KYMMENES PÄIVÄ
KOLMAS KERTOMUS
Mitridanes on kateellinen Nathanille hänen jaloutensa tähden ja menee häntä surmaamaan. Hän tulee Nathania tuntematta hänen luokseen, ja tämä itse neuvoo hänelle tavan, miten hän sen voi tehdä. He kohtaavat Nathanin neuvon mukaan toisensa eräässä metsässä, Mitridanes tuntee Nathanin, häpeää ja tulee hänen ystäväkseen.
Aivan varmaa on, että Kiinan puolella, jos voi uskoa genovalaisten ja muiden niillä seuduilla käyneiden sanoja, oli ennen ylhäissyntyinen ja verrattoman rikas mies nimeltä Nathan. Hänellä oli asunto lähellä tietä, jota jokaisen, joka tahtoi matkustaa itämailta länteen tai lännestä itään, täytyi melkein pakosta kulkea. Ja koska hän oli luonteeltansa ylevä ja antelias ja halusi, että hänet tunnettaisiin hänen teoistaan, niin hän teetti sinne, koska siellä oli paljon mestareita, lyhyessä ajassa niin kauniin ja suuren ja kallisarvoisen palatsin kuin koskaan on nähty, ja antoi varustaa sen oivallisesti kaikella sellaisella, mitä tarvittiin ylimysten vastaanottoa ja kestitsemistä varten. Ja kun hänellä oli sitäpaitsi suuri ja hieno talonväki, niin antoi hän ottaa miellyttävästi ja juhlallisesti vastaan ja osoittaa kunnioitusta jokaiselle, joka sinne tuli tai sieltä lähti. Ja niin pitkälle hän meni tässä kiitettävässä menettelyssään, ettei ainoastaan itä, vaan melkein koko länsikin tunsi hänet maineelta.
Ja kun hän sitten oli jo vanha, mutta ei silti väsynyt kohteliaisuuteensa, tapahtui, että hänen maineensa tuli erään nuorukaisen korviin nimeltä Mitridanes, joka oli kotoisin melkoisen läheltä hänen paikkaansa. Ja tämä, joka tiesi, etteivät hänen rikkautensa olleet vähemmät kuin Nathaninkaan ja joka oli tullut kateelliseksi Nathanille hänen maineensa ja ylevyytensä tähden, päätti joko tuhota tai pienentää Nathanin kunnian vielä suuremmalla anteliaisuudella.
Niinpä hän teetti samanlaisen palatsin kuin Nathanillakin oli ja alkoi harjoittaa niin rajatonta kohteliaisuutta kuin kukaan saattaa kaikkia kohtaan, jotka sitä kautta menivät tai tulivat. Ja kieltämättä hänestä tuli lyhyessä ajassa sangen kuuluisa mies.
Mutta eräänä päivänä tapahtui, että kun nuorukainen oleskeli aivan yksin palatsinsa pihalla, niin yhdestä palatsin portista tuli sisään eräs eukko ja pyysi häneltä almua ja sai sen. Ja kun hän tuli sitten takaisin toisesta portista hänen luokseen, niin hän sai uudestaan, ja sitä tehden perätysten kaksitoista kertaa. Mutta kun hän palasi kolmannentoista kerran, niin Mitridanes sanoi: Kunnon nainen, sinä olet sangen ahkera pyytämään. Ja antoi kuitenkin hänelle almun. Mutta kun vanhus nämä sanat kuuli, niin hän sanoi: Voi Nathan, miten ihmeellinen sinun anteliaisuutesi on! Sillä kahdenneljättä portin kautta, jotka hänen palatsissaan niinkuin tässäkin on, minä kuljin ja pyysin häneltä almua, eikä hän kertaakaan tuntenut minua niin, että olisi sen osoittanut, ja aina häneltä sain. Ja täällä en kulkenut vielä kuin kolmentoista kautta, niin minut tunnettiin ja minua torutaan.
Ja niin sanoen vaimo lähti eikä enää palannut.
Kun Mitridanes kuuli vanhuksen sanat, niin hän joutui raivoisan vihan valtaan, ikäänkuin se, mitä hän kuuli Nathanin maineesta, olisi vähentänyt hänen kunniaansa. Ja hän sanoi: Voi minua onnetonta. Milloin pääsen Nathanin veroiseksi anteliaisuudessa edes suurissa asioissa, saati sitten hänet voitan, niinkuin yritän, kun en pienimmässäkään voi häntä lähestyä. Totisesti minä ponnistan turhaan, ellen saa raivatuksi häntä maan päältä. Ja koskei vanhuus häntä korjaa, niin täytyy minun viipymättä tehdä se omin käsin.
Ja tällaisen kiivastuksen vallassa hän kavahti ylös ja ilmaisematta kenellekään aiettaan nousi pienen saattueen keralla hevosen selkään ja saapui kolmen päivän kuluttua sinne, missä Nathan asui.
Hän antoi tovereilleen määräyksen, että heidän oli meneteltävä niin, kuin eivät olisi hänen seuralaisiaan eivätkä häntä tuntisi, ja hankittava itselleen huone, kunnes hänestä jotain kuulisivat. Ja kun hän illan tullen saapui sinne ja oli yksin, niin kohtasi hän lähellä kaunista palatsia Nathanin aivan yksinään. Tämä, joka oli huvikseen kävelemässä, ei ollut lainkaan komeassa puvussa, ja koska Mitridanes ei häntä tuntenut, niin kysyi hän häneltä, voisiko hän neuvoa, missä Nathan asui.
Nathan vastasi hänelle iloisesti: Poikani, tällä seudulla ei ole ketään, joka voisi sanoa sinulle sen paremmin kuin minä. Ja siksi minä, jos tahdot, opastan sinut sinne.
Nuorukainen sanoi, että tämä olisi hänestä hyvin mieleen, mutta ettei hän, jos se kävisi päinsä, tahtonut Nathanin häntä näkevän ja tuntevan.
Siihen Nathan sanoi: Ja senkin minä teen, koska sitä haluat.
Mitridanes laskeusi niin ollen satulasta ja kulki Nathanin kanssa, antautuen pian miellyttäviin pakinoihin, aina tämän palatsin luo saakka. Siellä Nathan käski erään palvelijansa ottamaan nuorukaisen hevosen ja lähestyen häntä ja puhuen hänen korvaansa määräsi, että hän ilmoittaisi kaikille talossa, ettei kukaan saisi sanoa nuorukaiselle hänen olevan Nathanin. Ja se tapahtui.
Mutta kun he tulivat palatsiin, niin Nathan vei Mitridaneen sangen kauniisen kamariin, jossa häntä ei voinut nähdä kukaan muu kuin ne, jotka hän oli määrännyt häntä palvelemaan. Ja siellä antoi hän kestitä häntä komeasti ja piti hänelle itse seuraa.
Hänen kanssaan ollessaan Mitridanes alkoi kunnioittaa häntä kuin omaa isäänsä. Mutta kuitenkin hän kysyi häneltä, kuka hän oli.
Siihen vastasi Nathan: Minä olen Nathanin vähäpätöinen palvelija, ja olen ollut lapsuudesta vanhaksi saakka hänen parissaan, mutta hän ei ole ylentänyt minua sen korkeammalle kuin näet, joten minä en voi, miten kaikki muut häntä kehukootkin, häntä paljoa kiittää.
Nämä sanat herättivät Mitridaneessa toivon, että hän voisi nyt toteuttaa äskeistä mukavammin ja vaarattomammin kieron aikeensa.
Nathan kysyi häneltä puolestaan kohteliaasti, kuka hän oli ja mille asialle hän oli tänne tullut, ja tarjosi hänelle neuvoaan ja apuaan kaikessa, missä hän voi. Mitridanes vitkasteli jonkun aikaa vastaamasta, mutta viimein hän päätti uskoa aikeensa hänelle, ja pyysi kiertäen kaartaen hänen luottamustaan ja sitten hänen neuvoaan ja apuaan, sekä ilmaisi hänelle täydellisesti, kuka oli ja mitä varten tänne tullut ja millaisista vaikutteista.
Kun Nathan kuuli Mitridaneen puheet ja hurjan aikeen, niin hän aivan tyrmistyi; mutta kauan vitkastelematta hän kuitenkin vastasi hänelle lujamielisesti ja tyynin kasvoin: Mitridanes, jalo mies oli sinun isäsi, jota huonompi sinä et tahdo olla, koska olet tehnyt niin korkean päätöksen, nimittäin olla antelias kaikille. Ja minä kiitän suuresti kateuttasi, jota kannat Nathanin avuja kohtaan, sillä jos sellaista olisi paljon, niin maailma, joka nyt on kovin kurja, tulisi pian hyväksi. Aikeesi, jonka minulle ilmaisit, pysyy epäilemättä salassa, ja siinä saatan minä antaa sinulle paremminkin hyödyllisen neuvon kuin suurta apua. Ja neuvoni on tämä. Sinä voit nähdä täältä noin puolen peninkulman päässä metsikön, jossa Nathan kävelee melkein joka aamu aivan yksin, viipyen siellä huvikseen melkoisen ajan. Siellä on sinun helppo löytää hänet ja tehdä hänelle, mitä haluat. Ja kun hänet tapat, niin älä mene, jotta voisit palata esteettömästi kotiisi, sitä tietä, jota tulit, vaan sitä, jonka näet vasemmalta tulevan metsästä. Sillä vaikka tämä tie on hiukan huonompi, kulkee se lähempää kotiasi ja on sinulle turvallisempi.
Kun Mitridanes oli saanut tämän neuvon ja Nathan lähtenyt hänen luotaan, niin ilmoitti hän salaa tovereilleen, jotka myöskin nyt siellä olivat, missä heidän piti odottaa häntä seuraavana päivänä.
Mutta kun seuraava päivä tuli, niin meni Nathan, joka ei ollut mitenkään muuttanut mieltään, mitä tulee neuvoon, jonka oli antanut Mitridaneelle, yksin metsikköön kuolemaansa kohti.
Mitridanes otti herättyään jousensa ja miekkansa, sillä muita aseita ei hänellä ollut, nousi hevosen selkään ja ajoi siihen metsikköön, jossa hän näki jo kaukaa Nathanin aivan yksinään kävelemässä. Mutta koska hän tahtoi nähdä hänet ja kuulla hänen puhuvan ennen tappamista, niin hän karahutti häntä vastaan, tarttui kääreesen, joka hänellä oli päässä, ja sanoi: Vanhus, sinä olet kuoleman oma!
Siihen ei Nathan vastannut muuta kuin: Kai minä olen sen ansainnut.
Kun Mitridanes kuuli hänen äänensä ja katsahti hänen kasvoihinsa, niin tunsi hän hänet yhtäkkiä samaksi mieheksi, joka oli ottanut hänet niin ystävällisesti vastaan, tuttavallisesti opastanut ja rehellisesti neuvonut. Ja silloin hänen raivonsa heti raukesi ja viha muuttui häpeäksi. Ja hän heitti pois miekan, jonka oli jo paljastanut Nathania tappaakseen, laskeusi hevosen selästä, lankesi itkien Nathanin jalkoihin ja sanoi: Selvästi nyt näen, rakas vanhus, teidän anteliaisuutenne, kun ajattelen, miten viisaasti olette tullut tänne antamaan minulle henkenne, jota minä, ilman mitään syytä, ilmaisin teille himoitsevani. Mutta Jumala, joka piti parempaa huolta minun velvollisuuksistani kuin minä itse, avasi sillä hetkellä, jolloin se oli enimmän tarpeen, järkeni silmät, jotka kurja kateus oli sokaissut. Ja siksi tunnen minä nyt, kuta valmiimpi te olette ollut haluani täyttämään, sitä syvemmin velvollisuuteni katua hairahdustani. Kostakaa siis minulle niinkuin arvelette rikokseni ansainneen.
Nathan nosti Mitridaneen maasta ja syleili ja suuteli häntä hellästi ja sanoi: Poikani, yritystäsi, miksi sitä kutsutkaan, pahaksi tai muuksi, ei tarvitse pyytää eikä antaa anteeksi, sillä sinä et aikonut sitä toteuttaa vihassa, vaan siksi, että tahdoit itseäsi pidettävän parempana muita. Elä siis minun puolestani rauhassa ja ole varma, ettei ole toista ihmistä, joka rakastaisi sinua niin kuin minä. Sillä minä näen sinun sielusi korkeuden, koska et ole antautunut kokoamaan rahaa, niinkuin kurjimukset tekevät, vaan jakelemaan jo koottua. Äläkä häpeä sitä, että olet aikonut surmata minut kuuluisaksi tullaksesi, äläkä usko, että minä sitä ihmettelen. Korkeimmilla keisareilla ja suurimmilla kuninkailla ei ole juuri mitään muuta ammattia kuin tappaa, eikä pelkästään yhtä ihmistä, niinkuin sinä aioit, vaan lukemattomia, ja polttaa ja hävittää kaupunkeja laajentaakseen valtakuntiaan ja siten lopullisesti omaa mainettaan. Sinä et siis siinä, että tahdoit itsesi kuuluisaksi tehdäksesi surmata ainoastaan minut, tehnyt mitään ihmeellistä tai uutta, vaan jotain sangen tavallista.
Mitridanes ei kaunistellut kieroa haluaan, vaan kiitti Nathania hänen keksimästään jalosta puolustuksesta. Ja puhellessaan johtui hän sanomaan ihmettelevänsä tavattomasti, kuinka Nathan oli voinut alistua sellaiseen ja häntä siihen neuvoa ja opastaa. Siihen Nathan vastasi: Mitridanes, en tahdo, että sinä ihmettelet minun neuvoani ja päätöstäni, sillä siitä ajasta, jolloin tulin omaksi herrakseni ja päätin tehdä samaa kuin sinä olet alkanut tehdä, ei talooni ole tullut koskaan ketään, jota minä en olisi vointini mukaan tyydyttänyt niissä asioissa, mitä hän minulta anoi. Sinä tulit tänne haluten henkeäni, joten minä, kun kuulin pyyntösi, päätin kohta sen sinulle lahjoittaa, ettet sinä olisi ainoa, joka lähtisi täältä saamatta pyyntöään täytetyksi. Ja jotta sinä sen saisit, annoin sinulle sellaisen neuvon, jota pidin hyvänä, että voisit ottaa henkeni kadottamatta samalla omaasi. Ja siksi sanon sinulle vieläkin ja pyydän, että sen ottaisit, jos sitä tahdot, ja tyydyttäisit sillä itseäsi. En tiedä, miten sen paremmin voisin antaa. Minä olen käyttänyt sitä ja kahdeksankymmentä vuotta omaksi ilokseni ja onnekseni ja tiedän, että minulle luonnon järjestyksen mukaan, jota ihmiset ja kaikki muu noudattavat, on suotu enää ainoastaan vähän aikaa. Siksi pidän paljon parempana lahjoittaa sen pois, kuten olen aina aarteitani lahjoitellut ja käyttänyt, kuin säilyttää sitä siksi, kunnes luonto ryöstää sen vasten tahtoani minulta. Vähäpätöinen lahja olisi antaa toiselle satakin vuotta. Kuinka paljon vähäpätöisempi on siis lahjoittaa ne kuusi, kahdeksan vuotta, mitä minulla enää on täällä oltavaa. Ota se nyt vaan, jos sitä tarvitset, pyydän sitä sinulta, sillä sinä aikana, minkä olen elänyt, en ole tavannut ketään, joka olisi halunnut sitä, enkä tiedä, voinko enää tavatakaan sellaista, joka sitä pyytäisi, jollet sinä nyt sitä ota. Ja vaikkapa sattuisikin niin, että jonkun sellaisen tapaisin, niin tunnen, että kuta kauemmin sitä säilytän, sitä arvottomammaksi se tulee. Ja siksi, ota se nyt, ennenkuin se tulee vielä joutavammaksi, sitä pyydän.
Mitridanes sanoi kovasti häveten: Jumala varjelkoon minua edes haluamasta sellaista kalleutta, kuin teidän henkenne on, kuten vähän aikaa sitten tein, saatikka sitä ottamasta, kun te sitä tarjoatte. Sen ikävuosia en tahtoisi vähentää, vaan lisäisin niitä mielelläni omillani.
Silloin sanoi Nathan nopeasti: Ja jos sen voisit, tahtoisitko niitä lisätä ja antaa minun tehdä sinulle sellaista, jota en ole koskaan tehnyt kellekään, nimittäin ottaa sinulta jotain, jota en ole koskaan muilta ottanut? Tahtoisin, vastasi Mitridanes heti. No tee sitten, sanoi Nathan, niinkuin pyydän. Sinä jäät nuorena miehenä, niinkuin olet, tänne talooni ja käytät nimeä Nathan. Ja minä menen sinun kotiisi ja otan iäksi nimekseni Mitridanes.
Silloin Mitridanes vastasi: Jos minä osaisin elää niin hyvästi kuin te osaatte ja olette osannut, niin ottaisin kauan mietiskelemättä vastaan sen, mitä tarjoatte. Mutta kun minusta näyttää olevan sangen varmaa, että minun tekoni vähentäisivät Nathanin kunniaa, ja koska en tahdo turmella toiselta sellaista, jota en osaa itselleni hankkia, niin en sitä ota.
Tällaisia ja monia muita miellyttäviä sanoja keskenään vaihtaen palasivat he Nathanin toivon mukaan yhdessä palatsiin, jossa Nathan osoitti monta päivää suurenmoista kunnioitusta Mitridaneelle ja vahvisti häntä kaikin keinoin ja tiedoillaan hänen suuressa ja ylevässä aikeessansa. Ja kun Mitridanes tahtoi seuralaisineen palata kotiin, ja Nathan oli osoittanut hänelle sangen selvästi, ettei hän koskaan voisi päästä anteliaisuudessa hänen edelleen, niin hän laski hänet menemään.
YHDEKSÄS KERTOMUS
Messer Torello kestitsee Saladinia kauppiaana. Ristiretki aloitetaan. Messer Torello määrää puolisolleen ajan, milloin hän saa mennä uusiin naimisiin, ja joutuu vangiksi sekä haukan kesyttäjänä sultaanin tietoon. Saladin tuntee hänet, ilmaisee itsensä hänelle ja osoittaa hänelle suurta kunnioitusta. Messer Torello sairastuu, ja hänet viedään taikatempuilla yhtenä yönä Paviaan. Siellä hänen vaimonsa tuntee hänet häissä, kun häntä naitetaan uudelleen, ja he palaavat yhdessä kotiinsa.
Nyt kerron teille, että, mikäli muutamat vakuuttavat, kristityt tekivät keisari Fredrik Ensimäisen aikana yleisen ristiretken valloittaakseen Pyhää maata. Tästä sai Saladin, joka oli voimakas herra ja silloin Babylonin sultaani, jonkun verran aikaisemmin kuulla, ja hän päätti nähdä omin silmin kristittyjen herrain valmistukset tätä retkeä varten, voidakseen itse paremmin valmistautua. Ja järjestettyään kaikki asiansa Egyptissä hän oli aikovinaan toivioretkelle ja lähti matkalle kauppiaan asussa, seuranaan kaksi korkeimpia ja kaikkein älykkäimpiä miehiään ja ainoastaan kolme palvelijaa.
Kun hän siten oli matkustanut monien kristittyjen maakuntain kautta ja ratsasti Lombardiassa, aikoen jatkaa retkeä vuorten toiselle puolelle, niin tapahtui, että kun hän kulki Milanosta Paviaan ja oli jo iltapuoli, niin hän ja hänen seurueensa kohtasivat tiellä erään ylimyksen nimeltä messer Torello d' Istria. Tämä oli kotoisin Paviasta ja oli nyt menossa palvelijoineen ja koirineen ja haukkoineen eräälle kauniille tilalleen, joka hänellä oli Ticinon varrella.
Kohta kun Torello näki heidät, huomasi hän, että he ovat ylimyksiä ja muukalaisia, ja halusi osoittaa heille kunnioitustaan. Ja siksi hän, kun Saladin kysyi eräältä hänen palvelijaltaan, pitkäkö matka täältä vielä oli Paviaan ja ehtisivätkö he sinne enää oikeaan aikaan, ei antanut palvelijan vastata, vaan vastasi itse: Herrat, te ette voi ehtiä Paviaan enää niin aikaisin, että pääsisitte sisään.
Suvaitkaa siis, sanoi Saladin, neuvoa meille, koska olemme muukalaisia, paikka, johon parhaiten voimme majoittua.
Messer Torello sanoi: Sen minä teen mielelläni. Minä olin juuri aikeissa lähettää yhden näistä miehistäni lähelle Paviaa eräälle asialle. Minä annan hänet teidän mukaanne, ja hän opastaa teidät erääsen paikkaan, johon voitte majoittua sangen mukavasti.
Ja hän meni älykkäimmän palvelijansa luo ja määräsi, mitä oli tehtävä, ja lähetti hänet heidän kanssaan. Mutta itse hän kiiruhti tilalleen ja valmistutti niin hyvän ja kauniin illallisen kuin taisi ja antoi asettaa pöydät puutarhaan, ja tämän tehtyään hän meni portille heitä odottamaan.
Palvelija vei ylimyksiä, jutellen heidän kanssaan kaikenlaisista asioista, eräitä syrjäteitä myöten, kunnes toi heidät, heidän sitä huomaamatta, herransa olinpaikkaan. Ja kun messer Torello heidät näki, niin hän asteli heitä vastaan ja sanoi hymyillen: Herrat, te olette suuresti tervetulleet.
Saladin, joka oli sangen älykäs mies, ymmärsi ritarin peljänneen sitä, että he eivät olisi ehkä suostuneet kutsuun, jos hän olisi pyytänyt heitä silloin, kun heidät kohtasi; siksi oli hän viekkaudella opastanut heidät kotiinsa, niin etteivät he voisi kieltäytyä viettämästä iltaa hänen kanssaan. Ja vastaten hänen tervehdykseensä Saladin sanoi: Herrani, jos ihminen voisi valittaa sitä, että on kohteliaita miehiä, niin täytyisi meidän tehdä se valitus teitä vastaan, joka olette, puhumatta siitä, että estitte meitä hieman matkallamme, pakoittanut meidät ottamaan vastaan sellaisen kohteliaisuuden-osoituksen kuin teidän on, ansaitsematta hyväntahtoisuuttanne muulla kuin tavallisella tervehdyksellä.
Älykäs ja kaunosanainen ritari vastasi: Herrat, se kohteliaisuus, mitä te meidän puoleltamme saatte, on köyhää sen rinnalla, jota te, jo senkin mukaan, mitä voin ulkonäöstänne päättää, ansaitsisitte. Mutta tosiaan ette olisi voinut Pavian ulkopuolella löytää paikkaa, joka olisi ollut hyvä. Älkää niin ollen pahastuko, vaikka olettekin kulkeneet hieman syrjään tiestä, saadaksenne hiukan vähemmän epämukavuuksia.
Ja kun hän oli näin sanonut, tulivat palvelijat vieraiden ympärille ja ottivat heidän hevosensa hoitoonsa, kun he olivat laskeutuneet satulasta. Ja sitten Torello vei nuo kolme ylimystä kamareihin, jotka oli heille varustettu ja riisutti siellä heiltä jalkineet ja virvoitti heitä raikkailla viineillä ja piti heille itse ystävällisin puhein seuraa siihen saakka, kunnes voitiin syödä illallista.
Saladin ja hänen toverinsa ja palvelijansa osasivat kaikki italiaa, joten he ymmärsivät ja heitä ymmärrettiin sangen hyvin, ja jokaisesta heistä tuntui tämä ritari maailman miellyttävimmältä ja hienoimmalta mieheltä ja puheissa taitavammalta, mitä he koskaan olivat vielä nähneet. Messer Torello toisaalta taas ajatteli, että he olivat mainioita miehiä ja paljon arvokkaampia kuin hän ensin oli luullut, joten hän pahoitteli suuresti itsekseen, ettei voinut kestitä heitä tänä iltana muullaisella seuralla eikä komeammilla kemuilla. Mutta hän päätti parantaa puutteen seuraavana päivänä, ja neuvottuaan eräälle palvelijalleen, mitä aikoi tehdä, lähetti hän hänet puolisonsa luo, joka oli sangen viisas ja jalo nainen, läheiseen Paviaan, jonka portteja ei lainkaan suljettu. Ja tämän tehtyään vei hän ylimykset puutarhaan ja kysyi heiltä kohteliaasti, ketä he olivat.
Saladin vastasi hänelle: Me olemme kyprolaisia kauppiaita ja tulemme
Kyprosta ja menemme asioillemme Parisiin.
Silloin sanoi messer Torello: Jumala suokoon, että tämä meidän seutumme kasvattaisi sellaisia aatelismiehiä kuin näen Kypron kauppiaiden olevan.
Kun tähän tapaan oli juteltu jonkun aikaa, tuli illallishetki; silloin pyysi hän heitä itseään valitsemaan paikkansa pöydässä, ja sitten palveltiin heitä sangen hyvin ja järjestyksessä, vaikka se olikin ainoastaan tilapäinen ateria. Ja kun he olivat nousseet pöydästä, niin ei kulunut kauan, ennenkuin Torello, ajatellen heidän olevan uupuneita, vei heidät sangen kauniisiin vuoteihin lepäämään, ja meni itsekin vähän sen jälkeen nukkumaan.
Paviaan lähetetty palvelija vei sanan messer Torellon vaimolle, joka oli varustettu paremminkin kuninkaallisella kuin naisellisella mielenlaadulla. Tämä kutsutti luokseen useita miehensä ystäviä ja palvelijoita, ja antoi valmistaa kaikki, mitä tarvittiin suuriin pitoihin, ja kutsutti soihtujen valossa paljon kaikkein ylhäisimpiä kaupunkilaisia juhliin, ja antoi varustaa liinoja ja verhoja ja nahkoja sekä panna kaikki täydellisesti kuntoon, mistä hänen miehensä oli lähettänyt hänelle sanan.
Kun päivä tuli ja ylimykset nousivat ylös, asettui messer Torello heidän kanssaan hevosen selkään ja tuotettuaan haukkansa vei heidät läheiselle suolle, ja näytti, miten haukat ajoivat. Mutta kun Saladin tiedusteli jotakuta, joka opastaisi hänet Paviaan ja sen parhaasen majataloon, niin messer Torello sanoi: Minä tulen itse oppaaksi, sillä minun täytyy lähteä sinne. He uskoivat häntä ja olivat tyytyväisiä ja lähtivät hänen kanssaan matkalle.
Kello oli yhdeksän tienoilla aamulla, kun he saapuivat kaupunkiin, ja luullen, että heidät oli tuotu sen parhaasen majataloon, joutuivat messer Torellon kanssa hänen talonsa luo. Sinne oli jo tullut hyvinkin viisikymmentä arvokkainta kaupunkilaista ottamaan vastaan ylimyksiä, joiden suitsia ja jalustimia pitämään he riensivät heti heidän ympärilleen.
Tämän nähdessään Saladin ja hänen toverinsa ymmärsivät kohta, mitä se merkitsi, ja sanoivat: Messer Torello, tämä ei ole sitä, mitä me teiltä pyysimme. Te teitte kylliksi jo menneenä yönä, ja paljon enemmänkin kuin me toivoimme, joten olisitte hyvin voinut antaa meidän jatkaa matkaamme.
Mutta messer Torello vastasi: Herrat, siitä, mitä minä eilen illalla teille tein, olen minä kiitollinen enemmän sattumalle kuin teille, koska se yllätti teidät tiellä sellaiseen aikaan, että teidän oli tarpeellista tulla minun pieneen kotiini. Mutta tämän-aamuisesta on minulla teitä kohtaan velvollisuuksia ja samoin kaikilla näillä ylhäisillä herroilla, jotka ympärillämme seisovat. Jos teistä siis näyttää kohteliaalta kieltäytyä aterioimasta heidän kanssaan, niin voitte sen tehdä, jos haluatte.
Saladin ja hänen toverinsa alistuivat ja laskeusivat satulasta, ja ylimykset ottivat heidät iloisesti vastaan ja veivät huoneihin, jotka oli heitä varten varustettu komeasti kuntoon. Ja kun he olivat riisuneet pois matka-asut ja hiukan virkistelleet, tulivat he saliin, jossa oli kaikki loisteliaasti valmistettu. Sitten tuotiin kättenpesuvettä, ja kun heidät oli sijoitettu hyvässä ja kauniissa järjestyksessä pöytään, niin palveltiin heitä, monia ruokalajeja tarjoten, niin oivallisesti, että vaikka keisari olisi tullut, ei hänelle olisi voitu osoittaa enemmän kunnioitusta. Ja vaikka Saladin ja hänen toverinsa olivat suuria herroja ja tottuneet näkemään valtavia asioita, niin siitä huolimatta he ihmettelivät suuresti tätä, mikä oli heistä sitäkin jalompaa, kun otti huomioon ritarin aseman, sillä he tiesivät, ettei hän ollut ruhtinas, vaan ainoastaan kaupunkilainen.
Kun oli syöty ja pöydät korjattu, niin keskusteltiin jonkun verran muistakin asioista. Ja koska oli kova helle, niin menivät kaikki Pavian ylimykset levolle, mutta hän itse jäi heidän kolmen seuraan ja astui heidän kanssaan erääsen kamariin ja kutsutti sinne, ettei heiltä jäisi mitään hänen kalleuksiaan näkemättä, oivallisen puolisonsa. Tämä, joka oli sangen kaunis ja kookas ja kalliilla vaatteilla koristettu, astui kahden lapsensa keskellä, jotka olivat kuin enkeleitä, heidän eteensä ja tervehti heitä suopeasti. Kun vieraat hänet näkivät, niin he nousivat ylös ja ottivat hänet kohteliaasti vastaan, pyysivät häntä seuraansa istumaan ja juttelivat iloisesti hänen kahden suloisen lapsensa kanssa.
Mutta sitten, kun rouva oli päässyt heidän kanssaan miellyttävään keskusteluun ja messer Torello lähtenyt vähäksi aikaa kamarista, kysyi rouva rakastettavasti heiltä, mistä he olivat ja minne menossa. Johon ylimykset vastasivat samoin kuin olivat messer Torellolle vastanneet.
Silloin sanoi rouva iloisin kasvoin: Siispä minä näen, että naisellinen aikeeni oli hyödyllinen, joten pyydän teitä osoittamaan minulle sen erikoisen suosion, ettette kieltäydy ottamasta vastaan ettekä halveksu sitä pientä lahjaa, jonka teille nyt tuotan, vaan, ottaen huomioon, että naiset antavat pienen sydämensä mukaan pieniä lahjoja, katsotte enemmän sen mielenlaatuun, joka antaa, kuin itseensä lahjaan, ja huolitte sen.
Ja hän tuotti jokaiselle heistä kaksi päällysvaatetta, toisen vuoratun veralla, toisen kärpännahkalla, jotka eivät olleet suinkaan porvareille tai kauppiaille soveltuvia, vaan suurille herroille, sekä kolme silkkistä jakkua ja liinaisia ja sanoi: Ottakaa nämä. Minä olen pukenut tällaisilla vaatteilla kuin teidät miehenikin. Ne saattavat olla, niin halpoja kuin ne ovatkin, teille hyödyksi, jos ottaa huomioon, että te olette kaukana vaimojenne luota ja että jo kuljettu ja vielä kuljettava matka on pitkä, kuin myöskin, että kauppiaat ovat hienoja ja siistiä miehiä.
Ylimykset ihmettelivät ja näkivät selvästi, ettei messer Torello missään suhteessa tahtonut laiminlyödä kohteliaisuutta heitä kohtaan, ja epäilivät, kun näkivät noiden kauppiaille soveltumattomain pukujen hienouden, että ehkä messer Torello oli tuntenutkin heidät. Mutta kuitenkin vastasi yksi heistä rouvalle: Nämä ovat, madonna, ylen kallista tavaraa ja sellaisia, ettei niitä sopisi halpojen ottaa, elleivät teidän pyyntönne, joihin ei voi vastata kieltävästi, meitä siihen pakoittaisi.
Tämän tehtyään, ja kun messer Torello oli jo palannut, toivotti rouva heidät Jumalan huomaan ja lähti heidän luotaan ja toimitti palvelijoillekin samantapaisia, mutta heidän asemansa mukaisia tavaroita.
Messer Torello sai monilla rukouksilla heidät suostumaan siihen, että he oleksivat hänen luonaan koko sen päivän. Ja senvuoksi pukeutuivat he vähän nukuttuaan vaatteihinsa ja lähtivät messer Torellon kanssa hiukan ratsastamaan kaupungille. Ja kun illallishetki oli tullut, aterioivat he komeasti monien arvokkaiden toverien kanssa.
Makuuajan tullen he menivät levolle, mutta kun päivä koitti ja he olivat nousseet ylös, niin näkivät he väsyneiden hiirakkojensa paikalla kolme suurta ja hyvää ratsuhevosta, ja samoin uudet vankat hevoset palvelijoitaan varten. Ja kun Saladin tämän huomasi, niin hän kääntyi toveriensa puoleen ja sanoi: Vannon kautta Jumalan, ettei ole koskaan ollut täydellisempää, kohteliaampaa ja älykkäämpää miestä kuin tämä. Ja jos kristityt kuninkaat ovat maassaan moisia kuninkaita kuin tämä ritari, niin ei Babylonin sultaanilla ole voimaa vastustaa heistä ainoatakaan, saati sitten niin monia kuin ne, joiden näemme varustautuvan karkaamaan hänen kimppuunsa!
Mutta kun hän tiesi, ettei auttanut vastustaa messer Torelloa, niin hän kiitti häntä sangen kohteliaasti ja nousi tovereineen hevosten selkään.
Messer Torello saattoi heitä useiden toverien kanssa pitkän matkaa kaupungin ulkopuolelle. Ja vaikka Saladinin oli ylen vaikeaa erota messer Torellosta, siksi mielistynyt oli hän häneen, niin kuitenkin pyysi hän häntä palaamaan takaisin, koska hänen itsensä täytyi kiiruhtaa. Ja messer Torello, joskin hänestä oli raskasta erota heistä, sanoi: Herrat, minä teen sen, kun niin tahdotte. Mutta sen minä teille sanon: en tiedä, ketä te olette, enkä kysy sitä enempää, koska ette sitä halua. Mutta olkaa ketä hyvänsä, niin älkää luulko tällä kertaa, että minä uskon teitä kauppiaiksi. Ja Jumalan haltuun vaan!
Saladin, joka oli jo hyvästellyt kaikkia messer Torellon seuralaisia, vastasi hänelle sanoen: Messere, saattaa vielä tapahtua, että me näytämme teille kauppatavaroitamme ja vahvistamme siten uskonne. Ja menkää nyt, Jumala kanssanne.
Saladin lähti siis nyt toveriensa kanssa, sillä vahvalla päätöksellä, että jos hänelle ikää riittää, eikä sota, jota hän odotti, sitä tuhoa, niin hän osoittaa vielä suurempaa kunnioitusta messer Torellolle kuin tämä oli hänelle osoittanut. Ja paljon hän puheli toveriensa kanssa hänestä ja hänen vaimostaan ja tavaroistaan ja menoistaan ja teoistaan, ylistellen kaikkea suuresti.
Mutta kun hän oli kierrellyt suuret vaivat kestäen kaikki lännen maat, niin hän meni toveriensa kanssa merelle ja palasi Aleksandriaan, ja varustautui, kaikki tarkoin tietäen, puolustukseen.
Messer Torello meni takaisin Paviaan, ja kauan hän aprikoi mielessään, ketä nuo kolme miestä olivat olleet, mutta ei päässyt koskaan totuudesta läheskään perille.
Kun ristiretken aika oli tullut ja kaikkialla tehtiin suuria varustuksia, niin päätti messer Torello, puolisonsa rukouksista ja kyyneleistä huolimatta, lähteä mukaan. Ja järjestettyään kaikki valmiiksi ja aikoessaan juuri nousta ratsun selkään, hän sanoi vaimolleen, jota hän suuresti rakasti: Vaimo, niinkuin näet, minä lähden tälle retkelle sekä ruumiillisen kunniani että sieluni autuuden tähden. Minä jätän nyt sinun hoitoosi meidän tavaramme ja kunniamme. Ja kun olen tosin varma menosta, mutta koska minulla ei ole, tuhansista syistä, joita voi sattua, mitään varmuutta paluusta, niin pyydän sinulta erästä suosionosoitusta. Ja se on, että odotat minua, mitä minulle sattuikaan, yhden vuoden ja kuukauden ja päivän, tästä päivästä lukien, jolloin lähden, menemättä uusiin naimisiin, ellet saa varmaa tietoa minun elämästäni.
Vaimo, joka itki kovasti, vastasi: Messer Torello, minä en tiedä, kuinka jaksan kantaa surun, johon minut jätätte matkustaessanne pois. Mutta jos elämäni olisi lujempi kuin murheeni, ja teille tapahtuisi jotain, niin eläkää ja kuolkaa varmana siitä, että minä elän ja kuolen messer Torellon vaimona, taikka hänen muistollensa.
Siihen sanoi messer Torello: Vaimo, olen vakuutettu, että se, mitä minulle lupasit, tapahtuu, mikäli asia sinusta riippuu. Mutta sinä olet nuori nainen, ja olet kaunis ja suurta sukua, ja kuntosi on oivallinen ja kaikkialla tunnettu. Ja siksi minä pelkään, että monet suuret ja ylhäiset herrat tulevat pyytämään sinua, ellei minusta mitään kuulu, veljiltäsi ja suvultasi. Heidän yllytyksiään vastaan et sinä voi puolustautua, miten tahtoisitkin, vaan sinun täytyy pakosta mukautua heidän tahtoonsa. Ja siitä syystä pyydän sinulta tätä odotusaikaa, enkä suurempaa.
Vaimo sanoi: Minä teen mikäli voin sen, mitä olen teille sanonut. Ja jos minun kuitenkin täytyisi tehdä toisin, niin tottelen teitä varmaan siinä asiassa, mitä minulta nyt pyydätte. Mutta rukoilen Jumalaa, että hän varjelisi teitä ja minua sellaisesta asemasta sillä ajalla.