Kertovaisia runoelmia: Alkuperäisiä

Lalmanti ja Inkeri

 
      Lalmanti, iso ritari,
    Varosi vakahan neion,
    Piennä piian pestaeli,
    Inkerin, ihanan immen;
    Antoi kättä kätkyessä,
    Kapalossa kaupan laati,
    Isoin kihlain kihlaeli,
    Suurin sormuksin lunasti.
      Läksi itse muille maille,
    Kantoi hahtehen kalunsa,
    Neuvoi siitä neitoansa,
    Lähtiessänsä varotti:
    "Kasva, neito, kaunihiksi,
    Alla varjon vanhempaisi,
    Jos mä viivyn viikommanki,
    Kauvemmaksiki katoisin;
    Kokottele vuotta viisi,
    Vuotta viisi, vuotta kuusi,
    Sekä seitsemän kevättä,
    Kanssa kaheksan kesä'ä,
    Ynnä syksyä yheksän,
    Talvikausi kymmenettä!
    Vaan jos kuulet kuolleheni,
    Kaiketi katoneheni,
    Ottaos toveri toinen,
    Elkösä pahempatani,
    Elkösä parempatani,
    Ota muuten muotohilles!"
      Lalmanti, iso ritari,
    Astuvi aluksehensa,
    Laski laivan lainehille
    Mennäksensä muille maille,
    Suurille sotakeoille,
    Miesten tappotanterille.
      Eerikki, vähä ritari,
    Valekirjat kannatteli,
    Valekirjat kiiruhusti,
    Saatteli valesanomat:
    "Lalmanti on soassa voittu,
    Pantu maahan paineluissa."
    Kenpä neien naittajaksi,
    Itkettäjäksi ihanan? —
    Suku suuri naittajaksi,
    Itkettäjäksi ihanan;
    Itketti ihalat silmät,
    Vetytti punaiset posket.
      Väen kihlat kannettihin,
    Väen sormus vaihettihin,
    Väen ois vihille viety.
    Neito itki eikä mennyt,
    Saatu ei mielin eikä miehin,
    Eikä uljahin urohin,
    Ei valituin vallasnaisin,
    Eikä neitsyin kaunokaisin.
      Nousi neito nostamatta
    Yliselle yksinänsä,
    Istuvi luhin solassa,
    Sekä istui että itki,
    Katsoi iän, katsoi lännen,
    Katsoi poikki pohjosehen,
    Näki mustasen merellä,
    Sinertävän lainehilla:
    "Jos sä lienet ve'en vaahti,
    Vesi, vaahtesi kaota;
    Jos sä lienet lintuparvi,
    Niin sä lähe lentämähän;
    Jos lienet kalainen karja,
    Purstoin pohjahan poraha;
    Vaan jos lienet Lalmantini,
    Tule pursi puittomia,
    Laske väljiä vesiä,
    Laske näille valkamoille!"
      Tuli pursi puittomia,
    Laski väljiä vesiä:
    "Tuo on pursi Lalmantini;
    Tunnen nastan, tunnen purren,
    Tulennasta, laskennasta,
    Toisen puolen purjehesta,
    Uus' on toinen purjepuoli,
    Toinen silkkiä sinistä,
    Silkki Inkerin kutoma,
    Oman käen kaiehtima."
      Inkeri alas luhilla,
    Kaapsahellen kartanolle,
    Näki nuoren veljyensä:
    "Minun nuori veljyeni,
    Ota ohrilta orisi,
    I'ulta ikilihava,
    Maatajalka maltahilta,
    Lähe vasta Lalmantia!"
      Tuop' on nuori velykäinen
    Otti ohrilta orihin,
    Läksi vasta Lalmantia,
    Lausui Lalmanti ritari:
    "Terve nuori näätamiesi,
    Kuinka Inkeri elävi?"
    "Hyvin Inkeri elävi:
    Viikkokaus' on häitä juotu,
    Toinen lahjoja laeltu,
    Kolmatta on kuoleteltu,
    Ei ole vihille saatu
    Kanssa Eerikki ritarin."
 

Kanteletar III: 32.

Klaus Kurki ja Elina rouva

 
      Elinainen, neitsy nuori,
    Meni aittahan mäelle,
    Vaskivakkanen käessä,
    Vaski-avain vakkasessa:
    "Tuollapa tulee Klaus Kurki,
    Laukon ylpeä isäntä." —
      "Mistäs tunnet Klaus Kurjen,
    Onko hän elikkä muita?" —
    "Tulennasta tuiman tunnen,
    Jalon jalkansa polusta." —
      "Eikös muita ylpeöitä,
    Kun vaan Laukon Klaus Kurki?"
      Klaus tuo rannalta tulevi,
    Ajoi kohti kartanoa;
    Viisi veljestä Elinan
    Istuit kaikki pöyän päässä,
    Nousit kaikki katsomahan,
    Läksit vastahan pihalle.
      Kiaus tuo tuli pihalle,
    Joukon kanssa kartanolle,
    Sa'an saattomiehen kanssa,
    Sa'an satula-urohon,
    Miehet kultamiekoissansa,
    Hevoset hopeapäissä:
    "Onko teillä neiti myyä,
    Piika pietty minulle?" —
      "Ei neittä mäellä myyä,
    Panna kaupan kartanolla,
    Hevot myyähän mäellä,
    Laukaviat kartanolla;
    Onhan meillä tupiaki,
    Tupa meill' on yljän tulla,
    Tupa tulla, toinen mennä,
    Talli on hevoset panna,
    Maja varsat valjutella,
    Naulat laskea satulat."
      Klaus lähtevi tupahan,
    Polki jalan portahalle,
    Miekalla oven avasi,
    Tupellansa kiinni tunki:
    "Onko teillä neiti myyä,
    Piika pietty minulle?"
      Äiti nuoren Elinaisen
    Klaus Kurjelle kumarsi:
    "Ei ole meillä neittä myyä
    Eikä piikaista pietty;
    Meill' on piiat piskuisia,
    Vielä kesken kasvavia." —
      "Ompa teillä nuor' Elina
    Kyllä vahva varrellansa,
    Avioksi auttavainen;
    Annappa tuo nuor' Elina!" —
      "Oh mun äiti kultaseni,
    El' anna minua Klaulle!" —
      "Ei taia vähä Elina
    Panna työhön palkollista,
    Ruokkia perettä suurta,
    Kaita tarhakarjojasi." —
      "Eikä tarvitse Elinan;
    Onhan siellä Kirsti piika,
    Antakohon Kirsti piian
    Panna työhön palkollisen,
    Ruokkia talon perehen,
    Kaita kanssa tarhakarjan." —
      "Kyll' on siellä Kirsti piika,
    Laukon entinen emäntä,
    Se mun polttaisi tulessa,
    Kovin päivin kuolettaisi." —
      "Ei ole Kirsti ennenkähän
    Toista polttanut tulessa,
    Kovin päivin kuolettanut;
    Ei ole ennen eikä vasta."
      Kukas kuitenki on hullu,
    Kukas muu kuin piika raukka,
    Jos ei hullu, niin on houkka:
    Otti kihlat, antoi kättä,
    Käsiten Klaun käessä
    Kävi Klaun kartanolle.
      Kirsti katseli lasista,
    Västärästä vällisteli:
    "Oh, jos jollain lailla saisi
    Tuon välin pahenemahan,
    Ennenkuin avaimet annan,
    Toisen käskyllä kävelen."
      Toist' ei tuohon tarvittunna,
    Itse Kirsti keinon keksi,
    Lähti hän Klaun puheille!
    "Ohoh Klaus kultaseni,
    Vähän kyllä sinä tieät:
    Uolevi emännän makasi,
    Nuoren Elina emännän,
    Hyvän rouvan renki roisto." —
      "Oh mun Kirsti piikaseni,
    Jospas tuottelet toeksi,
    Minkä saattelit sanoiksi,
    Sinun silkkihin puetan,
    Elinan tulessa poltan;
    Viisi verkaista hametta
    Annan sinun käyäksesi
    Ennenkuin Elina rouvan,
    Kätehes avaimet annan
    Ennenkuin Elina rouvan." —
      "Ohoh Klaus kultaseni,
    Aja Aumasten laolle,
    Pienten niittusten perille,
    Sano kauvas kulkevasi,
    Monet viikot viipyväsi
    Keräjissä Pohjanmaalla,
    Niinpä tuottelen toeksi,
    Minkä saattelin sanoiksi."
      Klaus Kurki, kurja miesi,
    Teki työtä käskettyä,
    Kävi rouvan kammarihin:
    "Oh mun vähä Elinani,
    Viile voita vakkasehen,
    Sääli säkkihin evästä,
    Liikkiö sianliha'a,
    Karpio kananmunia,
    Matkahan mun mennäkseni,
    Käräjihin Pohjanmaalle!" —
      "Oh mun Klaus kultaseni,
    Ele siellä kauvan viivy,
    Viikot on viimeiset minulla,
    Päivät vielä viimeisemmät;
    Astu puoli saappahassa,
    Astu toiste toinen puoli,
    Puhu puolilla sanoilla,
    Puhu toiste toinen puoli,
    Syö puoli evähistäsi,
    Syö toiste toinen puoli,
    Juo puoli pikariasi,
    Juo toiste toinen puoli,
    Niin sa paremmin palajat
    Pohjan noitien parista."
      Elina emäntä rouva
    Säälei säkkihin evästä,
    Viilsi voita vakkasehen,
    Liikkiön sianliha'a,
    Karpion kananmunia;
    Klaus lähtevi ajohon,
    Ajoi Aumasten laolle,
    Pikku niittusten perille.
      Kirsti tuo kotahan lähti
    Pienten vaattetten pesolle,
    Paitojen Elina rouvan.
    Kuului kolkkina koasta,
    Paukkina patatuvasta,
    Kävi rouva katsomahan
    Mitä tuolla kolkitahan:
    "Oh mun Kirsti piikaseni,
    Mitä kolkit niin kovasti,
    Paukutat patojen luona?" —
      "Huoran huopia virutan,
    Pahan vaimon vaattehia." —
      "Ele Kirsti, piikaseni,
    Kolki niitä niin kovasti!"
      Kirstipä tähän mutkan muisti,
    Kolkki vieläki kovemmin.
      "Ele kolki, Kirsti huora,
    Paitojani niin pahasti,
    Niit' ei ole täällä tehty,
    Vaan on äitini kotona!" —
      "Huorat ne hyvätki piiat,
    Vaan ei portot puoletkahan;
    Olispa minun lukua,
    Vaikka parka palkollinen
    Hoettaisi huoraksiki,
    Itseki isot emännät
    Ovat orjien ohessa,
    Pitkäpartojen parissa."
      Itkusilmissä Elina
    Tuli rannalta tupahan,
    Kirsti kiiruhti perästä:
    "Oh mun rouva kultaseni,
    Ottakamme orjat työstä,
    Häijyt härkien perästä,
    Pietään pitoset pienet,
    Kanssa kempit kestijuhlat;
    Niin tääll' ennenkin on tehty,
    Kun oli matkoilla isäntä." —
      "Ohoh Kirsti piikaseni,
    Tehe itse, kuinkas tahot,
    Niinkuin teit minua ennen;
    Iske kaikki muut tynnyrit,
    Se vaan jätä iskemättä,
    Jok' on pantu minua varten!"
      Kirstipä tuohon mutkan muisti:
    Sen hän sitte ensin iski.
      "Ohoh Kirsti, piikaseni,
    Toisin tehit, toisin käskin." —
      "Oh mun rouva kultaseni,
    Minne teen mä yösijanne;
    Teenkö uutehen tupahan,
    ylimmäisen holvin päälle?"
      "Ele tee uutehen tupahan,
    Ylimmäisen holvin päälle,
    Tee kuin ennenkin olet tehnyt
    Sijani Klaun tupahan!" —
      "Siell' on pyssyt paukkavaiset,
    Siellä miekat välkkäväiset,
    Siellä kaikki surmarauat,
    Terävät terä-asehet." —
      "Pyssyt on surmana soassa,
    Miekat miehien käsissä,
    Tuttuna ovat tuvassa,
    Kammarissa kaunihina,
    Tee vaan sinne yösijani;
    Pane kaksin villavaipat,
    Pane kaksin korvatyynyt,
    Kaksin liinaiset lakanat!"
      Kirstipä tähän mutkan muisti:
    Pani viiet villavaipat,
    Viiet pani korvatyynyt,
    Viiet liinaiset lakanat.
      Elina levolle lähti:
    "Ohoh Kirsti piikaseni,
    Etpäs tehnyt niinkuin käskin,
    Panit viiet villavaipat,
    Panit viiet korvatyynyt,
    Viiet liinaiset lakanat."
      Kirsti lähti kammarista,
    Meni Uolevin tupahan:
    "Uolevi ylimysrenki,
    Tulkatte Klaun tupahan,
    Siellä teitä tarvitahan,
    Kiiruhusti kutsuttihin." —
      "Mitästä mä siellä tehnen?"
    Meni hän sinne arvollansa,
    Kirsti kiiruhti perässä,
    Yheksät lukut lukitsi,
    Takateljen kymmenennen.
    Niin juoksi Aumasten laolle,
    Pikku niittusten perille:
    "Ohoh Klaus kultaseni,
    Ja nyt tuottelin toeksi,
    Minkä saattelin sanoiksi:
    Ompa Uolevi nytki siellä
    Kahen kesken rouvan kanssa,
    Orjat Uolevin luvalla
    Kestitsevät keskenänsä."
      Klaus kohta kotia riensi
    Alla päin, pahoilla mielin,
    Otti tulta tervaksehen,
    Tulta tuohe'en viritti,
    Pisti tulen nurkan alle,
    Valoi alle valkeata.
      Elinainen, nuori rouva,
    Pisti sormensa lasista,
    Vihkisormus sormessansa:
    "Ohoh Klaus kultaseni,
    Ele sormustas kaota,
    Jossas kantajan kaotat!"
      Klaus Kurki, kurja miesi,
    Veti miekkansa tupesta,
    Raappasi terävän rauan,
    Laski oitis sormen poikki,
      Elinainen, nuori rouva,
    Piti lastansa lasista,
    Itkeväistä ikkunasta:
    "Ohoh kulta, Klaus kulta,
    Ele polta poikalasta,
    Jossas poltat pojan tuojan!" —
      "Pala, portto, poikinesi,
    Tulen kautta lapsinesi!
    Se ei ole minun poika,
    Uolevin se ompi poika."
      Elinainen, nuori rouva,
    Herra Jesusta rukoili:
    "Ohoh Herra Jesus kulta,
    Sinua, armas Herra Jesus,
    Että äitini näkisin;
    Palakohon kaikki paikat,
    Tämä vettä vuotakohon,
    Siks ett' äitini näkisin!
    Ohoh Uoti veikkoseni,
    Juokse, jou'u Suomelahan,
    Käske tänne äitiäni,
    Puhu paremmin, kuin ompi."
      Uoti otti mennäksensä;
    Sekä juoksi jotta joutui,
    Pian juoksi järven poikki,
    Tuli tuonne Suomelahan:
    "Ohoh muori kultaseni,
    Rouva teitä sinne kutsui."
      Nousi hän pian vuotehelta,
    Alkoi päällensä pukea:
    "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka hamehin hametta,
    Hame aina eestakaisin;
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka sukin sukkiani,
    Sukin aina eestakaisin;
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka kengin kenkiäni,
    Kengin aina eestakaisin;
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka tröijyn tröijyäni,
    Tröijyn aina eestakaisin;
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka myssyn myssyäni,
    Myssyn aina eestakaisin;
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      "Voi minua, vaimo valju,
    Kuinka levin liina'ani,
    Levin aina eestakaisin,
    Kuinka liekään tyttäreni!" —
      "Hyvin kyllä, muori kulta,
    Hyvin ennen, nyt paremmin." —
      Sai muori pukeneheksi,
    Siitä lähtivät ajohon,
    Tulit Suomelan lähelle:
    "Voi minua, vaimo valju,
    Savu Laukosta näkyvi,
    Savu Klaun kartanosta;
    Mitä tuolla tehtänehen
    Noin sakean savun kanssa!" —
      "Kukot siellä kultatahan,
    Kanan pojat koltatahan,
    Lampaita lahatahan,
    Sianpäitä paistetahan,
    Pienen prinsin ristimiksi,
    Pienen poikasen pioksi."
      Tuli Laukon kartanolle,
    Laski maahan polvillensa
    Etehen oman vävynsä:
    "Oh mun Klaus kultaseni,
    Ota pois tulesta poika,
    Vaka vaimo valkeasta!" —
      "En ota porttoa tulesta
    Enkä lautan lastakahan;
    Poltan porton poikinensa
    Kansan lautan lapsinensa." —
      "Ele polta, Klaus kulta;
    Anna mennä muille maille
    Elkiänsä piilemähän,
    Töitänsä häpeilemähän!"
      Kirsti tulla kiirehtivi:
    "Ele vainen, Klaus kulta!
    Pane jauhoja pahoja,
    Tervatynnyri lisäksi,
    Ne heitä tulen sekahan,
    Että paremmin palaisi!" —
      "Oh mun vähä Elinani,
    Ohoh lapsi pikkaseni,
    Miks' et ollut mielin kielin,
    Mielin kielin Kirstin kanssa!" —
      "Ohoh äiti kultaseni,
    Ei ole syytä pienintähän,
    Ei vikaa vähäistäkähän,
    Ei ees neulan silmättömän;
    Tein kaikki, minkä taisin,
    Vielä päällenki vähäisen.
    Ole kiitetty, Jumala,
    Ylistetty, Jesus kulta,
    Kun torjuit tuliset liekit,
    Että vielä viimeiseksi,
    Kovan kuoloni e'ellä,
    Nähä sain äitini silmät!"
      Olis ottanut hyvästi,
    Sanonut sanasen vielä
    Itkevälle äitillensä,
    Vaan jo raukesi samassa,
    Lensi liekkien sisähän,
    Vaipui ilmivalkeahan.
      Se oli meno nuoren rouvan,
    Nuoren Elina emännän,
    Jok' oli kaunis kasvoiltansa,
    Kaunis kaikilta tavoilta.
    Kauvan häntä kaivatahan,
    Ijän kaiken itketähän;
    Itku ei Laukosta laka'a,
    Valitus Vesilahesta.
      Se oli loppu nuoren rouvan,
    Kanssa pienen poikalapsen;
    Kului tuskin puoli kuuta,
    Vieri kaksi viikkokautta,
    Hevosia tallin täysi,
    Nautoja navetan täysi,
    Kuoli kaikki korsi suuhun,
    Kaatui kaurojen nojalle.
      Klaus Kurki, kurja miesi,
    Miesi kurja ja kamala,
    Istui aitan kynnyksellä,
    Sekä istui että itki.
      Jesus köyhänä käveli:
    "Mitäs itket, Klaus Kurki?" —
      "Kyll' on syytä itkemistä,
    Vaivoja valittamista:
    Uskoin huoran houkutukset,
    Pahan vaimon vaakutukset,
    Poltin oman puolisoni,
    Sytytin syleni täyen,
    Poltin pienen poikaseni,
    Vastakannetun kaotin." —
      "Kyllä tieän Elina rouvan." —
      "Missäs on Elina rouva?" —
      "Tuollapa on Elina rouva
    Ylisessä ymmärkissä,
    Tuolla taivahan talossa,
    Jalan juuressa Jumalan,
    Kuuen kynttilän e'essä,
    Kulta kirjanen kä'essä,
    Pikku poikanen sylissä,
    Uolevi oven e'essä;
    Tieän myöski Klaus Kurjen." —
      "Kussast' ompi Klaus Kurki?" —
      "Tuoll' on, tuolla Klaus Kurki
    Alisessa helvetissä,
    Pimeässä loukkosessa,
    Kannukset vähän näkyvät,
    Pikkaraista pilkottavat,
    Jalat alta kuumottavat.
      Vielä tieän Kirsti huoran:
    Tuoll' on, tuolla Kirsti huora
    Alisessa helvetissä,
    Alimmaisen portin alla;
    Palmikot vähän näkyvät,
    Kultarihmat kuumottavat."
      KIaus Kurki, kurja miesi,
    Mies un kurja ja kamala,
    Satuloittavi orihin,
    Istui selkähän hevosen,
    Pisti pillit säkkihinsä,
    Soitti suolla mennessänsä,
    Kajahutti kankahalla,
    Järähytti järven päässä,
    Ajoi päin sula'a merta,
    Alle aaltojen syvien.
      Se oli meno nuoren miehen,
    Kanssa nainehen urohon;
    Kirsti huora kiiruhusti
    Häntärakkina perässä.
 

Kanteletar III: 35.