"'Siihen päivään asti he eivät koskaan olleet onnellisia. Ja kuka kaikkein enimmän vaikutti heidän sokeuteensa? Kuka erotti lauman ja hajotti lauman tuntemattomille teille muu kuin Sinä? Mutta me tulemme jälleen kokoomaan hajotetut lampaat ja alistamaan ne ainiaaksi tahtomme alle. Me tulemme heille todistamaan heidän oman heikkoutensa ja jälleen heitä nöyryyttämään, jotavastoin he Sinulta oppivat vain ylpeyttä, sillä Sinä olet pitänyt heitä parempina kuin he ansaitsevat. Me annamme heille sen hiljaisen, nöyrän onnen, joka yksin voi hyödyttää tuollaisia heikkoja, typeriä olentoja, ja kun me olemme todistaneet heille heidän heikkoutensa, tulevat he iloisiksi ja totteleviksi ja kokoutuvat meidän ympärille niinkuin kananpoikaset emänsä ympärille. He tulevat ihmettelemään ja taikauskoisesti ihailemaan meitä ja olemaan ylpeitä, että heitä johtavat niin voimakkaat ja niin viisaat miehet, joista muutama kourallinen voi kukistaa tuhatmiljoonien lauman. Vähitellen ihmiset alkavat meitä pelätä. He tulevat hermostuneesti pelkäämään meidän pienintäkin suuttumustamme, heidän älynsä tulee heikentymään, heidän silmänsä tulevat niin helposti kyyneltyviksi kuin naisten ja lasten, mutta me opetamme heille mukavan pääsyn Sinusta ja kyyneleistä nauruun, lapselliseen iloon ja leikilliseen lauluun. Niin me panemme heidät tekemään työtä orjien lailla, mutta lepohetkinä he tulevat elämään viatonta lapsen elämää, leikkien ja iloisesti nauraen.'
"'Me tulemme vielä sallimaan heidän tehdä syntiä, sillä heikkoja ja avuttomia ollen he tulevat sitä enemmän meitä rakastamaan, kun sallimme heidän syntiä harjottaa. Me sanomme heille, että kaikenlaatuinen synti on heille sallittu, niinkauankuin se tapahtuu meidän luvallamme; me otamme kaikki heidän syntinsä päällemme, sillä niin me rakastamme maailmaa, että olemme valmiit uhraamaan sielumme sen hyväksi. Ja näin kun me esiinnymme heidän edessään sovintouhreina ja vapahtajina saamme heiltä sitä enemmän ihailua ja palvelusta. Heillä ei tule olemaan mitään meiltä kätkettyjä salaisuuksia. Meidän asiaksemme jää sallia heidän elää vaimojensa ja jalkavaimojensa kanssa tai kieltää se heiltä, antaa heidän hankkia lapsia tai pysyä lapsettomina, kummassakin tapauksessa riippuen siitä, missä määrin he meitä tottelevat. Ja he tulevat iloisesti meille alistumaan. Heidän sielujensa kaikkein tuskallisimmat salaisuudet – niin, kaiken mitä heissä on, he tulevat laskemaan meidän jalkoihimme ja me tulemme ne hyväksymään ja antamaan anteeksi Sinun nimessäsi ja he tulevat uskomaan meitä ja ihastuksella ottamaan vastaan meidän välityksemme, koska se vapauttaa heidät suurimmasta tuskasta ja vaivasta – siitä että heidän olisi pitänyt itse vapaasti ratkaista. Ja kaikki tulevat olemaan onnellisia, kaikki paitsi heidän sata tai parisataa tuhatta hallitsijaansa. Sillä ainoastaan me, tuon suuren salaisuuden vartijat, me tulemme olemaan onnettomia. Tulee olemaan tuhansia miljoonia onnellisia lapsia ja sata tuhatta marttyyria, jotka ovat ottaneet päällensä hyvän ja pahan tietämisen kirouksen. Rauhallinen tulee olemaan heidän loppunsa ja rauhallisesti he tulevat kuolemaan Sinun nimessäsi ja tapaavatkin haudan portilla – ainoastaan kuoleman. Mutta me tulemme pitämään salaisuuden koskemattomana ja petämme heitä heidän itsensä hyväksi näyttämällä harhakuvaa ikuisesta elämästä Sinun valtakunnassasi.'
"'Sillä jos olisi mitään elämää haudan tuolla puolla, niin eipä se suinkaan tulisi tuonkaltaisten osaksi. Ihmiset kertovat meille ja ennustavat Sinun kerran voittajana jälleen tulevan maan päälle; sanovat Sinun näyttäytyvän valittujesi sotajoukon kanssa, jalojen ja mahtavien saattamana, mutta me vastaamme Sinulle, että ne ovat pelastaneet ainoastaan itsensä vaan me olemme pelastaneet kaikki. Meitä uhataan myös sillä suurella häpeällä, joka odottaa porttoa 'suurta Babylonia, porttojen äitiä' – joka istuu pedon päällä, pitäen käsissänsä salaisuutta, joka on kirjotettuna hänen otsaansa. Ja meille sanotaan, että nuo heikot karitsat tulevat kapinoimaan häntä vastaan ja saattamaan Babelin porton hylätyksi ja alastomaksi. Mutta silloin tulen minä nousemaan ja näyttämään Sinulle tuhansia miljoonia onnellisia lapsia, kaikesta synnistä vapaita. Ja me, jotka olemme ottaneet heidän syntinsä päällemme heidän hyväksensä, me nousemme Sinun eteesi ja sanomme: 'tuomitse meitä, jos voit ja uskallat'. Tiedä siis, että minä en Sinua pelkää. Tiedä, että minäkin olen ollut autiossa erämaassa, missä elin juurista ja heinäsirkoista, tiedä, että minäkin olen siunaten tervehtinyt sitä vapautta, jonka Sinä ihmisille soit, ja että minäkin valmistauduin yhtymään Sinun valittujesi, jalojen ja mahtavien joukkoon. Mutta minä heräsin tuosta harhasta ja lakkasin siitä lähtein palvelemasta mielettömyyttä. Minä käännyin ja yhdyin siihen legionaan, joka oikaisee Sinun tekemäsi erehdykset.'
"'Minä jätin nuo ylevät ja käännyin alhaisten puoleen heidän onneansa edistämään. Mitä nyt sanon Sinulle, se tulee tapahtumaan; meidän valtakuntamme tulee rakennettavaksi, eikä se kestä enempää kuin huomiseen. Sinä tulet näkemään tuon tottelevan joukon yhdestä minun käteni liikkeestä syöksyvän kantamaan palavia hiiliä Sinun roviollesi, jolla Sinut poltetaan, koska olet uskaltanut tulla ja häiritä meitä työssämme. Sillä jos koskaan oli ketään, joka enemmän kuin kaikki muut ansaitsee inkvisitionin rovion – niin se olit Sinä! Huomenna minä Sinut poltan. Olen puhunut'."
Ivan pysähtyi. Hän oli eläytynyt tuohon tapahtumaan ja oli puhunut palavasti ja innokkaasti, mutta nyt hän äkkiä purskahti nauramaan.
"Mutta kaikki tuo on mieletöntä", huudahti Aljoosha, joka tähän asti oli hämmästyneenä ja kiihtyneenä, mutta äänettömänä kuunnellut. "Sinun runoelmasi on Kristuksen ylistystä eikä syyttämistä, niinkuin ehkä tarkotit. Mutta kuka tulee sinua uskomaan, kun puhut vapaudesta? Niinkö meidän kristittyjen pitää sitä käsittää? Roomalaisen kirkonko sinä tässä tahdot paljastaa – eikä kokonaan sitäkään sillä se olisi väärin – vaan huonoimpia katolilaisia, inkvisitoreja ja jesuittoja? Sinun inkvisitorisi on mahdoton olento. Mitkä synnit hän on ottavinaan päällensä? Kutka nuo salaisuuden vartijat ovat, jotka itselleen ottaisivat kirouksen ihmiskunnan hyväksi? Kuka milloinkaan on heitä tavannut? Me kaikki tunnemme jesuitat eikä kukaan sano sanaakaan heidän puolustuksekseen, mutta milloin he olivat sellaisia, jollaisiksi sinä heitä kuvaat? Ei milloinkaan, ei milloinkaan. Jesuitat ovat vain roomalainen sotajoukko, joka koettaa valmistaa tulevaa ajallista valtakuntaa, missä olisi hiippapäinen hallitsija – roomalainen ylipappi ruhtinaana, Siinä heidän ihanteensa ja tarkotuksensa, ilman mitään salaperäisyyttä tai ylevää kärsimystä. Kaikkein arkipäiväisintä vallanhimoa, elämän alhaisten ja maallisten nautintojen kaipuuta, halua orjuuttamaan kanssaihmisiään, kuten meillä maaorjia ennen pidettiin kurissa – siinä kaikki, mistä heitä voidaan syyttää. Ehkä he eivät usko Jumalaan, sekin lienee mahdollista, mutta sinun kärsivä inkvisitorisi on yksinkertaisesti tekaistu mielikuva!"
"Malta, malta", keskeytti Ivan, hymyillen. "Älä noin kiihdy. Sanot: mielikuvitusta, olkoonpa menneeksi. Tietysti se on mielikuvitusta. Mutta pysähdyppä hetkinen. Luuletko todella, että koko tuo katolinen liike viimeisinä vuosisatoina ei ole ollut muuta kuin halua päästä valtaan pelkkien 'alhaisten nautintojen' vuoksi? Sitäkö isä Paissij sinulle opetti?"
"Ei, ei, aivan päinvastoin. Isä Paissij kyllä puhui minulle vähän siihen suuntaan kun sinä sanot, vaikka tietysti ei samaa. Jotakin aivan toista", lisäsi Aleksis punastuen.
"Tärkeä tiedonanto, vaikka sanotkin: ei samaa. Minä kysyn sinulta, miksikä inkvisitorit ja jesuitat eläisivät pelkkiä 'alhaisia nautintoja' etsien, niinkuin sinä kuvittelet? Miksei heidän joukossaan voisi löytyä joku yksinäinen todellinen marttyyri, joka kärsii suuren ja pyhän aatteen vuoksi ja rakastaa ihmiskuntaa koko sydämellään? Otaksukaamme ainakin, että noiden jesuittojen joukossa, jotka kaipaavat ja janoovat alhaisia aineellisia nautintoja, saattaa olla yksi sellainen kuin minun vanha inkvisitorini joka itse on elänyt juurista erämaassa, ja kiduttanut itseään ja koettanut voittaa lihan vallan tullakseen vapaaksi ja täydelliseksi, mutta ei milloinkaan ole lakannut rakastamasta ihmiskuntaa, ja että hän yhtenä päivänä profetallisesti näkee totuuden; näkee niin selvästi kuin voipi nähdä, että ihmiskunnan suuri enemmistö ei koskaan voi tulla onnelliseksi vanhan opin mukaan, että heitä varten ei ollut tullut se suuri uneksija, joka oli haaveillut kaikkiallista sopusointua ja elänyt ja kuollut sen puolesta. Nähtyään totuuden hän palasi maailmaan ja yhtyi – järkeviin ja käytännöllisiin ihmisiin. Onko tuo niin mahdotonta?"
"Yhtyi – kehen sanoit? Järkeviin ja käytännöllisiin ihmisiin?" huudahti Aljoosha aivan kiihtyneenä. "Miksi ne olisivat järkevämpiä kuin muut ihmiset ja mitä salaisuuksia heillä saattaisi olla? Heillä ei ole mitään. Ateismi ja uskottomuus on kaikki se salaisuus, mikä heillä on. Sinun inkvisitorisi ei usko Jumalaan, siinä on koko salaisuus."
"Saattaa olla. Sinä olet kyllä arvannut oikein. Niin onkin, siinä on koko salaisuus; mutta eikö se olekin katkerinta kärsimystä tuollaiselle miehelle, joka on tappanut nuoren elämänsä itsekidutuksella erämaassa eikä kuitenkaan ole voinut parantaa rakkauttaan kanssaihmisiinsä? Elämänsä lopulla hän tulee vakuutetuksi siitä, että ainoastaan seuraamalla tuon suuren ja kauhistuttavan hengen neuvoa voipi miljoonien heikkojen, uppiniskaisten ihmisten elämä tulla siedettäväksi, noiden puolivalmiiden piloilla luotujen olentojen. Ja tultuaan kerran tästä vakuutetuksi näkee hän yhtä selvästi, että sen päämäärän saavuttamiseksi täytyy sokeasti totella tuota viisasta henkeä, kuoleman ja hävityksen pelottavaa haltiaa, ja sitä varten hyväksyä kokonainen järjestelmä valheita ja petoksia, joilla ihmiskuntaa – tällä kertaa tietoisesti – johdetaan kuolemaa ja häviötä kohti, ja että kaiken aikaa pitää heitä huumata ja kietoa, etteivät käsittäisi, mihin heitä johdetaan, ja siten pakotetaan nuo kurjat sokeat ihmiset tuntemaan itsensä onnellisiksi ainakin maan päällä ollessaan. Ja huomatkaa, että tämä suunnaton petos tapahtuu Hänen nimessään, jonka ihanteeseen vanhus oli niin palavasti ja intohimoisesti uskonut suuren osan elämästään. Eikö tämä ole kärsimystä? Ja jos tuollainen yksinäinen poikkeus löytyisi heidän keskellään ja hän olisi sen armeijan päänä, joka janoaa valtaa ainoastaan elämän alhaisia nautintoja saavuttaakseen, luuletko, ettei yksi sellainen ihminen riittäisi saamaan aikaan suunnatonta onnettomuutta? Ja jos yksi sellainen mies kun minun inkvisitorini on ylimpänä johtajana, niin silloin paljastuu roomalaisen järjestelmän todellinen johtava aate, se, joka elähyttää kaikkia jesuittojen armeijoja, tuon järjestelmän tärkeimpiä toimeenpanijoita. Ja minä sanon sinulle omana varmana vakaumuksenani, että tuo yksinäinen tyyppi, jota kuvailen näytelmässäni, ei ole milloinkaan lakannut olemasta tuon liikkeen pääjohtajien joukossa. Kuka tietää, eikö tuo kauhistuttava vanhus, joka rakastaa ihmiskuntaa niin itsepäisesti ja niin omaperäisellä tavalla, ole olemassa meidänkin päivinämme, ja vieläpä, eikö tuollaisia yksinäisiä poikkeuksia ole suuri joukko, eikä niiden olemassaolo johdu pelkästä sattumasta vaan hyvin määritellystä liitosta, joka on rakennettu yhteisen suostumuksen nojalle? Se on salainen liitto, monia vuosisatoja sitten järjestetty, säilyttämään mysterioita heikkojen ja kurjien ihmisten tietokärkkäältä katseelta, ainoastaan heidän omaa onneansa silmällä pitäen. Niin on laita, muuten ei voi ollakaan. Minä epäilen, eikö vapaamuurareillakin ole joku tuollainen mysterio oman järjestönsä perustana, ja siksipä juuri roomalaiskatolinen papisto heitä niin vihaa ja pelkää niissä kilpailijoita, pelkää että he jaottavat aatteen ykseyden, sillä sen toteuttamiseksi tarvitaan yksi ainoa lauma ja yksi paimen. Mutta nytpä minä kun puolustan omaa aatettani, menettelen niinkuin kirjailija, jonka teos ei kestä arvostelua. Riittäköön tämä sinänsä."