Tasuta

Matka-kuvaelmia Englannista

Tekst
iOSAndroidWindows Phone
Kuhu peaksime rakenduse lingi saatma?
Ärge sulgege akent, kuni olete sisestanud mobiilseadmesse saadetud koodi
Proovi uuestiLink saadetud

Autoriõiguse omaniku taotlusel ei saa seda raamatut failina alla laadida.

Sellegipoolest saate seda raamatut lugeda meie mobiilirakendusest (isegi ilma internetiühenduseta) ja LitResi veebielehel.

Märgi loetuks
Šrift:Väiksem АаSuurem Aa

KUINKA ENGLANNISSA VASTUSTETAAN JUOPUMUSTA

1. Kuka murtaa mustan portin?

Joka kauniina kuuvalo-yönä kulkee Westminster siltaa pitkin, näkee Thems'in laineitten kimaltelevan syvyydessä jalkojensa alla ja komean parlamenttirakennuksen kohoovan näköalan perällä. Jos hän nyt pysähtyy, on hänen silmäinsä edessä Westminster-Abbey, loistaen kun hopeavalossa, ja hän käsittää, miksi Aleksanteri von Humboldt kutsui tätä ihmeellistä rakennusteosta "kiviseksi uneksi". Niin kyllä unikuvalta näyttää sinusta tämä mahtavan suuri ja kuitenkin niin ilmainen rakennus kepeän kepeine huippuineen, jotka kuitenkin ovat kestäneet niin monien vuosisatojen myrskyt, solakkakaavaisine osineen, jotka, etenkin kuuvalossa näyttävät ylös ja alas häilyviltä utukuvilta. Niinpä niinkin, "kivinen unelma", jonka muodostava ihmiskäsi on loitsuvoimalla synnyttänyt! Joka katsellessaan tätä unta ja vaipuessaan sen historian miettimiseen ei rupea uneksimaan, siinä ihmisessä ei ole hiventäkään runollisuutta. – Päivälläkin on tämä kirkko ihana. Taivaallisen maailman aavistukset täyttävät herkän sydämmen, kun astuu puolipäivän aikana näiden holvien suojaan auringonpaisteen tungetessa sisään maalattujen ikkunain kautta ja kauniitten äänien taivaallisista kööreistä muistuttavalla laulullansa kaiuttaessa avaraa huonetta.

Mutta Westminster-Abbey ei ole ainoastaan mieltä ylentävä temppeli; ei suinkaan, tämä mahtava göötiläinen rakennus on samalla mahtavan suuri hautapatsas tahi, oikeammin sanoen, Englannin kansan kunniapatsas. Suurimmat miehet, jotka Englannissa ovat puoleen vuosituhanteen ilmaantuneet, ovat täällä haudattuina, tahi joll'ei niin ole laita, on heille täällä kumminkin muistopatsas pystytetty. Jotka elämässä olivat verivihollisia, niille kuolemassa on täällä rauhallisesti valmistettu vuode toistensa viereen, joko elämänsä aseman taikka suurien töittensä kautta tultuansa kansallensa merkillisiksi. Täällä näet sinä niiden kuningassukujen haudat ja muistomerkit, jotka yhdeksän vuosisataa sitten ovat hallinneet Englannissa, samoin myöskin suurinten sotapäällikköjen, valtiomiesten, oppineitten, filosofien, runoilijoiden, taiteilijoiden, keksintömiesten, löytöjen tekijäin muistopatsaat; täällä näet sinä mainioiden piispain ja muiden kirkkoruhtinasten muistomerkit, mutta myöskin yksinkertaisia saarnaajoita, jotka eläissänsä herättivät maallisten ruhtinasten ja kirkonmiesten vihaa vastaansa (kuten Joh Wesley, joka huolimatta kaikista valtiokirkon säännöistä kutsui koko maailman "kirkkoherrakunnaksensa") on täällä "tehty ikuisiksi". Tunnittain voi kävellä Westminster-Abbey'n salaperäisessä hämärässä katsoen ja lukien, eikä sittenkään ole nähnyt mitään verraten siihen, mitä vielä jäljellä on. Tunnittain olen minäkin monta kertaa kävellyt ihmetellen, kuinka paljon suuria miehiä kaikenmoisilla aloilla Englannissa on ilmestynyt, ja katsellessani näitä hautoja kertonut ja uudelleen tutkinut Englannin historiaa sellaisella tavalla, kuin sitä ainoastaan täällä voi tutkia.

Mutta erittäinkin halusin minä löytää Livingstone'n hautaa. Sillä minä tiesin Englannin kansan kunnioittaneen suurta lähetyssaarnaajaa, samalla kuin kunnioitti itseään laittamalla hänelle haudan Westminster'iin. Minun tarkoitukseni ei ole tässä puhua tästä ihmeellisen suuresta miehestä, joka uhrasi koko elämänsä viimeiseen veripisaraan saakka toimittaaksensa Kristuksen valoa "mustaan maanosaan", Afrikaan, joka sankarin tavalla taisteli kauheata orjakauppaa vastaan, joka imee kuiviin Afrikan sydänveren, – miehestä joka on tehnyt niin suuria löytöjä, että sanotaan hänen ensimmäisenä tehneen Afrikan maantieteen; – minä en tahdo kertoa kuinka tämä Afrikan apostoli heitti henkensä keskellä Afrikaa, taistellen Afrikan puolesta uskollisten afrikalaistensa ympäröimänä; – minun täytyy peljätä loukkaavani lukijoitani, joll'en edellyttäisi, että he tietävät tämän kaikki.

Astukaapa nyt kanssani kirkon väli-osassa olevan yksinkertaisen, sileän hautakiven luo, joka peittää Livingstone'n luut. Hautakirjoitus teidän pitää lukea; se on lyhyt; paitsi välttämättömimpiä biografisia tietoja on siinä ainoastaan kuolevan lähetyssaarnaajan päiväkirjan viimmeiset sanat, ja ne kuuluvat näin: "Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän sitten aasialainen, amerikalainen, turkkilainen tahi eurooppalainen, joka vaan on apuna Afrikan portin avaamisessa." Sen, jolla on jokin käsitys sanan voimasta, täytyy myöntää, että tämä tämän miehen lausuma sana on semmoinen taisteluhuuto, että se voi elähdyttää ja lämmittää tunnottomia ja kylmiäkin sydämmiä. Afrika on maanosa, joka meidän aikaan näkyy saavan samanlaisen merkityksen mailmalle, kuin Amerika 16: lla vuosisadalla. Mutta Livingstone kehoittaa jättiläistyöhön joka on "mustan maanosan" täyttäminen valolla ja vapaudella.

Samana päivänä, jolloin minä Livingstonen haudan ääressä seisoin ja häpesin ja (sen saan sanoa) rukoilin, – samana päivänä saivat hänen sanansa minun mielestäni myöskin tykkynään toisenlaisen merkityksen. Minä menin nimittäin Westminster'istä Lontoon itä-osaan, missä köyhä alhainen väestö asuu. Jo olen edellä kertonut tämän kaupunginosan kauheata tilaa. Tämän päivän illalla aina myöhään yöhön saakka kuljeskelin minä leveillä kaduilla, jotka olivat täynnä lainehtivia ihmisjoukkoja, ja ahtailla kamalilla kujilla, missä paheilla on pesäpaikkansa. Mutta yksi pahe ilmestyi kaikkialla peittämätönnä, mihin ikinä kääntyikään, tarkastelipa sitten miehiä tahi naisia, ja se pahe on juopumus. Melkein joka askeleella tapasi ihmisiä, jotka suoraan sanoen olivat eläimen tilassa. Ihmisyys muuttuu juopumuksen kautta eläimellisyydeksi, ja tämä on satojen tuhansien laita Englannissa. Ja kuinka monta mies- ja nais-juoppoa, niin monta perikatoon joutunutta perhettä; – kuinka monta isää ja äitiä on juoppoja, niin monella on sairaat lapset joiden veri on myrkytetty. Vaan miksi tuhlaamme sanoja tähän? Tästä on kylliksi kirjoitettu, ja onhan yli maan tietty, miltä Englanti tässä suhteessa näyttää. Ja miksi me sanomme vaan Englanti! Voi, yhtä hyvin Saksa, Venäjä, Hollanti, Skandinaavia ja kaikki pohjoismaat! Mutta juopumusta en kuitenkaan missään ollut tavannut niin kauheassa määrin kuin Lontoossa; ja kun minä tänä iltana näin nämät helvetinhaamut ympärilläni, nämät hoipertelevat olennot joka puolelta ryysyissä; kun ajattelin niiden kauhean suurta lukumäärää, jotka kaikissa brittiläisissä maissa ovat samassa tilassa, kaikkea sitä ääretöntä kurjuutta, joka siitä tulee, sitä pakanuutta, mikä siitä alkunsa saa, – silloin kuulin minä jälleen Livingstonen sanat: Taivaan siunaus jokaiselle olkoonpa hän sitten aasialainen, amerikalainen, turkkilainen, tahi eurooppalainen, joka on apuna Afrikan portin avaamisessa.

Niin kyllä oikein ja hyvin, välttämätöntä ja Jumalalle otollista on, että murretaan pakanuuden mustaa porttia meren toiselta puolella, mutta senkaltaisen taistelun ja työn tähden emme saa koskaan unhottaa sitä pakanuutta, joka meitä ympäröi. Juopumus keskellä kristittyä maailmaa, paloviinan herruus tuhansien ihmisten yli, jotka ovat kastetut Kristuksen nimeen – on oikea perkeleen voittoriemu. Kuinka voisi häneltä riistää pois tämän saaliin? Me voimme jo edeltäkäsin otaksua, ett'eivät niin innokkaat ja toimeliaat Englannin kristityt ole unhottaneet taistelua juopumusta vastaan, vieläpä, että he panevat kaikki voimansa ja keinonsa liikkeelle tätä kansansa perintövihollista vastaan. Me emme pety tätä otaksuessamme. Katsokaammepa, millä aseilla tuolla puolen Englannin kanavaa taistellaan, ja oppikaamme sitten, mitä me Saksassa ja muissa maissa siitä voimme hyväksemme käyttää.

2. Teetotaler'it.

Suurin katujulistus, jonka luin kohta Englannin maalle astuttuani, sisälsi lämpimän kutsumuksen erääseen "väkevien juomien täydellisesti nauttimattomien seuraan"; viimmeisessä julistuksessa, jonka lähtiessäni nain Bromley'n asemahuoneella, oli kutsumus suureen juhlaan jonka raittiuden ystävät muka pitivät kristallipalatsissa. Kuusikymmentä tuhatta henkeä oli luvannut tulla saapuville, ja suurenmoinen lausunto yleismielipiteestä muka annettaisiin. Kaikenkaltainen soitanto, täysi-ikäisten köörit, lasten köörit ja useain kieliset todistukset panisivat muka oikeaan valoonsa tämän suuren kansallisliikkeen. Kaikkialla Englannissa kohtaa kutsumuksia. Ei niin mitätöntä kaupunkia ole, ett'ei siinä olisi ravintolaa, jonka kilpeen jättiläiskirjaimilla on kirjoitettu: "Temperance-Hotel". Tämä siis on ravintola, missä ei viiniä eikä olutta, ei paloviinaa eikä mitään muutakaan päihdyttävää juomaa ole saatavana.13

Mihinkä tahansa meneekin tapaa kaiken säätyisiä ihmisiä, joilla on sininen, viheriäinen tahi keltainen nauha napinrei'ässä. Ne, jotka tällä tavoin ovat itsensä koristaneet, ilmoittavat sillä tykkänään kieltäytyneensä nauttimasta alkoholinsekaisia juomia. He jo tällä tavoin sanoitta kutsuvat tulemaan yhdistykseensä. Mutta eipä heiltä puutu sanojakaan. Ihmeen suurella innolla koettavat raittiuden ystävät levittää liittonsa mielipiteitä. Tuskin mitään varsinaista eroitusta on siinä, ett'eivät he kaikki pidä samanväristä nauhaa; irlantilaiset pitävät mielivärinänsä viheriäistä, mutta ovat kuitenkin yhtä ankaroita raittiuden ystäviä kuin siniset ja keltaisetkin. Ainoastaan ne muutamat, jotka pitävät punaista nauhaa, eivät tahdo tykkänään poistaa väkijuomien käytäntöä, vaan myöntävät niiden kohtuullisen käyttämisen. Mutta heillä ei ole juuri puoltoa.

 

Vieläpä naisten ja neitostenkin kesken, ja erittäinkin mies- ja nais-palvelijain kesken "Temperance work among servants" vaikutti raittiusliitto hyvin uutterasti. "Temperance work among children" on asia, joka meistä saksalaisista tuntuu suorastaan naurettavalta ja lapselliselta, ja kuitenkin on sillä, kuten kohta saamme nähdä, suuri merkitys.

Se sana, joka selvimmin osoittaa tämän liikkeen omituisuuden ja jota sekä ystävä että vihollinen käyttää, on sana "Teetotaler". Se ei suinkaan merkitse "täydellistä teenjuojaa", kuten asian tuntemattomat arvelevat; tällä sanalla "Tee" ei ole mitään yhteyttä Té-sanan (tea) kanssa. Viisikymmentä vuotta takaperin ei sanaa "teetotaler" löytynyt vielä missään englantilaisessa sanakirjassa, eikä missään englantilaisessa murteessakaan. Sillä on suorastaan koomillinen synty. Preston'issa perusti nimittäin muuan herra Turner raittiusseuran, ensimmäisen kaikista raittiusseuroista. Tässä tilaisuudessa piti mainittu mies pienen puheen; hän tahtoi sanoa, että täytyisi täydellisesti (totally) olla nauttimatta väkiviinajuomia, jos tahtoisi saavuttaa mitään menestystä. Mutta koska hän änkytti, ei hän suorastaan voinut lausua sanaa "totally", vaan tavoitteli: "tee-tee-tee-tee totally". Sillä tavoin sai uusi liike uuden nimen. Se alkoi vaikutuksensa seitsemällä hengellä ja nyt mainitaan siihen kuuluvan 3-4 miljoonaa kaiken säätyisiä, kaiken ikäisiä brittiläisiä molempaa sukupuolta. Vaikka tämä lukumäärä olisikin hiukan liian suureksi arvattu, ei kuitenkaan voi kieltää, että tämä yhdistys on suurennut sinapinsiemenen lain mukaan (Matt. 13: 31, 32) ja että mahtava puu on kasvanut pienestä, vähäpätöisestä siemenestä. Ja tämä liike on vielä nopeassa kasvamistilassa. Lontoon kaduilla vilisee herroja, jotka käyvät korunauha napinlävessä. Melkein yhtä paljon on niitä, jotka ovat täydellisiä teetotaler'ia, vaikka eivät pidä väliä nauhan käyttämisestä. Ehkäpä heillä ei olekaan väärin arvellessaan, että nauhan käyttämisestä voisi olla aihetta hengelliseen kerskaamiseen ja farisealaiseen ylpeyteen; sitä paitsi he tahtovat välttää, ett'ei toisin ajattelevaiset saisi mitään loukkausta sen johdosta. Nauhankäyttäjät sitä vastoin todistavat, että nauhalla tässä asiassa on jonkunmoinen lähetystyö, – että häpeeminen ihmisten edessä on raukkamaista, ja että kiusauksenkin hetkenä nauha on suojeluksena, käypi tämäkin laatuun.

Mutta teetotaler'it – olkoonpa heillä nauhaa tahi ei – tulevat usein suuriin kokouksiin vahvistuaksensa työssänsä. Ja näissä kokouksissa, joihin joka ihmisen on lupa ottaa osaa, päristetään värväysrumpua, ja jokainen, joka voitetaan, tulee heti puolestaan innokkaaksi tahi suorastaan kiihkoisaksi lähetyssaarnaajaksi. "Pelastusarmeijaan", jonka vaikutus Englannissa on mahtavan suuri, ei oteta miestä eikä naista, joka ei ole antanut täydellistä raittiuslupausta. Suuressa kauppalaivastossa on sadoittain laivoja, joihin ei lainkaan oteta päihdyttäviä juomia. Sotajoukossakin tällä liitolla on hyvä vaikutusala. Ei löydy yhtään englantilaista sotalaivaa, jossa ei olisi teetotaler'eja, ja jokaisessa maasotaväen kasarmissa ovat heillä omat huoneensa. Monet lääkärit ja upseerit edistävät innolla liikettä tällä alalla. Kenraali Wolseley, Arabi'n voittaja, päivän sankari, on innokas teetotaler'i, eikä voi kyllin kehua, kuinka paljon kestävämmät marsseissa teetotaler'it olivat muita hänen armeijansa sotamiehiä. Sanalla sanoen, joka alalla edistyy liike suuresti. Alhainen väestö se kumminkin tekee vielä pahinta vastusta. Mutta kaikenmoisten meeting'ien kautta, joissa ei vaikuteta ainoastaan järkeen ja sydämmeen, vaan myöskin (kunnon suuruksilla y.m.s.) tyhjään vatsaan, taivutetaan se vähitellen. Ja tämä tarkoitus saavutetaan sitä paremmin, kun raittiusystävät liittyvät lujiin yhdistyksiin, jotka tarjoovat yksityisille jäsenille kaikin puolin vahvaa tukea ja toimittavat heille kaikenlaisia etuja.

Eipä siis ihmettäkään, että asiain näin ollen on ymmärtäväisiäkin englantilaisia, jotka jo hengessä näkevät rakkaan isänmaansa vapaana kaikista juopoista, jotka näkevät kansan toista vertaa lujempana kuin se nyt on, yhteiskunnallisessa ja aineellisessa, siveellisessä ja uskonnollisessa suhteessa, – uuden terveen sukupolven. Väkiviinajuomien nauttiminen kokonaisuudessaan ja sen mukaan väkiviinatuonti on jo alkanut vähetä äärettömän suuressa määrin, yksistään Lontoossa oli v. 1881 juopumustilassa tehtyjen rikosten lukumäärä suurempi kuin kaksi tuhatta, s.o. noin 12 prosenttia vähempi kuin 1880, vaikka väkiluku on saman ajan kuluessa mahdottoman paljon enentynyt. – Meistä saksalaisista tuntuu melkein naurettavalta, kun Lontoon ravintoloissa näkee nuorten ja vanhain herrain syövän oikein kadehdittavalla ruokahalulla, mutta jotenkin monen syödessänsä juovan ainoastaan vettä tahi maitoa tahi korkeintaankin hedelmänmehua. Mutta edellisissä lu'uissa olemme jo maininneet, että Englannin lähetysystävät vaikuttavat "yhteiseen kansaan" ei ainoastaan kertomalla kauheita kertomuksia paloviinan aikaansaamista onnettomuuksista, eikä myöskään ainoastaan sen kautta, että ovat nauttimatta alkoholin-sekaisia juomia, – vaan myöskin positiivisesti, nimittäin toimittamalla kaikkialle hyviä ravintoloita, joissa on sekä luku- että biljardihuoneet, ja joissa helpolla hinnalla saa kaikkia, mikä vahvistaa ruumista, ottamatta lukuun olutta, paloviinaa ja viiniä. Varmaankin on tämä lähetyksen voimakkain puoli. Sillä ihminen ei luovu nautinnosta, sentähden että se on vaarallinen, vaan mahdollisesti tekee sen, jos hän saa sijaan toisen nautinnon, joka on terveellisempi.

Täydellisesti johdonmukaista on, että teetotaler'it kääntyvät etenkin nuorison puoleen. Nuorison täytyy kannattaa jokaista hanketta, jolle tulevaisuutta toivotaan. Voi, uskomatonta on kuinka monta poikaa ja tyttöä Englannissa jo nauttii paloviinaa. Onpa oikein hyvissä perheissä jotenkin usein tapahtunut, että lastenkemuissa pienille 5-10-vuotiaille on annettu niin paljon portviiniä tahi sherryä, ett'ei suuri osa lapsiraukkoja enään voinut seisoa jaloillaan. Vastustamaton tosiasia on sekin, että on suuri osa ei ainoastaan mies- vaan myös naispalvelijoita ja erittäinkin ruoankeittäjiä, jotka ovat hyvin viinaan meneviä. Juopumus on siis Englannissa kansallispahe aivan toisessa merkityksessä kuin meillä. Sentähden ei olekkaan kyllin siinä, että uusilta yhdistyksen jäseniltä vaadittaisiin yksinkertainen alkoholin sekaisten juomien nauttimattomuuden lupaus. Ei koreassa nauhassakaan ole tarpeeksi. Ei suinkaan, uuden jäsenen täytyy allekirjoittaa todistus (pledge), jossa hän sitoutuu kunniasanallansa hillitsemään itseänsä kaikenlaisten päihdyttävien nesteiden nautinnosta. Minun edessäni on kaksi kaarnaa; kummassakin on päällekirjoitus "Hyvä päätös". Toisessa seuraa sitten lupaus Jumalan avulla koettaa pidättää itsensä väkiviinajuomista niin ja niin kauan, ja sitten taaskin mietiskellä asiaa. Toisessa on lupaus heti tehtävä täydellisemmästi ja koko elinajaksi. Siis – viisaasti kyllä ei niitä suljeta pois, jotka ensin tahtovat koetella, tokko heillä on kylläksi siveellistä voimaa voidaksensa täydellisesti hillitä itseänsä, ja tokko heidän ruumiinsa sietää senlaista hillitsemistä. Pienten lasten ei ole lupa allekirjoittaa pledge'jä; suuremmat pojat ja tytöt ainoastaan silloin, kun heillä on vanhempiensa kirjallinen myöntymys.

Todistuksen alla ovat nämät epäiltävät sanat: "Jos sinä allekirjoitettuasi tämän pledge'n pidät myöskin lupauksesi, niin sinä teet paraan teon elämässäsi". Siis olisi muka parempi todistuksen allekirjoittaminen kuin uskossa jättäytyminen Kristuksen haltuun. Mutta vaikka tahtoisikin sanoa: "Tämä on luonnollisesti poikkeustapaus", niin lieneehän toki kunkin erinlaisen elämänpituuden mukaan monta tätä parempaa tekoa. – Todistuksen toisella puolella on innokas kehoitus käymään raittiuskokouksissa ja lopettamaan seurustelemiansa entisten juomatoveriensa kanssa (joiden joukossa ehkä voisi olla hänen isänsä tahi veljensä!) Tästä näkyy, ett'ei raittiusystäviltä puutu ankaran kovaa pontevuutta eikä armotonta johdonmukaisuutta. Kun lukee näiden raittiusyhdistysten perustamisesta, tuntuu tosin melkein, kuin olisi uuden uskonnon perustaminen hankkeilla. Tosin onkin monessa teetotaler'issa muodostunut sangen arveluttava farisealaisuus, niin että hän surkuttelevaisesti kohottaen olkapäitänsä katselee alas sellaisten kristittyjen puoleen, jotka kieltäytyvät yhtymästä heidän yhdistykseensä. Kuitenkaan ei pidä hyljätä asiaa väärinkäytösten tähden; tapahtuuhan se viisaallekin ihmiselle, että suu pannaan hiukan liian täyteen kun pontevasti ajetaan hyvää asiaa. Senlaisethan me ihmiset olemme.

Jos nyt kysyy yhdistyksen jäseniltä, tokko heidän mielestään oluen, viinin y.m. nautinto itsessään syntiä, niin vastaa moni arvelematta: "On kyllä, se on luonnotonta ja Jumalan tahtoa vastaan sotivaa". Tahi sanovat he: "Yhdentekevää, onko se syntiä vai eikö, – lähimmäistänsä todenteolla rakastavan ihmisen täytyy luopua senlaisen juoman nauttimisesta, hänen täytyy olla esimerkkinä täydellisestä raittiudesta". – Toiset ovat varovampia. "Kohtuullinen nautinto", sanovat he, "ei itsessänsä olisi mikään synti. Mutta kun tällä alalla kohtuuttomuuden vaara on kauhean suuri, niin luovumme me vapaatahtoisesti semmoisten juomain nauttimisesta, osaksi itsiämme suojellaksemme itsiämme vastaan, vaan vielä enemmin antaaksemme heikoille veljillemme hyvän esimerkin. Mutta me myönnämme kullekin vapautensa, emmekä tuomitse niitä, jotka toisin ajattelevat." Minun edessäni on juuri kirje raittiuden ystävältä, joka muun muassa kirjoittaa seuraavat sanat: "Jumala pelasti rakkautensa kautta omansa ijankaikkisiksi ajoiksi; me pelastamme ihmiskumppalimme täksi elämäksi." Me näemme siis tässä kaksi erinlaista kantaa. Toiselta puolen on raittius tehty uskonkappaleeksi, toiseltapuolen se ilmestyy vapaana rakkaudenosoitteena. Mutta kaikki, sekä kiihkoiset että varovaiset, väittävät erittäinkin, että alkoholin-sekaiset juomat sisältävät kaikissa tapauksissa niin hiukan määrän ravintoainetta, ett'ei sitä voi ottaa huomioonkaan sen rahasumman rinnalla, joka siitä pitää maksaa; että lisäksi nämät juomat ovat ainoastaan kiihoittimia, jotka säännön mukaan ovat vahingollisia, eivätkä ruumiille tarpeellisia.

Mitäpähän koko tästä liikkeestä nyt olisi sanottava? Ainoastaan pintapuoliselta ihmiseltä voi jäädä huomaamatta se mahtava pontevuus, se suurenmoinen itsensäkieltämys, se armelias, säälivä veljellinen rakkaus, mikä tässä tulee näkyviin. Toiselta puolen taas ilmestyy heti sangen arveluttavia seikkoja, ja moni korkeasti sivistynyt ihminen ja jumalinen henkilö itse Englannissakin on ensiksi kerran toisensa jälkeen huomauttanut niistä.

Mutta me muistakaamme ensiksi, että englantilaiset ovat englantilaisia; ja Albionin poikain veressä on taipumus johtamaan joka asiaa korkeimmilleen. Tarkasta englantilaisia turisteja, jotka seisovat Glatscher'in tahi vielä saavuttamattoman lumihuipun luona Alpeilla. Vaikka kaikki asiantuntijat sanoisivatkin vaaralliseksi vieläpä mahdottomaksikin tälle kukkulalle nousemisen, – ei se auta. "Me tahdomme kuitenkin koettaa!" sanovat he, ja sitten he ryhtyvät toimeen ja taittavat useinkin niskansa siinä. Mutta siitä vähät. Heidän serkkunsa ja tätinsä harjoittavat kumminkin samaa kiistoa. Ja samoin on laita joka alalla. "Pää seinän lävitse" – on lukemattomain englantilaisten tunnussana, vaikk'eivät sitä lausu, ja tässä onkin se tarpeen, että heidän päänsä säännön mukaan ovat kovat, usein kovemmat kuin kovat seinät, ja että he todella pääsevätkin lävitse. Saman jäykkäluontoisuuden, joka ajaa asian korkeimmilleen, huomasimme me jo englantilaisten sunnuntain-pyhittämisessäkin, joka menee melkein niin pitkälle, ett'ei minkäänlaista työntekoa hyväksytä; vielä huomasimme me sen siinä tavassa millä monet dissenter'it ja etenkin "pelastusarmeija" saarnaavat kääntymistä ja luopumista maailmasta. "Joko teidän täytyy kääntyä nyt, tällä hetkellä, tässä paikassa ja sillä tavalla, kuin me sanomme, – tahi teette sen liian myöhään!" Saman ankaran johdonmukaisuuden tapaamme täällä raittiuden alallakin.

Vielä edelleen on se seikka huomattava, että ylipäänsä lujatahtoisten englantilaisten enemmin kuin muiden kansojen kristittyjen on peljättävä väkeväin juomain nauttimisen intohimoa. Siihen kuuluu myöskin kostea ilmanala kiihoittavan, ja suuret rahavarat myöntävät ylellisyyttä. Uskomatonta on kuinka paljon englantilaiset voivat juoda. Kauhulla olen usein Alpeilla nähnyt englantilaisten huviretkeilijäin juoda holahuttavan pikarillisia brandy'a yhtähaavaa muuttamatta naamansa juonteita enemmin kuin vettäkään juodessaan. Mahdotonta on mainita niitä tilastollisia lukuja, joita teetotaler'it julkaisevat ja joiden kautta he ilmaisevat, kuinka suuri kansallisomaisuus pannaan alkoholiin. Ja mitä ne sanovat perhe-elämän, siveellisen ja uskonnollisen elämän rappiotilasta, ja lukemattomasta joukosta, jonka terveys on mennyt pilalle, sitä on jokainen, joka omin silmin ei ole tullut näkemään, pitävä naurettavan liiallisena.

 

Älkäämme siis kiiruhtako arvostelemaan! Meidän, saksalaisten kristittyjen, jotka emme tahdo menettää olut- ja viinilasiamme, pitäisi kumminkin ihastuksella ihmetellä näitä teetotaler'ia, jotka osoittautuvat niin vapaiksi itsekkäisyydestä ja veljiänsä rakastaviksi. Tässä on meillä kuitenkin muistutus. Se suuri raamatun-ajatus, että kaikki kristityt ovat Jesuksen Kristuksen sotilaita ja työmiehiä, jotka ovat kutsutut etsimään ja voittamaan vielä eksyksissä olevia ihmiskumppaliansa, voittamaan heitä osoittamalla uskoa ja rakkautta, – tämä suuri ajatus näkyy minusta ylipäänsä paljon enemmin muuttuneen lihaksi ja vereksi Englannin kuin Saksan kristityissä. Me tahdomme häpeällä tunnustaa tämän, emmekä tahdo poistaa tätä terveellistä häpeätä sillä, että kiinnitämme huomiomme siihen laintapaiseen vivahdukseen, joka kieltämättä usein selvästi tulee näkyviin englantilaisten hurskaudessa ja etenkin englantilaisten ihmisellisyyspyrinnöissä.

Minä puolestani en uskalla tuomita teetotaler'eja. "Honny soit qui mal j pense". Kun nyt kerran englantilaisten luonne on senlainen, voipihan ehkä olla mahdollista, että täydellinen raittius on ainoa tie, joka heillä vie tarkoituksen perille. "Useimmat englantilaiset ovat sen luontoisia, että heidän joko täytyy olla täydellisiä juoppoja tahi olla aivan nauttimatta väkiviinajuomia" – sanoo muuan englantilainen kirjailija. Minä en tiedä, tokko niin lienee laita. Jos niin on, ei teetotaler'eilla ole väärin. He älkööt vaan sanoko: "Juominen on itsessään pahetta", vaan: "Meille englantilaisille, jotka ylipäänsä emme voi juoda olematta juoppoja, on se kerrassaan vaarallista". Mutta tämä ajatuskanta on jo lukemattomille vanhettunut. Raittius on heidän mielestään jo tullut autuaaksi tekeväksi uskonkappaleeksi, ja se, joka uskaltaa tehdä muistutuksia tätä uskontunnustusta vastaan, ei ole "puhdaskarvainen". Silloin on mahdoton välttää vastakohtaa. Miljoonia ihmisiä estetään tällä yksipuolisella tavalla kristinuskosta, jonka he kohtaavat semmoisen lain turmelemana. Minun mielestäni on aivan varma, että tämän toimen jäljennys erittäinkin meillä Saksassa joutuisi naurunalaisuuden kiroukseen. Sanalla sanoen, me kaikki, jotka virkistämme itsiämme oluella ja viinillä, tiedämme kyllä hyvin, kuinka vaikeata on tästä nautinnosta luopuminen. Mutta kun nyt kymmenen tuhatta ja sata tuhatta, joilla on aivan sama tunne kuin meillä, luopuu nautinnosta näyttääksensä juopumushimoon joutuneille ihmiskumppaleillensa hyvää esimerkkiä, – niin on tämä semmoinen veljellisen rakkauden sankarius, että sen tulee saattaa meitä ihastumaan ja syvästi häpeemään. Tällä emme tahdo sanoa, että meidän täällä Saksassa sopisi ja pitäisi tehdä samoin, kuin he tekevät. Että se on mahdotonta, pitäisi kaikkien ymmärtäväisten saksalaisten lukijain myöntää. Mutta me puristamme kiitollisesti heidän kättänsä toivoen, että heiltä jotain olemme oppineet.

Mutta tätä minä sanon ainoastaan niistä, jotka sanovat: "Me tunnemme halua osoittaa tällä tavoin rakkauttamme lähimmäistämme kohtaan. Vaan kunkin pitää tietää, mitä ja miten hän tekee. Ei tämä ole mikään laki kristitylle, ei se ole mikään uskon vaatimus".

Se, mitä seuraavassa sanotaan koskee etupäässä niitä teetotaler'eita, jotka tekevät raittiuden uskonnolliseksi la'iksi, vaikka se oikeastaan on käytännöllinen keino, – jotka tuomitsevat päihdyttävien juomain nautinnon itsessään hyljättäväksi, eivätkä siis hyväksy niitä kristityitä jotka eivät ole teetotaler'eja. Näiden luku näyttää, paha kyllä, olevan jokseenkin suuri. Tätä epäkristillistä vieläpä kristinuskoa vastaan sotivaa farisealaisuutta vastustamaan on seuraava aijottu.

3. Raittius ja evankeeliumi.

Vaikka suuresti ihailemmekin sitä suurenmoista rakkauden pontevuutta, mikä mainitussa liikkeessä pistää silmäämme, emme voi olla lausumatta siitä arvostelua raamatun kannalla. Me tahdomme mitata tätä liikettä Jumalan sanan mitalla ja ennen kaikkia kysyä, mitä vapahtaja siitä sanoo. Katsokaammepa, tokko raamattu kieltää semmoisten juomain käytännön, joidenka ylenmääräinen nauttiminen voi saattaa juojan päihtyneesen tilaan (I). Me tahdomme vielä lausua muutamia sanoja siitä, mitenkä raamatun mukaan kristittyjen ihmisten ylipäänsä pitää käyttäytyä niitten lahjain ja nautintojen suhteen, joita maailmassa on tarjona (II).

* * * * *

(I). Viini on ainoa päihdyttävä juoma, jota raamatussa mainitaan. Sitä mainitaan jotenkin usein ja jo jotenkin aikaiseen. Noa se vedenpaisumuksen jälkeen istutti ensimmäiset viinitarhat; mutta hän ei voinut vastustaa sitä vaaraa, mikä tässä Jumalan lahjassa on. Hän ei siis ainoastaan syönyt rypäleitä, eikä juonut ainoastaan rypäleiden vasta puserrettua mehua, vaan hän myöskin käytti viiniä ja nautti liian paljon sillä tavoin saatua päihdyttävää juomaa. Suuri on niiden joukko, jotka eivät ole voineet torjua samaa vaaraa, ja sen kautta on tullut paljon pahennusta. Lot esim. teki päissänsä sukurutsauksen ja monessa muussa raamatun paikassa puhutaan viinistä. Milloin sitä kiitetään arvokkaaksi Jumalan lahjaksi, jota tulee antaa surullisille ja joka ilahuttaa ihmisen mieltä (Sananl. 31, 6. Ps. 104, 15. Saarn. 10, 19), milloin lukee: viina ja vaimot tekevät viisaat miehet hulluiksi, ja jotka porttoin kanssa yhteyttä pitävät tulevat mielipuoliksi (Syrak. 19, 2 j.n.e.) Mutta yhtä vähän kuin naimatonta säätyä puolustetaan sen tähden, että naiset usein viettelevät mukaan hulluuteen, yhtä vähän vaaditaan viinin nauttimattomuutta sen pahan tähden, minkä muni saapi aikaan. Ainoastaan nasiirien piti olla viiniä juomatta, mutta suuri siitähän seuraa, että sen nauttiminen muulle kansalle oli sallittu. Viinin nauttimattomuus oli erityinen tunnusmerkki siitä, että nasiireilla oli oma omituinen suhteensa Herraan. Mutta merkki on yhtä vähän kuin leikkaamaton kukkakaan mikään korkeampi aste hurskautta.

Mutta missä suhteessa on vapahtaja tähän? Mitä sanoo hän ja mitä sanovat apostolit? Apostolit lähettävät kirjeensä (kreikkalaisroomalaiseen) maailmaan, missä juopumuksen kaikki paheet olivat jokapäiväisiä. Kuitenkin etsimme niistä turhaan kieltoa viinin juomisesta. "Älkäät juopuko viinasta" varoittavat he kristityitä; mutta viinin kohtuullisesta nautinnosta ei kielletä. Paavali vielä kehoittaakin Timoteusta juomaan viiniä huonon vatsansa tähden.

Ja vapahtaja sitten? Hän ei ollut läheskään teetotaler'i! Tuhmaa olisi ollut hänen vihollistensa panetteleminen, kun he kutsuivat häntä viinin juojaksi, joll'ei hän ollenkaan olisi juonut viiniä. Tiedämmehän, että kaivoveden muuttaminen hyväksi, jaloksi viiniksi oli hänen ensimmäinen ihmeensä. Vieläpä enemmänkin. Kun hän asetti pyhän ehtoollisen, teki hän viinin verensä esikuvaksi, ja tätä viiniä ei ole juhlaa viettävän seurakunnan ainoastaan katseleminen, vaan myöskin juominen. Vieläpä yksi hänen viimmeisiä lauseitansa sisältää, ett'ei hän enään juo viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti, kuin hän juo sen uuden Isänsä valkokunnassa. (Matt. 26: 29). Siis myöskään sieltä: ilon pöydästä Jumalan ijäisessä, muuttumattomassa valtakunnassa ei puutu viinillä täytettyjä maljoja. Ei suinkaan, Kristus ei ollut mikään teetotaler'i, sitävastoin Muhammet, Kristuksen irvikuva, kielsi ehdottomasti kaikkia uskolaisiansa nauttimasta päihdyttäviä juomia. Ainakin tämän pitäisi herättää totista miettimistä niissä teetotaler'eissa, jotka kieltävät viinin nautinnon itsessään. Olipa viinin väärinkäyttäminen Jesuksen aikaan kuinka suuri hyvänsä, – ei Herran päähän pistänyt koskaan kehoittaa täydelliseen viinin nauttimattomuuteen. Mutta useat teetotaler'eista ovat niin johdonmukaisia, että he ehtoollisessa viinin asemesta käyttävät hedelmämehua tahi jotakin muuta nestettä. He eivät, kummallista kyllä, näy huomaavan, että he sillä tavoin oikaisevat vapahtajaansa ja kuningastansa.

Mutta kuinka suoriutuvat teetotaler'it edellä mainituista tositapauksista ja esimerkeistä? Kyllä vastaus tähän olisi hyvin lystikäs ja naurettava, joll'ei asia olisi niin totista laatua. Sillä kun he hyvinä englantilaisina kristittyinä eivät kuitenkaan tahdo olla raamattua viisaammat, täytyy heidän, joko sitten tahtovat tahi eivät, sitä vääristellä ja sillä tavoin joutua joko tietäen tahi tietämättänsä ulkokullatuiksi. Edessäni on "Katkismus lapsia varten" ("The Band of Hope Catechism"), jossa on 52 kappaletta kysymyksiä ja vastauksia, ja lisäksi vielä laulukirja. Tätä joukoittain levinnyttä kirjaa käyttävät useat (ei kaikki) temperance-meetingjohtajat 52:na sunnuntaina lapsia opettaessansa, niin että joka kerta on yksi luku aineena. Onpa tosiaankin houkka aate 52 kertaa vuodessa kiihdyttää pienokaisia päihdyttäviä juomia vastaan ja samalla mättää heihin kauheimpia tuhmuuksia. Sillä mahdotonta on kertoa, minkälaisia tuhmuuksia tässä katkismuksessa tarjotaan luettavaksi. Siinä selitetään esim. 1 Piet. 5: 8: "Olkaat raittiit ja valvokaat" – näin: Kreikkalaisessa testamentissa lukee: "Älkää juoko!" Joka kreikkaa ymmärtää, se tietää, että tämä suoraan sanoen on valhetta. – Kuunnelkaammepa kuitenkin sanasta sanaan muutamia paikkoja! 50: nnen kappaleen päällekirjoitus on: "Vapahtajan esimerkki". Kysymys: Mutta eikö siis monta hyvää ihmistä ole juonut kohtuullisesti? Vastaus: On kyllä, samoin kuin monta hyvää ihmistä on tottunut pitämään orjia, koska heillä ei ollut parempaa tietoa (sic!). Kysymys: Mutta eikö Jesus Kristus itse ole tehnyt ja juonut päihdyttävää viiniä? Vastaus: Ei suinkaan, sitä emme voi uskoa; se olisi ollut hänen arvoansa alentavaa, eikä ole mitään todistusta siitä, että hän olisi tehnyt tahi nauttinut käytettyä ja päihdyttävää viiniä. Ainoan kerran, jolloin tiedämme hänelle viiniä tarjotun, nimittäin kun hän ristiinnaulittiin, kieltäysi hän sitä nauttimasta – j.n.e.

13"Temperance" merkitsee, kuten tietty on, itsessään ainoastaan kohtuutta. Alkujaan tarkoittivat yhdistykset juopumusta vastaan ainoastaan kohtuullisuutta päihdyttävien juomain käyttämisessä; mutta melkein kaikki kohtuuden-yhdistykset ovat hajonneet. Sana "temperance" on kuitenkin pysynyt käytännössä ja sillä tarkoitetaan itsensä hillitsemistä semmoisten juomain nauttimisesta.