VIIDES NÄYTÖS
Puoliyön jälkeen – Iso katu Genuassa – Siellä täällä hohtaa muutamista huoneista vähitellen sammuvia lamppuja. Perällä näkyy Tuomasportti, vielä suljettuna. Etäällä kaukana meri – Ihmisiä lyhdyt kädessä menee aukeaman poikki, senjälkeen yövartijain kulku – Kaikki on hiljaa. Meri vähän pauhaa.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS
Fiesko tulee aseissa ja seisahtuu Andreas Dorian palatsin eteen. Sitten Andreas.
Fiesko. Vanhus on pitänyt sanansa – palatsissa kaikki valkeat sammuneet. Vartijat poissa. Minä soitan. Hei, helei! Herää Doria! Petetty, myyty Doria herää! Helei! helei! helei! Herää!
Andreas (ilmestyy pylväskatolle) Kuka kelloa soitti?
Fiesko (muuttaen äänensä). Älä kysy! Seuraa! Sinun tähtesi laskee, herttua, Genua nousee sinua vastaan. Pyövelisi lähestyvät ja sinä, Andreas makaat!
Andreas (arvollisesti). Minä muistan, kuinka vihainen meri heitteli Bellona-laivaani, että köli ryskyi ja maston pää katkesi – ja Andreas Doria makasi levollisesti. Kuka lähettää pyövelit?
Fiesko. Mies, peljättävämpi kuin sinun vihainen meresi, Juhana Ludvig Fiesko.
Andreas (nauraa). Sinä olet ovela, ystäväni. Ilveile päivällä. Puoliyö on sopimaton aika.
Fiesko. Sinä pilkkaat varoittajaasi!
Andreas. Minä kiitän häntä ja menen maata. Fiesko on untunut juovuspäin eikä hänellä ole enää aikaa Dorialle.
Fiesko. Onneton vanhus – älä usko kärmettä! Seitsemän väriä välkkyy sen kiiltävässä seljässä – sinä lähestyt ja sen tappava kiemura yhtäkkiä sinun kietoo. Petturin viittaukselle nauroit. Älä naura ystävän neuvolle. Pihassa on satuloittu hevonen. Pakene aikanansa! Älä halveksi ystävää!
Andreas. Fiesko ajattelee jalosti. En ole häntä milloinkaan loukannut, eikä Fiesko minua petä.
Fiesko. Ajattelee jalosti, pettää sinun ja antoi sinun kokea kumpaistakin.
Andreas. Tuollapa ovat henkivartijat, joita ei kukaan Fiesko kaada, elleivät kerubit häntä palvele.
Fiesko (häijysti) Tarvitsee tilata heiltä matkakirjan tuonelaan.
Andreas (ylhäisesti). Kurja ivaaja, etkö milloinkaan ole kuullut että Andreas Doria on kahdeksankymmenen vanha ja Genua – voi hyvin? (Poistuu).
Fiesko (katsoo hämmästyneenä hänen peräänsä). Täytyykö minun ensin kaataa tuo mies ennenkuin opin, että vaikeampi on olla hänen kaltaisensa? (Käy syvämietteisenä muutaman askeleen edestakaisin). Mutta minä panin suuruuden suuruutta vastaan – Me olemme selvillä Andreas, ja nyt, turmio, ala kulkusi! (Rientää takimmaiselle kadulle. Rummut tärisevät joka taholla. Tuimaa tappelua Tuomasportilla, portti särkyy ja aukenee näköala satamaan, jossa on tulisoitoilla valaistuja laivoja).
TOINEN KOHTAUS
Gianettino Doria punaisessa viitassa ja Lomellino. Palvelijoita juoksee edellä, tulisoitot kädessä. Kaikki kiiruissansa.
Gianettino (seisahtuu). Kuka käski rymyä lyödä?
Lomellino. Kanuuna jyskähti kaleerilaivoilla.
Gianettino. Orjat irkovat kahleitansa. (Laukauksia Tuomasportilla).
Lomellino. Tulta tuolla!
Gianettino. Portti on auki! Vartijat metelissä! (Palvelijoille).
Joutuun, lurtit, valoa satamaan päin! (Rientävät porttia kohden).
KOLMAS KOHTAUS
Bourgognino ja Tuomasportista samoavia salaliittolaisia.
Bourgognino. Sebastion Leskaro on kelpo sotilas.
Senturione. Piti puoltansa kuin karhu siksi kun kaatui.
Gianettino (peräytyy säikähtyneenä). Mitä kuulen tuolta? – Seis!
Bourgognino. Kuka siellä tulisoiton kanssa?
Lomellino. Ne ovat vihollisia, prinssi! hiipikää vasemmalle!
Bourgognino (huutaa tuimasti). Kuka siellä tulisoiton kanssa?
Senturione. Seis! Tunnussananne!
Gianettino (vetää miekkansa ynseästi) Herruus ja Doria!
Bourgognino (hirmuisesti rajuten). Tasavallan ja morsiameni rosvo!
(Salaliittolaisille, syösten Gianettinon päälle). Parhaiksi, veljet!
Hänen pahat henkensä jättävät itse hänen. (Pistää hänen lävitse).
Gianettino (kaatuu meluten). Murhaa! murhaa! murhaa! kosta heille Lomellino!
Lomellino ja palvelijat (pakenevat). Auttakaa! Murhaajia! murhaajia!
Senturione (huutaa tukevasti). Hän on saanut osansa. Pidättäkää kreivi!
(Lomellino vangitaan).
Lomellino (laskien polvillensa). Säästäkää henkeni, minä tulen teidän puolellenne!
Bourgognino. Vieläkö se vintiö elää? Antakaa sen vihelijäisen paeta.
(Lomellino päästetään).
Senturione. Tuomasportti meidän! Gianettino kylmänä! Juoskaa minkä jaksatte viemään sanomaa Fieskolle!
Gianettino (karkaa henkitoreissa pystyyn). Surma! Fiesko – (Kuolee).
Bourgognino (vetää miekkansa ruumiista). Genua on vapaa ja minun Berttani. – Miekkasi Senturione! Tämän verisen viet sinä morsiamelleni. Hänen vankilansa on rikottu. Minä tulen jätteistä antamaan hänelle morsiussuudelman. (Rientävät eri kaduille).
NELJÄS KOHTAUS
Andreas Doria ja Saksalaisia sotamiehiä.
Sotamies. Rymy kävi tuonnepäin. Herttua, nouskaa hevosen selkään!
Andreas. Antakaa minun vielä kerran nähdä Genuan tornit ja taivas. Ei, tämä ei ole unta ja Andreas on petetty.
Sotamies. Vihollisia joka puolella! Pois! Pakoon rajan taka!
Andreas (laskeuu nepaansa ruumiille). Tässä tahdon loppua. Älköön kukaan puhuko pakenemisesta. Tässä on vanhuuteni tuki. Minun juoksuni on päättynyt. (Kalkagno etäällä salaliittolaisien kanssa).
Sotamies. Murhaajia tuolla! murhaajia! Paetkaa, vanha ruhtinas!
Andreas (rumpujen taas alkaessa täristä). Kuulkaa! ulkomaalaiset, kuulkaa! Nuo ovat niitä Genualaisia, joiden ikeen minä särjin. (Peittäen itsensä). Näinkö palkitaan teidänkin maassanne?
Sotamies. Pois! pois! pois silläaikaa kun heidän säilänsä jäsääntyvät meidän käsissämme. (Kalkagno lähenee).
Andreas. Pelastakaa itsenne! Jättäkää minä! Peljättäkää maailmaa tällä kauhun sanomalla: Genualaiset surmasivat isänsä.
Sotamies. Pois! Surma ei ole vielä käsissä – Kumppanit seiskäät! Otetaan herttua keskelle! (Vetävät miekkansa). Hosukaa noita vieraita koiria oppimaan kunnioitusta harmaapäälle. – Kalkagno (huutaa). Ken siellä? Mitä siellä on? Sotamiehet (lyövät). Muukalaisten iskuja! (Menevät tapellen. Gianettinon ruumis viedään pois).
VIIDES KOHTAUS
Leonoora miehen vaatteissa ja Arabella hänen perässään hiipivät peljästyneinä esille.
Arabella. Tulkaa pois, armollinen rouva, tulkaa! – Leonoora. Tuollapäin riehuu meteli. – Kuule! eikö se ollut kuolevan vaikeroimista? – Voi, ne piirittävät hänen – Fieskon sydämmeen tähtäävät heidän ammottavat pyssynsä. – Minun sydämeeni, Bella. – He laukaisevat. – Älkää! älkää! Se on minun puolisoni! (Houraillen heittää käsiänsä ilmaan).
Arabella. Mutta taivaan nimessä – Leonoora (yhä hurjasti haaveksien, huutaa joka taholle). Fiesko!
– Fiesko! – Fiesko! – Ne luopuvat hänestä. – Hänen uskottunsa.
– Kapinallisten uskollisuus on horjuva. (Kovasti hämmästyen).
Kapinallisiako johtaa minun puolisoni? Bella! Kapinoitsijanako minun Fieskoni taistelee?
Arabella. Ei suinkaan, rouva, vaan Genuan peloittavana välimiehenä.
Leonoora (tarkkuudella). Se olisi toista – ja Leonoorako vapisisi? Tasavallan ensimmäistä miestäkö syleilisi tasavallan pelkurin nainen? Mene, Arabella, – kun miehet voittelevat maista, täytyy vaimojenkin tunteiden leimuta. (Rummut alkavat taas tärisemään). Minä syöksen taistelujoukkoon!
Arabella (lyö kätensä yhteen). Voi tätä elämää!
Leonoora. Vait! Mitä jalkoihini tuli? Hattu ja viitta. Miekkakin on tässä. (Koittelee sitä). Painava miekka, Bellani! Mutta voinhan minä sen kantaa eikä miekka häpäise kantajaansa. (Hätärymyä).
Arabella. Kuuletteko? kuuletteko? se tulee Dominikaanien tornista.
Herra armahda! kuinka kauheata!
Leonoora (houraillen). Sano kuinka ihanata! Tällä hätäkellolla minun Fieskoni puhuttelee Genuata. (Rummut tärisevät lujemmin). Hurraa! hurraa! ei huilujen ääni ole milloinkaan niin suloista. – Näitäkin rumpuja elähyttää minun Fieskoni – kuinka sydämmeni lyö kovemmin! Koko Genua ihastuu. – Palkkalaiset lentävät hänen nimensä kaikuun, ja hänen vaimonsako ei olisi rohkea? (Kolmessa muussa tornissa rymytään). Ei! Sankarinaisen pitää minun sankariani syleilemän. – Bruutukseni syleilköön roomalaisnaista. (Panee hatun päähänsä ja tulipunaisen viitan yllensä). Minä olen Porcia.
Arabella. Armollinen rouva te ette tiedä kuinka hirveästi te hourailette! Sitä ette tiedä! (Hätärymäkköä ja rumpujen tärinää).
Leonoora. Voi raukka sinuas, joka tuon kaiken kuulet etkä houraile! Itkeä pitäisi näiden kivien ettei heillä ole jalkoja juosta minun Fieskoni luo. – Näiden palatsien vihastuman mestarillensa, joka heidät niin lujaan kiinnitti maahan, että eivät saa juosta minun Fieskoni luo. – Rannat jos mahdollista jättäisivät paikkansa, antaisivat merelle Genuan ja tanssisivat hänen rumpujensa jälkeen. – Joka kuoleman kapaloitsee, eikö se herätä sinun rohkeuttasi. – Mene! – Minä löydän tieni.
Arabella. Herran tieten! Ettehän vaan täytä tätä oikkuanne?
Leonoora (ylpeästi ja miehuullisesti). Niimpä aion, sinä houkko – (tulisesti) Missä meteli kiivaimmin raivoo – missä Fieskoni itse taistelee. – Onko se Lavagna? – kuulen heidän kysyvän – se voitettamaton, joka Genuasta heittelee rautanopoja, onko se Lavagna? – Genualaiset! Hän se on, vastaan minä, ja se on minun puolisoni, ja minullakin on haava. (Sakko salaliittolaisien kanssa).
Sakko (huutaa). Ken siellä? Doria tai Fiesko?
Leonoora (innostuneena). Fiesko ja vapaus! (Rientää kadulle. Melskettä.
Bella tungetaan pois).
KUUDES KOHTAUS
Sakko ja Kalkagno, kumpikin miesjoukon kanssa, kohtaavat toisensa.
Kalkagno. Andreas Doria on paennut.
Sakko. Sitten ei ole sinun hyvä puhutella Fieskoa.
Kalkagno. Ne ulkomaan karhut istuivat kuin kalliot ukon edessä. En saanut häntä edes nähdä. Yhdeksän meidän miestä on päättänyt päivänsä. Minä itsekin sain naarmun vasempaan korvalehteeni. Kun he näin puolustavat vieraita tyrannia lempo vieköön, kuinka he vartioinnevatkaan omia herrojansa.
Sakko. Meillä on jo tukeva puolue ja kaikki portit ovat meidän.
Kalkagno. Linnassa kuuluu tuimasti oteltavan.
Sakko. Bourgognino on siellä. Mitäs Verrina tekee?
Kalkagno. Hän on Genuan ja meren välillä kuin manalan kahlekoira, että tuskin kalanpoika pääsee hänen ohitsensa.
Sakko. Minä annan rynnätä esikaupunkiin.
Kalkagno. Minä marsin Sartsanan torin poikki. Liiku rumpali! (Kulkevat eteenpäin rummun täristessä).
SEITSEMÄS KOHTAUS
Maurilainen rosvojoukon kanssa, sytyttimet kädessä.
Mauri. Tietäkäät, tronjukset, että minä olin se mies, joka tämän sopan keitin. – Minulle ei anneta lusikkaa. Hyvä! Nyrkkivalta onkin minun. Poltetaan ja ryöstetään. Tuolla ylhäällä lyödään painia herttuakunnasta, me kuumennamme kirkkoja paleltuneitten pyhimysten lämmitellä. (Hyökkäävät huoneisiin ympärillä).
KAHDEKSAS KOHTAUS
Bourgognino ja Bertta valepuvussa.
Bourgognino. Tässä saat levätä, pikkukiltti. Nyt olet turvassa. Oletko haavoitettu?
Bertta (muuttaen äänensä). En.
Bourgognino (vilkkaasti). No, nouse sitten ylös! Minä vien sinun pois saamaan haavoja Genuan tähden – kauniita, näetkös, kuin tämä. (Paljastaa käsivartensa).
Bertta (säikähtyen). Ah!
Bourgognino. Hämmästytkö? Sinä hentukainen jouduit liian aikaisin mieheksi. – Kuinka vanha olet?
Bertta. Viidentoista.
Bourgognino. Pahapa se! viisi vuotta liian nuori täksi yötä. – Isäsi on?
Bertta. Genuan paras kansalainen.
Bourgognino. Suuta soukempaa, poika. Semmoinen on vaan yksi mies ja sen tytär on minun kihlattu morsiameni. Tiedätkö Verrinan talosta.
Bertta. Kyllä.
Bourgognino (ravakasti). Ja tunnetteko hänen ihanan tyttärensä?
Bertta. Bertta on hänen tyttärensä.
Bourgognino (tulisesti). Mene oitis viemään hänelle tämä sormus. Sano, että se on kihlasormus ja että sinitöyhtö kestää hyvin. Hyvästi nyt! Minun täytyy mennä tuonne. Vaara ei ole vielä loppunut. (Muutama huone palaa).
Bertta (huutaa hänen jälkeensä vienolla äänellä)! Scipio!
Bourgognino (seisahtuu hämmästyneenä). Miekkani kautta! Äänen tunnen.
Bertta (lankee hänen kaulaansa). Sydämmeni kautta! Tässä olen sangen tuttu.
Bourgognino (huudahtaa) Bertta! (Hätärymyä esikaupungissa. Meteliä.
Katoavat molemmin toisiansa syleillen).
YHDEKSÄS KOHTAUS
Fiesko tulee kiivaasti. Sibo ja seuralaisia.
Fiesko. Kuka valkean tuonne heitti?
Sibo. Linna on valloitettu.
Fiesko. Kuka valkean tuonne heitti?
Sibo (viittaa seurueelle). Vartijat hakemaan pahantekijää! (Muutamia menee).
Fiesko (vihaisesti) Tahdotteko minun murhapolttajaksi? Joutuun ruiskuja ja sankoja! (Seuralaiset menevät) Mutta onhan Gianettino lähetetty?
Sibo. Niin sanotaan.
Fiesko (rajusti). Sanotaanko vaan? Kuka sen vaan sanoo? Sibo, kunnianne kautta, onko hän päässyt pakoon?
Sibo (arvelevasti). Jos uskon silmiäni erään aatelismiehen kertomusta vastaan – elää Gianettino.
Fiesko (vimmastuen). Te puhutte päänne, Sibo!
Sibo. Vielä kerran – minä näin hänen kahdeksan minuuttia sitten elävänä kuljeskelevan tulipunaisessa viitassa keltainen töyhtö päässä.
Fiesko (taidotonna). Taivas ja tuonela! – Sibo – Bourgogninon minä laitan päätänsä lyhemmäksi. Joutuun Sibo! Kaikki portit suljettakoon – kaikki veneet ammuttakoon, että ei hän vettä myöden pääse – tämä timantti, Sibo, Genuan rikkain timantti: Lukka, Venetsia ja Pisa – on sen, joka tuo minulle sanoman. Gianettino on kuollut (Sibo kiiruhtau pois). Joutuun, Sibo!
KYMMENES KOHTAUS
Fiesko, Sakko, Mauri ja Sotamiehiä.
Sakko. Tämän Maurin näimme heittävän palavan tulisoiton Jesuittien kirkkoon – Fiesko. Sinun petoksesi sai olla sinänsä, silloin kun se tarkoitti minua. Murhapoltosta on hirsipuu. Viekää hän paikalla pois ja hirttäkää kirkon portille.
Mauri. Hyi! hyi hyi! se käy minulle tukalaksi – Eikö yhtään saa tingata?
Fiesko. Ei yhtään!
Mauri (tutusti). Lähettäkää minä kerran koetteeksi kaleerilaivoille.
Fiesko (viittaa toisille). Hirteen.
Mauri (tylysti). Sittenhän minä tulen kristityksi.
Fiesko. Kirkko on kiitollinen pakanuuden loasta.
Mauri (teeskellen). Lähettäkää minä edes simaraisessa tuonelaan.
Fiesko. Selvänä!
Mauri. Mutta älkää vaan hirttäkö minua kristillisen kirkon seinään.
Fiesko. Ritarillinen mies pitää sanansa. Minä lupasin sinulle oman hirsipuusi.
Sakko (murisee). Älä paljon kursastele, pakana! On sitä vielä muutakin tehtävää.
Mauri. Mutta jos kaikessa tapauksessa köysi katkeisi? – Fiesko (Sakolle). Pantakoon kahden kerran.
Mauri (tyynesti). Olkoon sitten niin – ja perkele saa odottaa ylimääräistä tapausta. (Sotamiehet vievät hänen pois ja hirttävät vähän matkan päähän).
YHDESTOISTA KOHTAUS
Fiesko ja Leonoora ilmaantuu etäältä Gianettinon tulipunaisessa viitassa.
Fiesko (huomaa hänen, astuu ja peräytyy taas sekä jupisee vihan vimmassa). Enkö tunne tuota töyhtöä ja viittaa? (Syöksee lähemmäksi tuimasti). Minä tunnen töyhtön ja viitan. (Hyökkää vihan vimmassa hänen päällensä ja pistää hänen). Jos sinulla on kolme henkeä, nouse uudesta ylös ja käy! (Leonoora kaatuu päästäen katkonaisia ääniä. Voiton marssi, rumpujen, torvien ja huilujen ääntä kuuluu).
KAHDESTOISTA KOHTAUS
Fiesko, Kalkagno, Sakko, Senturione, Sibo ja sotamiehiä tulee soiton ja lippujen kanssa.
Fiesko (käy riemulla heitä kohden). Genualaiset! – Heitto on heitetty – Tuossa on hän, minun sieluni myrkky – vihani katkera ruoka.
Nostakaa miekkanne! – Gianettino!
Kalkagno. Ja minä tulen sanomaan teille, että Genuan kaksi kolmannesta on teidän puolellanne ja vannoo Fieskon lipuille. – Sibo. Ja minun kauttani lähettää teille Verrina amiraalilaivasta terveisensä ja herruuden satamassa ja merellä – Senturione. Ja minun kauttani kaupungin maaherra hallitussauvansa ja avaimet – Sakko. Ja minussa laskeuu polvillensa tasavallan suuri ja pieni neuvoskunta herransa eteen ja pyytää jalkainne edessä armoa ja suosiota – Kalkagno. Minun sallikaa ensimmäisenä tervehtää suurta voittajaa hänen omien muuriensa sisällä – Terve teille – Laskekaa liput maahan! – Genuan herttua!
Kaikki (ottavat hatut päästänsä). Terve! terve Genuan herttua!
(Lippumarssi).
(Fiesko on seisonut kaiken aikaa pää kumarruksissa, ajattelevassa asennossa).
Kalkagno. Kansa ja senaatti odottavat tervehtiäksensä armollista valtaherraansa ruhtinaallisessa puvussa – Sallikaa, korkea-arvoinen herttua, meidän riemusaatossa viedä te neuvoshuoneeseen!
Fiesko. Sallikaa minun ensin tyydyttää sydämmeni – minä jätin pelvon aavistukseen kalliin hengen, joka minun kanssani jakaa tämän yön kunnian. (Liikutettuna seuralle). Tehkää hyvin ja saattakaa minua suloisen herttuattarenne luo! (Aikoo lähteä).
Kalkagno. Täälläkö loikoen tuo salamurhaaja konna nurkassa häpeäänsä peittää?
Senturione. Pistäkää hänen päänsä keihääseen!
Sibo. Vedettäköön hänen raadeltu runkonsa katujamme pitkin. (Katsovat tulella ruumista).
Kalkagno (hämmästyksissä ja vähän hiljempaa). Katsokaa tänne, Genualaiset! Eivät ainakaan nämä ole Gianettinon kasvot. (Kaikki katsovat jähmettyneinä ruumista).
Fiesko (on hiljaa ja heittää sivultapäin siihen tutkivan silmäyksen, jonka hän jähmettyneenä, vitkaan ja kasvojansa väännellen vetää takaisin). Ei – Eivät totisesti nuo ole Gianettinon kasvot. (Silmänsä pyörivät ympäri). Genuako minun sanotte? Minun? (Raivossa parkasee hirveästi) Manalan voima lumoaa ihmisen silmät! Se on minun vaimoni! (Vaipuu kuin ukkosen lyömä maahan. Salaliittolaiset seisovat hirmustuneina kuollon hiljaisessa äänettömyydessä, Fiesko nousee raukeana ja puhuu kolealla äänellä).
Olenko minä murhannut vaimoni, Genualaiset? – Minä pyydän teitä – älkää noin kalpeina kurkistelko tätä luonnon ilveilystä – Korkeimman kiitos! Ei ihmisen ihmisenä tarvitse kaikkia kohtaloita peljätä – Kelle ei suoda taivaan nautintoa, ei siltä helvetin vaivaa kielletä – Tämä olisi suurempi erehdys. (Kauhistavalla tyyneydellä). Genualaiset, Korkeimman kiitos, eipä niin ole.
KOLMASTOISTA KOHTAUS
Edelliset ja Arabella tulee voivottaen.
Arabella. Surmatkaa vaan minut, mitä minulla nyt enää on kadotettavaa? – Säälikää minua, miehet – Tähän jätin armollisen rouvani enkä enää löydä häntä mistään.
Fiesko (lähenee häntä hiljaisella vapisevalla äänellä). Leonoorako on sinun armollinen rouvasi?
Arabella (iloisesti). Oi että te olette täällä rakas, hyvä armollinen herra! Älkää suuttuko meihin; me emme saaneet häntä enää estetyksi.
Fiesko (pikastuu häneen tylysti). Sinä lempo, mistä?
Arabella. Juoksemasta – Fiesko (tuimemmin) Vaiti! minne?
Arabella. Melskeeseen.
Fiesko (vimmassa). Sinun kielesi puutukoon – Vaatteensa minkälaiset?
Arabella. Tulipunainen viitta – Fiesko (raivossa hoiperrellen häntä kohden). Mene alimmaiseen tuonelaan! – viitta – Arabella. Oli tällä paikalla maassa – Muutamat salaliittolaiset (murisevat). Tässä Gianettino murhattiin.
Fiesko (ihan hervotonna horjuen Arabellan luo). Sinun rouvasi on löydetty. (Arabella menee pois peloissansa. Fieskon silmät pyörivät joka puolelle, sitten hiljaisella vapisevalla äänellä, joka vähitellen kohoaa raivoamiseksi). Totta on se – totta – ja minä olen sen äärettömän konnantyön välikappale. (Raasti hosuen ympärillensä). Pois te ihmisen kasvot – Ah, (Kamalasti irvistäen taivasta kohden) olisi minulla hänen maailmansa näiden hampaiden välissä – minä tunnen itseni halulliseksi musertamaan koko luonnon vornottavaksi hirviöksi, kunnes se on minun tuskani kaltainen – (Toisille, jotka vapisevina seisovat hänen ympärillään). Ihminen! – niinkuin hän nyt on, kurja suku, siunaa ja kiittää itseänsä onnelliseksi, että hän ei ole minun kaltaiseni – minun kaltaiseni! (Syvästi värisevällä äänellä). Minä yksin olen – (Vilkkaammin ja rajummin) Minäkö? Miksi minä? Miks'ei myös nämät minun kanssani? Miks'ei jonkun kanssakumppanin tuska tylstytä minun tuskaani?
Kalkagno (pelonalaisesti). Kallis herttuani. – Fiesko (syöksee kamalalla ilolla häneen). Oh, tervetullut! Tässä on yksi, jota myös tämä ukkonen iski. (Vimmatusti puristaen Kalkagnon syliinsä). Särjetty veikko! Pidä hyvänäsi hylkäys. Hän on kuollut! Sinäkin olet häntä lempinyt! (Vie hänen väkisin ruumiin luo ja painaa hänen päänsä siihen). Lankea epätoivoon! Hän on kuollut! (Tuijottaa nurkkaan). Voi jos minä olisin kadotuksen portilla, että silmin katselisin kekselijään helvetin monellaisia kidutuksia, korviini imisin piinattujen valitusta. – Jos näkisin ne omat vaivani, kenties minä ne kantaisin. (Kauhistuksella läheten ruumista). Minun vaimoni on tässä murhattuna. – Ei, se on vähän sanottu! Minä, konna, olen murhannut vaimoni. – Oh, hyi! sellaista voi tuskin helvetti tehdä. – Ensiksi se taitavasti heittää minun riemun pyörryttävimmälle kukkulalle, houkuttelee minun aina taivaan ovelle asti – ja sitten alas – sitten – oi jos voisin ruttoa hengittää sieluihin – sitten – sitten murhaan minä vaimoni. – Ei, hänen ivansa on vielä hienompaa – sitten tulistuu (halveksivasti) kaksi silmää ja (hirveällä sanan painolla) minä murhaan – vaimoni! (Katkerasti nauraen). Mestarillista! (Kaikki salaliittolaiset nojaavat liikutettuina aseisiinsa. Muutamat pyhkivät kyyneleitä silmistänsä. Äänettömyyttä. Fiesko uuvuksissa ja tyynemmin katsellen ympärillensä). Itkeekö täällä kukaan? – Totisesti, tyrannin surmaajat itkevät! (Hiljaiseen tuskaan vaipuen) Puhukaa Itkettekö tätä kuoleman kavallusta vai itkettekö minun henkeni syvää lankeemusta! (Vakavassa ja liikuttavassa asennossa ruumiin edessä). Missä kivikovat murhamiehet lämpimiä kyyneleitä vuodattavat, puhkesi Fieskon epätoivo. (Vaipuu itkien hänen viereensä). Leonoora, anna anteeksi. – Ei katumusta vihalla saada! (Hellästi ja surumielisesti). Jo vuosikausia, Leonoora, nautin minä sitä juhlahetkeä, jolloin Genualaisille toisin heidän herttuattarensa. – Kuinka suloisen kainosti näin minä jo sinun poskesi punastuvan, sinun rintasi kuinka ruhtinaallisen kauniisti hopeahunnussa aaltoilevan, sinun kuiskaavan äänesi kuinka vienosti ihastusta kieltävän! (Vilkkaammin) Haa! kuinka hurmaten jo valtava ilonhuuto tulvasi korviini, kuinka rakkauden riemuni loisti laskevasta kateuden auringosta! – Leonoora – hetki on tullut – sinun Fieskosi on Genuan herttua – ja Genuan kurjin kerjäläinen epäilisi vaihtaa vihelijäisyyttänsä minun vaivaani ja purppuraani – (Liikuttavammin) Hänellä on puoliso murheensa jakajana – kenen kanssa jaan minä kunniani? (Itkee kovemmin ja kätkee kasvonsa Leonooran ruumiiseen. Liikutusta kaikkein kasvoissa).
Kalkagno. Se oli kelpo nainen.
Sibo. Älköön kansalle vielä ilmoitettako tätä surutapausta. Se vähentäisi meikäläisten rohkeutta ja enentäisi vihollisten.
Fiesko (nousee ylös tyynesti ja lujasti). Kuulkaa Genualaiset! – Jos ymmärrän Luojan viittausta, haavoitti hän näin minun ainoasti koetellakseen sydäntäni läheisen suuruuden varaksi. – Tämä oli kaikkein rohkein koetus – nyt en enää pelkää vaivaa enkä ihastusta. Tulkaa! Genua odottaa minua, sanoitte! – Minä annan Genualle ruhtinaan, jommoista ei vielä kukaan Eurooppalainen nähnyt. – Tulkaa! – tälle onnettomalle ruhtinattarelle tahdon minä niin pitää maahanpanijaiset, että elämä menettää ihailijansa ja kuolema loistaa kuin morsian. – Nyt seuratkaa herttuatanne! (Menevät lippumarssissa).