Kummellund. Kaikki ihmiset eivät voi olla rikkaita (nauraa).
Job (itseks). Minä luulen, että he nauravat minulle. Jopa rupean tuntemaan sukulaiseni.
Tilda (Job'ille). Kuinka meistä on hauskaa että eno on tullut tänne taas. Minä olin aivan pieni tyttö, kun eno matkusti täältä.
Job. Niin oli, pieni sisareni tytär oli silloin vasta kolmen korttelin korkuinen, ja nyt hän on jo koko pitkä neitsyt.
Westerkvist. Niin, Tilda, meidän on kiittäminen enoasi paljosta. Tietäisitkö, miten hyvä hän on meitä kohtaan ja miten hyvin hän meille kaikille soisi.
Job. Minä kiitän nöyrimmästi – jos niin on, niin sitä parempi. Kyllä tahto on hyvä, mutta —
Westerkvist. Eläkäämme yhdessä onnellista elämää, emmekä koskaan erotko toisistamme.
Job. Siihen olen minä hyvinkin tyytyväinen! (eriks.) Sillä hitto vie, en tiedä minne oikeastaan nyt menisin ja mitä toimittaisin.
Westerkvist. Kunnioitettu eno – sallikaa että minäkin käytän sitä nimeä – tämä päivä on onnellisin elämässäni, sillä olen juuri Tildan arvoisalta isältä saanut Tildan omakseni.
Tilda (isälleen). Ah, isä! Eikö tämä liene vain unta?
Kummellund (hämillään). Niin, minä lupasin ajatella asiaa, mutta – mutta —
Vesterkvist. Meiltä puuttuu vain enon siunaus enää.
Job. Jos voin niin vähällä palvella, niin hyvinkin mielelläni, mutta —
Vesterkvist. Se on vaan pieni lisä siihen kaikkeen, mitä jo olette meidän edestämme tehnyt.
Job. Mitä minä olen tehnyt?
Vesterkvist. Te koetatte maailmalta pitää salassa hyvät työnne, jalomielinen mies, mutta meidän kiitollisuutemme saattaa toiveenne tyhjäksi. Ne viisikymmentä tuhatta, jotka olette määrännyt Tildan hääpäivänä hänelle maksettavaksi, ei liene mielestänne suuriarvoista!
Kummellund, Rosennase ja Tilda (yht'aikaa) Viisikymmentä tuhatta!
Job (hämillään). Viisikymmentä tuhatta! Olenko minä määrännyt viisikymmentä tuhatta? (Eriks.) No, onko sitte ihme, jos itse olenkin aivan ilman varoja! Siinä palkka hyvästä sydämestäni. (Kovaa) Mutta oletteko Te kaikki hulluja? Tahdotteko tehdä pilaa köyhästä sukulaisestanne?
Vesterkvist. Tule tänne Tilda, syleilkäämme yhdessä rakasta enoa ja pakoittakaamme hänet ottamaan vastaan se kiitollisuuden tunne jonka olemme hänelle velkaa. (syleilee Jobia.)
Tilda. Soisin, että aina olisimme enon rakkauden ansainneet! (syleilee Job'ia).
Job (tukehtumaisillaan syleilystä). Tämäpä nyt tuhat tulim —
Vesterkvist (pitäen kättään Job'in suun edessä). Ei, viisikymmentä tuhatta se oli, mutta siunauksenne on meille kalliimpi kuin kultanne.
Kummellund. Viisikymmentä tuhatta – minä siunaan teidät, lapseni (yhdistää nuorten kädet).
Job (irtautuen heistä). No, ottakaa ne sitte ja minun viisitoista laivaani myöskin kaupanpäälle!
Kummellund. Minua ilahuttaa kuulla, että olet rikas ja hyvinvoipa, mutta olisin kuitenkin suonut olevan toisin, niin että jollakin tavalla olisin voinut osoittaa, miten rakas vaimovainajani ainoa veli minulle on.
Job. Hä!
Kummellund. Voi, minun autuas vaimoni, miten minä kaipaan häntä! (itkee).
Job (syleilee häntä). Voi minun lankoni!
Rosennase (Job'ille). Onnittelen teitä kaikesta sydämestäni – ja kuitenkin, sitä en voi kieltää, pidin teistä enemmän, kun vielä olitte silmissäni köyhä, yksinäinen ja hyljätty!
Job. Hä?
Rosennase. Minä olen valvonut Tildaa koko hänen lapsuutensa ajan – olen johtanut hänen ensimäisiä askeleitaan tässä elämässä, ja hän on aina ollut kiltti ja hyvin oppivainen lapsi. (Itkee ja pyyhkii silmiään).
Job (syleilee häntä). Ah, neitiseni! (itkee).
Rosennase. Ah, herrani, tämä päivä on onnellisin elämässäni.
Job (liikutettuna). Niin myös minun! Tulkaa syliini! (syleilee Kummellundia ja Rosennasea samalla kertaa). Ah, lankoni; neiti kulta!
Kummellund. Kerro nyt omaisuuksistasi ja tiloistasi Rio Janeirossa.
Job. Minun tiluksistani? Pitääkö minun kertoa omaisuuksistani? Kaikista omaisuuksistani? – No, samapas tuo! Kuulkaa sitte!
Laulu n: o 3
(Sävel: Fredman'in epist.)
Merestä minulle aartehia pyörii,
Tuhannet orjat mun pelloillani hyörii,
Kas siellä, miss' on Rio, Rio, Rio Janeiro!
Mulla on neekerejä, väkeä se mustaa,
Tuhannet määrät – ja vanhin niist' on Kustaa,
Kas siellä, j. n. e.
Kameelia sata mulla, niissäkös on rasvaa,
Kaneelia runsahasti pelloillani kasvaa,
Kas siellä, j. n. e.
Rusinoilla siellä vainen eletähän aina,
Aatamin ja Eevan puku se ei paljon paina,
Kas siellä, j. n. e.
Vuorista suoraan saapi hopioita,
Kultaa kasvaa kaikkialla niinkuin perunoita.
Kas siellä, j. n. e.
Jokainen mökki on niinkuin linna suuri,
Härkienkin ruokana on paras punajuuri,
Kas siellä, j. n. e.
Rio Janeiro on maailman paras paikka,
Valhetta jos lasken, niin piru vieköön vaikka!
Hei Rio, Rio, Rio, Rio, Rio Janeiro!
Väliverho.
TOINEN NÄYTÖS
Avonainen paikka ravintolan edustalla. Näköala kaupunkiin päin. Pöytiä ja tuolia näyttämön sivuilla; pöydillä pulloja ja lasia.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
MERIMIEHET (lasit kädessä ja piiput suussa).
Laulu n: o 4
(Sävel: Vikingabalken "Frithiofin sadusta".)
Vapaa on merimies, sekä voittamaton,
Kun se kuohuja viillättää,
Kuningasta palvella kunnia on,
Ja on siksi sen pystyssä pää!
Meri raivota, vaahdota, telmiä saa,
Meillä vainen on naurussa suu,
Ja jos kuunari karille kalskahtaa,
Väkivoimin se irtautuu!
Vähät siitä, jos kaappari päälle käy,
Ylös miehet, ei armoo se saa!
Pian meidän se on, ei pelkoa näy;
Pojat potrat, jo hurratkaa!
Liput maston huipussa leikkiä lyö,
Sataman kun me saavutamme,
Ilo yllä on nyt, levon suopi jo työ,
Merimiehelle juhla on se!
Ens. merim. Eläköön kauppalaivasto, mutta höyryalukset hiiteen.
Toinen merim. Seis masiina! Minä puolustan höyrylaivoja; olen palvellut parissakin sellaisessa!
Kolmas merim. Joonaksella on oikein! Purjelaivoilla ei päästä mihinkään matalilla vesillä.
Toinen (juoksee kolmatta vastaan). Pidätkös suusi taikka —
Kolmas merim. (uhaten). Tahdotko tapella?
Ensim. merim. (menee väliin), Seis, meripojat! Onko kukaan teistä purjehtinut Kiinassa? Vuonna 39 olin minä siellä kapteeni Ris'in kanssa, hän johti silloin nimittäin Augusta-laivaa. Keisari tuli laivaamme ja osti suolalastimme. Hän kestitsi kapteenin ja koko väestön teellä suurista kiinalaisista astioista. Kun hän näki minut, sanoi hän: Mikä on nimesi, poikaseni? Nimeni on Klaus, sahalta, sanoin minä. – Minä pidän sinusta, sanoi hän, jos tahdot jäädä tänne niin teen sinut laivastoni amiraaliksi, sanoi hän; – kiitos vain, tuumasin minä, mutta teidän, majesteettinne kuuluu sahaavan kenraaliaan ja amiraaliaan aivan niinkuin meillä sahataan tammilautoja, silloinkun teidän majesteetillenne päähän niin pälkähtää, sanoin minä. – Mitä se tekee, sanoi hän, kun vaan siihen tottuu niin se menee kun itsestään, sanoi hän; – Ei kyllä minä sentään pysyn poissa, sanoin minä; – se on oikein, arveli hän, antoi minulle neljä taalaria ja viinaa koko väestölle.
Kolmas merim. Mutta missä on Job?
Toinen merim. Niin todellakin minne hittoon Job on joutunut?
Neljäs merim. Hän lupasi meitä kestitä tänään. Kovin runsaskätinen on siitä pojasta tullut, siitä asti kun hän alkoi käydä niin komeasti puettuna.
Ensim. merim. Vaikka onkin rikas lanko, niin saa sitä sentään ottaa lusikan kauniiseen, käteensä. Narratkaamme häntä hiukkasen – hän ei voi olla kaukana täältä.
(Menevät laulaen: Vapaa on merimies j. n. e.)
TOINEN KOHTAUS
JOB (tullen vastaiselta puolelta, hullunkurisen koreasti puettuna).
Jos joku olisi kaksi kuukautta sitte sanonut minulle, että olen rikas, niin olisin antanut hänelle aika korvapuustin, sillä en tahdo olla kenenkään pilkan alaisena, mutta nyt tulee eräs ja sanoo, että olen istutusmaiden omistaja Rio Janeirossa, toinen, että minulla on viisitoista laivaa ja kolmas, että olen antanut viisikymmentätuhatta riksiä siskoni tyttärelle – kaiken tuon täytyy olla totta, koska jokainen, ken minut näkee, niin minulle vakuuttaa. Minne menenkin, niin aina sanovat: tuossa kulkee se rikas eno, se kunnian mies, joka on niin hyvä omaisiansa kohtaan. Minulle annetaan lahjoja joka taholta; – olisin hupsu, jos en ottaisi niitä vastaan. Täällä mäessä käy hyvin helposti rikkaaksi tuleminen, sen kyllä huomaan! Mutta minne minä sijoittaisin paljot rahani? Muutamat esittävät minulle kaivoksia – se olisi hyvin varma paikka, sillä sanovat, että kun panee sinne rahansa, niin ei niitä onkimallakaan saa ylös enää. Toiset taas tahtovat, että lainaisin ulos ja auttaisin köyhiä viidenkymmenen prosentin korkoa vastaan, sillä nyt ei tähän aikaan tarvitse peljätä rahojensa menettämistä. Minä hyväksyn nykyisen lainkohdan, mikä koskee velkavankeutta. Minkätähden on valtio rakennuttanut sen suuren talon tuonne, ellei sinne ketään pantaisi – Neiti Rosennase – hihi – hän on rakastunut minuun kuin takkiainen. Ottaisinko tuon vanhan akan? Olin tässä pari päivää sitte sen vanhan överstin luona ja hänen kaksitoista tytärtään hyppelivät kuin oravat ympärilläni – hihi – hihi (ulkona huudetaan Job'ia). Jaha, tuollahan ovat vanhat toverini, jotka olen käskenyt tänne tänään (kuuluu; "Job! Job!") En tiedä, voinko enää kauvemmin seurustella tuonlaisen kansan kanssa – kun näyttää liiaksi paljon ystävällisyyttä tuonlaisia kohtaan, niin käyvät ne viimein aivan hävyttömiksi.