Hamlet

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Huone linnassa

(Kuningas, kuningatar, Polonius, Ophelia, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS

 
Ja ettekö te minkään juonen kautta
Syyt' urkkia voi tuohon sekasortoon,
Mi hurjaks, vaaralliseks raivoks yltyin
Elämän rauhan hältä raatelee?
 

ROSENCRANZ

 
Hän myöntää hämmennystä tuntevansa,
Mut syyt' ei lainkaan tahdo sanoa.
 

GYLDENSTERN

 
Eik' ollut helppo häntä tutkistella;
Hän tekohullun viekkaudella pakoon
Vaan luiskahti, kun taudin tosikantaa
Me tiedustimme.
 

KUNINGAS

 
                Hyvin kohteliko
Hän teitä?
 

ROSENCRANZ

 
           Täyden ylimyksen lailla..
 

GYLDENSTERN

 
Mut paljon pakoittaa hän koitti mieltään.
 

ROSENCRANZ

 
Hän säästäin kyseli, mut kysymyksiin
Auliisti aivan vastas.
 

KUNINGATAR

 
                       Koitittenko
Esittää hälle jotain huvitusta?
 

ROSENCRANZ

 
Niin, jalo rouva, sattumalta tiellä
Näyttelijöitä tapasimme; hälle
Sen kerroimme, ja jonkun ilon näytti
Se hälle tuottavan. He hoviss' ovat,
Ja, niinkuin luulen, käsky heili' on näyttää
Tän' iltana jo hälle.
 

POLONIUS

 
                      Aivan oikein;
Ja näytäntöön mun kauttani hän kutsuu
Molemmat teidän majesteettinne.
 

KUNINGAS

 
Halusta aivan; sangen hauskaa mulle,
Ett' on hän sillä päällä. Hyvät herrat,
Hänt' yhä vietelkää ja kiihoitelkaa
Huveihin moisiin.
 

ROSENCRANZ

 
                  Kyllä, majesteetti.
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

KUNINGAS

 
Sinäkin, rakas Gertrud, jätä meidät.
Me salaa laitoimme, ett' tänne Hamlet
Nyt tulee ja, kuin sattumalta, täällä
Ophelian kohtaa, – Minä ja Polonius, —
Vakoojat lailliset, – niin asetumme,
Ett', itse näkymättä, kaikki näemme
Ja päättää voimme heidän yhdynnästään
Ja siitä, miten Hamlet käyttäytyy,
Tuo lemmentuskako se häntä vaivaa
Vai mikä.
 

KUNINGATAR

 
          Olen kuuliainen. Mutta
Mit', Ophelia, sinuun tulee, toivon,
Ett' ihanuutes on se armas aihe,
Mi Hamletia hurmaa; toivon myöskin,
Ett' avus hänet järjilleen taas saattaa,
Molempain kunniaks.
 

OPHELIA

 
                    Sit' itse toivon.
 

(Kuningatar menee.)

POLONIUS

 
Kävele tääll', Ophelia! – Nyt piiloon,
 

Jos suvaitsette. – (Ophelialle.)

 
                  Lue tuota kirjaa;
Sen varjoll' yksin-olosi sä peität. —
Siit' usein soimataan, – ja liian usein
Se nähdään, – että hurskaall' olennolla
Ja hartahalla muodoll' itse pirun
Makeaks teemme.
 

KUNINGAS

 
                Liiaksikin totta!
Se puhe tuimast' omaantuntoon sattui!
Ruseella kaunistettu porton poski
Ei, keinoon katsoin, häijymp' ole kuin
Makeitten sanain suhteen minun työni.
Voi, taakkaa raskasta!
 

POLONIUS

 
Hän tulee; piiloon, herra kuningas.
 

(Kuningas ja Polonius poistuvat.)

(Hamlet tulee.)

HAMLET

 
Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk' inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan,
Lopettain kaikki? – Kuolla, – nukkua,
Ei muuta; – luulla, uness' että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, – se loppu hartaast'
Ois halattava. Kuolla, nukkua: —
Nukkua! kenties uneksia? – siinä
Se vastus. Millaiset lie unet kuolon,
Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset,
Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset
Ne elon kurjuutta niin pitkittävät.
Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa,
Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa,
Vääryyttä sortajan, lain väännellystä,
Virastolt' ylpeitä ja potkuja,
Joit' ansiokkaat epatoilta saavat,
Jos puukon tutkaimella suoran tehdä
Vois elämästään? Ken nuo haitat kärsis
Ja hikois, voihkais elon kuorman alla,
Jos pelko, mitä tulee kuolon maassa, —
Tuoss' salatussa, jost' ei matkamiesi
Palaja ykskään, – niin ei huumais mieltä,
Ett' ennen kärsimme nää tietyt vaivat,
Kuin uusiin riennämme, joit' emme tunne?
Näin pelkureiks meit' omatunto saattaa,
Ja päätöksemme luonnonraittiin muodon
Mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa,
Ja innokkaat ja ytimekkäät hankkeet
Uraltaan luistavat tuost' arvelusta
Ja teon nimen kadottavat. – Vaiti!
Ihana Ophelia! – Nainen, sulje
Rukouksiisi rikokseni kaikki.
 

OPHELIA

 
Kuin voitte, prinssi, monest' ajasta?
 

HAMLET

 
Nöyrästi kiitän; hyvin, hyvin, hyvin.
 

OPHELIA

 
Sain muistoja ma teiltä, prinssi hyvä,
Jotk' aikeess' olin aikaa teille jättää;
Ne ottakaa, ma pyydän.
 

HAMLET

 
                       En, en suinkaan;
En koskaan teille mitään antanut.
 

OPHELIA

 
Kyll' annoitte, sen hyvin muistanette,
Ja lisäks sanoilla niin viehkeill', että
Niist' arvo lahjan karttui; pois ne viekää,
On tuoksu niistä mennyt; rikkaat lahjat,
Jalolle luontehelle köyhiks muuttuu,
Kun rakkautta antajalta puuttuu.
Kas, tuossa, hyvä prinssi.
 

HAMLET

 
Ha, ha, oletteko siveä?
 

OPHELIA

 
Prinssi!
 

HAMLET

 
Oletteko kaunis?
 

OPHELIA

 
Mitä tarkoitatte, prinssi?
 

HAMLET

 
Jos olette siveä ja kaunis, niin älkää salliko siveytenne seurustella kauneutenne kanssa.
 

OPHELIA

 
Voiko, prinssi hyvä, kauneudella olla parempaa seuraa kuin siveys?
 

HAMLET

 
Voi hyvinkin, sillä kauneuden voima voi pikemmin tehdä siveyden parittajaksi, kuin siveyden valta voi tehdä kauneuden kuvakseen. Tuo kuului muinoin hiukan oudolta, mutta nykyaika näyttää sen todeksi. Minä rakastin teitä muinoin.
 

OPHELIA

 
Niin tosiaan, prinssi hyvä, mun saitte sitä uskomaan.
 

HAMLET

 
Teidän ei olisi pitänyt uskoa minua; hyviä tapoja ei saa niin istutetuksi vanhaan varteemme, ett'ei tuosta jäisi makua. En rakastanut teitä.
 

OPHELIA

 
Sitä enemmän petyin.
 

HAMLET

 
Mene luostariin sinä. Miksi syntisiä sinä ilmoille saattaisit? Itse minä olen jokseenkin siveä; kuitenkin voisin itseäni syyttää töistä semmoisista, jotta paras olisi, ett'ei äitini olisi minua synnyttänyt. Olen hyvin ylpeä, kostonhalukas, kunnianhimoinen; enemmän on rikoksia viittaustani odottamassa kuin minulla ajatuksia niitä keksimään, kuvausvoimaa niitä muodostamaan tai aikaa niitä toimeen panemaan. Miksi tällaiset veijarit kuin minä maan ja taivaan välillä matelevat? Me olemme aika konnia kaikki; älä ketään meistä usko. Mene luostariin! Missä on isänne?
 

OPHELIA

 
Kotona, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Sulkekaa ovet hänen jälkeensä, ettei hän muualla kuin talossaan hupsuna liiku. Hyvästi!
 

OPHELIA

 
Oi, auttakaa häntä, armahat jumalat!
 

HAMLET

 
Jos naimisiin menet, niin annan sinulle myötäjäisiksi tämän kirouksen: ollos niin puhdas kuin lumi, niin kirkas kuin jää, et kuitenkaan vältä parjausta. Mene luostariin, mene! Hyvästi. Tai jos kaikin mokomin naimisiin tahdot mennä, niin ota hupsu; sillä järkimiehet tietävät liian hyvin, mitä hirviöitä heistä teette. Mene luostariin, mene ja heti! Hyvästi!
 

OPHELIA

 
Oi, taivahan vallat, saattakaa hänet entiselleen!
 

HAMLET

 
Tunnen myöskin maalaustaitonne, aivan hyvin. Jumala on teille kasvot luonut, ja itse teette itsellenne toiset. Te keikutte, te sipsutatte, te sopotatte, puhutte herjanimillä Jumalan luoduista, ja keimailemistanne luulottelette viattomuudeksi. Niin, niin; minä olen siitä kylläni saanut; se on minut hulluksi tehnyt. Emme, sanon minä, enää lainkaan naimisia kaipaa: ne, jotka jo naineet ovat, jääkööt eloon, kaikki paitse yksi; loput olkoot mitä ovat. Mene luostariin, mene!
 

(Menee.)

OPHELIA

 
Mik' oiva henki tuossa pirstaleina!
Hovikon silmä, viisaan kieli, urhon kalpa,
Tään kauniin vallan kukoistus ja toive,
Tapojen peili, taidon esikuva,
Ihanteen ihanne, ja kaikk' on mennyt!
Ja minä, naisist' onnettomin, kurjin,
Jok' imin noiden lemmenvalain mettä,
Näen, kuin tuo valtava ja jalo järki
Rämisten soi kuin soinnuttomat kellot;
Näen, kuinka hulluus raataa kukkean
Nuoruuden kauniin muodon. Voi mua vaan,
Mit' olen nähnyt ja nyt nähdä saan!
 

(Kuningas ja Polonius palajavat.)

KUNINGAS

 
Vai lempi! Ei, se häll' ei mieless' ole;
Ja puhe, vaikka hiukan muodotonta,
Ei hulluudelta tunnu. Häll' on jotain,
Jot' alakuloisuudessaan hän hautoo;
Ja sikiö, näin siitetty, ma pelkään,
Voi tulla turmioks. Sit' estääkseni
Tään reippaan panen päätöksen nyt toimeen:
Koht' Englantiin hän menköön vaatimaan
Sen veron, jot' on laiminlyöty maksaa.
Kentiesi meri-ilma, vieraat maat
Ja vaihtelevat esineet vois poistaa
Tuon sydänt' ahdistavan, oudon aiheen,
Jot' aivoissaan hän hautelee, näin tullen
Vieraaksi itselleen. Mit' arvelette?
 

POLONIUS

 
Se hyvää tekee; mutta luulen sentään,
Ett' alkuna ja syynä noihin tuskiin
Hylätty lempi on. – No, Ophelia!
Sanoja prinssin älä turhaan kerro;
Kuulimme kaikki. – Tehkää tahtonne;
Mut antakaa, jos hyväks näette, äidin
Näytelmän jälkeen kahden kesken hältä
Nuo huolet urkkia ja peittämättä
Käsiksi käydä; minä, jos sen suotte,
Asetun tuota kuulemaan. Jos äiti
Ei selvää saa, niin lähettäkää hänet
Pois Englantiin, tai pankaa lukon taakse,
Min parhaaks näette.
 

KUNINGAS

 
                     Sen ma teen. Ei saa
Vapaina hullut prinssit vaeltaa.
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
    Sali linnassa.
 

(Hamlet ja muutamia näyttelijöitä tulee.)

HAMLET

 
Lausukaa olkaa niin hyvä, tämä puhe, niinkuin minä sen teille lausuin, sujuvalla kielellä; mutta jos sitä kangerratte, niinkuin moni meidän näyttelijöistä, niin kuulisin yhtä hyvin palovartijan värsyjäni huutavan. Älkää myöskään ilmaa liiaksi käsillänne hosuko, näin, tällä tavalla; vaan tehkää kaikki siivosti; sillä itse intohimonkin virrassa, hyrskyssä ja, niin sanoakseni, pyörteessä pitää teidän osottaa ja noudattaa kohtuutta, joka tekee sen miellyttäväksi. Oi, sydäntäni vihlaisee, kun kuulen tuollaisen kömpelön, paksutukkaisen kolhon repivän himonsa kappaleiksi, ihanpa ryysyiksi, halkaistakseen alhaison korvia, joka, suurimmaksi osaksi, ei muuta ymmärrä kuin hullutuksia ja melua. Sellaiselle suurisuiselle pöyhkärille soisin kelpo löylytyksen; hän on hirviötä hirveämpi. Sellaista välttäkää, ma pyydän.
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
Siitä olkaa varma, prinssi.
 

HAMLET

 
Mutta älkää liian laimeakaan olko, vaan ottakaa oma ymmärryksenne johtajaksi. Sovittakaa sanat toimintaan ja toiminta sanoihin, tarkasti vaarinottaen, ett'ette poikkea luonnollisesta kohtuudesta; sillä kaikki sellainen liioitteleminen on vastoin näytelmän tarkoitusta, jonka tehtävänä aluin on ollut ja vieläkin on pitää ikäänkuin kuvastinta luonnolle, näyttää hyvyydelle sen omat piirteet, pahuudelle sen oma kuva ja itse aikakaudelle ja ajan ruumiille sen oma muoto ja luonto. Jos tätä nyt liioitellaan tai laimeasti esitellään, niin saattaa tuo kyllä oppimattomissa herättää naurua, mutta järki-ihmistä se vaan suututtaa; ja yhden ainoan järkimiehen moitteen pitää teille olla suurempiarvoinen kuin huoneen täysi noita toisia. Oi, niitä on näyttelijöitä, joiden itse olen nähnyt näyttelevän, – ja kuullut muiden heitä kiittävän, oikein ylistämällä, – joilla, pilkkaamatta puhuen, ei ollut kristityn puhetapaa eikä kristityn eikä pakanan eikä ihmisen käyntiä, vaan jotka rehentelivät ja ärjyivät niin, että luulin jonkun luonnon oppipojan ihmisiä tehneen, ja hutiloimalla lisäksi; niin inhottavasti he ihmisyyttä osottelivat.
 

ENS. NÄYTTELIJÄ

 
Toivon, että meillä tuo on jokseenkin poistettu.
 

HAMLET

 
Oi, poistakaa se kokonaan. Ja älkää salliko niiden, jotka narreina näyttelevät, puhua enemmän, kuin mitä heidän osaansa kuuluu; sillä heidän joukossaan on sellaisia, jotka itse nauravat saadakseen joukon tyhmiä katselijoita myöskin nauramaan, vaikka, samaan aikaan, joku tärkeä kohta kappaleessa olisi huomioon otettava. Tuo on hävytöntä ja osottaa aivan surkuteltavaa kunnianhimoa siinä narrissa, joka niin tekee. Menkää, laittakaa itsenne valmiiksi.
 

(Näyttelijät menevät.)

(Polonius, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

 
No, herraseni, tahtooko kuningas kuulla tätä kyhäystä.
 

POLONIUS

 
Tahtoo, ja kuningatar myös, ja heti nyt.
 

HAMLET

 
Käskekää näyttelijöitä joutumaan.
 

(Polonius menee.)

 
Ehkä tekin molemmat tahtoisitte heitä jouduttaa.
 

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN

 
Kyllä, herra prinssi.
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

HAMLET

 
Horatio! Hoi!
 

(Horatio tulee.)

HORATIO

 
Täss' olen, altis palvelukseenne.
 

HAMLET

 
Horatio, sin' olet kelpo mies,
Sun vertaistas en ole löynnyt toista.
 

HORATIO

 
Oi, prinssi hyvä, —
 

HAMLET

 
                   Min' en imartele;
Mit' ylennystä toivoisin ma sulta,
Jonk' ainoa on tulo hilpeytesi.
Mill' elannon ja vaatteet vaivoin hankit?
Miks köyhää mairisin? Ei, nuoleskelkoon
Makea kieli tyhmää koreutta,
Ja norjiks käykööt polven saranat,
Miss' auttaa kumarrus. Siit' aikain, kuules,
Kun kallis sieluni sai ehdonvallan
Ja arvostaa voi ihmisiä, määräs
Sun omakseen se; sillä näytät siltä,
Kuin, kaiken puutteessa, et mitään puuttuis,
Ja onnen suosiot ja kompat vastaan
Samalla mielell' otat. Autuaita
Ne, joiden pää ja sydän niin on yhtä,
Ett'eivät, onnen pillinä, sit' ääntä
Soi, jota soitetaan. Mies anna mulle,
Jok' ei oo himon orja, hänet suljen
Sydämmeni sydänkotaan, niinkuin sinut,
Sydämmen' sydämmeen. – Jo kyllin tätä. —
Illalla kuninkaalle näytellään;
Yks kohta näytelmässä muistuttaa
Mit' isäni kuolemasta kerroin sulle;
Kun tulee tämä kohta, pyydän että
Kaikella sielus tarmolla sa tarkkaat
Mun setääni. Jos tuossa kohdass' ei
Salattu rikos loukostansa lähde,
Niin on se henki hornan, minkä näimme,
Ja minun mielikuvani niin mustat
Kuin tuonen sepän ahjo. Tarkoin tarkkaa;
Minäkin häneen naulaan silmäni,
Yhdessä sitten huomioitamme
Me vertaamme.
 

HORATIO

 
              Hyv' on. Jos näyteltäissä
Hän varkain peittää vähääkään ja pakoon
Näin luikahtaa, niin varkauden maksan.
 

HAMLET

 
Jo tullaan. Hupsuks ruveta taas täytyy.
Valitse paikka.
 

(Tanskalainen marssi. Torven toitotuksia.)

(Kuningas, kuningatar, Polonius, Ophelia, Rosencrantz,

 
    Gyldenstern ynnä muita tulee.)
 

KUNINGAS

 
Kuinka voi Hamlet serkkumme?
 

HAMLET

 
Oivasti, todellakin; kameleontin pöydässä herkuttelen: syön ilmaa, lupauksilla lihotettua. Niin ette voi salvokukkoja syöttää.
 

KUNINGAS

 
Se vastaus ei kuulu minuun, Hamlet; nuo sanat eivät ole minun.
 

HAMLET

 
Eikä minunkaan enää. – (Poloniukselle.) Hyvä herra, näyttelittehän kerran yliopistossa, niinhän?
 

POLONIUS

 
Niin, prinssi hyvä; ja hyvänä näyttelijänä minua pidettiinkin.
 

HAMLET

 
Ja kenen osaa te toimititte?
 

POLONIUS

 
Julius Caesarin osaa; sain surmani Capitoliossa;
Bruto minut tappoi.
 

HAMLET

 
Ruton työtä tappaa tuollaista kapitoljusta. —
Ovatko näyttelijät valmiit?
 

POLONIUS

 
Ovat, prinssi hyvä; odottavat vaan käskyänne.
 

KUNINGATAR

 
Tule tänne, hyvä Hamlet, minun luokseni istumaan.
 

HAMLET

 
Ei, äiti hyvä, tämä rauta vetää enemmän.
 

POLONIUS (Kuninkaalle)

 
Hoo! huomasitteko sitä?
 

HAMLET

 
Saanko maata helmassanne, neiti?
 

(Istuutuu Ophelian jalkain juureen.)

OPHELIA

 
Ette, prinssi.
 

HAMLET

 
Pää helmassanne, tarkoitan?
 

OPHELIA

 
Saatte, prinssi.
 

HAMLET

 
Ajattelitteko minun tarkoittaneen sopimattomia?
 

OPHELIA

 
En ajatellut mitään.
 

HAMLET

 
Ihana ajatus maata tyttösen jalkain juuressa.
 

OPHELIA

 
Mitä, prinssi?
 

HAMLET

 
Ei mitään.
 

OPHELIA

 
Olette hupainen, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Ken? Minäkö?
 

OPHELIA

 
Niin, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Herrainen aika, vallan verraton leikinlaskija! Mitä muuta ihminen voisi kuin olla hupainen? Sillä katsokaas, kuinka iloiselta äitini näyttää, eikä ole kahta tuntia siitä, kun isäni kuoli.
 

OPHELIA

 
On, prinssi hyvä, siitä on kaksi kertaa kaksi kuukautta.
 

HAMLET

 
Niinkö paljon? No, piru sitten enää mustissa käyköön; minä tahdon sopuliturkin. Oi, taivahan vallat! Kaksi kuukautta jo kuolleena, eikä vielä unohtunut! Sittenhän voi toivoa, että suuren miehen muisto elää puoli vuotta hänen kuoltuansa; mutta kirkkoja, maarin, hänen rakentaa täytyy, muuten häntä ei ajatella enempää kuin keppihevosta, jonka hautakirjoituksena on:
    Ah, voi! ah, voi!
    Jo keppihepo unohtui!¹¹
 

(Torven toitotuksia. Elenäytelmä.)

 
[Muudan kuningas ja muudan kuningatar astuvat esiin, sangen rakastuneina; kuningatar syleilee kuningasta ja tämä kuningatarta. Kuningatar laskee polvilleen ja näyttää vakuuttavan kuninkaalle jotakin. Tämä nostaa hänet maasta ja nojaa päätään hänen olkaansa; laskeutuu sitten levolle kukkaslavalle; kuningatar, huomattuaan hänen nukkuvan, lähtee pois. Heti senjälkeen tulee sisään mies, ottaa kruunun kuninkaan päästä, suutelee sitä, valaa myrkkyä kuninkaan korvaan ja lähtee pois. Kuningatar palajaa, huomaa kuninkaan kuolleeksi ja tekee epätoivoisia liikkeitä. Myrkyttäjä, kaksi tai kolme mykkää henkilöä muassaan, tulee takaisin ja näyttää vaikeroivan kuningattaren kanssa. Kuollut ruumis kannetaan pois. Myrkyttäjä kosii kuningatarta lahjoilla; tämä näyttää alussa vastahakoiselta, mutta suostuu vihdoin hänen rakkauteensa.]
 

(Poistuvat.)

OPHELIA

 
Mitä tämä tietää, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Oh, se on ilkeätä salakuiskutusta; se tietää pahaa.
 

OPHELIA

 
Kenties selittää tämä kuva kappaleen sisällyksen?
 

(Proloogi astuu esiin.)

HAMLET

 
Sen saamme tuolta mieheltä tietää: näyttelijät eivät voi mitään salata; he kertovat kaikki.
 

OPHELIA

 
Kertooko hän meille tämän kuvan merkityksen?
 

HAMLET

 
Kyllä, tai jonkin toisen kuvan, jonka te hänelle näytätte. Jos te ette häpeä kuvia näyttää, niin ei hänkään häpeä kertoa teille niiden merkitystä.
 

OPHELIA

 
Olette ilkeä, oikein ilkeä. Tahdon näytelmätä katsella.
 

PROLOGI

 
Me näytelmän ja itsemme
Nyt suosioonne suljemme
Ja kärsimystä toivomme.
 

(Poistuu.)

HAMLET

 
Oliko se proloogi vai mielilause sormuksessa?
 

OPHELIA

 
Se lyhyt oli.
 

HAMLET

 
Kuin vaimon rakkaus.
 

(Näytelmän kuningas ja kuningatar tulevat.)

NÄYT. KUNINGAS

 
Jo kolmekymment' aurinkoa nyt
Maan, vetten ympäri on kierrellyt;
Kakstoista kertaa kolmikymmenin
Kuu loistoaan on luonut ilmoihin
Siit' aikain, kun me liiton vannoimme
Ja lemmen toisillemme annoimme.
 

NÄYT. KUNINGATAR

 
Ja saman verran aurinko ja kuu
Saa kiertää, ennenkuin se lakastuu.
Mut voi! sa olet sairas, katkeruus
Sun valloittaa, ja poiss' on iloisuus.
Se mua surettaa; mut tuosta vainen
Sa ällös huolestu; näet, yhdenlainen
Kuin vaimon lempi sen on pelkokin:
Ei kumpaakaan, tai liiaks kumpaakin.
Mun lempeni sa tunnet: yhtä suuri
Kuin lempeni on pelkonikin juuri.
Vähästä suuri rakkaus pelvon saa;
Suur' pelko suurta rakkautt' osottaa.
 

NÄYT. KUNINGAS

 
Mun pian täytyy sinut, armas, jättää;
Mua vanhuus vaivaa, elinvoimat pettää.
Sa tänne ihanaan jäät maailmaan,
Jäät arvohon ja loistoon, ehkä vaan
Saat toisen miehen, yhtä rakkaan —
 

NÄYT. KUNINGATAR

 
                                  Vait!
Sen petokseksi sanois tunnon lait.
Kirottu ma, jos huolen toisellen:
Se vaimo tappoi miehens' entisen.
 

HAMLET (Syrjään)

 
Marunata, marunata!
 

NÄYT. KUNINGATAR

 
Ei lempi, mutta voitonpyyntö lie
Se syy, jok' uuteen naimisehen vie.
Ma toiste puolisoni murhaisin,
Jos toisen suutelohon nukkuisin.
 

NÄYT. KUNINGAS

 
Ma uskon, että mieles lausuit nyt;
Mut moni sanansa on pettänyt.
On päätös muiston orja, syntyään
Se kiivas on, mut veltto kestämään.
Niin raakilakin pysyy oksassaan,
Mut putoo itsestään, kun kypsyy vaan.
On aivan tarpeen, että unhotamme
Me itsellemme maksaa velkojamme;
Päätökseen, jonka himon kiihko tuottaa,
Ei, himon sammuttua, auta luottaa;
Ja liika kiihko riemun niinkuin vaivan
Hävittää näiden vaikutukset aivan.
Miss' ilo suurin, haikein tuska siellä;
Käy riemu huolen, huoli riemun tiellä.
Katoopi maailma; mik' ihme siis,
Jos lempi onnen kanssa muuttelis?
Se pulma on, jot' yhä tutkaisemme:
Onnenko lempi tuo vai onni lemmen.
Kun suuret sortuu, ystävää ne puuttuu;
Kun köyhä nousee, vihat lemmeks muuttuu.
Näin lempi aina seuraa onnen teitä:
Sill' ystäviä, ken ei kaipaa heitä;
Ken hädäss' ystävätään koettaa,
Hän siitä heti vihamiehen saa.
Näin tahtomme ja sallimuksen tie
Useinkin vastakkaiseen suuntaan vie;
Ja mietteet tyhjään raukee; aatokset
On vallassamme, mut ei päätökset.
Nyt mietit, ett'et toiste kuolla vois,
Se miete miehes kanssa kuolee pois.
 

NÄYT. KUNINGATAR

 
Pimetköön taivas! horna auetkoon!
Ja elämäni rauha rauetkoon!
Epäilys uskon, toivon sijaan tulkoon!
Ja vangin leipä nautintoni olkoon!
Mit' ilon-raatelevaa tuskaa liekään,
Se multa riemuni ja onnen viekään!
Ikuinen vaiva mua seuratkaan,
Jos vaimoks tulen leskest' uudestaan!
 

HAMLET

 
Entä, jos hän rikkoisi valansa?
 

NÄYT. KUNINGAS

 
Se tuima vala! Jätä minut nyt:
Miel' on niin raskas, aatos väsynyt;
Nukahtaa koitan.
 

(Nukkuu.)

NÄYT. KUNINGATAR

 
                 Rauhaan pääsi paina;
Meist' onnettomuus kaukan' olkoon aina!
 

(Menee.)

HAMLET

 
Rouva hyvä, kuinka miellyttää teitä näytelmä?
 

KUNINGATAR

 
Tuo nainen vakuutti mielestäni liiaksi.
 

HAMLET

 
Mitä vielä! Hän kyllä pysyy sanassaan.
 

KUNINGAS

 
Tunnetko sisällyksen? Eikö siinä ole mitään loukkaavata?
HAMLET. Ei, ei lainkaan; he laskevat leikkiä vaan, myrkyttävät leikillään; ei loukkaavata vähääkään.
 

KUNINGAS

 
Mikä on näytelmän nimi?
 

HAMLET

 
Hiirenloukku. Niin miksikö? Kuvaannollisesti. Tämä näytelmä kuvaa Wienissä tapahtunutta murhaa. Gonzago on herttuan nimi; hänen vaimonsa Baptista. Saatte kohta nähdä; se on peijakkaanmoinen kappale. Vaan mitä siitä? Teidän majesteettiinne ja meihin, joilla on puhdas omatunto, meihin se ei koske. Potkikoot satulan lyöttämät konit, meidän säkämme on eheä.
 

(Lucianus tulee.)

 
Tuo on eräs Lucianus, kuninkaan veljenpoika.
 

OPHELIA

 
Te olette oiva koorus,¹² prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Voisin olla tulkkina¹³ teille ja armahallenne, jos vaan saisin nähdä nukkien hyppivän.
 

OPHELIA

 
Olette kärkevä, prinssi, oikein kärkevä.
 

HAMLET

 
Saisittepa huokailla, jos tahtoisitte kärkeni typistää.
 

OPHELIA

 
Hullua hullumpaa vaan.
 

HAMLET

 
Semmoisiksihan miehet tahdotte. – Toimeen, murhaaja! Hiiteen nuo kirotut kasvojen väänteet! Toimeen! Kas niin: – käheä korppi huutaa kostoa.
 

LUCIANUS

 
Käs' altis, myrkky tuima, hanke musta;
Sopiva aik', ei kuulu hiiskausta.
Nyt murhaneste, kalman myrkkykeitto,
Min kolmin kerroin noitui hiiden neito,
Kirottu taikamehus tuohon luo
Ja surmaa heti terve henki tuo!
 

(Valaa myrkkyä makaajan korvaan.)

HAMLET

 
Hän myrkyttää hänet puistossa saadakseen itse vallan. Hänen nimensä on
Gonzago. Kertomus on olemassa, ja hyvällä Italian kielellä. Kohta
saatte nähdä, kuinka murhaaja saavuttaa Gonzagon lesken rakkauden.
 

OPHELIA

 
Kuningas nousee.
 

HAMLET

 
Mitä! väärääkö palomerkkiä pelästyen?
 

KUNINGATAR

 
Kuinka voitte, puolisoni?
 

POLONIUS

 
Lopettakaa näytteleminen.
 

KUNINGAS

 
Tuokaa valkeata! – Pois täältä!
KAIKKI. Valkeita, valkeita, valkeita!
 

(Kaikki lähtevät paitse Hamlet ja Horatio.)

HAMLET

 
    Ammuttu hirvi parahtaa,
    Kedolla hyppii vapaa;
    Yks valvoo, toinen nukahtaa,
    Se maailman on tapaa.
 
 
Eiköhän tämä puhe, Horatio, ja sulkatöyhtö hatussa, – jos muu onni menisikin turkosen tietä, – sekä pari tupsukukkasta avosuisissa kengissä auttaisi minua saamaan paikkaa näyttelijäjoukossa, mitä?
 

HORATIO

 
Puolesta osuudesta.
 

HAMLET

 
Ei, kokonaisen tahdon.
    Oi, Damon armas, muista vaan,
    Sun viime kuninkaasi
    Ol' itse Zeus; nyt valtiaan'
    On pelkkä, pelkkä – tiuku.
 

HORATIO

 
Miksi loppusoinnun jätitte?¹⁴
 

HAMLET

 
Oi, Horatio hyvä! Panen vetoa tuhat puntaa haamun sanain totuudesta.
Huomasitko?
 

HORATIO

 
Aivan hyvin, herra prinssi.
 

HAMLET

 
Kun tuli puheeksi myrkytys, —
 

HORATIO

 
Silmäsin häntä tarkasti.
 

HAMLET

 
Ah, haa! – Soittoa! Huiluja!
Jos kuningas ei näytelmätä kiitä,
Niin luulen, että – hän ei pidä siitä.
Soittoa, soittoa!
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

GYLDENSTERN

 
Hyvä prinssi, suvaitkaa minun lausua pari sanaa.
 

HAMLET

 
Vaikka kokonainen tarina.
 

GYLDENSTERN

 
Kuningas, prinssi hyvä, —
 

HAMLET

 
No niin, mitä hänestä?
 

GYLDENSTERN

 
On huoneisiinsa siirtynyt, sangen pahoinvoipana.
 

HAMLET

 
Juomisestako?
 

GYLDENSTERN

 
Ei, prinssi, pikemmin sappitaudista.
 

HAMLET

 
Suurempaa älyä osottaisitte, jos veisitte lääkärille sen sanoman; sillä jos minä hänelle huolluketta määräisin, niin rupeisi ehkä hänen sappensa vaan enemmän kuohumaan.
 

GYLDENSTERN

 
Hyvä prinssi, saattakaa puheenne hiukan järjestykseen ja älkää noin hurjasti karatko pois asiastani.
 

HAMLET

 
Olen masea, herraseni; – puhukaa.
 

GYLDENSTERN

 
Kuningatar, äitinne, on suurimmassa sieluntuskassa ja lähetti minut luoksenne.
 

HAMLET

 
Terve tultuanne!
 

GYLDENSTERN

 
Ei, prinssi hyvä, tuo kohteliaisuus ei ole oikeata lajia. Jos suvaitsette antaa minulle järkevän vastauksen, niin tahdon toimittaa äitinne käskyn; jos ette, niin suokaa anteeksi, että lähden ja katson toimeni päättyneeksi.
 

HAMLET

 
Hyvä herra, minä en voi.
 

GYLDENSTERN

 
Mitä, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Antaa järkevätä vastausta: järkeni on sairas. Mutta sellaisen vastauksen, kuin antaa voin, saatte käskeä, hyvä herra, tai oikeammin äitini, kuten sanoitte. Siis ei muuta kuin asiaan. Äitini, sanoitte, —
 

ROSENCRANZ

 
Niin, hän sanoo näin: teidän käytöksenne on vaikuttanut hänessä hämmästystä ja kummastusta.
 

HAMLET

 
Oi, ihmeellistä poikaa, joka niin saattaa hämmästyttää äitiään! —
Mutta eikö seuraa mitään jälkilausetta tuon äidillisen kummastuksen
kantapäillä? Sanokaa.
 

ROSENCRANZ

 
Hän haluaa puhutella teitä kamarissa, ennenkuin menee levolle.
 

HAMLET

 
Me tottelemme, vaikka olisi hän kymmenkertaisesti äitimme. Onko teillä vielä muuta asiata?
 

ROSENCRANZ

 
Hyvä prinssi, te piditte muinoin minusta.
 

HAMLET

 
Ja pidän vieläkin, näiden näppien ja tiirakkain nimessä.¹⁵
 

ROSENCRANZ

 
Prinssi hyvä, mikä on syynä alakuloisuuteenne? Te tosiaankin haittaatte omaa vapauttanne, jos ystäviltä salaatte huolenne.
 

HAMLET

 
Minä kaipaan ylennystä.
 

ROSENCRANZ

 
Miten se on mahdollista, koska kuningas itse on teidät määrännyt
Tanskan vallan perilliseksi.
 

HAMLET

 
Niin, hyvä herra, mutta "ennenkuin suo sulaa", – se sananlasku on jotenkin kulunut.
 

(Näyttelijöitä tulee huilut mukana.)

 
O, huiluja! Yksi minulle! – (Gyldensternille.) Tulkaapa syrjään hiukan. Miksi noin käytte ympärilläni ja nuuskitte, ikäänkuin tahtoisitte minua ansaan ajaa?
 

GYLDENSTERN

 
Oi, prinssi hyvä, jos on intoni liian rohkea, niin on ystävyyteni liian säädytön.
 

HAMLET

 
Tuota en oikein ymmärrä. Olkaa hyvä, soittakaa tätä huilua.
 

GYLDENSTERN

 
Prinssi hyvä, en taida.
 

HAMLET

 
Tehkää niin hyvin.
 

GYLDENSTERN

 
Toden totta, minä en taida.
 

HAMLET

 
Minä pyydän teitä.
 

GYLDENSTERN

 
En osaa siinä yhtäkään temppua, prinssi hyvä.
 

HAMLET

 
Se on yhtä helppoa kuin valhetteleminen. Hallitkaa noita äänireikiä sormilla ja peukalolla, puhaltakaa suullanne siihen henkeä, ja se puhuu mitä suloisinta sävelkieltä. Katsokaas, tuossa on läpäkkeet.
 

GYLDENSTERN

 
Mutta minä en kykene saamaan niistä irti vähääkään sointua; minulla ei ole sitä taitoa.
 

HAMLET

 
No, nähkääs nyt, kuinka katalana raukkana minua pidätte. Tahdoitte minua soittaa; olitte tuntevinanne äänireikäni; tahdoitte minulta temmata syvimmän salaisuuteni; tahdoitte koetella ääniäni matalimmasta korkeimpaan; ja paljon sointua, suloisin ääni on tuossa pienessä soittokalussa, ettekä kuitenkaan saa sitä soimaan. Tuhat tulimmaista! Luulettenko, että minua on helpompi soittaa kuin huilua? Sanokaa minua miksi soittokaluksi tahdotte, soinnuttomaksi kyllä minut saatte, mutta soittaa ette minua voi. —
 

(Polonius tulee.)

 
Jumal' antakoon hyvää päivää.
 

POLONIUS

 
Prinssi hyvä, kuningatar haluaa puhutella teitä, ja nyt heti.
 

HAMLET

 
Näettenkö tuota pilveä tuolla? Se on melkein kamelin muotoinen.
 

POLONIUS

 
Niin maarin, kamelin näköinen todellakin.
 

HAMLET

 
Minusta se on kuin kärppä.
 

POLONIUS

 
Sen on selkä kuin kärpän.
 

HAMLET

 
Tai niinkuin valaskalan.
 

POLONIUS

 
Ihan niinkuin valaskalan.
 

HAMLET

 
Nyt tulen äitini luokse, heti paikalla. – He ilveilevät kanssani, jotta luontoni on katketa. – Tulen heti paikalla.
 

POLONIUS

 
Sen hänelle sanon.
 

(Menee.)

HAMLET

 
"Heti paikalla" on helposti sanottu. – Jättäkää minut, hyvät ystävät.
 

(Rosencrantz, Gyldenstern, Horatio, y.m. lähtevät.)

 
Nyt yöst' on aika kummitusten; haudat
Nyt haukottaa, ja myrkkyns' itse horna
Luo maailman. Nyt voisin juoda kuumaa verta
Ja tehdä hirmutöitä, joita päivä
Kavahtain katsois. Vait! Nyt äidin luo.
Oi sydän, muista luontos! Neeron mieltä
Poveeni lujaan älä koskaan päästä.
Julm' olla tahdon, mut en luonnoton;
Ma tikareita haastan, vaan en käytä.
Näin mielen, kielen teeskennellä täytyy.
Jos sanoin häntä herjaankin, et saa
Teolla, sielu, niitä vahvistaa.
 

(Menee.)

 
Kolmas kohtaus.
    Huone linnassa.
 

(Kuningas, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS

 
En kärsi häntä; turvass' emme ole,
Jos raivota noin saa hän. Valmiit olkaa:
Ma joutuun teille valtakirjat laitan,
Ja Englantihin saatte hänet viedä.
Ylevät tehtävämme eivät kestä
Niin suurta vaaraa, kuin hän hulluuksillaan
Jok' aika uhkaa meille.
 

GYLDENSTERN

 
                        Valmiit ollaan.
Se vallan pyhä on ja hurskas huoli
Niin monen, monen turvaa ajatella,
Jonk' elo, elämä on kuninkaassa.
 

ROSENCRANZ

 
Jo yksityinen velkapää on luotaan,
Henkensä kaikin asehin ja voimin,
Vahingot torjumaan; sit' enemmän
Se henki, jonka onnesta niin monen
Elämä riippuu. Kuninkaass' ei kuole
Hän yksin; vaan kuin pyörre vie hän myötään
Mit' osuu tielleen. Hän on suuri pyörä,
Korkeimman vuoren huippuun kiinnitetty,
Jonk' äärettömiin kehrävarsiin tuhat
Pient' esinettä liittyy. Se kun sortuu,
Niin samaan häviöhön pienin lisä
Ja liite syöksyy. Kuningas kun oihkaa,
Niin samassa myös valtakunta voihkaa.
 

KUNINGAS

 
Ma pyydän, joutuun valmistukaa matkaan;
Tuo vaara täytyy kahlettaa, se liian
Vapaana liikkuu.
 

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN

 
                 Teemme joutua.
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

(Polonius tulee.)

POLONIUS

 
Nyt, kuninkaani, äidin luo hän lähtee.
Ma seinäverhon taa käyn piiloon; sinne
Voin kaikki kuulla. Takaan, että äiti
Hänt' oikein sättii: ja, kuin lausuitten, —
Viisaasti lausuttu, – on tarpeen, että
Puhetta kuulemass' on joku muukin
Pait äiti, sillä puolta-pitäväiset
On äidit luonteeltansa. Herran haltuun!
Ennenkuin levolle te käytte, palaan
Ja tiedon saatan.
 

KUNINGAS

 
                  Kiitos, hyvä herra.
 

(Polonius menee.)

 
Tekoni irstas, taivaaseen se löyhkää:
Kirous ensimmäinen, veljenmurha.
Rasittaa sitä! – Rukoilla en taida,
Vaikk' yhtä kiivas halu on kuin tahto:
Tuimempi rikos tuiman kumoo aikeen;
Ja niinkuin mies, joll' ompi kaksi tointa,
Ma epäilen, mist' alkaisin, ja laimin
Lyön kummankin. Jos kirottu tää käsi
Ois paksuudeltaan veljen veriss', eikö
Sadetta armon taivaassa, mi huuhtois
Sen lumipuhtaaks? Mitä muut' on armo
Kuin synnin paljastus? Ja mitä muuta
Rukous kuin tuo kaksinainen voima
Lankeemust' estää sekä langenneelle
Tarita anteeks-antamus? Siis ylös
Luon silmän'! Rikos tehty on. Mut voi!
Millaiset rukoukset sopii mulle?
Suo ilkimurha anteeksi – Se ei kelpaa,
Kosk' omanain on murhan saalis yhä,
Kuningatar ja valtani ja kruunu.
Armonko sais, ken pysyy synneissään?
Tall' inhall' ijällä voi rikollisen
Kullattu käsi syrjään työntää lain,
Ja väärälläkin saaliill' oikeutta
Saa usein ostaa. Niin tuoll' ylhääll' ei!
Siell' ei käy juonet, totuudessaan siellä
Työt näkyy; synneistämme meidän täytyy
Suun sisään itse antaa todistus.
Ja sitten? Mitä jääpi? Koita, mitä
Vois katumus. Mit' ei se voisi? Mutta
Se mitä voi, kun katua ei taida?
Voi, kurjaa tilaa! mieltä kalman-mustaa!
Voi, paulottua sielua, mi vapaaks
Yrittää, mutta takertuu vaan yhä!
Avuksi, enkelit! Nyt toimeen! Nöyriks,
Te jäykät polvet! Sydän raudan-kova,
Käy pehmeäks kuin rintalapsen suonet!
Kaikk' ehkä muuttuu hyväks.
 

(Menee syrjään ja laskee polvilleen.)

(Hamlet tulee.)

HAMLET

 
Nyt käy se päinsä, nyt hän rukoilee;
Nyt työhön! – Ja näin taivaaseen pääsee.
Ja kostanut ma olenko? Kuin onkaan:
Isäni murhas konna, ja nyt minä,
Isäni ainoo poika, saman konnan
Lähetän taivaaseen?
Ei, palkkaa ois se, vaan ei kostoa.
Hekuman helmaan isäni hän tappoi,
Kun synti täydess' oli heilimässään,
Ja kuin lie tilin laita, tiesi Herra,
Mut, ihmissuhteiden ja järjen mukaan,
On laita huono. Kostanutko olen,
Jos tuon nyt murhaan kesken katumustaan,
Kun puhdas sieluns' on ja valmis lähtöön?
Ei!
Seis, miekka! Kolkompata tilaa vartoo,
Kun päissään on hän, nukkuu taikka raivoo
Tai rutsaisessa vuotehessaan telmää
Tai kiroo, mässää taikka muuta tekee,
Jost' autuus kaukan' on, – hänt' iske silloin,
Ett' ilmaan lentää kantapäät, ja sielu
Kirotun mustaks käy kuin helvetti,
Jonk' oma on se. Äiti kiirehtää;
Se lääke sairaat päiväs pidentää.
 

(Menee.)

(Kuningas nousee ja astuu esiin.)

KUNINGAS

 
Sanani nousee, mieli maassa pysyy;
Ei sanoja, vaan mieltä taivas kysyy.
 

(Menee.)

 
Neljäs kohtaus.
    Huone linnassa.
 

(Kuningatar ja Polonius tulevat.)

POLONIUS

 
Hän heti tulee. Kovaa hälle pankaa;
Sanokaa, että kärsittäväks ilveens'
On liian raakaa, että varjehena
Hänestä tulen tuiman ehkäisitte.
Ma vaikenen ja piiloon käyn. Mut pyydän,
Hänt' älkää armahtako.
 

HAMLET (Ulkoa)

 
Äiti, äiti, äiti!
 

KUNINGATAR

 
Sen takaan; minust' olkaa huoletonna.
Pois piiloon, hän jo tulee.
 

(Polonius kätkeytyy seinäverhon taakse.)

(Hamlet tulee.)

HAMLET

 
No, äiti, mikä asiana?
 

KUNINGATAR

 
Isääsi, Hamlet, kovin loukkasit.
 

HAMLET

 
Isääni, äiti, kovin loukkasitte.
 

KUNINGATAR

 
Hamlet! Se vastaus on löyhän kielen.
 

HAMLET

 
Ja kysymys se oli herjan kielen.
 

KUNINGATAR

 
Mit' aiot, Hamlet?
 

HAMLET

 
                   Mikä asiana?
 

KUNINGATAR

 
Mua etkö tunne?
 

HAMLET

 
                Kyllä: kuningatar
Olette, puolisonne veljen vaimo;
Ja – voi mua, voi! – olette äitini.
 

KUNINGATAR

 
Odota, kyllä muut sun järkiin saavat.
 

HAMLET

 
Tulkaatte, istukaa; ei paikast' ulos,
Ei, ennenkuin ma näytän teille peilin,
Joss' oman sisimpänne nähdä saatte.
 

KUNINGATAR

 
Mit' aiot? Ethän murhata mua aio?
Apua!
 

POLONIUS (Seinäverhon takaa)

 
      Hoi, apua!
 

HAMLET

 
                 Mitä! rotta?
 

(Paljastaa miekkansa.)

 
Se kuolee! punta vetoa, se kuolee!
 

(Iskee miekkansa seinäverhon läpi.)

POLONIUS (Seinäverhon takaa)

 
Murhattu olen!
 

(Kaatuu ja kuolee.)

KUNINGATAR

 
               Voi mua! Mitä teit?
 

HAMLET

 
En totta tiedä. Kuningas se onko?
 

KUNINGATAR

 
Oi, mikä verinen ja hurja teko!
 

HAMLET

 
Verinen teko; melkein yhtä kurjaa
Kuin tappaa kuningas ja sitten – niin —
Sen veljen kanssa mennä naimisiin.
 

KUNINGATAR

 
Kuin tappaa kuningas!
 

HAMLET

 
                      Niin sanat kuului.
 

(Nostaa seinäverhon ja vetää esiin Poloniuksen.)

 
Sa kurja, kärkäs narri, hyvää yötä!
Sun luulin herraksesi. Tyydy osaas;
Sa näet, ett' ompi liika hoppu vaaraks. —
Pois kätten puserrus! Vait! Istukaa!
Ma sydäntänne puserran, niin, totta,
Jos tunkea sen läpi voi ja sit' ei
Kirottu tottumus niin paaduttanut,
Ett' on se kova tunteille kuin kivi.
 

KUNINGATAR

 
Oi, mitä tein, ett' uskallat mua kohtaan
Noin hurjaa kieltä käyttää?
 

HAMLET

 
                            Teitte työn,
Mi kainouden hävyn, sulon tahraa;
Sanoopi kunnon petturiksi; kukan
Vie puhtaan lemmen kirkkaalt' otsalta
Ja siihen paiseen luo; häävalan tekee
Kuin korttivalan vääräks; oi, työn moisen,
Mi naimaliiton ruumiista vie sielun
Ja tekee armaan uskonnon vaan tyhjäks
Sanojen tulvaks. Taivaan kasvot hehkuu,
Ja luja, vankka maakin murheissansa.
Kuin lähetessä tuomion, on tuosta
Sairaalla mielellä.
 

KUNINGATAR

 
                    Voi! mikä työ
Noin jylisee ja hankkeissaan jo pauhaa?
 

HAMLET

 
Kas tuonne, tuota taulua ja tuota:
Ne kahden veljeksen on muotokuvat.
Kas, mikä sulo noissa kasvoiss' asuu:
Apollon kutrit, Jupiterin otsa,
Ja katse uljas, uhkaava kuin Marsin,
Ja ryhti Hermeen, kun hän alas astuu
Vuorille, joita taivas suutelee;
Siin' yhdistys ja muoto, johon kaikki
Jumalat sinettins' on painaneet,
Vakuuttain maailmalle: tuoss' on mies!
Se puolisonne oli. Vaan, kas tätä:
Tää puolisonne on; kuin nokitähkä,
Mi polttaa veljensä. Teill' onko silmät?
Tuon kauniin vuoren ahot voitte jättää
Ja mennä tuohon nevaan rypemään!
Haa! onko silmät teillä? Rakkaudeks
Sit' älkää sanoko. Ei, veren kiihko
Tuoll' ijällä jo talttuu, lannistuu
Ja järkeen mukaantuu. Mut mikä järki
Vie tuosta tuohon? Aistit teill' on, muuten
Himoja teill' ei ois; mut aistit varmaan
On halvatut. Noin hulluuskaan ei pettyis,
Ja niin ei vimman orjaks joudu järki,
Ett'ei jää älyä sen verran, että
Nuo erottaisi. Mikä paha henki
Noin sokkosille teit' on vietellyt?
Ei silmä tuntoa, tunto silmää vailla,
Ei korva silmää, kättä vailla, haisto
Muist aisteist' erillään, ei, tosi aistin
Sairaskaan jäännös noin ei hairahtuisi.
Oi, häpy, miss' on punas? Hornan liekki,
Jos eukon luissa riehut noin, tee puhdas
Nuoruuden into vahaksi, jok' omaan
Tuleensa sulaa; hävyst' älä puhu,
Jos kuuma veri virvoketta etsii,
Kosk' yhtä kiivaast' itse jääkin palaa,
Ja järki himojen on parittaja.
 

KUNINGATAR

 
Vait, vaiti Hamlet! Sydämmeni pohjaan
Sa käännät silmäni, ja siellä näen
Niin mustaa, syvään juurtunutta tahraa,
Jok' ikänään ei lähde.
 

HAMLET

 
                       Ei, vaan vaivu
Hikisen vuoteen innoittavaan saastaan,
Himoissas haudu, suutele ja telmää
Liassa haureuden, —
 

KUNINGATAR

 
                   Taukoo, Hamlet!
Sun sanas viiltää korvia kuin veitsi.
Vait, Hamlet!
 

HAMLET

 
              Murhaaja ja konna; orja,
Ei sadannesta kymmeneksestä
Mies-vainaastanne; kuninkuuden narri;
Herruuden, vallan taskuvaras, joka
Varasti kalliin kruunun hyllyltä
Ja taskuunsa sen pisti.
 

KUNINGATAR

 
                        Vaiti, vaiti!
 

HAMLET

 
Räsyistä tehty riepu-kuningas.
 

(Haamu tulee.)

 
Avuksi, taivaan vallat! Suojelkaa
Mua suvillanne! – Mitä, jalo haamu? —
 

KUNINGATAR

 
Voi, hän on hullu!
 

HAMLET

 
Tulitko nuhtelemaan laiskaa poikaa,
Jok', intoa ja aikaa tuhlaten,
Löi laimin julman käskys täyttämisen?
Oi, haasta?
 

HAAMU

 
            Älä unhota! Nyt tulin
Vaan teroittamaan tylsää aikomustas.
Mut, katso! kauhistus sun äitis valtaa;
Hänt' auta hänen sieluntuskissaan;
Näet, luulon voima heikoissa on suurin.
Hänelle haasta.
 

HAMLET

 
                Kuinka voitte, äiti?
 

KUNINGATAR

 
Voi! Kuinka sinä voit?
Sa silmäs pelkkään tyhjään kiinnität
Ja puhuttelet ruumiitonta ilmaa;
Hulluuden valo tuikkaa silmistäs;
Kuin häikäst' unelias sotajoukko
Levoltaan tukkas karkaa, pystyyn nousee,
Kuin henki hiuksiss' oisi. Armas poika,
Tuliseen tuskaas kylmää malttamusta
Sa vihmo. Mitä katsot?
 

HAMLET

 
                       Häntä, häntä!
Kas, kuinka kalvaana hän tuijottaa!
Oi, hänen muotons', asiansa saisi
Kivunkin tunnon! – Älä katso minuun!
Näkösi surkea voi tyhjäks tehdä
Mun tuiman työni, voi sen luonteen muuttaa,
Ja vettä veren sijast' ehkä vuotaa.
 

KUNINGATAR

 
Sa kelle puhut?
 

HAMLET

 
                Ettekö te näe?
 

KUNINGATAR

 
En mitään; kaikki, mitä on, näen kyllä.
 

HAMLET

 
Ja mitään ette kuule?
 

KUNINGATAR

 
                      En, vaan meidät.
 

HAMLET

 
Oi, katsokaa! Kas, kuinka pois hän hiipii!
Isäni ihka eläväinen muoto!
Kas, tuolla käy hän, juur' nyt, ovest' ulos!
 

(Haamu katoaa.)

KUNINGATAR

 
Tuo vaan on sairaan aivos sikiö;
Ja olemattomia esineitä
On hulluus aina valmis luomaan.
 

HAMLET

 
                                Hulluus!
Mun suoneni soi raittiisti kuin teidän
Ja tahdin mukaan tykkii. Mitä lausuin
Ei hulluutt' ole. Koitelkaa mua: kaikki
Sanasta sanaan kerron; sit' ei koskaan
Tee hulluus. Herran tähden, sydänt' älkää
Hivelkö sillä voiteell', että tässä
Vaan hulluus puhuu eikä oma rikos;
Se haavan peitteeks vaan luo hienon kalvon,
Mut alla häijy märkä myrkkyänsä
Levittää salaa. Tunnustakaa synti,
Katukaa vanha, välttäkäätte uutta,
Ja rikkaruohoon älkää lantaa panko,
Ett'ei se höysty. Anteeks hyveeni!
Näin lihavaan ja hengettömään aikaan
Saa itse hyve synnilt' anteeks pyytää,
Kumartaa lisäksi ja karttaa lupaa
Saadakseen sille hyvää tehdä.
 

KUNINGATAR

 
                              Hamlet,
Oi, sydämmeni kahtia sa leikkaat!
 

HAMLET

 
Pois huonomp' osa viskattu, niin säilyy
Sen puhtaampana toinen. Hyvää yötä!
Setäni vuoteest' olkaa poissa; hyve
Jos teiltä puuttuu, teeskennelkää. Tapa,
Tuo hirviö, mi kaiken tunnon nielee,
On usein perkele, mut siinä enkel',
Ett' oivatkin ja jalot työt saa siltä
Pukimen, verhon, joka hyvin istuu.
Tän' yönä himo hillitkää, se toisen
Hillinnän tekee hiukan helpommaksi
Ja sitä helpommaks taas seuraavan:
Näet, tapa luonnon sinetin voi muuttaa,
Pirunkin voittaa, ihmevoimall' ajaa
Sen ulos. Vielä kerran hyvää yötä!
Kun siunaust' itse kaipaatten, niin kerjään
 

Ma siunausta teiltä. – Tuota kadun; (Osottaen Poloniusta.)

 
Mut niin kai Luoja päätti rangaistakseen
Mua hänen kauttaan ja mun kauttain häntä,
Mua aseenaan ja vitsanansa käyttäin.
Ma huolta pidän hänestä ja vastaan
Myös kuolemastaan. Vielä hyvää yötä!
Mun rakkaudesta täytyy julma olla;
Paha ol' alku, pahempaa voi tulla. —
Sananen vielä, äiti.
 

KUNINGATAR

 
                     Mitä tehdä?
 

HAMLET

 
Ei millään lailla sitä, mitä pyysin.
Teit' antakaa tuon tursaan kuninkaan
Taas viekoitella, poskeen titittää,
Nimittää hiirekseen ja, riettain muiskuin
Ja sormens' irstaat kaulahanne kietoin,
Teilt' ilmi houkutella, ett'en todest'
Olekaan hullu, mut vaan kavaltelen.
Hyv' oisi, jos hän sais sen tietää. Kenpä
Noin kaunis, kaino, viisas kuningatar
Pöllöltä, rupikonnalt', yököltä
Noin tärkeitä vois salata? niin, ken vaan?
Ei, vastoin älyä ja salausta,
Avatkaa vasu huoneen harjalla,
Pois linnut päästäkää, kuin marakatti
Vasuhun koetteeksi itse käykää
Ja pudotessa niskat taittakaa.
 

KUNINGATAR

 
Jos sanat henkeä, henki elämätä,
Niin, usko pois, ei elämätä mulla
Sun sanojasi ulos hengittää.
 

HAMLET

 
Ma viedään Englantiin, sen tiedättenhän?
 

KUNINGATAR

 
Ah! sen ma unhotin. Niin päätös on.
 

HAMLET

 
Lukitut kirjeet on; ja kumppanini,
Nuo molemmat, joit' uskon niinkuin kyitä,
Työn toimittavat, luovat tien ja vievät
Mun konnuuteen. No, menköön! Sepä sutkaus,
Jos miinaajan veis oma ruutins' ilmaan!
Kovalta ottaa, jos en kaiva vaaksaa
Ma syvemmälle heidän ruutisuontaan
Ja paiskaa heitä kuuhun. Ihanaa,
Kun yhdess' ottelee kaks kavalaa! —
Tuo miesi mulle kiireen antaa;
Vien lähihuoneesen sen ihravatsan.
Hyvästi, äiti! – Salaneuvos tää
Nyt hiljaa, vait on, aivan sanatonna,
Se vanha narri, lörpäkkö ja konna.
Nyt matkaan, hyvä herra; teistä tahdon
Ma joutuun päästä. – Hyvää yötä, äiti!
 

(Menevät eri haaralle: Hamlet laahaten perässään Poloniusta.)