VII
Bartek tuli niin voimattomana kotia, ettei hän moneen päivään voinut tehdä työtä. Se oli suuri onnettomuus koko taloudelle, joka välttämättömästi tarvitsi miehen voimakasta kättä. Magda auttoi itseään niin hyvin kuin hän taisi. Hän raastoi aamusta iltaan hänen naapurinsa, Czermienickin väki, auttoi häntä varojen mukaan, mutta se ei riittänyt ja talous meni rappiolle. Heillä oli vähän velkaa siirtolaiselle Justille, saksalaiselle, joka aikanaan oli hankkinut itselleen muutaman tynnyrin-alan maata Pognembinissä, ja jolla nyt oli paraat tulot koko kylässä ja sitä paitsi käteistä rahaa, jota hän lainasi melkoisella korolla. Ensi sijassa antoi hän rahoja armolliselle herralle Pan Jarzynskille. Jarzynskin nimi prameili aateliskalenterissa, ja juuri sen tähden täytyi talon loistoa pitää yllä. Muutoin lainaili Just rahoja talonpojillekin. Magda oli jo puoli vuotta ollut hänelle velkaa muutamia kymmeniä taaleria, joita hän oli käyttänyt osaksi talouteen, osaksi lähettänyt Bartekille sotaan. Mutta eihän se mitään merkinnyt. Taivaan herra antaisi kyllä hyvän sadon ja sillä hän kyllä maksaisi velkansa, kuin vaan työhön kykeneviä käsiä löytyi. Onnettomuudeksi ei Bartek voinut tehdä työtä. Magda ei tahtonut sitä oikein uskoa ja meni papin luo neuvottelemaan, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen Bartekia työhön. Ei mikään auttanut. Hänen henkeänsä alkoi ahdistaa, kuin hän oli hiukan ollut työssä ja hänen selkäänsä alkoi pakoittaa. Hän saattoi istua päiväkausia töllin edustalla, polttaa porsliinipiippuaan, jossa oli Bismarckin kuva univormussa ja kyrassikypärässä, tuijottaen eteensä voipuneella, uneliaalla katseella kuin jos kaikki vaivain jäljet eivät vielä olisi kadonneet ruumiista. Hän ajatteli sinne tänne, vähän sotaa, vähän voittojaan, Magdaa, vähän kaikkea, eikä juuri mitään.
Kerran kuin hän siinä istui, kuuli hän Franekin itkevän loitolla. Franek palasi koulusta ja ulvoi, että kaiku kuului. Bartek otti piipun suustaan:
– No Franek, mikä sinua vaivaa?
– Mikäkö minua vaivaa – ulvoi Franek.
– Niin, miksi ulvot?
– Minä olen saanut selkääni…
– Kuka on antanut sinulle selkään?
– Herra Boege, luonnollisesti.
Herra Boege oli opettaja Pognembinissä.
– Kuka on antanut hänelle luvan hakata sinua?
– Kyllä kai hänellä on siihen lupa, koska hän on niin tehnyt.
Magda, joka oli kaivanut puutarhassa, kiipesi aidan yli puutarhaveitsi kädessä.
– Mitä teit sitten? – kysyi Magda.
– Mitäkö minä tein! Boege haukkui minua puolalaiseksi siaksi, löi minua vasten suuta ja sanoi, että nyt kuin he olivat voittaneet ranskalaiset, saisimme me selkäämme, sillä nyt he olivat voimakkaimmat. Enhän minä ollut tehnyt hänelle mitään, hän kysyi minulta vaan, kuka oli suurin mies maailmassa ja silloin sanoin minä, että se oli paavi, mutta silloin löi hän minua, ja minä aloin huutaa, ja hän haukkui minua puolalaiseksi siaksi, ja sanoi, että nyt kuin he ovat antaneet ranskalaisille selkään…
Franek kertoi kertomistaan: "Mutta hän sanoi, ja minä sanoin…" Magda kätki kasvonsa käsiinsä, kääntyi Bartekin puoleen ja alkoi:
– Siinä saat kuulla! Siinä kuulet itse! Mene nyt sotimaan ranskalaisia vastaan ja anna sitten saksalaisten kurittaa lastasi kuin koiraa ja haukkua sitä! Mene vaan sotaan ja anna sitten saksalaisen hakata omaa lastasi. Siinä on palkkasi, raukka…
Magda alkoi, Franekin säestämänä, itkeä oman puheensa vaikutuksesta, Bartek avasi silmiään, suutaan ja ällistyi niin, ettei hän saattanut sanoa sanaakaan, vielä vähemmin ymmärtää, mistä oikeastaan oli kysymys.
Miten oli asian laita? Missä oli hänen voittojensa tulos…?
Hän oli jo istunut hetken ääneti, kuin hänen silmänsä rapsahtivat ja veri nousi hänen kasvoihinsa. Hämmästys, samoin kuin pelkokin, muuttuvat usein kehnoissa luonteissa raivoksi. Bartek nousi ylös yht'äkkiä ja hyökkäsi ulos purren hampaitaan.
– Minä kyllä juttelen hänen kanssaan.
Ja hän meni. Koulu ei ollut kaukana, kohta kirkon toisella puolella. Herra Boege seisoi juuri etehisessä, ympärillään porsaita, joita hän syötti.
Hän oli roteva mies, noin viidenkymmenen vuotias, vielä voimakas kuin tammi. Hän ei ollut liian lihava, ainoastaan hänen kasvonsa olivat pulleat, ja noissa kasvoissa ui kaksi paria isoja kalansilmiä, joista välkkyi rohkeus ja pontevuus.
Bartek meni suoraan hänen luokseen – Minkä tähden lyöt lastani, saksalainen, was? – kysyi hän.
Herra Boege peräytyi muutaman askeleen mittaili häntä silmillään ilman vähintäkään pelkoa ja sanoi tyynesti:
– Korjaa luusi, puolalainen koira!
– Minkä tähden lyöt lastani?
– Tahdotko sinäkin selkääsi, puolalainen härkä? Nyt näytän teille, kuka on herra täällä. Hiiteen mies! Mene valittamaan oikeuteen. Mars!
Bartek tarttui opettajan käsivarteen, alkoi puistella häntä ankarasti ja huusi käheällä äänellä:
– Tiedätkö, kuka minä olen? Tiedätkö, kuka on antanut ranskalaisille selkään ja kuka on puhunut Steinmetzin kanssa? Minkä tähden lyöt lastani, saksalainen lurjus?
Herra Boegen kalasilmät, jotka eivät olleet huonommat kuin Bartekin, pullistuivat esille pääkallosta. Kuin hän oli voimakas mies, päätti hän yhdellä ainoalla iskulla päästä miehestä vapaaksi. Isku putosi suorastaan Gravelotten ja Sedanin voittajan kasvoihin. Silloin menetti talonpoika malttinsa. Kaksi ankaraa iskua heitti Boegen pään kummallekin puolelle, muistuttaen kellonheilurin liikettä, ainoastaan sillä eroituksella että liikkeet olivat tavattoman voimakkaat. Bartekissa oli herännyt ranskalaisten kauhistuttava vihollinen. Turhaan riensi kaksikymmenvuotias poika, yhtä voimakas kuin isäkin, tämän avuksi. Syntyi lyhyt ja kiivas tappelu, jolloin poika kaatui maahan ja isä heilui ilmassa. Bartek heitti hänet kuin pallon kauas johonkin, itse hän ei muistanut mihin. Rakennuksen ulkopuolella oli amme täynnä rapaa, jota rouva Boege huolellisesti oli sekoittanut sioille. Ammeesta kuului loiskinaa ja Boegen sääret heiluivat hurjasti ilmassa.
– Apua! Apua!
Hänen vaimonsa, joka oli tullut paikalle, kaatoi miehensä ammeesta yhdessä ravan kanssa. Lähitaloista riensivät heidän naapurinsa, saksalaiset siirtolaiset, apuun.
Muutamat kävivät Bartekin kimppuun ja alkoivat lyödä häntä nyrkeillä ja kepeillä. Syntyi yleinen hämmennys, jossa oli vaikea eroittaa vihollisparkaa monista ystävistä. Useita ruumiita oli yhtenä ainoana värvähtelevänä joukkona.
Yht'äkkiä ryntäsi Bartek, harmaan kalpeana raivosta, joukon keskeltä kestikievariin päin. Hänen perässään juostiin, mutta samassa silmänräpäyksessä kuului pauke, ja Bartek heilutteli seivästä käsissään. Raivosta hurjana kääntyi hän ympäri ja heitti seivästä edes takasin. Kaikki pakenivat.
Bartek heidän perässään.
Onneksi hän ei saanut ketään kiinni. Hänen vihansa lauhtui ja hän alkoi peräytyä. Oi, – olisivat ranskalaiset vaan olleet hänen edessään! Historiassa olisi tämä pakoretki tullut kuolemattomaksi!
Näin se kävi. Kaksikymmentä takaa-ajajaa hyökkäsi Bartekin kimppuun. Hän peräytyi hitaasti kuin koirien ahdistama karhu. Usein kääntyi hän ympäri ja seisahtui. Silloin pysähtyivät myöskin hänen ahdistajansa. Aidanseiväs herätti heissä suurta kunnioitusta.
He heittelivät häntä kivillä, ja yksi niistä kävi hänen otsaansa. Verta valui hänen kasvoilleen ja hän tunsi heikontuvansa. Hän horjahti muutaman kerran, pudotti seipään ja kaatui.
– Hurraa!
Mutta ennen kuin he ennättivät hänen luokseen oli Bartek uudestaan noussut ylös, ja se esti heitä liiaksi lähestymästä. Haavoitettu karhu saattoi vielä olla vaarallinen. Sitä paitsi ei enää ollut pitkältä ensimmäisiin kylän tölleihin, ja kaukaa saattoi nähdä miten muutamia poikia jo riensi taistelupaikalle. Siirtolaiset vetäytyivät taloihinsa.
– Mitä on tapahtunut? kysyivät paikalle saapuneet.
– Olenhan vaan antanut saksalaisille hiukan selkään, vastasi Bartek ja pyörtyi.
VIII
Asia alkoi tulla arveluttavaksi. Saksalaiset lehdet sisälsivät varsin liikuttavia kertomuksia siitä ahdistuksesta, jonka alaisena rauhallinen saksalainen väestö muka oli raa'an ja oppimattoman väestön puolelta, jota hallituksen viholliset ja uskonnolliset innoittelijat yllyttivät. Boegesta tuli päivän sankari. Hän, lempeä ja rauhallinen opettaja, joka valtakunnan äärimmäisissä rajamaissa taisteli valistuksen levittämiseksi, hän, sivistyksen todellinen lähetyssaarnaaja raakalaisten joukossa, hän oli joutunut asiansa uhriksi. Onneksi kuitenkin seisoi hänen takanaan satoja tuhansia saksalaisia, jotka eivät varmaankaan sallisi, että… j. n. e…
Bartek ei tietänyt mitään siitä myrskystä, joka häntä uhkasi. Hän oli aivan levollinen, varmana siitä, että hän pääsisi vapaaksi edesvastauksesta. Olihan Boege lyönyt hänen poikaansa ja ensimmäisenä hyökännyt hänen kimppuunsa. Sitten oli ahdistettu häntä takaapäin. Täytyihän hänen puolustaa itseään. Ja sitten he olivat heittäneet häntä kivellä otsaan. Kenen päälle he olivat oikeastaan hyökänneet? Hänenkö, jonka nimi oli seisonut päivyskertomuksissa, hänen, joka oli voittanut Gravelotten tappelun, joka oli puhunut itse Steinmetzin kanssa ja jolla oli niin monta kunniamerkkiä? Hän ei voinut ollenkaan saada päähänsä, etteivät saksalaiset sitä tietäneet ja että he saattoivat kohdella häntä niin väärin, kuin olivat tehneet, yhtä vähän kuin hän voi käsittää, miten Boege vakuutti Pognembinin asukkaille, että saksalaiset tästä lähtein pitäisivät heitä kurissa, sitten kuin he, Pognembiniläiset, olivat taistelleet niin uljaasti ranskalaisia vastaan joka kerta kuin siihen oli ollut tilaisuutta. Mitä häneen itseensä tuli, niin oli hän varma siitä, että oikeus ja hallitus asettuisi hänen puolelleen. Kaikissa tapauksissa tietäisivät ne, mikä mies hän oikeastaan oli, ja mitä hän oli toimittanut sodassa. Jollei kukaan muu sitä tekisikään, niin itse Steinmetz häntä puolustaisi. Olihan Bartek itse tämän sodan kautta joutunut köyhyyteen, ja hänen torppansa oli velkaantunut, niin että hänelle varmaankin tapahtuisi oikeus.
Santarmit saapuivat Pognembiniin ottamaan Bartekia. He olivat odottaneet ankaraa vastustusta, sillä heitä tuli viisi miestä ladatuin kiväärein. Mutta he erehtyivät. Bartek ei edes ajatellutkaan vastarintaa. He käskivät häntä istumaan vaunuihin. Hän totteli. Ainoastaan Magda joutui epätoivoon ja valitti koko ajan:
– Oi, minkä tähden sinä tappelitkaan ranskalaisia vastaan! Siitä sen nyt sait, raukka.
– Ole hiljaa, – vastasi Bartek. Matkalla hymyili hän iloisesti vastaantulijoille.
– Minä näytän heille, kenelle he ovat tehneet vääryyttä, – huusi hän vaunuista.
Kunniamerkit rinnalla astui hän oikeuden eteen. Oikeus kohtelikin häntä lempeästi. Oltiin yksimielisiä siitä, että löytyi helpottavia asianhaaroja. Bartek tuomittiin vaan kolmen kuukauden vankeuteen. Sitä paitsi langetettiin hän sadanviidenkymmenen Saksan markan sakkoihin vahingon palkkiona Boegen perheelle ja muille siirtolaisille, "jotka olivat kärsineet ruumiillista väkivaltaa".
Posenin saksalainen lehti kirjoitti tuomion johdosta: "Rikoksellinen ei tuomiota langetettaessa ollut ainoastaan osoittamatta vähintäkään katumusta, vaan käyttäytyi niin raa'asti ja alkoi niin julkeasti ylistää luultuja ansioitaan, että vaan saattaa ihmetellä, kuinka saapuvilla oleva kantaja ei vetänyt häntä edesvastaukseen loukkauksista oikeutta ja Saksan kansaa vastaan".
Bartek istui vankilassa ja mietiskeli rauhassa sankaritöitään Gravelotten, Sedanin ja Pariisin luona.
Menettelisimme kuitenkin väärin, jos väittäisimme, että Boegen menetystapa ei synnyttänyt mitään vastalausetta. Päinvastoin. Hyvin sateisena edelläpuolenpäivänä esiintyi valtiopäivillä puolalainen edusmies, joka selvästi huomautti, kuinka hallituksen käytös puolalaisia kohtaan Posenissa oli muuttunut, ja muistutti, että sen uljuuden ja alttiiksiantavaisuuden tähden, jota tämä väestö sodan aikana oli osoittanut, pitäisi enemmän ottaa huomioonsa sen inhimillisiä oikeuksia, ja että vihdoin herra Boege oli käyttänyt väärin asemaansa opettajana lyömällä puolalaisia lapsia, antamalla heille haukkumanimiä, ja vakuuttamalla että saksalainen väestö, saman saksalais-ranskalaisen sodan jälkeen ajaisi pois maan omat lapset.
Edusmiehen puhuessa satoi virtanaan ulkona, ja kuin sellaisessa ilmassa tavallisesti tullaan uniseksi, ei ollut ihmeellistä, jos konservatiivit haukoittelivat, jos kansallis-vapaamieliset ja sosialistit haukoittelivat, ja että keskuspuoluekin vihdoin haukoitteli, sillä se tapahtui ennen kulttuuritaistelua. Kuin vihdoinkin "puolalainen valitus" tuli esille, siirtyi edusmieshuone päiväjärjestykseen.
Bartek istui sill'aikaa vankilassa, tahi oikeammin sanoen makasi vankilan lasareetissa, sillä kivenheitosta oli se haava au'ennut, jonka hän oli saanut sodassa.
Kuin hänellä ei ollut kuumetta, mietti hän, ja mietti niin kuin kalkkunakukko, joka kuoli mietiskelemisestä. Bartek ei kuitenkaan heittänyt henkeään, vaan ei saanut mitään ajateltuakaan. Niinä aikoina kuitenkin, joita tiede kutsuu valoisiksi hetkiksi, juolahti hänen mieleensä, että hän kenties aivan syyttä oli antanut ranskalaisille selkään.
Magdalle tuli tukala aika. Sakot olivat maksettavat, mutta ei ollut mitään millä maksaa. Pognembinin pappi tahtoi kyllä auttaa, mutta hänellä ei ollut muuta kuin neljäkymmentä Saksan markkaa. Huono toimi oli papinvirka Pognembinissä, ja sitä paitsi ei vanhus tietänyt, mihin hänen rahansa oikeastaan katosivat. Armollinen herra Pan Jarzynski ei ollut kotona. Kerrottiin, että hän oli matkustanut kosimaan rikasta naista Puolan kuningaskunnasta. Magda ei tietänyt, mitä hänen oli tehtävä.
Maksuajan pitennyksestä ei voinut olla puhetta. Möisikö hän hevosen vai lehmän? Juuri nyt oli alkukesä, kaikkein pahin aika. Elonkorjuu lähestyi, talouteen tarvittiin rahoja ja kaikki oli rappiotilassa. Hän väänsi käsiään epätoivossa, jätti muutamia hakemuksia oikeuteen, että hänelle osoitettaisiin armeliaisuutta, mutta ei saanut vastausta ollenkaan. Maksupäivä lähestyi ja sen mukana ryöstö.
Hän rukoili Jumalaa rukoilemistaan, katkeruudella muistellen sitä aikaa ennen sotaa, kuin he vielä olivat toimeentulevaa väkeä ja Bartek vielä teki työtä tehtaassa talvella. Hän meni naapurien luo lainaamaan rahaa. Heillä ei ollut. Sota oli tuntunut kaikille. Justin luo ei hän uskaltanut mennä. Hän oli velkaa hänelle jo ennestään eikä edes maksanut korkoja. Silloin tuli Just aivan odottamattomasti hänen luokseen.
Eräänä jälkeenpuolenpäivänä istui hän töllinsä ovella eikä tehnyt mitään; hänen hädässään raukeni usein hänen työkykynsä ja työhalunsa. Hän katseli kärpäsiä, jotka lentelivät ilmassa ja hän ajatteli: "Tuollainen eläin on sentään onnellinen, se lentelee huoletonna eikä sen tarvitse maksaa korkoja". Väliin huokasi hän syvään, ja huuliltaan kuului heikko huudahdus: "Jumalani, – Oi Jumalani!" Silloin näki hän aivan odottamatta ovessa herra Justin käyrän nenän, jonka alta näkyi hänen piippunsa kiperä varsi. Magda kalpeni ja Just alkoi haastella:
– Hoomenta!
– Kuinka voitte, herra Just?
– Miten on minun rahojeni laita?
– Oi, rakas herra Just, olkaahan vaan kärsivällinen. Mitä on minun raukan tehtävä? – Mieheni on minulta otettu pois, sakot on minun maksettava hänen puolestaan enkä minä tiedä kenen puoleen kääntyä. Parempi olisi, että olisin kuollut, parempi kuin näin kärsiä päivästä päivään. Odottakaa vaan vähän aikaa, parahin herra Just.
Hän alkoi itkeä, kumartui ja suuteli herra Justin paksua, punasta kättä.
– Kuin talon armollinen herra tulee kotia, lainaan minä häneltä ja maksan teille.
– No, – mutta millä te maksatte sakot?
– Sitä en tiedä. Minun tarvitsee kai myödä lehmä.
– Saatanhan minä lainata teille vähän rahoja lisää…
– Jumala siunatkoon teitä, rakkahin herra. Tosin te olette luteerilainen, mutta te olette kuitenkin hyvä ihminen. Se on totta se. Jos muut saksalaiset olisivat sellaisia, niin heitä siunattaisiin.
– Mutta minä en lainaa ilman korkoa.
– Sen kyllä tiedän, sen kyllä tiedän.
– No kirjoittakaa sitten alle koko summasta.
– Kyllä, kyllä, parahin herra Just. Taivaan Herra sen teille palkitkoon.
– Me voimme järjestää asian kylässä.
Hän läksi järjestämään asiaa ja Magda meni papin luo kysymään häneltä neuvoa. Pappi sanoi, että maksuaika oli liian lyhyt ja korot liian korkeat ja valitti suuresti, että herra Pan Jarzynski ei ollut kotona, sillä hän olisi kenties auttanut häntä. Magda ei kuitenkaan voinut odottaa siksi kunnes häneltä myötäisiin hevonen ja kärryt, ja hänen täytyi suostua herra Justin ehtoihin. Nyt oli hän joutunut 300 Saksan markan velkaan, siis puolta suurempaan summaan, kuin korot olivat, sillä pitihän hänen saada vähän rahoja talouteenkin. Bartek kirjoitti nimensä velkakirjaan omakätisesti, että sillä olisi lain voima. Magda oli sitä varten käynyt hänen luonaan vankilassa. Sankari oli hyvin surumielinen, alakuloinen ja kipeä. Hän tahtoi vielä lähettää yhden valituskirjoituksen ja esittää hänelle tehtyä vääryyttä, mutta eihän edes ensimmäistäkään oltu otettu vastaan. Posenin lehden kirjoitus oli saattanut hallitsevat piirit hyvin epäsuosiollisiksi häntä kohtaan. Eikö kenties viranomaisten ollut suojeltava levollista, saksalaista väestöä, joka viime sodassa niin monella tavoin oli todistanut isänmaanrakkauttaan ja uhraavaisuuttaan. Ja siten ei oltu välitetty Bartekin valituskirjoituksesta. Ei ihmeellistä, että hän siitä kävi vielä alakuloisemmaksi.
– Nyt menevät asiamme aivan hunningolle – sanoi hän vaimolleen.
– Aivan hunningolle – uudisti hän.
Bartek alkoi mietiskellä:
– Minulle tapahtuu suuri vääryys – hän sanoi.
– Ja Boege ahdistaa poikaa – lisäsi Magda. – Minä menin hänen luokseen ja pyysin, että hän antaisi olla pojan rauhassa, mutta hän vaan sadatteli minua. Niin, nyt ovat saksalaiset voitolla Pognembinissä. Nyt he eivät enää pelkää mitään.
– Niin, totta on, että he ovat voimakkaimmat – sanoi Bartek alakuloisena.
– Minä olen vaan vähäpätöinen vaimo, mutta sen sanon sinulle, Jumala on väkevämpi.
– Hän on meidän ainoa turvamme – myönsi Bartek.
He olivat molemmat ääneti hetken aikaa, sitten lausui Bartek taas:
– No, – entä Just?
– Kuinhan kaikkivaltias Jumala vaan tahtoisi antaa hyvän sadon, niin voisimme me kenties maksaa hänelle. Kenties talon armollinen herra myöskin auttaa meitä, vaikka hän itse on velkaa saksalaisille. Jo ennen sotaa puhuttiin, että hänen täytyisi myödä Pognembin. Kuin hän vaan saisi puolalaisen neiden.
– Tuleeko hän pian kotia?
– Kuka tietää! Kartanossa kerrotaan, että hän pian palajaa nuoren vaimonsa kanssa. Saksalaiset varmaankin ottavat häneltä osansa, kuin hän tulee kotia. Aina vaan saksalaiset! Joka paikkaan he tunkeutuvat. Katsoo mihin tahansa, maalla tahi kaupungissa, aina on saksalaisista kysymys. Mutta se tapahtuu varmaankin syntien tähden. Ei missään ole pelastusta.
– Kenties sinä löydät sen kuitenkin, sinä olet järkevä vaimo!
– Mitä on minun tehtävä, miten? Olenko kenties vapaatahtoisesti ottanut rahoja Justilta? Oikeastaan on jo töllimme ja maamme hänen omansa. Just on parempi ihminen, kuin muut saksalaiset, mutta hänkin tarkoittaa vaan omaa hyötyänsä, eikä muiden. Ei hän sääli meitä enemmän, kuin muitakaan. Olenko minä kenties sellainen raukka, etten minä ymmärtäisi, minkä tähden hän pistää kouraani nuo rahat! Mutta mitä on tehtävä, mitä on tehtävä! – huusi hän ja väänsi käsiään. Keksi nyt keino itse, sinä, joka olet niin viisas. Ranskalaisia kyllä olet antanut selkään, mutta mihin silloin tahdot ryhtyä, kuin ei ole kattoa pääsi päällä eikä lusikallista ruokaa suussa?
Gravelotten voittaja pyyhki kädellä päätään.
– Oi Jesus, Oi Jesus!
Bartekin suru liikutti Magdaa ja hän sanoi lohduttaen:
– Ole levollinen, poikani, ole levollinen! Älä sen tähden revi otsaasi, onhan haavasi vasta juuri parantunut. Kuinhan Jumala vaan antaisi hyvän vuoden! Ruis lainehtii niin ihanana, että tekee mieleni suudella maata. Ja vehnä on hyvää. Maa ei ole saksalaista eikä sille voi tehdä vääryyttä. Jos kasvu sadon tähden ei olekkaan hyvää, niin edistyy kuitenkin kaikki niin verrattomasti…
Kunnon Magda hymyili läpi kyynelten.
– Maa ei ole saksalainen – kertoi hän vielä uudestaan.
– Magda! – sanoi Bartek ja tuijotti häneen – Magda!
– Mitä?
– Oi, sinä olet sellainen…
Bartek tunsi sydämmellistä kiitollisuutta hän kohtaan, mutta ei saanut sitä lausutuksi.