SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU
Tommy Traddles
Kenties Mrs. Crupp'in neuvon johdosta, kenties ainoastaan siitä syystä, että keili* ja Traddles sanat äänen puolesta vivahtivat toisiinsa, minun seuraavana päivänä joutui mieleeni mennä Traddles'ia katsomaan. Se aika, jonka hän oli maininnut, oli kauan sitten kulunut, ja hän asui vähäisellä kadulla likellä eläinlääkäri-opistoa Camden Town'issa, jossa, niinkuin joku meidän konttoristeista, joka asui sillä kulmalla, minulle ilmoitti, huoneita etupäässä hyyrättiin opiskeleville gentlemaneille, jotka ostivat eläviä aaseja ja yksityisissä huoneissaan kokeiksensa tutkivat näitä nelijalkaisia otuksia. Kun olin tuolta konttoristilta saanut tietää tien tähän akademilliseen vehmastoon, lähdin samana iltana matkalle vanhan koulukumppanini luo.
Minä huomasin, ettei katu ollut niin miellyttävä kuin Traddles'in vuoksi olisin suonut. Asukkailla näkyi olevan taipumus nakata kaikenlaista sälyä, jota he eivät tarvinneet, kadulle, joka siitä kävi ei ainoastaan pahanhajuiseksi ja ruokottomaksi, vaan kaalin lehtien kautta suorastaan ryöttäiseksi. Ruuput eivät sentään olleet ainoastaan kasvillisia, sillä etsittävää numeroa katsellessani näin siellä kengän, kokoon-taittuneen kastinpannun, mustan hatun ja sateenvarjon, kaikki erinäisissä riutumisen tiloissa.
Paikan yleinen muoto muistutti minua kovasti niistä ajoista, jolloin asuin Mr. ja Mrs. Micawber'in luona. Jonkunlainen erinomainen lakastuneen kauneuden muoto, joka ilmestyi siinä rakennuksessa, jota etsin, ja teki sen toisenlaiseksi, kuin kaikki muut rakennukset samalla kadulla – vaikka ne olivat kaikki laaditut saman yksitoikkoisen mallin mukaan ja näyttivät haperoivan pojan ensimäisiltä kokeilta, joka oppi liittämään huoneita eikä vielä ollut päässyt kankeista tiili- ja laasti-töherryksistään – muistutti minua vielä enemmän Mr. ja Mrs. Micawber'ista. Sattumalta tullessani oven luo, kun iltamaidontuoja avasi sen, muistuivat Mr. ja Mrs. Micawber vielä kahta elävämmin mieleeni.
"No", sanoi maidontuoja varsin nuorelle palvelustytölle. "Onko kuulunut mitään tuosta vähäisestä rätingistäni?"
"Kyllä, isäntä sanoo, että hän ennen pitkää suorittaa sen", oli vastaus.
"Sillä", arveli maidontuoja, jatkaen, niinkuin hän ei olisi saanut mitään vastausta, ja puhuen, niinkuin hänen äänestään päätin, pikemmin jonkun sisällä olevan opetukseksi, kuin tämän nuoren palvelian – joka ajatus vahvistui siitä, että hän kurkisteli alaspäin käytävää – "sillä tuo vähäinen rätinkini on nyt juossut niin kauan, että rupean jo pelkäämään sen juosneen kokonaan matkoihinsa eikä enään tulevan kuuluviin. Mutta minä en aio enään suostua siihen, näettekö!" sanoi maidontuoja yhä lennättäin ääntänsä rakennukseen ja kurkistellen alaspäin käytävää.
Mitä siihen tuli, että hän möi niin mietoa tavaraa, kuin maitoa, ei, ohitse mennen, koskaan löytynyt jyrkempää poikkeusta säännöstä. Hänen käytöksensä olisi ollut tuima teurastajan taikka viinakauppiaan käytökseksi.
Nuoren tytön ääni kävi heikoksi, mutta huulten liikunnosta päättäen näytti hän minusta taas mumisevan, että rätinki suoritettaisiin ennen pitkää.
"Minä kerron teille jotakin", lausui maidontuoja, ensi kertaa tylysti katsellen häntä ja tarttuen hänen leukaansa, "pidättekö paljon maidosta?"
"Kyllä minä pidän siitä", vastasi hän.
"Hyvä", arveli maidontuoja. "Siinä tapauksessa te ette huomenna saa mitään. Kuuletteko? Te ette saa pisaraakaan maitoa huomenna".
Minusta näytti siltä, kuin toivo saada jotakin tänään kuitenkin olisi lohduttanut tyttöä. Vihaisesti päätänsä hänelle pudistettuaan, hellitti maidontuoja hänen leuastansa, avasi, vaikka ei suinkaan mieluisesti, kannunsa ja laski tavallisen määrän perheruukkuun. Tämän tehtyään lähti hän mutisten pois ja päästi kostonhimoisella äänellä ammattihuutonsa seuraavalla ovella.
"Asuuko Mr. Traddles täällä?" kysyin minä nyt.
Salamyhkäinen ääni vastasi käytävän päästä: "kyllä", jonka jälkeen nuori palvelustyttö vastasi: "kyllä".
"Onko hän kotona?" sanoin minä.
Taas salamyhkäinen ääni vastasi myöntäväisesti ja taas tyttö toisti vastauksen. Tuosta minä kävin sisään, ja noudattaen palvelian neuvoja astuin toiseen kerrokseen, itsessäni tietäen, kun kuljin perimmäisen oven ohitse, että salamyhkäinen silmä, joka arvattavasti kuului tuohon salamyhkäiseen ääneen, tarkasteli minua.
Kun pääsin ylös portaista – rakennus oli vaan kaksikertainen – seisoi Traddles siellä minua kohtaamassa. Häntä ilahutti nähdä minua ja hän johdatti minut, suurella sydämellisyydellä toivottaen minua tervetulleeksi, vähäiseen huoneesensa. Se oli rakennuksen etupuolella ja erinomaisen sievä, vaikka niukasti kalustettu. Se oli hänen ainoa huoneensa, näin minä; sillä siinä oli yksi makuu-sohva, ja hänen kenkä-harjansa ja kiiltovoiteensa olivat kirjojen seassa – ylimmäisellä hyllyllä jonkun sanakirjan takana. Hänen pöytänsä oli papereita täynnä, ja hän oli ollut ahkerassa työssä, vanha takki yllä. Minä en, tietääkseni, erittäin katsellut mitään, mutta näin kaikki, yksin kirkonkin hänen poslinisessa läkkitolpossaan, kun kävin istumaan – ja tämäkin oli semmoinen taito, johon olin harjaantunut vanhoina Micawber'in aikoina. Useat näppärät laitokset, joita hän oli keksinyt peittääksensä kommodiansa, ja se tapa, jolla hän oli mukavasti sijoittanut saappaansa, parranajo-peilin ja niin edespäin, painuivat erittäin mieleeni, koska ne todistivat, että se oli sama Traddles, jonka oli tapa kirjoituspaperista kaavailla elefantin pesiä ja pistää kärpäsiä niihin sekä lohduttaa itseänsä, kun häntä kovasti kohdeltiin, noilla muistettavilla taidetuotteilla, joita olen niin usein maininnut.
Eräässä nurkassa oli jotakin, joka oli sievästi verhottu isolla, valkoisella vaatteella. Minä en saanut selkoa siitä, mitä se oli.
"Traddles", sanoin minä, uudestaan pudistaen hänen kättänsä, kun olin käynyt istumaan, "minua ilahuttaa nähdä sinua".
"Minua ilahuttaa nähdä sinua, Copperfield", vastasi hän. "Minua todella suuresti ilahuttaa nähdä sinua. Juuri sentähden, että minua kovasti ilahutti nähdä sinua, kun tapasimme toisemme Ely Place'lla, ja sentähden, että olin varma siitä, että sinua kovasti ilahutti nähdä minua, neuvoin sinua tulemaan tänne eikä byrooseni".
"Oh! Sinulla on byroo?" sanoin minä.
"Niin. Minulla on neljäs osa yhdestä kerroksesta ja käytävästä, ja neljäs osa yhdestä konttoristista", vastasi Traddles. "Kolme muuta ja minä olemme hyyränneet yhdessä huoneiston – että näyttäisi asiamiehen kaltaiselta – ja me jaamme myöskin konttoristin. Puoli-kruunua viikkoonsa menee minulta hänen palkakseen".
Hänen vanha, suora luontonsa ja säyseä mielensä ja myöskin jotakin hänen vanhasta huonosta onnestaan näytti mielestäni hymyilevän minulle siinä hymyssä, jolla hän suoritti tämän selityksen.
"Minä en sen vuoksi, että olisin vähimmälläkään tapaa ylpeä, Copperfield, ymmärräthän sinä", lausui Traddles, "jätä ihmisiä tänne käskemättä, vaan sen vuoksi, että muutamat, jotka käyvät minun luonani, ehkä eivät huolisi tulla tänne. Minä puolestani pyrin eteenpäin mailmassa suurilla vastuksilla, ja olisi naurettavaa, jos koettaisin olla muuta tekevinäni".
"Sinä luet advokatiksi ruvetaksesi, ilmoitti Mr. Waterbrook minulle?" sanoin minä.
"No niin", lausui Traddles, verkalleen hieroen käsiänsä, "minä luen advokatiksi päästäkseni. Asia on se, että olen juuri ruvennut harjoittamaan lukemista melkoisen loma-ajan jälkeen. Siitä on mennyt kappale aikaa, kuin minä kirjoitettiin sisään, mutta noitten sadan punnan maksossa oli kova kiusta. Kova kiusta!" sanoi Traddles, rytkyttäen ruumistansa, niinkuin hammas olisi nyhdetty hänen suustaan.
"Tiedätkö, mitä minun väkisin täytyy ajatella, Traddles, kun istun tässä ja katselen sinua?" kysyin minä.
"En", vastasi hän.
"Tuota taivaan-sinistä pukua, joka sinulla tavallisesti oli".
"Niin tosiaan!" huudahti Traddles nauraen. "Kapea hioista ja lahkeista, vai kuinka? Voi minua! Hyvä! Ne olivat onnelliset ajat, eikö niin?"
"Totta puhuen luulen, että koulumestarimme olisi voinut tehdä ne onnellisemmiksi, ketään meistä vahingoittamatta", vastasin minä.
"Kenties olisikin", lausui Traddles. "Mutta voi minua! olipa siellä aika lailla lystiäkin. Muistatko noita makuuhuoneen iltoja? Kun pidimme illallispitojamme? Ja kun sinä tarinoit meille? Ha, ha, ha! Ja muistatko, kuinka minua kepitettiin, kun itkin Mr. Mell'iä? Vanha Creakle! Minä tahtoisin nähdä häntäkin jälleen!"
"Hän oli oikea peto sinua vastaan, Traddles", sanoin minä harmistuneena; sillä hänen hyvänsävyisyytensä teki, että minusta tuntui, kuin olisin nähnyt häntä vasta eilen piestävän.
"Niinkö luulet?" vastasi Traddles. "Todellako? Kenties hän olikin.
Mutta kaikki on nyt jo aikaa ohitse. Vanha Creakle!"
"Joku setäsi kustansi silloin kasvatuksesi?" sanoin minä.
"Niin kustansi", lausui Traddles. "Se, jolle aina aioin kirjoittaa. Enkä koskaan kirjoittanut, kuinka! Ha, ha, ha! Niin, minulla oli setä silloin. Hän kuoli vähän sen jälkeen, kuin minä jätin koulun".
"Vai niin!"
"Niin. Hän oli ammattitoimestansa lakannut – miksi sitä sanotaan – kangaskauppias – verkakauppias – ja oli tehnyt minut perilliseksensä. Mutta hän ei rakastanut minua, kun kasvoin suuremmaksi".
"Puhutko totta?" lausuin minä, Hän oli niin levollinen, että luulin hänen tarkoittavan jotakin muuta.
"Puhun, Copperfield!" vastasi Traddles. "Se oli onneton asia, mutta hän ei sallinut minua ollenkaan. Hän sanoi, etten ensinkään ollut, mitä hän oli toivonut, ja sitten hän nai emännöitsiänsä".
"Ja mitä sinä silloin teit?" kysyin minä.
"Oikeastaan en tehnyt mitään", sanoi Traddles. "Minä asuin heillä, odottaen, että minulle toimitettaisiin joku paikka, siksi kuin hänen leininsä, paha kyllä, lensi hänen vatsaansa – ja sitten hän kuoli, ja sitten hänen vaimonsa meni uudestaan naimisiin jonkun nuoren miehen kanssa, ja sitten minusta ei pidetty mitään huolta".
"Etkö siis saanut mitään, Traddles?"
"Kyllä!" arveli Traddles. "Minä sain viisikymmentä puntaa. Minua ei oltu kasvatettu mihinkään ammattiin, ja ensiksi olin ymmällä, mitä tehdä. Kuitenkin rupesin erään lakimiehen pojan avulla, joka oli ollut Salem House'ssa – Yawler, tuo väärä-nenä. Muistatko häntä?"
"En. Hän ei ollut siellä samalla kertaa, kuin minä; kaikki nenät olivat minun aikanani suorat".
"Sama se", lausui Traddles. "Minä rupesin hänen avullansa kopioimaan lakikirjoituksia. Tämä ei juuri tuottanut paljon; ja silloin rupesin panemaan kokoon asiakirjoja, tekemään otteita ja muuta senkaltaista. Sillä minä olen tuommoinen työtä tekevä toveri, Copperfield, ja olen oppinut lujasti suorittamaan semmoisia seikkoja. No! Tämä johdatti mieleeni, että minun pitäisi itse ruveta lukemaan lakia; ja se vei loput noista viidestäkymmenestä punnasta, Yawler puhui kuitenkin puolestani parissa kolmessa byroossa – Mr. Waterbrook'in oli yksi niistä – ja sillä tapaa sain sangen paljon työtä. Onneksi kyllä jouduin myöskin tuttavuuteen erään kirjankustantajan kanssa, joka toimitti yhtä encyclopediaa, ja hän antoi minulle työtä; ja juuri nyt" (katsellen pöytäänsä) "teen työtä hänelle. Minä en ole hullumpi kompilatori, Copperfield", lausui Traddles, säilyttäen samaa iloisen luottamuksen muotoa kaikissa, mitä hän sanoi, "mutta minulla ei ole ollenkaan mitään kekseliäisyyttä, ei hituakaan. Minä en luule, että koskaan on löytynyt nuorta miestä, jossa oli vähemmän alkuperäisyyttä kuin minussa".
Koska Traddles näytti odottavan, että minä myöntäisin tämän, niinkuin aivan luonnollisen asian, nyykäytin päätäni; ja hän jatkoi samalla vilkkaalla kärsivällisyydellä – minä en saavuta mitään parempaa lausetta – kuin ennen.
"Niin minä vähitellen ja hiljaisesti eläen viimein kokosin nuot sata puntaa", lausui Traddles; "ja kiitos Jumalan, että ne ovat maksetut – vaikka siinä todella oli", sanoi Traddles, taas rytkyttäen ruumistansa, niinkuin toinen hammas olisi nyhdetty häneltä, "'kova kiusta'. Minä elän vielä sellaisesta työstä, jota olen maininnut, mutta minä toivon, että jonakin päivänä saan jonkunlaista tointa jossakin sanomalehdessä: joka olisi melkein sama, kuin onneni perustaminen. No, Copperfield, sinä olet aivan sama, kuin sinun oli tapa olla, sinulla on samat miettivät kasvot, ja minun on niin hauska nähdä sinua, etten voi salata mitään. Sentähden sinun tulee saada tietää, että minä olen kihloissa".
Kihloissa! Voi, Dora!
"Hän on papintytär", jatkoi Traddles, "yksi kymmenestä sisaruksesta alhaalla Devonshire'ssä. Niin!" Sillä hän näki, kuinka tietämättäni katselin läkkitolpon kuvaa. "Tuossa kirkko on! Sinä poikkeet vasemmalle tästä paikasta", siirtäen sormeansa pitkin läkkitolppoa, "ja juuri missä minä pidän tätä kynää, seisoo rakennus – antaen, sinä ymmärrät, kirkkoon päin".
Se ilo, jolla hän ryhtyi näihin yksityis-seikkoihin, ei ilmestynyt täydellisesti eteeni, ennenkuin jälestäpäin; sillä tällä haavaa minun itsekkäät ajatukseni tekivät peruspiirrosta Mr. Spenlow'in huoneesta ja puutarhasta.
"Hän on semmoinen suloinen tyttö!" lausui Taddles; "hiukan vanhempi, kuin minä, mutta semmoinen suloinen tyttö! Kerroinhan sinulle, että aioin lähteä kaupungista? Minä olen ollut tuolla alhaalla. Minä kävelin sinne, kävelin takaisin, ja minulla oli mitä hupaisimmat päivät! Tosin on luultava, että kihlaus-aikaamme kestää jotenkin kauan, mutta mielilauseemme on: 'odota ja toivo!' Me sanomme niin aina. 'Odota ja toivo!' sanomme aina. Ja hän olisi valmis odottamaan minua, Copperfield, siksi kuin hän tulisi kuudenkymmenen vanhaksi – kuinka vanhaksi hyvänsä!"
Traddles nousi tuoliltansa ja laski voittosalla hymyllä kätensä sille valkoiselle vaatteelle, jonka olin huomannut.
"Ei kuitenkaan niin", sanoi hän, "ettemme olisi aloittaneet talouttamme. Ei, ei; me olemme aloittaneet. Meidän täytyy liikkua hiljalleen, mutta me olemme aloittaneet. Tässä", suurella ylpeydellä ja varovaisuudella vetäen vaatetta pois, "on kaksi huonekalua aluksi. Tämän kukkaruukun ynnä alustan kanssa hän osti itse. Sinä panet sen kukkinensa vierashuoneen akkunaan", sanoi Traddles, astuen vähän taaksepäin sen luota, paremmin sitä ihmetelläksensä, "ja – ja siinä se on! Tämän pikkuisen, pyöreän, marmorilaikkaisen pöydän (se on kaksi jalkaa ja kymmenen tuumaa ympäri-mitaten) minä ostin. Sinä tahdot laskea kädestäsi jonkun kirjan, näetkö, taikka joku tulee tervehtimään sinua taikka vaimoasi ja tarvitsee jotakin paikkaa, johon asettaa teekuppinsa, ja – ja siinä se on taas!" puhui Traddles. "Se on koko taiturin teos – luja kuin kallio!"
Minä kiitin molempia suuresti, ja Traddles pani peitteen yhtä huolellisesti takaisin, kuin hän oli ottanut pois sen.
"Siinä ei ole paljon huonekaluja vielä", arveli Traddles, "mutta siinä on jotain. Pöytäliinat ja tyynyn-päällykset ja semmoinen tavara se minua kaikkein pahimmin huolettaa, Copperfield. Samoin myöskin rauta-astiat – kynttilälaatikot, riehtilät ja semmoiset tarvekalut – sillä ne ovat kalliit ja vievät paljon rahaa. Kuitenkin 'odota ja toivo!' Ja minä vakuutan sinulle, että hän on suloisin tyttö koko mailmassa!"
"Minä olen aivan varma siitä", lausuin minä.
"Tällä välin", sanoi Traddles, palaten tuolinsa luo, "ja päättyköön tähän pitkät puheeni itsestäni, koetan tulla toimeen täällä niin hyvin, kuin mahdollista. Minä en ansaitse paljon, mutta minä en kulutakaan paljon. Tavallisesti minä syön alikerroksen väen kanssa, jotka ovat hyvin miellyttäviä ihmisiä. Sekä Mr. että Mrs. Micawber ovat nähneet paljon mailmasta ja ovat oivallisia seuralaisia".
"Rakas Traddles!" huudahdin nopeasti. "Mitä puhutkaan!" Traddles katseli minua, niinkuin hän olisi kummastellut, mitä minä puhuin.
"Mr. ja Mrs. Micawber!" toistin minä, "No, he ovat likeisiä tuttaviani!"
Parhaasen aikaan sattuva, kaksinkertainen oven kolkutus, jonka hyvin tunsin vanhasta kokemuksesta Windsor Terrace'n ajoilta ja jota ei kukaan muu, kuin Mr. Micawber, koskaan olisi voinut saada aikaan, poisti kaikki epäilykset, olivatko he minun vanhat ystäväni. Minä pyysin Traddles'ia käskemään isäntäänsä tulemaan ylös. Traddles teki siis niin rintavarustimen takaa; ja Mv. Micawber, ihan muuttumatonna – polvihousut, keppi, paidankaulus ja lorgnetti aivan samat, kuin ennen – astui huoneesen gentilillä ja nuorekkaalla katsannolla.
"Pyydän anteeksi, Mr. Traddles", lausui Mr. Micawber tuolla vanhalla äänensä vierityksellä ja laaten jotakin hiljaista nuottia hyräilemästä. "Minä en huomannut, että teidän kaikkein pyhimmässänne oli joku tälle asunnolle vieras henkilö".
Mr. Micawber kumarsi hiukan minua ja kohotti paidankaulustansa.
"Kuinka voitte, Mr. Micawber?" lausuin minä.
"Sir", sanoi Mr. Micawber, "te olette erinomaisen kohtelias. Minä olen in statu qvo".
"Ja Mrs. Micawber?" jatkoin minä.
"Sir", vastasi Mr. Micawber, "hän on myöskin, kiitos Jumalan, in statu qvo".
"Entä lapset, Mr. Micawber?"
"Sir", lausui Mr. Micawber, "minua ilahuttaa, kun voin vastata, että hekin ovat terveinä".
Koko tämän ajan kuluessa Mr. Micawber ei ollut ollenkaan tuntenut minua, vaikka hän oli seisonut kasvoista kasvoihin minun kanssani. Mutta nyt nähdessänsä minun hymyilevän, katseli hän kasvonjuonteitani tarkemmin, astui taaksepäin, huudahti: "onko se mahdollista! Onko minulla taas ilo nähdä Copperfield'ia!" ja pudisti molempia käsiäni suurimmalla hartaudella.
"Hyvä Jumala, Mr. Traddles!" lausui Mr. Micawber, "kun ajattelee, että havaitsisin teidän olevan tuttavuudessa nuoruuteni ystävän, entisten aikojen kumppanin kanssa! Rakas vaimoni!" huutaen rintavarustimen takaa Mrs. Micawber'ille, sillä välin kuin Traddles (syystä) näytti suuresti kummastuneelta, kun hän kuuli tämän puheen minusta. "Täällä on Mr. Traddles'in huoneessa eräs gentlemani, jota hän tahtoo saada kunnian esitellä sinulle, lemmittyni".
Mr. Micawber palasi kohta sisään ja pudisti uudestaan käsiäni.
"Ja kuinka meidän hyvä ystävämme tohtori voi, Copperfield?" sanoi Mr.
Micawber, "ja koko Canterbury'n ystäväkuntamme?"
"Minulla ei ole kuin hyviä tietoja heistä", vastasin minä.
"Minua ilahuttaa kuulla sitä", lausui Mr. Micawber. "Canterbury'ssähän yhdyimme viimein. Tuon pyhän rakennuksen siimeksessä, sopii minun kuvannollisesti sanoa, jonka Chaucer on saattanut ikimuistettavaksi ja johon muinoin pilgrim'it kokoontuivat kaukaisimmista – lyhyeltä", sanoi Mr. Micawber, "tuomiokirkon lähimmäisessä ympäristössä".
Minä vastasin, että niin oli. Mr. Micawber jatkoi puhettansa niin sujuvasti, kuin mahdollista, mutta kuitenkin mielestäni muutamilla levottomuuden merkeillä kasvoissansa osoittaen, että hän kuuli jonkunlaista ääntä läheisestä huoneesta, niinkuin Mrs. Micawber olisi pessyt käsiänsä ja hätäisesti avannut ja sulkenut laatikoita, jotka olivat vastahakoiset liikunnoissaan.
"Te tapaatte meidät, Copperfield", arveli Mr. Micawber, toinen silmä Traddles'iin kääntyneenä, "tätä nykyä asettuneena, niinkuin sitä sopii nimittää, vähäiselle ja vaatimattomalle kannalle; mutta te tiedätte, että minä olen elämäni juoksussa voittanut vastuksia ja hajottanut haittoja. Teille ei ole tuntematonta, että on löytynyt semmoisia aikoja elämässäni, jolloin minun on ollut tarpeellista pysähtyä, siksi kuin muutamat oudot tapaukset ilmaantuisivat; jolloin minun on ollut tarpeellista peräytyä, ennenkuin tekisin – minä toivon, ettei kukaan syytä minua rohkeudesta, jos nimitän sitä siksi – harppauksen. Nykyinen hetki on yksi niistä tärkeistä kohdista ihmis-elämässä. Te näette minut peräytyneenä harppausta varten; ja minulla on kaikenlaisia syitä siihen luuloon, että aika huippaus ennen pitkää seuraa".
Minä lausuin juuri mielihyvääni näistä, kun Mrs. Micawber tuli sisään; hiukan enemmän huolimatonna, kuin hänen oli tapa olla, taikka siltä hän nyt näytti tottumattomissa silmissäni, mutta kuitenkin jossakin määrässä hankittuna seura-elämää varten ja pari ruskeita hansikkaita kädessä.
"Rakas ystäväni", lausui Mr. Micawber, taluttaen häntä minun luokseni. "Tässä on eräs gentlemani, nimeltä Copperfield, joka tahtoo uudistaa tuttavuuttansa sinun kanssasi".
Olisi ollut parempi, niinkuin sitten nähtiin, jos Mr. Micawber olisi vähitellen tuonut esiin tämän ilmoituksen, sillä Mrs. Micawber, joka oli arassa terveyden tilassa, hämmästyi siitä ja rupesi voimaan niin pahoin, että Mr. Micawber'in täytyi kovasti pelästyneenä juosta alas takapihalle vesitynnyrin luo ja tuoda maljallinen vettä, hänen otsaansa valellaksensa. Mrs. Micawber virkistyi kuitenkin pian ja oli todella iloissaan minut nähdessänsä. Me haastelimme puolen tuntia kaikki yhdessä; ja minä kysyin häneltä kaksoisista, jotka, sanoi hän, olivat kasvaneet "aika ihmisiksi", ja Master ja Miss Micawber'ista, joita hän kuvasi "oikeiksi jättiläisiksi", mutta heitä ei näytetty tässä tilaisuudessa.
Mr. Micawber tahtoi kaiken mokomin, että minä jäisin sinne päivällisille. Minä en olisikaan pannut vastaan, jollen olisi luullut Mrs. Micawber'in silmissä huomaavani huolta ja jonkunlaista laskua, riittäisikö kylmä liha. Minä syytin sen vuoksi toista kutsumusta; ja havaiten, että Mrs Micawber'in mieli heti huojentui, vastustin minä kaikkia kehoituksia, joilla Mr. Micawber koetti luovuttaa minua puolellensa.
Mutta minä sanoin Traddles'ille ja Mr. ja Mrs. Micawber'ille, että, ennenkuin minun kävi heistä erkaneminen, heidän täytyi määrätä joku päivä, jona tulisivat syömään päivällistä minun luokseni. Ne työt, joita Traddles oli ottanut toimittaaksensa, pakoittivat meitä määräämään jokseenkin kaukaista päivää; mutta viimein suostuttiin mainittua tarkoitusta varten semmoisella tavalla, joka sopi meille kaikille, ja silloin minä jätin heidät hyvästi.
Sillä nimellä, että hän näyttäisi minulle lyhyemmän tien, kuin mitä olin tullut, saatti Mr. Micawber minua kadun kulmaan; koska hän mielellään tahtoi (niinkuin hän selitti) lausua pari sanaa kahden kesken vanhalle ystävälle.
"Rakas Copperfield'ini", arveli Mr. Micawber, "minun tarvinnee tuskin ilmoittaa, että, kun nykyisissä oloissa saa pitää kattomme alla semmoista mieltä, kuin se, joka säteilee – jos minun sallitaan tätä lausetta käyttää – joka säteilee – ystävässänne Traddles'issa, se on sanomaton lohdutus. Kun viereisessä huoneessa asuu pesu-akka, joka akkunaansa asettaa karamelleja myytäväksi, ja toisella puolella käytävää eräs Bow-street'in polisi-mies, on teidän helppo käsittää, että hänen seuransa on lohdutuksen lähde minulle itselle ja Mrs. Micawber'ille. Tätä nykyä minä toisen asia-miehenä myyn jyviä. Se ei ole mikään rikastuttava toimi – toisin sanoen, se ei kannata – ja muutamat satunnaiset rahalliset häiriöt ovat olleet seurauksena siitä. Minua ilahuttaa kuitenkin lisätä, että minulla nyt on aivan suora toivo, että jotakin ilmaantuu (minun ei ole tilaisuus sanoa, mitä laatua), jonka avulla luullakseni kykenen pysyväisesti pitämään huolta sekä itsestäni että ystävästänne Traddles'ista, johon minä olen sydämestäni mieltynyt. Teitä ehkä ei hämmästytä kuulla, että Mrs. Micawber on semmoisessa terveyden tilassa, joka tekee jotenkin luultavaksi, että lisäys lopullisesti tulee niihin lemmenlahjoihin, jotka – lyhyeltä, lapsiparveen. Mrs. Micawber'in heimo on tehnyt hyvin ja ilmoittanut tyytymättömyyttänsä tähän asian laitaan. Minun tulee vaan muistuttaa, etten ymmärrä, kuinka tämä asia koskisi heihin, ja että minä sysään tuon ajatuksen-osoituksen takaisin ylenkatseella ja uhkamielellä!"
Mr. Micawber pudisti sen jälkeen taas kättäni ja jätti minut.