Hetkisen kuluttua hän sanoi:
"Poikamme, jotka ovat osoittaneet meille Jumalan…"
12
Hän hieroi käsillään silmiänsä ja otsaansa.
Yön ponnistukset olivat uuvuttaneet hänen aivonsa; hänen ajatuksensa vire oli lauennut. Tajunta oli hetken aikaa ihan tyhjä hänen istuessaan siinä kirjoituspöytänsä ääressä kädet painettuina silmiä vasten…
Sitten hän nousi, seisoi aivan liikahtamatta ikkunan luona ja katseli ulos.
Hänen lamppunsa paloi yhä vielä, mutta vähään aikaan hän ei ollut enää kirjoittanut lampun valossa. Huomaamatta oli tullut päivä, joten hän ei enää tarvinnut erikoista kellervää valopiiriänsä. Maailma oli jälleen saanut väriä, puhdasta, helmenkirkasta, selvää ja varmaa kuin lapsen katse tai tytön ääni, ja kultainen pilvenhattara purjehti taivaalla yli kirkontornin. Lammen päällä lepäsi tuskin kyynärän vahvuinen, pehmeä, harmaa sumupeitto. Peltokanaparvi juoksi, pysähtyi ja juoksi jälleen kasteisessa ruohossa puutarhanaidan tuolla puolen. Tänä vuonna oli runsaasti peltokanoja; metsästys oli ollut hyvin vähissä. Kauempana, niityllä, istui jänis pystyssä ja liikkumatta kuin kivi. Hevonen hirnui… Lämpö ja valo alkoi aallehtia kohti Matching's Easyn maailmaa auringon noustessa. Tuntui siltä kuin maailmassa olisi vain aamua ja auringonnousua.
Loitompana, kirkon tienoilla, kuului aamuvirkku niittomies hiovan viikatettaan.