten sanottu, minä näen harvoin unta. Siihen vaaditaan aivan eri konstitutioni!
KRISTIINA. Ja se on mulla ollut pienestä pitäen. Niin, jos aina noudatamme niitä viittauksia, jotka taivas meille unien kautta lähettää, niin voimme elää sovinnossa kuin…
1:NEN POIKA. Päivälehti.
2:NEN POIKA. Nya Pressen.
KRISTIINA. Pojat! Aiotteko särkeä oven?
1:NEN POIKA. Minä tulin ensin.
2:NEN POIKA. Et, vaan minä.
KRISTIINA. Sus siunatkoon sitä vallattomuutta nykyisissä lapsissa.
(Hanna tulee takaisin.)
GRÖNLUND. Kuka tuli, Hannaseni?
HANNA. Kirje vaan herralle.
KRISTIINA. No, Hanna, kuule nyt tarkasti. Minun unennäköni on sinusta.
Minä olin olevinani suuressa kellarissa.
(Tampurin kello soi. Hanna poistuu oikealle.)
KRISTIINA. Suuressa kellarissa, Grönlunti, niin suuressa, ett'en voinut nähdä toisesta päästä toiseen!
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Mutta odotetaan kunnes Hanna palaa. Tuo ikuinen oven avaaminen on kärsimätöntä! Tietääkö Grönlunti, että huomenna on syntymäpäiväni.
GRÖNLUND. Kai, kai! Silloin kai täytyy mun toimittaa Kristiinalle kukkakimppu – kai!
KRISTIINA. Juuri syntymäpäivänäni viisitoista vuotta takaperin tulin tähän taloon – olin vielä ihan nuori – hyvä Jumala, nykyinen herrakin silloin vielä oli nuori nallikka – hänen isänsä vielä silloin eli – voi, voi, kuinka aika kuitenkin menee.
7:mäs kohtaus
Edelliset. Hanna. Antti (tulee sisään, kantaen vakkaa, jossa on nisuleipää).
HANNA (tullen takaisin; menee suorastaan Antin luo, jonka vakasta rupeaa latomaan leipiä pieneen leipäkoriin). No, hyvää päivää, Antti! Missäs Antti nyt on viipynyt niin kauan?
ANTTI. Kas tässä, Hanna neitiseni! Täss' on kaikki mitä minun piti tuoman torilta – perunoita, kaalinpää, punajuurikoita ja monta muuta hyvää. Prrr, on kylmä, kylmä, näetten, että tahtovat jalat jäätyä kiinni lumeen, ja silloin ei juokse niin nopeasti. Mutta jos saisin tippasenkin märkää, niin juoksisin toiste sujuvammasti.
HANNA (menee takalle ja kaataa kahvia Antille). Kas tässä, Antti, tässä kahvia.
ANTTI. Eikö ryyppyä pistouvattaisi tämmöisessä pakkasessa.
KRISTIINA. Juokaa te kahvia vaan, Anttiseni, ja muistakaa: "Juomista, joita voi tuottaa maa, on kahvi kaikista parhain, se vaikuttaapi niin mahtavasti. Kiireestä kinterehesen asti" – niinkuin kahvilaulussa lauletaan.
ANTTI. No, sooromnoo, sanoi ryssä.
GRÖNLUND. No, mitä uutta kuuluu kaupungille? Antti on sukkela urkkimaan kaikki päivän tärkeimmät tapaukset.
ANTTI (juoden kahvia). Suuria uutisia, suuria uutisia! Valkea on ollut irti.
GRÖNLUND ja KRISTIINA. Valkea irti?
ANTTI. Niin, niin.
KRISTIINA. Enkä minä ole kuullut kellojen soittoa!
GRÖNLUND. Enkä minä liioin, minä nukun niin sikeästi. – Mutta missä?
KRISTIINA. Missä? missä?
ANTTI. Vanhassa klinikassa.
KRISTIINA. Sus siunatkoon! Onko palanut sairaita?
ANTTI. Sairaita? Ei, ei sairaita ensinkään. Kaikki saatiin aikoinansa muutetuiksi uuteen klinikkaan, mutta yksi lääkäri paloi.
KRISTIINA ja GRÖNLUND. Lääkäri? Se on mahdotonta!
ANTTI. Se on totta, ihan totta. Hän kuuluu olleen paha nukkumaan hyvin sikeästi, eikä kukaan häntä muistanut, kun ruvettiin pelastamaan.
KRISTIINA. Siitä näette, Grönlunti, kuinka vaarallista tuo sikeä nukkuminen on. Parempi on nähdä unta.
GRÖNLUND. Kai, kai! Mutta onko sitte koko klinikka palanut.
ANTTI (panee pois kahvikupin ja tekee lähtöä). Sitä en tullut kysyneeksi; – kiitoksia, Hanna! Täytyy lähteä taas. Tarvitseeko Hanna puita?
HANNA. No, jos Antti toisi sylellisen, niin eipähän olisi haitaksi.
KRISTIINA. Meneppäs, Antti, ensin tuomaan lahtari Hacklinilta se lihamöhkäle, jonka eilen sieltä tilasin.
ANTTI. Kyll' mennään.
(Menee).
GRÖNLUND. Luulenpa että Antti tekee meistä pilkkaa.
KRISTIINA. Mahdollista että ovat narranneet Anttia, mutta palatakseni jälleen unennäkööni.
GRÖNLUND. Onko unennäkö pitkä, Kristiina?
KRISTIINA. Älkää mua keskeyttäkö, Grönlunti! Hanna, kuule nyt! Olin siis suuressa kellarissa ja hoperoin peloissani sinne tänne. Yht'äkkiä aukeaa ovi ja sisään astuu —
3:MAS POIKA. Uusi Suometar.
(Poistuu.)
KRISTIINA. Se on Grönlundin sanomalehti se. Kas tuossa. No mihin jäin kertomuksessani. Niin – olin kuin olinkin kellarissani – ovi aukenee ja sisään astuu —
GRÖNLUND (hymyillen). Kamarineitsyt!
(Menee hiljoilleen paikalleen.)
8: sas kohtaus
Edelliset Rosamunda (astuu sisään viime repliikin kuluessa).
KRISTIINA. Niin, miksi ei – (huomaa Rosamundan). Ah, vai niin, (itseks.) – no, tuolle en tosiaankaan kerro untani.
ROSAMUNDA (hyvin teeskenteleväisesti murtaen ruotsiksi ja lyhyesti).
Armollinen fröökynä käskee tuoda kahvin sisään.
HANNA (toimittaa kahvikantimelle leipää ja kaataa kahvia pieneen kahvikannuun.)
KRISTIINA. Saisipa toki neitsytkin sanoa hyvää päivää tullessaan kyökkiin.
ROSAMUNDA (nopeaan). Se on ihan tarpeetonta, kun näkee toisensa illasta aamuun. —
GRÖNLUND (hymyillen). Niin, illasta aamuun – ja neitsyt vihaa kaikkia tarpeettomia sanoja!
ROSAMUNDA (heittäen ylenkatseellisen silmäyksen Grönlundiin). Ovatko gasetit tulleet?
GRÖNLUND. Mitkä? Kasakat?
ROSAMUNDA. Tidningit, tidningit!
9:säs kohtaus
Edelliset.
GRÖNLUND. Tuossa on!
ROSAMUNDA. Uusi Suometar sivistyneelle kamarineitsyelle! Hyi! Eikö
Hufvudstadsbladet ole vielä tullut?
4:JÄS POIKA. Hufvudstadsbladet!
ROSAMUNDA. Tuo tänne se, poika!
POIKA (poistuen ovessa). Ei ole aikaa!
(Paiskaa lujasti oven kiinni perästänsä.)
ROSAMUNDA (ottaa "Hufvudstadsbladin" ja rupee lukemaan). Vihityt näkyvät olevan Jungfru Katariina Stenfelt och polisbetjenten Kristian Springfot – no, vihdoinkin sai tuo vanha sisilisko miehen – Glansstrykerskan Gustava Lindén och konstförvandten Nikolai Boklund – ha, ha, ha – sekin herra katsoo enemmän tytön rahoja kuin sinisiä silmiä. Kuollut vanha panttilainaaja Robertin kadulla, "till bittersta sorg och saknad för hustru och många barn" – ha, ha, ha, avatkoot kassan ensin, niin kyllä suru pian haihtuu. (Soitetaan kaksi kertaa.) Mutta varmaankin tulee loistavat hautajaiset. Grönlunti, pankaa silloin mulle hevonen aisoihin. Minä tahdon katsoa prosessionia.
HANNA (kantaa Rosamundalle kahvikantimen, jossa kaikki on paikallaan).
Neitsyt, teitä soitettiin!
ROSAMUNDA (huolimatta Hannasta). "Född en son. Serafiina och Nikodemus Buttenstubbe." Hm! Hm! Jos tahtoisin jotain sanoa, niin voisin, mutta tyst min mun, så får du socker! (Soitetaan kaksi kertaa.) Mitäs annetaan teaterissa tänään? (katsoo lehteen). "Frihetsbröderna". Hehei! sinne pitää mun mennä.
HANNA. Teitä soitettiin, neitsyt!
ROSAMUNDA. Minä en tarvitse muistutuksia. Minä tiedän kyllä mitä mun tulee animeerata! (tunnustelee vehnäleipiä, jotka Hanna on pannut kantimelle ja pistää ne taskuunsa). Mun täytyy saada toisia leipiä.
HANNA. Mutta noista juuri armollinen fröökynä pitää.
ROSAMUNDA. Minä pidän niistä myöskin ja etsin fröökinälle ne, jotka hälle tulee (menee leipäkorille ja ottaa toisia leipiä). (Soitetaan kaksi kertaa.) Jaa, jaa! – Armollinen fröökynä on huonolla homöörillä tän'aamuna, mun tulee häntä virkistää, ja täytyyhän mun sentähden kertoa hänelle tuon historian piikatyttö Hannasta, jonka tänään olen saanut tietooni – hän kyllä tulee virkistymään.
(Poistuu.)
HANNA (rupee uudestaan poimimaan lintuja).
KRISTIINA. Jumala varjelkoon sitä nimeä, jonka tuo kiukkunokka saa hampaittensa väliin!
GRÖNLUND (joka sill'aikaa on katsellut Uutta Suometarta). Hevoseni ovat paremmat kumppanit. Ne ovat mykät.
KRISTIINA. Mutta pitäähän mun kertoa unennäköni. Siis, minä olin pimeässä kellarissa —
GRÖNLUND. Ovi oli jo au'ennut —
KRISTIINA. Niin oikein – ovi aukeni, ja sisään astui aave valkoisissa vaatteissa, pitkällä parralla ja tulisoihtu kädessä.
10: nes kohtaus
Edelliset. Alfons.
ALFONS. Herra tahtoo kahvinsa!
KRISTIINA (tuskallisena). Aina tässä sitte tulee häirityksi!
HANNA (valmistaa kahvit kantimelle).
ALFONS. Herra lähtee ratsastamaan kello yhden aikana. Siis hevonen.
GRÖNLUND. Kyllä sanon Juholle.
ALFONS. Uusi satula, joka äskettäin ostettiin, on pantava.
GRÖNLUND. Kai, kai! Saisitte muuten sanoa tuon Juholle, sillä minä olen kuski.
ALFONS. Hm, tallihan toki kuuluu teidän ammattiinne!
GRÖNLUND. Minä olen kuski. Satuloiminen on Juhon ammattia.
ALFONS (nostelee olkapäitään: Hannalle). Älä polta sormiasi, Hanna!
KRISTIINA (itsekseen). Kuulkaas, kuinka hän puhuu hennosti! Jos kamarineitsyt kuulisi tuon.
HANNA (ojentaa Alfonsille kahvikantimen).
ALFONS (hiljaa Hannalle). Ole iloinen, Hanna, vaan. Turvaa minuhun.
Minä en sinua jätä.
(On menemäisillään.)
GRÖNLUND (ojentaa hänelle Nya Pressenin ja Hufvudstadsbladin). Tässä on sanomalehdet – viekää ne herralle.
ALFONS. Minä en ole niitä vielä lukenut.
(Pois).
GRÖNLUND. Vai niin! Herra voi odottaa! Äh, olisin minä herrana, niin —
KRISTIINA. Totta nyt saamme hetkeksi rauhaa! Siis aave – tottahan kuulet, Hanna?
HANNA. Kyllä, Kristiina!
KRISTIINA. Kuulkaa tarkasti, Grönlunti; se on todellakin merkillistä. Siis aave antaa mulle suuren kukkaron täynnä rahaa ja sanoo: tämä tulee sinulle, mutta sinun täytyy jakaa sen kanssa, joka ensi-aamuna sinulle ensiksi jotakin antaa. Eikö se ole eriskummallista, Grönlunti?
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Minun pitää se jakaa, Grönlunti; mutta mitä pitää minun jakaa? Miten selvitän tämän unen?
GRÖNLUND. No, Kristiina katsoo unikirjastansa.
KRISTIINA. Olen jo katsellut ja tuumannut sinne tänne.
11: sta kohtaus
Edelliset. Maija-Liisa (kantaen kahta suurta maitokannua).
HANNA (ottaa hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa).
MAIJA-LIISA (kaataa maitoa niihin, puhuen sill'aikaa hyvin vilkkaasti). Hyvää huomenta! Hyvää huomenta! Hyi, kuinka tänään on kylmä. Mitäs kuuluu tähän taloon?
KRISTIINA. Eipä juuri mitään, mutta mitä kuuluu muihin? Maija-Liisa, joka joka-aamu käy niin monessa kymmenessä talossa, tietää aina uutisia enemmän kuin sanomalehdet.
MAIJA-LIISA. No, tiedetäänhän yhtä ja toista. Oliko Grönlunti eilen maskeraatissa? Siellä kuuluu olleen melkein kaikki kaupungin kuskit ja paljo muita herroja.
GRÖNLUND. En ollut minä.
MAIJA-LIISA. Vai ei! Paavolan Priitta, Hausjärveltä, joka palvelee Brummerilla, sanoo olleensa siellä ja kertoi että De la Sapellin Tiltulla oli ollut niin pienet kengät, että poislähtiessään täytyi ne riisua jalasta ja käydä jalkasin kotiin, josta hänen jalkansa oli loppu-yöllä niin paisuneet, ett'ei tän'aamuna ollut päässyt sängystä. Ja Villebrandtin Liisa sitten! Hän kuuluu nööränneen itsensä niin pinteästi, että hänen keuhkonsa koko ajan olivat läähöttäneet kuin pajanpalkeet.